Parvekekyttäilyä, osa 2

Viimeksi tirkistelin anoppilan parvekkeelta, mutta nyt on aika paljastaa, mitä omalta parvekkeelta näkyy ja kuuluu.

Asumme yhdellä Hyderabadin halutuimmista alueista, joten täällä asuu myös paljon julkkiksia. Meidän parin kilometrin mittaisen kotikadun varrella ei taida olla kuin yksi pieni kerrostalo, ja siihen me olemme ukkelin kanssa jotenkin päätyneet. Muuten tämän alueen talot ovat omakotitaloja, monesti vielä isoja lukaaleja, jotka on ympäröity tiukasti muurein, jotteivat ohikulkijat pääse tirkistelemään pihalle. Liikehuoneistojakin on jonkun verran.

Kotikatua suuntaan (nuo kerrostaloilta  näyttävät ovat liikehuoneistoja)...

ja toiseen.

Intialaiseen tapaan meillä on useampi parveke, kolme kappaletta. On siis paikkoja, joissa kyttäillä! Meidän makuuhuoneen parveke on suoraan kadulle päin, etelään, ja olohuoneen ja keittiön parvekkeet ovat länteen päin. Lännessä päin meillä on naapurina vanhahko pariskunta, joka asustelee pienehkössä omakotitalossa, ei siis missään lukaalissa.

Vaikka pariskunnan talo on melko pieni, tontti on kuitenkin iso, mikä on onni meille, koska näin meillä on lännen puolella tyhjää tilaa. Normaalisti täällä rakennetaan talot aivan uskomattoman lähelle toisiaan, ja monissa kerrostaloissa, joita kävimme aikanaan katsomassa, suurimpana ongelmana oli se, että huoneistot olivat älyttömän pimeitä, kun kahden metrin päähän rakennettu naapurikerrostalo peitti kaiken ikkunoista pyrkivän valon.

Naapurilla on tontillaan paljon erilaisia puita ja muita kasveja, muun muassa mango-, tamarindi- ja banaanipuu.

Kuvassa etualalla on mangopuu, jossa se lepakkokin silloin yöllä hääräsi ja oikeassa reunassa näkyy tamarindipuu.

Naapureiden talonvahti (watchman) asuu perheineen pihalla pienessä kopperossa, joka on aika tarkkaan meidän keittiön parvekkeen alla. Koppero näkyy tuossa aiemmassa kuvassa etualalla. Watchmanilla on myös silityspalvelu, ja hän silittää pyykkiä pihalla, mangopuun alla varjossa. Koska mies käyttää sellaista hiilillä täytettävää iänikuista silitysrautaa, kuten intialaiset silittäjät yleensäkin, hiilien käry nousee joskus meidän parvekkeen kautta sisään.

Jokin aika takaperin koko talonvahdin perhe oli saanut ilmeisesti ruokamyrkytyksen, sillä he oksentelivat kukin vuorollaan pitkin pihamaata. Minä istuin parvekkeella juomassa aamukahvia, ja alhaalla pihalla lensi oksennus kaaressa.

 

Etelän puolella, tien toisella puolella, on tyhjä tontti, jonka on vallannut muutama muovihökkeli. Tontilla oli aiemmin oikein telttakylä, mutta sitten asukkaat pakkasivat hökkelinsä kasaan ja muuttivat muualle. Ihmettelen tuota tonttia, miten se on pysynyt tyhjänä, kun jokaiselle maapläntille pitää täällä rakentaa jotain.

Tien vieressä on yleensä yksi banaaninmyyjä ja yksi kookosmyyjä, joka myy vihreitä kookoksia juotavaksi. Kookosmyyjän myyntipaikka on kuvan vasemmassa laidassa, tuossa missä on sininen pressu. Myyjä peittää kookoksensa yöksi aina pressulla, eikä niitä kai kukaan koskaan sen alta varasta.

Uusi kookoskuorma on saapunut.

Banaanikärry.

Molemmat myyjät loistivat koko viime viikon poissaolollaan, mikä johtuu luultavasti siitä, että maanantaina tyhjän tontin takana olevassa talossa alettiin kaivaa porakaivoa. Pora-auto kaivoi koko päivän aamusta iltaan, ja harmaa liete valui talon edestä kaikkialle niin, että banaani- ja kookosmyymälöiden edustat olivat ihan harmaata velliä. Nyt velli on jo kuivunut harmaaksi pölyksi (näkyy tuossa tonttikuvassa valkoisena viiruna kadun vieressä), mutta myyjiä ei ole sen jälkeen näkynyt.

Kaikkein hedelmällisin kyttäilykohde on kuitenkin vinosti meitä vastapäätä asuvan Tollywood-näyttelijän talo.

Mies ei ole enää mikään superstara eikä niin kovin nuorikaan, mutta hänen tekemisensä jaksaa silti kiinnostaa ihmisiä. Päivittäin portin liepeillä pyöriskelee kaikenkirjavaa kansaa, jotka yrittävät tirkistellä joskus hyvinkin härskisti sisään.

Kotirauha, mitä se on?

Joskus näitä tungettelijoita onnistaa, ja näyttelijä sattuu ajamaan juuri portista sisään tai ulos jollakin loistoautoistaan ja saattaa jopa pysähtyä ja avata auton ikkunan.

Saman kadun varrella asuu muuten muitakin telugunäyttelijöitä, muun muassa Balakrishna, Nagarjuna ja Tabu. Onneksi suosikkini, sulopoika Siddharth, ei sentään asu naapurissa, koska sitten joutuisin jo melkein ostamaan kiikarit.

Kerran näin portin ulkopuolella pyöriskelemässä kaksi niin kummallisen näköistä heppua, että meinasin pudottaa silmät päästäni.

Heput olivat ilmeisesti jonkinlaisia kiertäviä esiintyjiä, jotka olisivat mielineet päästä esiintymään näyttelijälle - maksua vastaan tietenkin. Portit eivät kuitenkaan auenneet, ja ukot jäivät istumaan kadun varteen. Toinen ukoista oli ilmeisesti loukannut jalkansa, kun sitä tutkittiin niin kauan ja hartaasti.

Viime viikolla näyttelijän talon portinpieleen ilmestyi hänen uusimman elokuvansa mainosplakaatti.

Se on lisännyt tungettelijoiden määrää entisestään, joten herraa itseään tungettelijat eivät kai haittaa. Elokuvan ensi-ilta on vasta marraskuussa, mutta mainostaminen on hyvä aloittaa ajoissa.

Mies ei selvästikään ole mikään kehonrakentaja, mutta siinä sitä komeillaan plakaatissa ilman paitaa, bokserit jalassa ja pyssy komeasti pystyssä sojottaen.

Näyttelijän pihalla tapahtuu aina kaikenlaista. Välillä siellä on juhlat, välillä koirat juoksevat pitkin pihaa ringissä ja välillä joku mäiskii nyrkkeilysäkkiä. Kerran ilmeisesti kotiapulainen oli keksinyt näppärän kuivauspaikan vaatteille: hän oli levitellyt ne katolle. Siellä oli farkkua ja alushousua naapureiden töllisteltävänä. Kerran ihmettelin iltamyöhällä talon eteen pysäköityä bussia. Arvoitus selvisi pian, kun bussista ruvettiin kantamaan kaikenlaista tavaraa taloon. Kyseessä oli ilmeisesti näyttelijän kuvausbussi, jota nyt purettiin.

Asiattomien vieraiden puntinlahkeita varten pihalla häärää saksanpaimenkoira, ja iltaisin, kun talo hiljenee, taloa vartioi yövartija. Vartija kiertää taloa (koko yön ilmeisesti!) ja puhaltaa pilliin minuutin, puolen, välein merkiksi siitä, että kaikki on hyvin. Ääni kuuluu meillekin hyvin selvästi, ja joskus kun puhallusten välinen tauko venyy ja venyy, rupean miettimään, onkohan joku kolkannut vartijan.

Kerran, kun en saanut yöllä unta ja ukkeli oli jossain matkalla, avasin makuuhuoneen parvekkeen oven, jotta sisään tulisi vähän "raitista" ilmaa. (Tuolloin en ollut vielä ollut tehnyt lähempää tuttavuutta liskojen kanssa, joten en osannut pelätä niiden sisääntuloa.) Kello oli yli puolenyön, ja yhtäkkiä ulkoa alkoi kuulua kummallista suhinaa. Menin parvekkeelle katsomaan, mistä ääni tuli, ja kadunlakaisijathan ne siellä lakaisivat katua yön pimeydessä. Lakaisijat olivat pääasiassa vanhoja mummoja, jotka lakaisivat katua luudalla (luuta käy täällä kaikkeen siivoamiseen). Mummoilla oli huivit päässä, ja sarien päällä komeilivat oranssinväriset huomioliivit.

Sittemmin olen tullut huomaamaan, että kadunlakaisijat heittävät kierroksensa joka yö, aina puolenyön jälkeen, kun liikennettä on vähemmän.

Raitis ilma on "raitista" siksi, että tälläkin alueella - vaikka parempi alue onkin olevinaan - on yksi Intian kaupunkien yleinen vitsaus: kadun varressa poltetaan joskus roskia, ja savun haju voi olla joskus hyvinkin voimakas. Kerran haju oli niin pistävän voimakas, että koko asunto ja vaatteet haisivat savulta. Savu meni jopa henkeen niin, että tuntui siltä, kuin olisi polttanut tupakan. 

Mitähän muovijätettä siellä tänään poltetaan?

 Eniten nautin täällä illoista, siitä hetkestä, kun aurinko on juuri laskenut.

Taivas on joka ilta hieman erivärinen, ja on kiva istuskella parvekkeella seuraamassa, kuinka auringonlaskun jälkeiset värit haalistuvat ja muuttuvat hiljalleen yön mustaksi pimeydeksi.

Sataa.