Ihmettelen vaan näitä intialaisia...

Eräs suomalainen tuttuni määritteli minulle kerran yövierailujen sopivan keston: yövieraiden on sopivaa viipyä kylässä enintään kaksi yötä, koska sen jälkeen vieraat alkavat haista. Suomessa varmaan jokin tämmöinen kirjoittamaton sääntö onkin: kolmas yö maleksia jonkun nurkissa on yksinkertaisesti liikaa. En tiedä, mitä Intiassa moisesta "säännöstä" ajateltaisiin, koska täällä vieraiden lähtöaikaa ei tullessa kysellä, ja vierailut saattavat venyä ja venyä. Mikäs siinä on kyläillessä: jos kerran on mukavaa, niin miksi kylässä ei voisi olla vaikka kuinka pitkään. Kenenkään ei tietenkään ole myöskään soveliasta ruveta kyselemään, että milloinkos meinasit lähteä.

Kun tulimme lauantaina anoppilaan, anoppilassa oli pari vierasta - appiukon sisar ja tämän puolitoistavuotias tyttärentytär. Appiukon sisar oli tullut saattamaan tytärtään, joka lähti USA:han töihin. Tyttären mies työskentelee myös USA:ssa, ja tytär itsekin työskenteli siellä ennen lapsen saamista. Lapsenhoitajan järjestäminen on USA:ssa ilmeisesti jotenkin erityisen vaikeaa, erityisesti intialaisille, jotka haluaisivat tietenkin intialaisen lapsenhoitajan. Koska intialaisia lapsenhoitajia ei kasva puissa, monien äidit tai anopit saattavat viettää USA:ssa hyvinkin pitkiä aikoja vahtimassa omia lapsenlapsiaan. Appiukon sisarkin on viettänyt Bostonissa puoli vuotta, ja voin vain kuvitella, miten tylsää elämä on hänelle siellä ollut, kun hän ei osaa englantiakaan.

Appiukon sisaren tytär halusi lähteä takaisin USA:han töihin, ja hän ratkaisi lapsenhoito-ongelman tavalla, joka ei ole sekään mikään epätavallinen ratkaisu Intiassa: hän jätti tyttärensä äitinsä hoitoon Intiaan ja lähti itse USA:han. Kun kyselin ukkelilta, milloin tytär mahtaa hakea lapsensa luokseen, ukkeli vastasi, että varmaan sitten, kun lapsi on tarpeeksi vanha menemään päivähoitoon. Siihen menee ainakin pari vuotta, enkä voi olla miettimättä, millainen ihminen pystyy olemaan vapaaehtoisesti lapsestaan erossa muutaman vuoden. En kyllä osaa kuvitella yhdenkään suomalaisen äidin tekevän näin!

Appiukon sisar on ollut nyt anoppilassa viikon verran, ja kun tiedustelin ukkelilta, onko sisar mahdollisesti milloin lähdössä, ukkeli vastasi, ettei hän tiedä, eikä kukaan muukaan tiedä. Viimeisimmän tiedon mukaan nainen kuitenkin lähtee ehkä keskiviikkona, ja hän olisi ilmeisesti ollut lähdössä jo huomenna, mutta tiistai ei ole kuulemma hyväenteinen päivä matkustaa.

Anopille vieraista on tietenkin vaivaa, koska hänellä on kaksi ylimääräistä suuta ruokittavana (ja nyt minä ja ukkelikin!), eikä anoppi ole enää mikään Duracell-pupu, joka jaksaa vääntää curryja sarjatuotantona. Sisar tietenkin auttelee keittiössä, mutta hänestä ja lapsesta on siltikin vaivaa. Koska tämä Hyderabadin-asunto on appivanhemmille tilapäiskoti (heidän oma pysyväiskotinsa on Nelloressa), he eivät ole kalustaneet kolmatta makuuhuonetta mitenkään, joten asunnossa on käytössä vain kaksi makuuhuonetta. Koska lapsi tarvitsee nukkumarauhaa, toisessa makuuhuoneessa nukkuvat anoppi, appiukon sisar ja lapsi. Appiukko joutuu nukkumaan olohuoneen sohvalla, mikä ei ole mikään maailman mukavin nukkumapaikka. Vierailu ei siis paranna kenenkään asumismukavuutta.

Meillä on ukkelin kanssa kuitenkin oma makuuhuone ja siinä oma kylpyhuone, joten minulla ei ole mitään syytä valittaa mukavuuksien puutteesta. Kyllä huvittaa, kun aikoinaan otin kuvia anoppilan Hyderabadin-asunnosta ennen heidän tänne muuttoaan, ja arvuuttelin yhden makuuhuoneen vessan ovea: kylppärin ovi kun on naamioitu vaatekaapiston näköiseksi ja kyselin, kuka keksisi, mikä ovista on kylppärin ovi. Nyt asustelen itse tuossa samaisessa makuuhuoneessa, joten oven koordinaatit olisi parasta olla hyvin hallussa.

Niin että mikäs se vessan ovi olikaan...