Tuputtamista, tarjoamista vai mitä...

Muutama ilta sitten, pari tuntia ennen päivällisaikaa, meille tuli kylään sukulaismies Suresh. Miesväki istuskeli olohuoneessa, ja minä olin keittiössä laittamassa ruokaa. Viivyttelin tahallani riisin keittämistä ja rotien (intialaisten leipien) paistamista, koska odottelin, josko Suresh lähtisi, ennen kuin käymme syömään. Lopulta kello oli kuitenkin niin paljon, että oli pakko laittaa riisit kiehumaan ja leivät paistumaan.

Ruoka valmistui, ja koska Suresh istui edelleenkin olohuoneessa, oli asiaankuuluvaa tiedustella häneltä, söisikö hänkin päivällistä.

- Ei, en halua mitään, Suresh vastaa lähes pelästyneen näköisenä ja koskettaa samalla vatsaansa: siellä on siis kai jo ennestään jotain.
- Okei, minä vastaan, ja olen salaa helpottunut. Olen paistanut vain kuusi rotia, kaksi jokaiselle. (Mieheni serkku majaili tuolloin meillä, joten meitä vakisyöjiä oli kolme.) Jos Sureshkin haluaisi syödä, täytyisi suorittaa jonkinlainen rotien uusjako. Lisäksi kaikki valmistamani ruokalajit olivat minusta jotenkin epäonnistuneita (yksi oli liian suolainen, toinen liian hapan ja kolmas oli mauton), enkä halunnut, että Suresh pääsisi kuuluttamaan koko suvulle, että ei se Hippu kyllä ainakaan ruokaa osaa laittaa.

Katan pöytään kolme lautasta.

Mieheni oli puhunut makuuhuoneessa puhelimeensa, mutta on nyt saanut puhelunsa päätökseen. Hän ilmaantuu nyt vuorostaan tiedustelemaan Sureshilta, eikö tämä haluaisi syödä päivällistä.

- Ei, ei, olen syönyt jo, Suresh vastaa.
- Mitä sinä olet syönyt?, mieheni tenttaa.
- Nuudeleita.
- Missä?
Seuraa pitkä ja yksityiskohtainen selostus siitä, missä ja minkälaisia nuudeleita Suresh on syönyt.
- Syö nyt edes vähän, mieheni maanittelee Sureshia. - Vai etkö uskalla syödä Hipun laittamaa ruokaa?
- Ei, ei se sitä ole, Suresh naurahtaa. - Minulla ei todellakaan ole nälkä.
- Maista nyt edes yksi roti, mies sanoo Sureshille.
Suresh ei vastaa mitään; hymyilee vain ja näyttää hieman hämmentyneeltä.

Mieheni alkaa raivata ruokapöydän päätyä tyhjäksi hedelmäkulhosta, sanomalehdistä ja muusta roinasta, jotta pöytään saataisiin neljäskin istumapaikka.

Minä kannan pöytään neljännen lautasen.

-No niin, tule syömään, mieheni kutsuu Sureshia.

Suresh tulee - ja syö lopulta rotin, riisiä, jogurttia ja pikkelssiä ja maistaa kaikkia kolmea ruokalajia.

Minä en tajua mistään mitään. Oliko Sureshilla kuitenkin nälkä, oliko hän vain utelias, vai eikö hän kehdannut kieltäytyä kutsusta? Olinko minä kauhean epäkohtelias, kun hyväksyin ensimmäisen kieltävän vastauksen (ja olin vielä kaiken kukkuraksi salaa tyytyväinen siihen!)? Oliko mieheni kohtelias, kun melkein pakotti toisen syömään?

Miksi yksinkertaisista asioista pitää tehdä niin monimutkaisia? Eikö riitä, että asiaa kysytään kerran ja että siihen vastataan kyllä tai ei?

Huoh.