Retki Medakiin

Viime lauantaina teimme ex tempore -päiväretken Medakiin, joka sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Hyderabadista. Sata kilometriä ei kuulosta paljolta Suomen ajo-olosuhteissa, mutta Intiassa tuossakin matkassa edestakaisin on ihan tarpeeksi tekemistä yhdelle päivälle. Olimme illalla matkan jälkeen tolkuttoman väsyneitä, ja pohdinkin sitä, miksi matkanteko on Intiassa niin rasittavaa, vaikka ei edes tarvitsisi ajaa. S. totesi, että syynä on se, että matkanteko on koko ajan täynnä äksöniä: on kuoppia, töyssyjä, äkkijarrutuksia, mutkia ja niin edelleen, joten kroppa joutuu koko ajan työskentelemään, vaikka vain istuisi kuskin vieressä. Turha kuvitellakaan, että autossa voisi vetäistä pienet nokoset!

Matkalla Medakiin katseltiin maaseutua, maaseudun eläimiä ja ihmisiä.

Tämmöistä tietä sitä köröteltiin - toisin sanoen ajettiin niin kovaa kuin sielu sieti! Mitään nopeusrajoituksia näillä teillä ei tietenkään ole, joten on ihan jokaisen omassa harkinnassa, kuinka suurella nopeudella arvelee pysyvänsä vielä tiellä. Mitään tutkien kanssa puskissa kyttäileviä poliisejakaan ei ole, ja tämmöiset harvinaiset tilaisuudet kaahata lain kouran ulottumattomissa on ihan ehdottomasti käytettävä hyväkseen... :-)

Apinoita tiellä! Jostakin syystä tunnen kovasti sielujen sympatiaa näiden pikku veijareiden kanssa. :-)

Saisinko ruokarauhan, kiitos!
Mulla on vielä toinen bansku jemmassa koiven alla, ja sitä ette multa kyllä vie!

Intiassa kaikki mahdollinen kannetaan pään päällä, mitä minä en koskaan oikein ole tajunnut. Joskus näkee ihan hillittömiäkin kuormia pään päällä - ja kädet heiluvat ihan vapaina sivuilla. Mitä virkaa niillä käsillä sitten oikein on?

Niinpä.

Tuo edessä kävelevä nainen otti huivinkin pois kuvaa varten. :-)

Temppeleitä - niitä on tietysti myös keskellä ei mitään.

Tämmöisiä ihmeellisiä kivimuodostelmia on Intia täynnä. Nämä ovat kuulemma ihan luonnon muovaamia, mutta minä en kyllä ymmärrä, miten luonto on pannut kivet tuommoisiin kasoihin.

Tällaisia "tiilitehtaita" näkee maaseudulla paljon.

Heinää oli joka lähtöön.


Hautakumpuja.

Maaseutunäkymää.

Sitten oltiinkin jo Medakissa, jonka tärkein - ja ilmeisesti myös ainoa - nähtävyys on vuosina 1914 - 1924 rakennettu kirkko.


Vaikka kyseessä onkin kristittyjen kirkko, täälläkin on omaksuttu hindulaisuudesta tuttu tapa, että temppeliin tulee mennä ilman kenkiä. Hindulaisuuden mukaan jumalan eteen tulisi mennä mahdollisimman puhtaana, ja siksi monien temppeleiden vieressä näkee isoja altaita, joissa ihmiset kylpevät. Jos ei halua käydä kokovartalopesulla, ainakin jalat tulisi pestä tai kengät tulisi ottaa pois ennen temppeliin menoa, sillä jalkojen katsotaan olevan kaikkein likaisin ruumiinosa. Jos ihan totta puhutaan, niin minua tämä kenkien riisuminen hieman inhottaa, koska minusta ei ole kiva kävellä paljain jaloin yleisillä paikoilla. Mutta ei auta kitistä: jos temppeliin (tai tähän kirkkoon) mielii, kengät on riisuttava!

Totuuden nimessä on sanottava sekin, että maa ei yleensä ole kovin likainen näiden temppelien luona. S:llä oli esimerkiksi valkoiset sukat jalassaan, ja kyllä ne sukanpohjat olivat vielä aika valkoiset tämän kirkkoreissun jälkeenkin.

Ruuhkaa kenkäsäilytyspaikalla.

Tämä kenkäsäilytyspaikka sentään oli vartioitu (ja samalla tietysti myös maksullinen), mutta vartioimattomia kenkäsäilytyksiäkin on monen temppelin edessä. Arvata saattaa, että vartioimattomasta säilytyspaikasta kengät lähtevät kävelemään hyvin herkästi ilman omistajaansa! Esimerkiksi Bobbylta on kuulemma pöllitty aika monta kenkäparia!

Kirkossa sisällä ei tietenkään saanut kuvata, mutta ovella istunut poliisisetä oli harvinaisen mukava, sillä hän salli minun ottaa ovelta kuvan. Kirkon seinillä oli valtavan upeita lasimaalauksia, joiden loisto ei lainkaan näy tästä kuvasta, joka on hieman epätarkkakin kaiken lisäksi. Kirkon sisäkattokin oli upeasti kaiverrettu.

Kun kirkko oli katsastettu, kävimme syömässä yhdessä erittäin epäilyttävässä paikassa, ja seuraavana päivänä vatsa toimikin oikein kiitettävästi. Sitten tutkiskelimme hieman Medakin kaupunkia, joka ei ollut mikään kauhean suuri.

Bussipysäkillä.

Puhelinkoppi.

Paluumatkalla maltoin pysähtyä ottamaan kuvan tästä kauniista puusta, jonka nimeä en kylläkään tiedä.