Mitä jäi käteen?

Jätimme tuon edellisen postauksen jälkeen hyvästit Dubaille ja lähdimme muutamaksi päiväksi Abu Dhabiin, koska lentomme takaisin Hyderabadiin lähti sieltä. Koska aikaa Abu Dhabissa oli vain muutama päivä, päätin laittaa blogihommat kokonaan syrjään ja keskittyä vain lomailuun. Kivahan se olisi raportoida kokemuksistaan aina ajantasaisesti, mutta koska aikaa on käytettävissä vain rajallisesti, jostain on välillä pakko tinkiä. 

Palasimme Hyderabadiin torstai-iltana, ja heti perjantaina pääsimmekin kihlajaisiin, kun autonkuljettajan veli menee naimisiin. Veli ja hänen tuleva vaimonsa olivat tavanneet kirkossa ja rakastuneet, ja kohta vietetään siis häitä, vaikka autonkuljettajalla ei ajatuksesta  pidäkään. Autonkuljettaja ei voi oikein ymmärtää veljensä valintaa, koska tuleva vaimo on lihava ja "vain istuu ja syö". 🫣

Kihlajaiset eivät menneet meidän osaltamme ihan käsikirjoituksen mukaan, ja pieleen meno alkoi jo automatkalla, kun ukkeli ja äitinsä rupesivat kinastelemaan siitä, johtuiko anopin polvikipu anopin negatiivisesta energiasta (ukkelin mielipide) vai vanhuudesta (anopin mielipide). 

Kirkkoon saavuttuamme kävi ilmi, että olimme tulleet paikalle liian aikaisin (kahdeksan jälkeen) ja että Raamatun luku saattaisi jatkua hyvinkin pitkään. Autonkuljettajan veli ja hänen äitinsä kääntyivät vuosia sitten kristinuskoon, kun he halusivat eroon kastittomuuden leimasta. Monet kastittomat tekevät samoin eli kääntyvät kristinuskoon siinä toivossa, että heihin kohdistuva syrjintä vähenisi ja heidän asemansa paranisi, mutta usein toivo on turha. Autonkuljettaja ei sen sijaan ole lainkaan uskonnollinen eikä käy siis kirkossakaan.

Tunsin oloni pitkästä aikaa melkoiseksi nähtävyydeksi, mutta yritin olla piittaamatta kääntyilevistä päistä ja uteliaista katseista. Autonkuljettaja näytti olevan valtavan iloinen siitä, että olimme tulleet paikalle, ja se oli tärkeintä.  

Kihlapari.

Kihlajaisreissumme jäi torsoksi, sillä anoppi totesi, että hän ei oikeastaan jaksaisi istua kipeän polvensa takia. Niinpä poistuimme paikalta ei-niin-vähin äänin. Ihmiset katsoivat ihmeissään, kun poistuimme paikalta heti kohta saavuttuamme. 🫣 Minä olin lähdöstä salaa tyytyväinen (vaikka anopin polvi toki harmitti), sillä hyttyset nakuttivat paljaita jalkojani ja käsivarsiani kuin Singerin ompelukone, ja kutina meinasi yltyä sietämättömäksi. Paluumatkan suuri kysymys olikin sitten se, voiko anoppi lähteä polvensa kanssa ollenkaan niihin Tirupatin häihin, ja jos, niin millä kulkupelillä.

Eilen kävimme taas pyörähtämässä tontilla, kun nyt piti selvittää, milloin olisi hyvä aika valaa talon perustukset. Tontin lähelle tehtiin uutta tietä, ja vain muutama sata metriä ennen tonttia matkamme tyssäsi, sillä tie oli myllätty ajokelvottomaksi ja suljettu liikenteeltä. 

Onneksi tontille pääsee myös läheisen kylän kautta, mutta tulihan siitä kiertomatkaa. Autonkuljettaja-parka oli todella väsynyt, sillä kihlajaiset olivat venyneet aamuneljään. Raamattua oli luettu puoleen yhteentoista, ja sen jälkeen oli alkanut perusteellinen valokuvaussessio, joka oli kestänyt useamman tunnin. Sitten oltiin syöty, ja vaikka ruokaa oli varattu 250 hengelle, ruoka oli loppunut kesken. Autonkuljettajan pienessä asunnossa asuu normaalistikin mies itse, hänen vaimonsa, heidän tyttärensä sekä autonkuljettajan äiti, mutta nyt asunto oli ollut täynnä väkeä, kun kaikki sukulaiset olivat tulleet maalta kihlajaisiin. 

Ystäväni perheen tontilla mäen alapuolella oli jo aloitettu rakennuspuuhat, ja eilen oli tarkoitus aloittaa kasvien istuttaminen. 

Istutettavat kasvit odottivat valmiina. Mukana oli ainakin mango-, sitruuna-, kookos- ja kermaomenapuita. 

Ystäväni perheen talon vesikatto olisi tarkoitus saada päälle maaliskuun 15. päivä, ja talon olisi määrä valmistua jo toukokuussa. Tekisi mieli sanoa, että uskokoon ken tahtoo, mutta ystäväni perheen tuntien olen melkein varma siitä, että aikataulu tulee pitämään paikkansa. 

Ukkeli kävi keskustelemassa puiden varjossa meidän talomme perustuksista, ja lopputulos oli se, että talon perustusten valamispuja tullaan suorittamaan ensi torstaina yhdeksältä aamulla. Puja pitää suorittaa joko maanomistajan tai perheen pään nimissä, mutta anopin ja appiukon nimet olivat osoittautuneet hyvin epäsuotuisiksi, kun taas ukkelin nimi oli ollut erittäin suotuisa. Niinpä puja suoritetaan ukkelin ja minun nimeen, joten meillä on taas torstaiaamuna edessämme reissu tontille. Odottaakohan tontilla tällä kertaa jokin sementtirekka, ja perustusten valaminen aloitetaan heti, kun puja saadaan suoritetuksi? 🤭 Kun anoppi kuuli, että hänen nimensä oli ollut epäsuotuisa, hän tokaisi, että hyvä niin – olihan se porakaivon etsintäkin mennyt metsään, kun hän oli ollut siinä mukana. 😂

Paluumatkalla autonkuljettaja kysyi, haluaisinko maistaa palmusokeriteetä, ja totta kai halusin. Mies kävi ostamassa teetä tienvarsikojusta, ja tee saapui minikokoisessa kupposessa, kuten tienvarsikojujen teet ja kahvit yleensä. 

Paras tee ikinä!

Kolme viikkoa Arabiemiraateissa meni tosi nopeasti, ja vaikka olisi tarkoitus postata vielä myöhemmin muutama juttu Dubaista ja Abu Dhabista, niin tähän väliin kumminkin se tärkein kysymys eli kääntyikö takki Dubain suhteen? 

Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, koska Arabiemiraateissa ja Dubaissa on edelleen asioita, joista en pidä, mutta en ole enää yhtä selvästi samaa mieltä kuin aiemmin, etten halua matkustaa enää ikinä Dubaihin. Dubaita pitäisi kai vastustaa hyvinkin voimakkaasti ihmisoikeusrikkomusten ja muiden asioiden takia, mutta koska itselläni ei ole asioista sen tarkempaa tietoa, on vähän vaikea kritisoida paikkaa niiden takia kovin hanakasti.

Dubai ei ole edelleenkään mikään lempipaikkani maailmassa, mutta jotain outoa viehätystä kaupungissa kuitenkin on. Mitä se viehätys sitten on, sitä on vaikea sanoittaa. Yksi viehättävä piirre saattaa olla se, että harvoin saan missään semmoisia vau-elämyksiä, että menee oikein kylmät väreet, mutta Arabiemiraateissa tämmöisiä kokemuksia tuli vastaan useita. Maassa tuntuu olevan periaate, että jos lähdetään tekemään, niin tehdään sitten isosti ja näyttävästi. 

Zayedin kansallismuseo Abu Dhabissa. Rakennelma kuvastaa haukan siipiä.

Toinen itseäni miellyttävä asia on aurinko. Minua ei haittaa, vaikka ulkona olisi 45 astetta lämmintä, kunhan vain aurinko paistaa – jos siis sisätilat ovat ilmastoituja, ja kuumuutta pääsee pakenemaan sisätiloihin. (Suomessa tykkään viileämmästä, koska meillä ei ole ilmastointia.) Inhosin Kolumbian Medelliniä siksi(kin), että siellä oli ns. ikuinen kevät, ja säätila oli hyvin epävakaa, ja aivan yhtäkkiä saattoi alkaa sataa todella rankasti. Toki sadettakin tarvitaan, mutta itse tykkään siitä, että aurinko paistaa aamusta iltaan – satavarmasti. En ole mikään neljän vuodenajan ihminen, joka kaipaa jatkuvaa sään muuttumista tai joka tykkää valon määrän radikaalista vaihtelusta, vaan tykkään siitä, että voin kulkea kevyissä vaatteissa vuoden ympäri. 

Upeita valkohiekkaisia rantoja Saadiyat Islandilla Abu Dhabissa. 

Jos olisin viettänyt Dubaissa lyhyemmän ajan, olisin varmasti edelleen samaa mieltä, etten halua matkustaa Dubaihin enää ikinä. Vajaassa kolmessa viikossa kerkesin kuitenkin näkemään kaupungista eri puolia ja löytämään sieltä asioita, joista tykkäsin. Olin ollut Dubaissa reilun viikon, kun minusta alkoi tuntua siltä, että Dubai on itse asiassa ihan jees. Kyllä täällä pystyisi elämään! En tosin tiedä, oliko kyse siitä, että Dubai itsessään viehätti, vai siitä, että pystyn näköjään sopeutumaan minne tahansa. Jos saan arjen pyörimään normaalisti – ja jos löydän hyvän kuntosalin 🤭 – pystyn elämään ilmeisesti missä vain. 

Kunnollisen kuntosalin löytäminen Dubai Marinasta tuotti suuria hankaluuksia, ja päädyinkin lopulta Anytime Fitnessin salille, vaikka sinne oli 20 minuutin ajomatka. Sali oli uusi ja ihana, joten ajomatka todellakin kannatti. Kaiken lisäksi pääsin salille samalla kulkulätkällä kuin Intiassa! 

Minulle on jostain syystä aina tärkeää päästä näkemään matkakohteista myös paikallista elämää eikä koluamaan pelkästään tunnetuimpia turistinähtävyyksiä. Pääsen sillä tavalla maahan jotenkin paremmin sisälle ja saan itsekin vierailustani enemmän irti. Turistikohteet ovat aina enemmän tai vähemmän turisteille räätälöityjä, eivätkä ne kerro kyseisestä maasta tai kaupungista juuri mitään. Minua palkitsevat enemmän ihan arkiset asiat, kuten paikallisten ihmisten elämän tarkkailu, sanomalehtien lukeminen, ruokakaupoissa käynti tai paikallisten asuinalueiden tutkiminen. 

Vaatekierrätyslaatikko Discovery Gardenissa.

Burj Khalifa ja aavikkosafari jäivät tällä kertaa kokematta, vaikka ajattelin alun perin, että niitä en halua missään nimessä missata. Ehkä koen ne joskus tulevaisuudessa, ehkä en. Olin kuullut, miten hirveät jonot Burj Khalifaan saattaa olla, eikä minusta mikään nähtävyys ole sen arvoinen, että sen takia kannattaisi jonottaa tuntitolkulla. 

Dubain ruokakaupat miellyttivät itseäni suuresti. Hinnat olivat kohtuulliset, ja vihannes- ja hedelmätiskit tursusivat tuoreita vihanneksia. Jopa ihan tavallisista marketeista sai myös kaikenlaisia intialaisia vihanneksia – jopa currylehtiä! – mikä johtuu kai siitä, että Dubaissa asuu niin paljon intialaisia. Olin asiasta erittäin kateellinen Dubaissa asuville. 😅 

Itseäni ylivoimaisesti eniten ärsyttänyt asia Dubaissa oli liikenne sekä liikenneruuhkat. 

Ukkelin Kerala-kaveri asui JVC:ssä, joten Hessa Street tuli tutuksi.

Jos tiet olisivat tuttuja eikä tarvitsisi suunnistaa kartan avulla, Dubaissa ajaminen olisi varmasti ainakin jonkin verran miellyttävämpää, mutta täysin ummikkona törttöily oli piinallista. Kaikesta huolimatta selvisin autoilustani puhtain paperein enkä saanut yhtään sakkoa – edes parkkisakkoa! Tiedän tämän siksi, että autoamme hakenut autonvuokrausliikkeen mies kertoi sakkosaldoni olevan pyöreät nolla. Ihmettelen sakoitta selviämistä siitäkin syystä, että Arabiemiraateissa kaikki on automatisoitua, ja valvonta- ja nopeuskameroita on ihan kaikkialla. Jopa tietullimaksut tallentuvat tien yläpuolella oleviin kameroihin. Poliiseja näkeekin liikenteessä suhteellisen harvoin. 

Tietulliaseman kameroita. Tietulliasemalla ei siis tarvitse edes hidastaa, saati sitten pysähtyä.

Abu Dhabissa ajaminen oli Dubaihin verrattuna käsittämättömän helppoa, suorastaan lastenleikkiä. Abu Dhabi on asukasmäärältään pienempi, ja kaupunki on levittäytynyt laajemmalle kuin Dubai, joten Abu Dhabissa ei ollut yhtä pahoja liikenneruuhkia kuin Dubaissa. (Wikipedia tietää kertoa, että Dubaissa on 3,5 miljoonaa asukasta, kun taas Abu Dhabissa on 2,2 miljoonaa).

Ei ole ihmekään, että ihmiset tulevat ostoskeskuksiin sankoin joukoin autoilla, kun pysäköiminen on niin edullista. Dubai Mallissa saa pysäköidä viikonloppuisin ilmaiseksi jopa kuusi tuntia!

Vaikka olen yrittänyt olla avarakatseinen ja ennakkoluuloton, minun on silti edelleen vaikea ymmärtää arabikulttuuria ja islaminuskoa pukeutumis- ja käyttäytymissääntöineen. Koska voisin määritellä itseni ateistiksi, minun on kaksin verroin hankalampi käsittää, miten uskonto voi olla ihmisille niin tärkeä ja elämää hallitseva asia. Uskontohan oli näkyvillä nyt tavallistakin selvemmin, koska oli alkamassa Ramadan.

Ramadan-paasto alkoi viimeisenä kokonaisena päivänämme Arabiemiraateissa, ja hotellimme loungessa illan ruokia valmistellut työntekijä kertoi, että "ruoat pitää saada kiireesti valmiiksi, koska ihmiset ovat paastonneet koko päivän ja saapuvat paikalle vihaisina". Palautimme myös Dubaista vuokraamamme auton Abu Dhabiin, ja kun autovuokraamon mies saapui hakemaan autoamme illalla hotellilta, hän kertoi paastonneensa koko päivän ja vaikutti todella voipuneelta. Juttua ei mieheltä paljon tullut. 

Ramadan-paastohan kestää suunnilleen kuukauden ja tarkoittaa sitä, että auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana ei pidä syödä eikä juoda mitään – ei edes yhtä kulausta vettä. Dubaissa aurinko nousee suunnilleen kello 6.50 ja laskee noin 18.15, eli paastoaikaa tulee melkein 12 tuntia. Yöaikaan tuommoinen menisi helpostikin, mutta päivällä pitää olla aktiivinen ja yrittää elää elämäänsä normaalisti. Miten ihmeessä tuommoista voi jaksaa kuukauden päivät? Minusta tällainen on niin äärimmilleen vietyä uskonnollisuutta, että se lähentelee jo hulluutta. 

Joka paikassa mainostettiin Iftar-illallisia. Iftar on päivän ensimmäinen ateria paaston jälkeen, kun taas Suhoor on päivän ensimmäinen ateria aamulla ennen paastoa. Iftarilla syödään sitten kai koko päivän edestä?

Dubain sanotaan olevan myös äärimmäisen turvallinen paikka, mikä tuntuu ajatuksena kivalta, mutta en huomannut turvallisuutta arjessa juuri mitenkään. Minusta Hyderabad tuntuu ihan yhtä turvalliselta kuin Dubai. Toki kiinnitin huomiota siihen, miten ihmiset jättivät puhelimiaan lojumaan kaikkialle – kuntosalilla, ravintoloissa ja uima-altailla – ja näyttivät luottavan siihen, että kukaan ei nappaa mukaansa toisen omaisuutta. Myös käsilaukut ja läppärit saattoi jättää huoletta mihin tahansa. 

Liikennerikkomuksista rangaistaan Arabiemiraateissa joskus hyvinkin ankarasti, mistä voisi päätellä ehkä yleisemminkin, että turvallisuudentunne on saavutettu luomalla pelon ilmapiiri. Kun rikoksista rangaistaan tarpeeksi kovalla kädellä, ihmiset eivät halua edes yrittää mitään vaan pysyttelevät mieluummin kaidalla polulla. 

Näin Dubaissa kyltin, jonka mukaan punaisia päin ajamisesta ja onnettomuuden aiheuttamisesta tai ratikan menon estämisestä saa huiman 30000 dirhamin eli melkein 7000 euron suuruisen sakon.

En ole nähnyt missään yhtä kuuliaista käyttäytymistä liikennevaloissa: kaikki pysähtyvät jo hyvissä ajoin valojen vaihtuessa keltaisiksi, jottei ole pienintäkään vaaraa punaisia päin ajamisesta. 

Satuimme näkemään aavikkoajelullamme Lahbabin suunnalla jättimäisen alueen, joka oli täynnä autoja – ja yhtä autoa oltiin juuri viemässä hinausautolla alueelle. Kävi ilmi, että aluetta käytetään takavarikoitujen ajoneuvojen säilytykseen, ja auto voidaan takavarikoida niinkin pienestä syystä kuin väärin pysäköiminen tai punaisia päin ajaminen.  

Loppuun vielä muutama pieni asia, joka ärsytti välillä hyvinkin paljon. Whatsapp-puhelut eivät toimi Arabiemiraateissa lainkaan (viestit kyllä kulkevat), joten jos haluaa soitella ulkomaille, on löydettävä muut keinot. Maan sääntely kieltää lisensoimattomat internetpuhelut, millä halutaan suojella paikallisia teleoperaattoreita ja kontrolloida viestintää. Ihan helvetin ärsyttävää. 

Toiseksi ärsytti rakentaminen, jota pakoon ei pääse Dubaissa oikein missään, paitsi ehkä kaupungin vanhemmissa osissa.  

Joka aamu kello kuusi valkoiset bussit toivat talomme viereiselle rakennustyömaalle valtavan määrän rakennustyöntekijöitä. He näyttivät keltaisissa kypärissään ylhäältä katsottuna ihan muurahaisilta.

Toisaalta rakentamista on pakko myös hieman kunnioittaa ja ihailla. Sekin ilahdutti, että viheralueisiin ja yleiseen viihtyvyyteen panostetaan, ja tuli pohdittua useampaankin kertaan, mikä määrä vettä menee kasvien kasteluun. Dubaissa oli monin paikoin vihreämpää kuin Jätkäsaaressa – ja Dubai on sentään autiomaata.  

Tämmöisiä ajatuksia tulee näin jälkeenpäin Dubaista ja Arabiemiraateista. Lyhyesti voisi kai tiivistää, että moni asia ärsytti ja mietitytti, mutta mikään ei suuremmin riemastuttanut. Pakkasen puolelle taidettiin siis kuitenkin kokonaisuudessaan jäädä.