Kuin eilinen päivä

Kävin kyläilemässä ystävälläni, ja tein siinä samalla pienen nostalgiatripin Korialle. Minähän asuin Korialla 5-vuotiaasta 18-vuotiaaksi eli melkein koko lapsuuteni. Koria sijaitsee Kouvolan kupeessa, noin 6 kilometrin päässä Kouvolasta, ja on nykyään osa Kouvolan kaupunkia. Minun lapsuudessani Koria kuului vielä Elimäen kuntaan. 

Korian keskusta on muuttunut lapsuudestani todella paljon. Palveluja on karsittu ja liiketiloja on tyhjillään, ja vaikkei Koria ollut minun lapsuudessanikaan mikään metropoli, niin ainakin keskusta oli silloin paljon eläväisempi. 

Kuvassa näkyvä rakennus oli aikoinaan Korian keskustan tärkein rakennus. Oikeassa reunassa (nykyisen perhekeskuksen tilalla) oli K-kauppa ja vasemmassa oli muistaakseni jokin pankki. Keskellä oli R-kioski, ja rakennuksen takapuolella oli ainakin terveyskeskus, Herttasolttu-niminen baari ja kirjasto, johon myös toinen kerros kuului. Minä olin kirjaston suurkuluttaja, ja raahasin kirjastosta niin painavia kassillisia kirjoja, että kerrankin kassi repesi keskellä kylää. Yläasteaikoina menimme kavereiden kanssa pyörimään kirjastoon usein muuten vain, ja muistan miten yksi kaverini, joka oli aina kova sähläämään, kaatoi kerran vahingossa kokonaisen kirjahyllyn. 

Samaa rakennusta toisesta suunnasta.

 R-kioskin tilalla oli nyt parturi, jolla oli varsin omaperäinen nimi.

Parturi Englanti. 😆

Palveluja mainostetaan ikkunassa, että "may the hair be with you". No sehän olisi varsin toivottavaa, että tukka olisi päässä vielä parturikäynnin jälkeenkin. 

Herttasoltun tilalla on nykyään Kuja-Kolli. Harmi kun ei ole Kuva-Kolli, niin saisi paremmat sananmuunnokset. 😆

Päivää paistattelemassa Kuja-Kollin terassilla.

Herttasolttu-nimi juontui ehkä aikoinaan siitä, että korialla oli armeija, Kymen pioneeripataljoona, vuoteen 1994 asti. 

Siitä päästäänkin näppärästi seuraavaan tärkeään paikkaan eli grillikioskiin, joka ei ole sekään enää entisenlaisensa.

Entisen grillikioskin paikalla on nykyään Grilli-pitseria Herkkutupa, josta voi näköjään tilata ruokaa kotiinkuljetuksellakin. Minun lapsuudessani ei ollut tietoakaan mistään kotiinkuljetuksista. Aiemmin samalla paikalla oli vain pieni kioski, jonka luukulle mentiin notkumaan. Merkittävä tämä paikka on siitä syystä, että olen saanut grillikioskilla ensisuudelmani. 😜 Tyyppi oli joku sotapoika, joka oli tullut grillikioskille kaverinsa kanssa. Minä ja kaverini tapailimme tätä kaksikkoa muutaman kerran, ja siinä sivussa tuli näköjään vaihdettua sylkeäkin. 

Tein soltun kanssa oikein kunnon treffitkin yhdelle perjantaille Kouvolan rautatieasemalle (erikoisia nämä entisajan treffipaikat – grillikioski ja rautatieasema), mutta minä olin ikävä ihminen ja tein tyypille oharit, kun en jaksanut lähteä Kouvolaan asti. Muistaakseni sinä perjantaina satoi, ja kuka sitä nyt sateella viitsii mihinkään lähteä. Sen jälkeen pitikin sitten vältellä grillikioskille menemistä jonkin aikaa. 😆

Grillin vieressä on kauppa, nykyään S-market, joka oli nimeltään Miina. Miinassa tuli käytyä jostain syystä tosi harvoin, ja se syy taisi olla häpeä. Kävi nimittäin kerran niin, että menin ostamaan äidille äitienpäivälahjaa, ja kasasin kaupasta kaikenlaista kivaa äidille. En kuitenkaan ilmeisesti vielä oikein ymmärtänyt rahan arvoa tai sitten en ollut perehtynyt tarpeeksi perusteellisesti yhteenlaskujen ihmeelliseen maailmaan, ja jäin ostoksineni kassalle, kun rahani eivät riittäneetkään. Kassaneiti soitti äidille, että mitäs nyt tehdään, mutta en muista, miten asia loppujen lopuksi ratkaistiin, kun hävetti niin paljon. Miinassa käyminen loppui siihen. 

Miinaa vastapäätä oli Shell, jossa oli myös Shellin baari. Pienessä kylässä oli paljon janoisia, kun piti olla kaksi baaria! Shelliä eikä baaria ole ollut olemassa enää moneen vuoteen, ja rakennus näytti vähän murheelliselta.

Kävin kurkkimassa ovella sen verran, että rakennuksessa pitää majaa ilmeisesti jokin pitopalvelu, mutta paikka näytti siitä huolimatta tosi kuolleelta. 

Huoltoaseman tiloissa näytti kuitenkin toimivan vielä autopesula.

Käsipesu on niin hintava, että voisikohan saada jalkakylvyn samaan hintaan.

Shellin vieressä oli kampaamo, jossa kävimme koko perhe (eri aikoina tietysti 😆). En meinannut uskoa silmiäni, kun näin, että kampaamo oli vielä olemassa, vieläpä saman nimisenä kuin silloinkin. 

Olin hieman ahdistunut lapsi, ja inhosin istua kampaamossa kaikkien peilien edessä ja tätien tentattavana. Mutta pakkohan se oli kärvistellä, jos halusi saada itselleen kuohkean permanentin. Permanentti oli siihen aikaan kova sana, ja muistan, että iskäkin kävi ottamassa joskus permanentin.

Minun lapsuudessani Korialla oli vielä rautatieasemakin. Vanha asemarakennus purettiin vuonna 1995, kun keskustaan tehtiin alikulkutunneli. Sen jälkeen asemalla oli vain jokin pieni koppero, joka toimitti asemarakennuksen virkaa.  

Vanha asemarakennus, joka purettiin vuonna 1995. (Kuva täältä.)

Nykyään asemalla ei ole enää minkäänlaista rakennusta, vaan on vain odotuskatos, jonka Aalto-yliopiston puuarkkitehtuuriopiskelijat suunnittelivat vuoden 2019 asuntomessuille. 

Katos on jo nähnyt parhaat päivänsä.

Tästä pääsee Helsinkiin.

Olin yllättynyt, että asemalla pysähtyy vielä juniakin. Oikein useampi juna päivässä!

Juna bongattu.

Radanvartta toiseen suuntaan katsoessa maisemaa hallitsee oranssinvärinen Hankkijan rakennus, kuten on hallinnut niin kauan kuin muistan. 

Oranssi on kyllä vuosien saatossa haalistunut.

Mutta mikä se tämä on? Hankkijan alihankkija Jankki?

Aseman lähellä oli lapsuudessani vielä yksi tärkeä paikka, ja se oli Kymppikioski. Sieltä kävimme aina ostamassa vähäisillä viikkorahoillamme irtokarkkeja, jotka oli hinnoiteltu kappaleittain. Tavallisimmat hinnat taisivat olla viisi ja kymmenen penniä per karkki. Karkit pyydettiin luukulta, ja joskus ostokset olivat hyvinkin pieniä – tyyliin kaksi irtokarkkia – kun ei ollut enempää rahaa. Muistan vieläkin, miltä myyjä näytti, joten kioski on ollut merkittävä paikka. 😆

Keskustan kylänraittia.

Vuonna 1990 kivenheiton päähän keskustasta rakennettiin Korian Portti, johon mm. kirjastotoiminta siirtyi. 

Minä kerkesin asua Korialla Korian Portin valmistumisen jälkeen niin vähän aikaa, että paikka jäi minulle aika vieraaksi.

Myös bussipysäkki siirtyi Korian Porttiin, ja pysäkiltä lähti nytkin yksi Elimäen liikenteen bussi.

Elimäen liikenteen busseissa tuli vietettyä tunti jos toinenkin, sillä yläaste oli kuudentoista kilometrin päässä Elimäellä, ja sinne mentiin bussilla. Mitään erilllisiä kouluvuoroja ei ollut, vaan koululaiset käyttivät normaalivuoroja. Auta armias, jos joku mummeli eksyi samalle vuorolle. Siinä oli varmaan korvissa pitelemistä. Kaikkein unkeellisimmissa paikoissa asuvat pääsivät kouluun taksilla, ja sehän oli hyvä syy olla hieman kateellinen.

Ala-aste oli kuitenkin Korialla, ja Korian ala-aste onkin oikea arkkitehtuurin helmi. 😆

Ensimmäisellä luokalla emme syöneet vielä ruokalassa, vaan ruoka syötiin luokassa. En muista, miten se käytännössä toimi – tuotiinko ruoka luokkaan, vai haettiinko se jostain. Koulun opettajista minulla on oikestaan vain hyviä muistoja, eikä koulu tuottanut oppimisen kannalta minulle koskaan hankaluuksia, ja keskiarvoni oli aina luokan kärkipäässä. Oikein kilpailimme muutaman tyypin kanssa, kuka olisi kunakin vuonna luokan paras. Terveisiä vain Tytille ja Pekulle! Ikävät muistoni liittyvät lähinnä joihinkin koulutovereihin, mutta ei niistä sen enempää. 

Minun aikanani koulun edessä oli vain asvalttipiha, mutta nyt siihen oli tehty pelikenttä.

Ei voi sano, että kenttä ainakaan parantaisi viihtyvyyttä mitenkään.

Koulussa järjestettiin myös harrastustoimintaa, mm. kuorolaulua, ja minäkin olin mukana kuorossa. Laulutaitoahan minulla ei ollut, mutta se oli sivuseikka. Ratkaisin asian niin, että en edes laulanut, vaan auoin vain suutani muiden mukana. Kusi sukassa pelkäsin, että jos tässä joutuu jonkin soolonumeron vetäisemään, ja lopetin kuorossa käymisen. 

Koulun vieressä on kaunis vanha puurakennus, jota käytettiin puukäsityöluokkana ja kansalaisopiston toiminnassa. Tykkäsin puukäsitöistä paljon enemmän kuin rättikäsitöistä, ja harmitti, kun en voinut valita puukäsitöitä rättikäsitöiden sijasta.

Koulun vieressä on monitoimitalo, jota käytettiin muun muassa urheilutoiminnassa. Taisi siellä olla joskus jokin discokin. 

Kerran monitoimitalossa järjestettiin koripallopeli, jonka selostajana toimi Tapio Suominen. Oli siistiä, kun oli saanut nähdä Korialla oikein julkkiksen! Rauha vain hänen sielulleen.

Tätä tietä kävelin koulusta kotiin.

Koulutielläni käveli usein myös yksi hieman vammainen mies, joka hakkasi kävellessään käsiään yhteen. Annoimmekin miehelle lempinimen Läpyttäjä. Mies oli minusta hieman pelottava, vaikkei hän antanutkaan pelkoon koskaan mitään todellista aihetta.

Koulumatkani ei ollut pitkä, mutta joskus se tuntui hirveän tylsältä. Saatoinkin lukea kävellessäni kirjaa, jotta matka sujui vähän rattoisammin. Toki menin joskus kouluun pyörälläkin. Kerran kävi niin, että rupesin ihmettelemään illalla kotona, että missä mun pyörä on, kunnes muistin, että olin mennyt aamulla pyörällä kouluun ja unohtanut pyörän koulun pihalle. Siellähän se nökötti ylhäisessä yksinäisyydessään. 

Meidän koti.

Iskä rakensi omakotitaloja, ja hän oli rakentanut tuon meidänkin talon, samoin kuin naapurin talon. Talossa oli kaksi autotallia, ja tuosta vasemmalla näkyvän autotallin vierestä meni tie pääovelle. Talon muoto oli vieraille hieman hämmentävä, ja joskus joku sähkömies meni koputtelemaan oikeanpuoleisen autotallin pikkuovea, joka johti varastoon. Me hihittelimme tietenkin siskoni kanssa sisällä, että milloinkohan ukko tajuaa olevansa väärällä ovella.

Pihalla näkyvä kuusi istutettiin silloin, kun me muutimme taloon, ja siihen laitettiin aina jouluksi joulukynttilät. Nyt pitäisi olla jo nosturi, jos haluaisi ripustaa kynttilät latvaan asti!

Tuo ensimmäinen ikkuna oli minun huoneeni ikkuna ja seuraava oli siskoni.

Talossa oli peltikatto, ja yksi lapsuuteni rakkaimmista äänistä oli se, kun sade ropisi peltikattoon. Äänessä oli jotain tavattoman lohdullista ja rauhoittavaa. 

Takana näkyvässä korkeassa talossa asui Lempi-mummo ja hänen miehensä Jalmari. Jallu oli vähän pelottava, sillä hän puhui aina niin kovaan ääneen. Lempi kulki kalosseissa eli saappaissa, joista oli leikattu varsi pois, ja toi meille Pihlaja-karkkeja. Joskus Lempi-mummo pyysi meidät kylään, ja silloin sai olla tarkkana, mitä pisti suuhunsa. Onneksi Lempi-mummo muisti aina sanoa, että "ei tämä ole kuin viikon vanhaa; kyllä tätä voi vielä syödä". 

Urheilukentällä tuli vietettyä aikaa, ja kenttä oli aika lailla sellainen kuin muistelinkin. 

Olin kuulantyönnössä aika hyvä, ja kävin kilpailemassakin. Taisin saada oikein jotain palkintojakin. Olin muutenkin hyvä urheilussa, varsinkin sellaisissa jutuissa, jotka vaativat nopeita refleksejä ja nopeita liikkeitä. Muistan yhdenkin pallopelin – olisikohan se ollut nimeltään 'kahden tulen välissä'? – jossa keskellä olevia tyyppejä yritettiin polttaa pallolla osumalla. Onnistuin väistelemään palloja niin hyvin, että olin melkein aina viimeisten joukossa. Mutta korkeushypyssä olin ihan sysipaska, samoin kuin juoksussa! Ja hiihdossa!

Tämmöisiä kylttejä ei ollut minun lapsuudessani. Olikohan nuuskaa edes olemassa silloin?

Urheilukentän vierestä lähtivät talvisin hiihtoreitit.

Jostain tästä se meni.

Joskus äiti pakotti meidät hiihtämään, ja sehän meni aina hirveäksi valittamiseksi. Ja eväät piti kaivaa esiin ensimmäisessä mutkassa.

Koria tuntui sieltä pois muutettuani ihan paskalta kylältä, mutta nyt myöhemmin ajateltuna olihan se aikamoinen lintukoto. Tosin ajatkin olivat minun lapsuudessani hyvin erilaiset kuin nykyään. Elämä oli silloin niin helppoa ja huoletonta, ja lapset saattoivat keskittyä koulunkäyntiin, harrastuksiin, leikkimiseen ja kaverien kanssa olemiseen. Olen niin kiitollinen, että olen saanut elää lapsuuteni ilman kännyköitä ja somea.

Jauhelihaystävä sai tällä kertaa lihapiirakkaa. 😎 Oi tätä ihanuutta.

Ystäväni auringonkukkapeltoa, jota piti kuvata edestä...

... ja takaa.

Ajellessani takaisin Espooseen luukutin autossa nuoruusvuosien muistoksi Pet Shop Boysia niin kovalla, että korvavaikut lensivät tuulilasiin. Miten huikean hyvää musiikkia entisaikaan tehtiinkään! 

Muistatteko vielä:

Tai:

Jumankekka, että meni oikein kylmät väreet, kun kuuntelin tätä jälkimmäistä. 

Kivaa päivää! 😘 Vanhuus on näköjään tullut, kun unirytmini on nykyään sellainen, että yhdeksän ja puoli kymmenen välillä nukkumaan, ja neljän ja viiden välillä ylös. Mutta ei haittaa, sillä rakastan aikaisia aamuja! Niin on syksy edennyt, että puoli viiden aikaan on vielä ihan sysipimeää.