tiistai 20. joulukuuta 2022

Onnistuneen joulun aakkoset

Monen vuoden tauon jälkeen päätin taas laittaa ilmoille listan siitä, kuinka joulusta tulee varmasti onnistunut ja mieleenpainuva. Tässä siis joulun aakkoset A:sta Ö:hön!

A

Aamuaerobinen on hyvä tapa aloittaa joulunvietto. Liikunnan ei tarvitse jouluna olla mitään verisuonet räjäyttävää vääntämistä, vaan se voi olla myös leikkimielistä kisailua. Esimerkiksi ampumahiihto saa sykkeen nousemaan mukavasti, ja säännötkin ovat hyvin yksinkertaiset: viimeisenä pystyssä oleva voittaa.  

Banaanikakku ei kuulu varsinaisesti jouluun, mutta jos taloudesta kuitenkin löytyy mustuneita banaaneja, käy jakamassa niitä naapureille. Jos sinulta löytyy viitseliäisyyttä, voit kietoa banaanin ympärille myös hieman lahjanarua, jotta banaanista tulee oikein näyttävän näköinen.

C

Cityjoulua viettäville on tarjolla nykyään monenlaista mukavaa ohjelmaa. Esimerkiksi Helsingin kaupunki tarjoaa tänä vuonna ilmaisen joulusaunan ja avantouinnin kaikille aattoiltaa kaupungissa viettäville. Hyvällä tuurilla sauna myös lämmitetään. Muistathan kuitenkin, että kaupunki ei tee jäähän reikiä avantoa varten, vaan tarvitset oman reiäntekovälineen, esimerkiksi omenaporan.

David Hasselhoff. Jos haluat yllättää perheesi jouluaattoiltana toden teolla, tilaa paikalle perinteisen joulupukin sijasta David Hasselhoff. Kutsu naapuritkin paikalle ihmettelemään tätä joulupukin hyvin kaukaista sukulaista.

I come bearing gifts.

E

Elonmerkkejä on hyvä antaa joulunpyhinäkin, jotta muut tietävät sinun olevan vielä elävien kirjoissa. Jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, mitä mikäkin merkki tarkoittaa, tässä pieni pikaopas:

Silmien räpäyttäminen kahdesti tarkoittaa: Täällä on niin kuiva ilma, että olen kohta ruttuinen rusina.

Jalan pudottaminen sohvalta: Harkitsen siirtymistä wc-tiloihin, mutta en ole varma, harkitseeko myös toinen jalkani sitä.

Käden heilauttaminen ilmassa: Onpas täällä paksu ilma. Onko joku pieraissut?

Yskäisy: Luulen, että Kiinassa joku sai juuri kaksoset.

Syvä puhallus sisään ja ulos: Tarkistin vain, että olen vielä elossa.

Feliz navidad. No sehän on tietysti espanjaa ja tarkoittaa hyvää joulua. Jos joulun tunnelma pääsee lässähtämään, voidaan ruveta porukalla miettimään, mitä muita espanjankielisiä sanoja osataan. Hola, adiós, cerveza ja Julio Iglesias. Aika monta jo tulikin.

G-vitamiinia ei taida ollakaan, mutta jos olisi, sitä saisi varmaan glögistä. Juokaamme siis giniä.

Hyasintti. Kuulutko sinäkin niihin, jotka eivät siedä hyasintin voimasta tuoksua? Ei hätää, sillä tähänkin ongelmaan on löydetty tieteellinen ratkaisu. Kiinalainen tutkimusryhmä, joka koostui mykologeista, limnologeista ja urologeista, tutki hyasintin ominaisuuksia kymmenen vuoden ajan ja teki mullistavan havainnon: hyasintit eivät tuoksu, jos ne jättää kauppaan.

Ihmisille, joilla on jo kaikkea, on vaikea keksiä lahjoja, koska heillä on jo kaikkea. Matkalahjakortti on aina hyvä idea, koska niin lahjan saaja voi itse päättää, minne matkustaa. Yllätä siis läheisesi tänä jouluna Helsingin seudun liikenteen kertalipulla, joka maksaa vain muutaman euron ja jolla pääsee esimerkiksi Mellunmäkeen.

Joulun paras lahja.

Joulukuusi näyttää kivalta, mutta kuusella on semmoinen harmillinen ominaisuus, että se varisuttaa neulasia. Eikä auta, vaikka niitä kuinka liimailisi takaisin. Unohda siis joulukuusi ja hanki tänä vuonna jouluviisi.

Kierrättäminen on tärkeää joulunakin. Lahjapaperit tuottavat monelle päänvaivaa, mutta niiden kierrättäminen on onneksi helppoa: tungetaan lahjaperit yhteen pussiin tai säkkiin, istutaan olohuoneen lattialle rinkiin ja laitetaan pussi kiertämään.

Laadusta ei kannata tinkiä joulunakaan. Juhlijoiden keskuudesta kannattaa valita joulun ajaksi laaduntarkkailija, joka on elämässä muutenkin vastuulliseksi ja tinkimättömäksi havaittu henkilö. Laaduntarkkailijan tulee heti virheen havaitessaan huomauttaa siitä kovaan ääneen (esimerkiksi: kinkku on liian suolaista) ja osoittaa sormellaan sitä, jonka epäilee olevan syyllinen. Tunnelmakin sähköistyy mukavasti.

Maksalaatikko kuuluu monen joulupöytään, ja erityisesti itse tehty maksalaatikko viehättää maksalaatikon ystäviä. Tämän vuoden hittireseptillä valmistat maksalaatikon helposti: ostat vain kaupasta palan maksaa ja laitat sen sopivaan laatikkoon. Muuttolaatikko on hyvä, mutta myös lusikkalaatikko käy hätätapauksessa.

N

Naamiaiset. Jos olet kyllästynyt siihen, että samat naamat pyörivät joka vuosi joulujuhlissasi, voit hankkia kaikille naamarit: itsellesi enkelinaamari, anopille mursu, appiukolle Boris Johnson ja niin edelleen.

Odottaminen kuuluu jouluun, mutta on ryhmiä, joille odottaminen ei sovi, kuten lapset ja koirat sekä miehet ja naiset. Jos kärsivällisyys ei meinaa millään riittää, voidaan kokeilla venyttää pinnaa: irrotetaan jonkun polkupyörästä (mieluiten perheen isän kilpapyörästä) pinna, tartutaan reilulla otteella kumpaankin päähän ja katsotaan, kuinka se venyy. Jos ei veny, niin voi voi.

Pelit. Tämän joulun hittipeli on Save the Date -seurapeli, joka on saanut inspiraationsa tietenkin samannimisestä televisio-ohjelmasta. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset: Kullekin osallistujalle jaetaan oma taateli, jonka jokainen käy sitten piilottamassa parhaaksi katsomaansa paikkaan. Voittaja on se, jonka taatelia ei perheen koirakaan löydä.

Save the Date -peli alkamassa.

Qatarin jalkapallokisat. Jos joku rikkoo joulurauhaa ja rettelöi tunnelmaan sopimattomalla tavalla, kyseinen henkilö istutetaan rangaistukseksi television eteen ja pakotetaan katsomaan päättyneitä jalkapallokisoja VHS-tallenteilta. Rangaistus kestää niin kauan, kunnes Suomi tekee ensimmäisen maalin.

Raaputusarpa on aina erinomainen lahjaidea. Jos haluat olla erityisen huomaavainen arvan saajaa kohtaan, raaputa arpa hänelle jo valmiiksi. Arvan saaja varmasti ilahtuu, kun säästyy näin valtavalta työmäärältä.

Sähkön säästäminen on tärkeää joulunakin, joten tänä vuonna joulukuusta ei tuodakaan sisälle, vaan se jätetään ulos olohuoneen ikkunan taakse. Näin taloudessa säästyy huomattavat määrät sähköä, kun kuusenkynttilöitä poltetaan vain ulkotiloissa.

Torttutäyte. Jos haluat nähdä jouluna yllättyneitä ilmeitä, sujauta torttujen täytteeksi tänä vuonna luumuhillon sijasta mämmiä. Niin lähellä – ja niin kaukana!

Ujostelu. Moni ujostelee joulupukkia vielä aikuisenakin, ja asiasta voi muodostua joskus suoranainen ongelma. Tänä jouluna voidaankin päättää yhteistuumin, että joulupukki tyhjentää kassinsa jo ulko-ovelle, jotta säästytään kiusallisilta tilanteilta. 

Tehtävä suoritettu!

Vaaka kannattaa piilottaa joulunpyhiksi, jotta kukaan ei pahoita mieltään. Myös vesimiehet, oinaat ja kaksoset voivat piiloutua halutessaan komeroon.

Wolt pelastaa tänäkin jouluna, jos lahjat ovat jääneet ostamatta. Woltista voi tilata näppärästi kotiin esimerkiksi kuumemittarin, terveyssiteitä tai lihapiirakoita. Lahjan saaja yllättyy iloisesti, kun pukin paketista tulee kerrankin jotain tarpeellista, sinä säästyt kaupassa käymiseltä, ja Wolt-kuski ilahtuu, kun saa kantaa ovesi taakse kuumemittarin. Win-win-win!

X

XXL on norjalainen urheilukauppaketju, senhän kaikki tiesimmekin. Mutta tiesimmekö sitä, että Joulupuuseuran arvion mukaan Suomessa pystytetään tänä vuonna 1,4 miljoonaa joulukuusta? Joulukuusista vajaa miljoona tulee kotimaisilta joulukuusiviljelmiltä, noin 300 000 haetaan omasta metsästä, noin 150 000 tuodaan ulkomailta ja noin 12 000 haetaan naapurin metsästä.

Y 

Ylensyöminen on jokajouluinen pulma monessa taloudessa. Ongelma kuitenkin poistuu sillä, että päätetään käyttää tänä jouluna syömiseen pelkästään syömäpuikkoja. Kerrankin ei tule ahnehdittua lanttulaatikkoa tai luumukiisseliä!

Zeuksella taitaa olla jossakin joku patsaskin. Oliko se nyt Ateenassa? Jouluunhan tämä ei liity millään tavalla – ellet sitten satu asumaan Ateenassa.

Å 

Åletkos kuullut, että suomenruotsissa joulupukkia kutsutaan nimellä julgubbe eli joulumies? Muista tilata itsellesi oma joulumies ajoissa, sillä nämä loppuvat joka joulu kesken! 

Tilaa nyt oma joulumiehesi osoitteesta www.hengittävätsohvatyynyt.net.

Ä 

Äkkilähtö. Jos perinteinen joulunvietto alkaa kyllästyttää, kannattaa ottaa äkkilähtö jonnekin. Lähibaari on tunnetusti aina hyvä idea (varsinkin silloin, kun se on auki), mutta jos baariin meneminen tuntuu liian haastavalta, voit pinkaista esimerkiksi olohuoneesta keittiöön.

Ö 

Överit vai vajarit, siinäpä vasta pulma – ja aina menee pieleen. Jos valitset överit, olisi pitänyt valita vajarit, ja jos valitset vajarit, olisi pitänyt valita överit. Valitse siis se toinen!

 

Iloista, tunnelmallista, maistuvaa ja leppoisaa joulua kaikille! 

😘🎅

28 kommenttia:

  1. Taidankin viedä naapuriin mustia banaaneja, siellä kokataan ilmeisesti jotain afrikkalaista perinneruokaa joka haisee aivan oksennukselta, ei tuo banaani sitä hajua ainakaan pahemmaksi voisi tehdä :D Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa pelottavalta! Kokkauksen aiheuttamat tuoksut ovat joskus ongelmallisia (kokemusta on), mutta yleensä ruoka sentään tuoksuu suurin piirtein ruoalta eikä oksennukselta. Nyt sitten vaan kiikuttamaan banaaneja naapuriin! :-D

      Poista
    2. Etsin siis täältä asunnosta pitkään kissan massiivista oksennusta kunnes tajusin että naapurit siellä kokkaa varmaan jotain pilaantuneista sisäelimistä :D

      Poista
    3. Kuulostaa ihan hirveältä. :-(

      Poista
  2. Ja mitä parhainta joulun aikaa teille, tip-tap-tip-tap!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipe-tipe-tip-tap, sitä samaa sinulle! <3

      Poista
  3. Ulrika50v.blogspot.com20.12.2022 klo 10.20

    Olipa hauska joulun aakkoset, naureskelin täälä ääneen 🤣😂

    VastaaPoista
  4. Täällähän oli ohje, jota noudatan joka vuosi: hyasintit eivät tuoksu, jos ne jättää kauppaan. :) Muutkin oli aika hauskoja. Oikein hyvää joulua ja levollista ensi vuotta, olkoon se parempi kuin tämä nykyinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sama, että hyasintit jäävät kauppaan. Mulla ei ole sinänsä mitään hyasinttien hajua vastaan, mutta en uskalla silti ostaa niitä, kun pelkään, että saattaa tulla äkkikyllästyminen.

      Kiitos, Helena! Rentouttavaa joulun aikaa ja onnistunutta matkaa Lappiin sinulle!

      Poista
  5. Eikä! Kuolen kohta nauruun... Onneks vedin jo noi g-vitamiinit, niin ei oo koneen näyttö punasen liemen vallassa. Mut hajusintithan on ihan parhaita joulutuoksuttelijoita! Mut jos lupaan itse olla tuoksuttelematta, niin saahan tää vaaka viettää joulunsa muualla kuin komerossa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan ottaa kohta mun G-vitamiiniannoksen. Taidan tänään kallistua glögiin.

      Okei, saat erikoisluvan viettää joulusi komeron ulkopuolella. ;-D Ja toki saat tuoksutella hyasinteillakin. Ei tuo mikään ehdoton sääntö ollut. ;-)

      Poista
  6. Jaahans. Se on sitten tiedossa kaappijoulu :D. Ja jos oikein muistan, pätee myös sinuun. Mutta mikäpäs siellä kaapissa on ollessa, kun ollaan molemmat viime aikoina kunnostauduttu ylimääräisen tavaran raivaamisella. Mahtuu hengittelemään ja syömään banaanikakkua.

    Ja heh. Minä olen just se, joka joskus sohvalla ukkelin kanssa istuessani heilautan merkitsevästi kättäni :D. Tai avaan ikkunan mitään sanomatta, mutta se on jo paljon työläämpää ja sitähän ei jouluna jaksa.

    Nyt yritän karistaa Hasselhoffin ja joulumiehen verkkokalvoilta ja pakenen takaisin työn pariin.

    Palaillaan linjoille jahka kaappijoulut on käyty :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappijoulu tiedossa tosiaan täälläkin! Mun täytyy kyllä valita kaappini tarkkaan, koska osa kaapeista (tai pitäisikö sanoa jopa että suurin osa kaapeista) tursuaa edelleen tavaraa.

      Mä taas olen ennemminkin se, kenelle heilutellaan kättä. Aina ei käden heiluttelukaan riitä, vaan pitää ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin. :-D

      Jouluna ei tosiaan jaksa/viitsi mitään ylimääräistä, vaikka viime jouluna taisin olla jo tapaninpäivänä salilla. Siellä oli ”muutama” muukin sulattelemassa kinkkujaan tai mitä lienee konvehteja.

      Kivaa viikon jatkoa, Annukka! Ehkä se joulutunnelmakin vielä löytyy! <3

      Poista
  7. Mahtava aakkoslista :D :D :D
    Tuon ampumahiihdon jätän toteuttamatta, muuten suunnittelen jo toteutusta ;) Etenkin valkoisella hevosella jouluna saapuva Hasselhoff olisi kova. Harmi vaan, että nuorisolle hän on ihan tuntematon suuruus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ampumahiihdossa on se ongelma, että jos sattuisi voittamaan kisan, tiedossa olisi aika yksinäinen joulu. ;-) Eli ehkä on parempi jättää hiihdot hiihtämättä – tai sitten vain hiihdellä ilman aseita.

      Se on kyllä totta, että nuorison edustajille Hasselhoff ei sano mitään. Mitähän nuoret mahtaisivat ajatella? Että ei tämä ainakaan kukaan tubettaja ole?

      Poista
  8. Mahtavat jouluvinkit, kyllä noilla saa vaihtelua joulunviettoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit, Pikku Silppu! Mä olen harkinnut tuon joulumiehen tilaamista, mutta taidan jättää lopulta kumminkin välistä. Liian työläs prosessi. ;-D Ihanaa joulua! <3

      Poista
  9. Ha ha mainiot aakkoset🤣🤣Hyvää joulun aikaa Satu🎅🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulun aikaa sinullekin, Jael! <3

      Poista
  10. Minäkin tykkäsin aakkosista, kiitos! Niitä lueskellessa sain TAAS siirrettyä keittiöön menemistä. Jotenkin laiskottaa koko joulun ajatteleminen.
    Silti: mukavaa tulevaa joulun aikaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :-) Mulla on sama, että aina löytyy parempaa tekemistä, jos olisi jokin vastenmielinen homma tiedossa.

      Mukavaa joulun aikaa sinullekin! <3

      Poista
  11. En ole koskaan sen kummemmin perustanut Hasselhoffista, mutta nyt kun hänet tässä mainittiin...mikä jottei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole mikään David-fani, mutta ennemmin ottaisin ovelleni Hasselhoffin kuin joulupukin. Tai nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin en ehkä sittenkään, eli ota nyt tästä selvää. :-D

      Hyvää joulua! <3

      Poista
  12. Ha-haa... ihan turhaan siirsin tämän lukemista...
    Ensi vilkaisu oli haaste, joihin olen heikkona, eli olisi pitänyt taas ottaa jemmaan
    - mut eipä ollutkaan kyse siitä.... hih... hihittelen itselleni ja ohjeille!!

    Eli oikein hyväntuulista Joulua Sinulle - toivottavasti minäkin saisin sinut hymyilemään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ainahan voit keksiä omat aakkkoset – vaikka uudelle vuodelle, jos joululle on jo myöhäistä. :-)

      Sinä saat minut aina hymyilemään ihanine kommentteinesi! <3 Lämmintä ja mieleenpainuvaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

      Poista
  13. :D Meidän jouluviisi taitaa kuulua tuon 2toistatuhannen joukkoon ;)
    T:N kohdalla tuli kuitenkin parhaat naurut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aiemmin sama juttu kuusen kanssa, kun vanhempani asuivat omakotitalossa keskellä metsää. Useana vuonna kävin "kuusiostoksilla" naapurin puolella, ja kerran meinasin jäädä rysän päältä kiinnikin, kun kävelin pitkin tietä kuusi toisessa kädessä, ja toisessa saha, kun naapurin auto tuli. :-D Mutta pidettäköön tämä salaisuutena... ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3