tiistai 5. tammikuuta 2021

Onnistuneen vuoden aakkoset

Näin vuoden alussa ihmisillä on tapana tehdä kaikenlaisia lupauksia ja päätöksiä, joita voi olla hankala pitää. Niinpä koostinkin tähän uuden vuoden aakkoset, joiden avulla selviät vuodesta voittajana. 

Alkoholi. Monella on tapana aloittaa uudenvuodenaaton morkkiskrapulassa tipaton tammikuu. Jos kokonainen kuukausi ilman alkoholia tuntuu liian vaativalta projektilta, voit aloittaa myös esimerkiksi tipattoman tiistain. 

B

Banaani. Olisiko banaani sinustakin oivallinen välipala töihin tai kouluun mukaan otettavaksi, mutta et pidä siitä, millaiseksi banaani menee laukussa, kun se ottaa osumaa muihin tavaroihin? Ei hätää, sillä pulmaan on olemassa varsin helppo ratkaisu: syö banaani jo ennen kotoa lähtöäsi, niin banaani ei varmasti ehdi mustumaan.

C

Coq au vin. Jos tämän maailmanmainetta niittäneen ruokalajin nimen muistaminen tuottaa sinulle hankaluuksia, voit tehdä kuten minun ukkelini ja kutsua ruokaa tutummin A. Le Coqiksi. Coq mikä coq.


D

Day spat eivät kiinnosta enää ketään vuonna 2021, sillä nyt tulevat night spat. Kylpylät ovat nimensä mukaan avoinna vain öisin, ja sisäänpääsyn (247,80 euroa) hinnalla saa jännittäviä aktiviteetteja, kuten etävartalohierontaa, joulusuklaahoitoja (täytteet mukana) sekä savinaamarien askartelua. 

E

Ergonomia. Jos työskentelet paljon tietokoneella ja sinusta tuntuu, että työergonomiasi on päin persettä, ripusta tietokoneesi kattoon. Tällä ratkeaa monta ongelmaa: et tarvitse tuolia etkä pöytää, ja naamaläskit leviävät videopuheluissa tasaisemmin. 

F

Fengshui. Tuntuuko sinustakin, että fengshuit eivät ole kotonasi oikein kohdallaan? Ratkaisu on helppo: siirrä ukkosi istumaan sohvan toiseen päähän, niin johan fengshuit paranevat.

G

Google. Googlen suosio kokee tänä vuonna romahduksen, sillä huhtikuun alussa julkaistaan uusi hakukone nimeltä Kookle. Tämä erityisesti suomalaisille suunnattu hakukone näkee jo käyttäjänsä naamasta, millä jalalla sitä on tänään noustu. Tämä puolestaan aktivoi järjestelmässä tiettyjä parametreja ja nopeuttaa huomattavasti hakujen tekoa. 

Harrastukset. Erinäisten tutkimusten mukaan on tervettä, jos ihmisellä on harrastuksia. Jos sinulla ei semmoisia ole, ja uuden harrastuksen keksiminen tuntuu työläältä, aloita uudestaan jokin vanha harrastus, kuten luistelu. Jos pelkkä luistelu tuntuu tylsältä, voit ottaa mukaan jonkin apuvälineen, esimerkiksi hyppynarun. 

Iltarutiinit. Jos olet kyllästynyt aina samoihin iltarutiineihin, miksi et kokeilisi tänä vuonna jotain uutta? Voisit esimerkiksi aloittaa uuden tavan ja käydä soittelemassa aina iltaisin naapureiden ovikelloja ja toivottelemassa heille hyvää yötä. Varmasti naapuritkin ilahtuisivat.

Joulukuusi. Etkö millään jaksaisi viedä joulukuusta pois, mutta lattialle varisevat neulaset ärsyttävät? Ei hätää: kun jaksat vain sinnikkäästi odottaa, neulaset lakkaavat kyllä varisemasta. 

Kesän sää. Millainen tuleekaan tämän kesän säästä? Spekuloiminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, ettei asia vain jää viime tinkaan. Osuvatko hellepäivät lomaviikoille, ja sataako juhannuksena vettä vai lunta? Säätä kannattaa yrittää ennustaa mahdollisimman moninaisin keinoin, kuten kultakalojen liikehdintää tarkkailemalla. 


 

Loma. Lomahan se on se, jota kaikki odottavat. Koska loma on niin odotettu tapahtuma, se saattaa aiheuttaa myös stressiä, kun pitäisi ehtiä muutamassa viikossa remontoida kesämökki, tehdä viiden viikon Euroopan-kierros, lukea Dostojevskin koko tuotanto ja valmistautua syksyn triatlonkilpailuun. Mitä jos teeskentelisit tänä vuonna loman alkaessa, että mitään lomaa ei olekaan? Antaisit vain päivien kulua yksi toisensa jälkeen, kunnes huomaisit, että on aika palata töihin. Niin se loma meni ihan huomaamatta! Mutta eipä ollut lomastressiäkään.

Makkaravero. THL on ollut viime aikoina erityisen huolestunut keski-ikäisten miesten sisäelinrasvaprosentista ja määrää tästä syystä makkaraveron. Vero astuu voimaan toukokuun alussa – juuri sopivasti grillikauden alkajaisiksi – ja vero on suorassa suhteessa makkaran kokoon: mitä isompi makkara, sitä isompi vero.

N

Naurujooga on jo vanha juttu, sillä tänä vuonna tulee naurupilates. Harjoituksen tarkoituksena on maata maassa tunnin ajan, nostella jalkoja vuoron perään ilmaan ja huutaa joka noston jälkeen hiiohoi.

Oleminen. Oleminen nousi kovaan suosioon jo viime vuonna, mutta tänä vuonna olemisen suosio kasvaa suorastaan räjähdysmäisesti. Yhä harvempi jaksaa enää miettiä, ollako vai eikö olla, ja yhä useampi valitsee olemisen. 

P

Pulkkailu. Koska tämä talvi tulee olemaan myös Etelä-Suomessa luminen, pulkkailun suosiokin kasvaa aivan uusiin mittoihin. Jos tykkäisit pulkkailla, mutta et jaksaisi aina kävellä takaisin mäen päälle, mitä jos kokeilisit tänä vuonna uutta lähestymistapaa ja laskisit pulkalla myös ylämäet. Näin ikävä kiipeämisvaihe jää pulkkailusta pois. 

Q

Qlento. Elokuussa maailma kohisee, sillä Yhdysvallat tekee elokuun 13. päivä kuulennon, ja lennolla on mukana, kukapa muukaan, kuin itse Donald Trump. Trump on nimittäin suunnannut kirvelevän vaalitappion jälkeen katseensa jo seuraaviin presidentinvaaleihin, ja hän käy Kuussa tekemässä hieman vaalikampanjointia. Siellä kun on kuulemma paljon potentiaalisia äänestäjiä. Trump yrittää myös näyttää toteen teoriansa, että musta aukko imaisi osan hänen marraskuisissa vaaleissa saamistaan äänistä. Melania ei ole mukana lennolla, sillä hän erosi Trumpista tammikuun 21. päivä ja katosi sen jälkeen julkisuudesta. 


 

Rokotukset. Tänä vuonna kannattaa kaivella muistinsa sopukoita ja varmistaa, että kaikki rokotukset ovat varmasti ajan tasalla. Lavantauti, meningokokki, Japanin aivotulehdus ja mitä näitä nyt on.   

S

Seurapelit. Jos perheesi on pelannut lautapelejä kyllästymiseen asti, ja pelikortit ovat puhki kuluneet, kannattaa keksiä uusia pelejä ja leikkejä. Yksi uusi mukava tuttavuus on peli nimeltä Ympäristön ystävät, jonka säännöt ovat hyvin yksinkertaiset. Kaikki osallistujat värittävät jalkapohjansa hiilenpalasella niin mustaksi kuin pystyvät ja astuvat sitten kukin vuorollaan valkoiselle paperiarkille. Se kenen hiilijalanjälki on pienin, voittaa. 

T

Televisio. Oletko kyllästynyt television ohjelmatarjontaan, joka tuntuu olevan aina sitä samaa? Mitä jos opettelisit tänä vuonna uuden tavan katsella televisiota ja sulkisit television kokonaan. Mihin niitä ohjelmia tarvitaan?

Siinä se on.

 

U

Ulkoilu kiinnostaa ihmisiä tänä vuonna entistä enemmän. Jos viime vuonna kansallispuistot, tunturit ja patikkareitit vetivät väkeä, tänä vuonna arvostetaan helppoutta ja ulkoillaan entistä enemmän lähimaastossa. On huomattu, että raittiin ilman takia ei tarvitse lähteä Lappiin asti. Tuuletusluukun avaamalla saa jo hyvän annoksen, ja uskaliaimmat voivat avata koko ikkunan tai jopa oven. 

V

VR. Tänä vuonna kannattaa tukea VR:ää, jotta voisimme nauttia junamatkailun iloista tulevina vuosinakin. Jos matkustaminen Tampereelle tai Jyväskylään tuntuu tylsältä, mitäpä jos ostaisit lipun esimerkiksi Höljäkkään? Jos kaipaat lisää jännitystä, voit päättää esimerkiksi, ettet palaa Höljäkästä takaisin, ennen kuin olet bongannut kylästä kymmenen b-kirjaimella alkavaa kadunnimeä.

W

Weetabix. Vuoden aamiainen valitaan tänä vuonna poikkeusoloissa Yliluoston autiotuvalla, ja ykköseksi valitaan raadin yksimielisellä päätöksellä Weetabix. Kilpailun muut osallistujat, eli raikas vihersmoothie, tuorepuuro voimapalloilla ja avokado-spirulina -leivät, jäävät kauaksi taakse. Käy siis hyvissä ajoin noutamassa kaupasta omat Weetabix-pakettisi, ettet vain jää ilman.

X

XXS. Haluaisitko mahtua kokoon XXS, mutta mahdut vain kokoon XS? Pääset tavoitteeseesi pikemmin kuin arvaatkaan, kun ostat ison läjän XXS-koon vaatteita, otat sakset esiin ja leikkaat vaatteista kaikki saumat auki. Valentinon ja Dolce & Gabbanan vaatteet ovat tähän tarkoitukseen erityisen hyviä.

Y

Ylenpalttisuus. Hyvästi minimalismi ja konmaritus; tänä vuonna kaikkea pitää olla mahdollisimman paljon. Nyt hankitaan Hai-kumisaappaita kaikissa eri väreissä, viikataan vaatteet kaappiin kuusikulmioiksi ja piirretään aarrekarttoja, jotta muistetaan, missä kaikki tavara on.

Z

Zeppeliini. Prisman kauppakassipalvelu laajenee, sillä Prisma alkaa kuljettaa kauppakasseja zeppeliinillä. Kasseja tiputellaan aina maanantaisin ja perjantaisin helsinkiläisille ja espoolaisille asuinalueille. Vantaalaiset saavat palvelun käyttöönsä vasta vuonna 2022. Zeppeliinin tarkempi aikataulu ja reitti löytyvät helmikuun alusta lähtien osoitteesta prismazeppellin.fi.


Å

Åho. Onko aakkosissa tämmöinenkin kirjain? Tätä en ole kyllä tilannut. Täytyykin tutkiskella, voiko tämän palauttaa jonnekin. Tämähän on vielä ihan käyttämätönkin ja alkuperäisessä kunnossa.

Ä

Älypuhelin. Onko sinullakin kumppani, joka uppoutuu ravintolassa älypuhelimensa jännittävään maailmaan, ja sinä jäät puhumaan seinille? Mitä jos sinäkin rupeaisit kantamaan käsilaukussasi jotain, minkä voit kaivaa esiin aina silloin, kun kumppanisi uppoutuu puhelimeensa? Kassista esiin kaivettavan viihdykkeen on hyvä olla sellainen, josta itse tykkäät ja jonka parissa viihdyt. Jos olet liikunnallinen, kahvakuula voisi olla hyvä vaihtoehto, ja jos taas olet nikkarointi-ihmisiä, linnunpönttö voisi olla kiva idea.

Ö 

Öykkäröinti. Öykkäröinti alkaa jäädä tänä vuonna menneisyyteen, sillä desibelimittarit yleistyvät kotona, ja naapureiden melutasosta pidetään entistä paremmin huolta. Facebookiin perustetaan myös vuoden alussa ryhmä nimeltä DESI-peli, jossa naapureiden toimista voi jättää perusteellisempia kuvauksia, nimettömänä tietenkin. 

*****

Nyt sitten vain ohjeet käyttöön ja inspiroitunein mielin kohti alkanutta vuotta!

24 kommenttia:

  1. :'D Ei oo todellista! Huikeet ohjeet. Tosin mä onnistuin lukemaan jokaisen jotenkin kaksimielisesti, kun luin vahingossa, että night spassa saa "etelävartalohierontaa"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tajusin, kun luin tekstin ennen julkaisua, että tuon makkaraveron saattaa helpostikin käsittää ihan eri tavoin kuin mitä olin tarkoittanut. Oops. No makkaravero mikä makkaravero. :-D

      Etelävartalohieronta kuulostaa mielenkiintoiselta, mistähän sitä sais. ;-D

      Poista
    2. Hyvin helppoa on myös väärinymmärtää (tahallisesti) harrastukset, seurapelit ja mitä käsilaukusta voi kaivaa...

      Poista
    3. :-D Sulla on kyllä aika likainen mielikuvitus. ;-D

      Poista
  2. 🤣🤣Mainiot ohjeet 🤣Kiitos päivän nauruista Satu ❤

    VastaaPoista
  3. Hassu ��

    -m

    VastaaPoista
  4. Oho, kysymys merkit piti olla itkunauruhymiö :-D
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten noi merkit tuleekin välillä miten sattuu... en ymmärrä. :-(

      Poista
  5. Kiitos - olen hörähdellyt täällä varsin epänaisellisesti. Tarvitsin juuri tätä.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä alkoi aamu hekotuksella. Toi pulkkailuvinkki oli tosi hyvä, en tajua kuinka en ole sitä aiemmin keksinyt! Nyt meilläkin on ergonomia ja fengshui kunnossa ja illalla aloitan uuden iltajumpan.

    Miten on, meneekö vegenakitkin makkaraverolle???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mäkin ajattelin ottaa tämän päivän projektikseni fengshuin.;-)

      Makkaravero koskee vain rasvaa tiriseviä lihamakkaroita, eli vegenakit ovat jatkossakin verottomia. :-)

      Poista
  7. Ihan timanttinen vinkki toi Tipaton tiistai. Voisin kokeilla sitä, koska nyt on jo käynyt selväksi, että tänä vuonna ei tipaton tammikuu onnistu. Eikä edes arki. Mutta tiistai vois olla realistinen ja jos kulkee, niin laajennan torstaiihin :).

    Kiitos myös laukkubanaaniaiheesta. Kävin sen tiimoilta poistamassa reenikassista sinne eilen aamulla laittamani banaanin, jota en sitten kuitenkaan syönyt, kun en lopulta mennyt salillekaan. Onneksi olin laittanut sen sentään kenkään siellä kassissa niin oli pysynyt suht ehjänä.

    Ja joo. Trumppi kuuhun kampanjoimaan, niin saadaan olla hetki hermostumatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipattomasta tiistaista onkin hyvä aloittaa, sillä melko varmasti tulee onnistumisen kokemuksia. Sinun kohdallasi uskon, että samaan syssyyn menisi vielä se torstaikin. :-)

      Heh, kassiin unohtunut banaani kuulostaa niin tutulta. Niitähän on sellaisia banaaninkuljetuskoteloitakin, ja joskus harkitsin sellaisen ostamista, mutta en ole vieläkään saanut tehtyä asialle mitään. Mutta hitsin hyvä idea laittaa banaani kenkään! Kunhan vain muistaa ottaa sen sieltä pois, ennen kuin lähtee treenailemaan. :-D

      Ihan jännittää toi Trumpin avaruuslento, että tuleekohan hän vielä takaisin, vai jääkö Maata kiertävälle radalle. ;-)

      Poista
  8. Aivan mahtavat aakkoset, kiitos nauruista! :D Ei ole tullut usein naurettua viime aikoina, mutta nyt meinasi ihan naama revetä kun niin leveästi hymyilytti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit. <3 Tämmöisiä on niin hauska tehdä, kun saa revitellä. :-)

      Poista
  9. Erinomaiset aakkoset!
    Vinkkini kassissa osumaa saavaan eväsbanaaniin:
    https://www.hilavitkutin.com/wp-content/uploads/2006/11/bananaguard.jpg

    Hyvää kuluvaa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, olen joskus kaipaillutkin tuommoista! Pitäisköhän repäistä näin vuoden alkajaisiksi ja ostaa? Tosin aika harvoin tarttee nykyään kuljetella banaania mihinkään, mutta olisihan se hyvä, jos sen harvankin kerran banaani säilyisi kassissa mustumatta. :-)

      Mukavaa kuluvaa vuotta sinullekin!

      Poista
  10. Erinomaiset aakkoset :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten vaan fengshuita parantamaan. ;-)

      Poista
  11. Hyvät ohjeet, ki.itos näistä. Ei kauheasti olisi lisättäää näihin; taidan olla niin rohkea, että aloitan tuosta ergonomiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ergonomiassa ois kyllä mullakin parantamisen varaa. Nytkin rötkötän sohvalla niin omituisessa asennossa, että onneksi ei tartte ottaa mitään videopuheluja. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3