keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Hernekeitto see you never

Pääsin kuin pääsinkin käymään Ääslinnassa viikonloppuna, sillä koronatestini tulos oli negatiivinen. Kun kävin testissä keskiviikkona iltapäivällä, tuloksesta kertova tekstiviesti kilahti kännykkääni torstain ja perjantain välisenä yönä kello 0.43, eli tulos tuli melko tarkalleen puolessatoista vuorokaudessa. 

On kyllä tosi hyvä, että nykyään testataan vähäoireisetkin, niin ei tarvitse arvuutella. Minäkin olisin joutunut muuten joko jättämään reissun välistä tai olemaan koko viikonlopun pelko persiissä, että onkohan minulla korona ja tartutanko sen muihin. En kyllä ihan ole ymmärtänyt, oikeinko laboratorioissa istutaan yötä päivää analysoimassa ihmisten testejä ja lähettelemässä tekstiviestejä, vai onko homma automatisoitu jotenkin...

Pöpöni oli kai jokin vatsapöpö, ja epäilen aiheuttajaksi purkkihernekeittoa, vaikken tiedäkään, voiko purkkihernekeitosta ylipäänsä saada jotain pöpöjä. Teoriani ei ole aukoton siinäkään mielessä, että ukkeli söi tiistai-iltana samaa keittoa kuin minä, eikä hän saanut mitään oireita (mitä nyt vatsassa oli kuulemma vähän epämukava olo, mutta kenelläpä ei olisi hernekeiton syömisen jälkeen!). Minä tosin söin soppaa kaksi kertaa enemmän kuin ukkeli (ylläri), ja söin myös kaikki lihapalat, koska ukkeli työnsi ne minun lautaselleni. Emme normaalisti syö koskaan purkkihernekeittoa, mutta nyt tuli tehtyä poikkeus, koska halusin päästä eroon keväällä ns. korovarastoon ostetuista hernekeitoista. Saamani tauti oli sen verran sinnikäs, että oloni oli täysin normaali oikeastaan vasta sunnuntaina. Tällä hetkellä onkin semmoinen tunne, etten syö hernekeittoa enää ikinä!

Viikonloppu Ääslinnassa sujahti vilakasti, mutta kerkesimme kumminkin juhlimaan iskän synttäreitä. Ukkeli ei lähtenyt mukaan vaan jäi kotiin juhlimaan kavereidensa kanssa (sori naapurit) – ei kuitenkaan appiukkonsa synttäreitä vaan jotain muuta, mikä jäi minulle epäselväksi.


Pörre-koiran näkeminen tuotti taas suurta iloa, ja harmitti, että olin unohtanut ladata kamerani, ja jouduin kuvaamaan metsäretkellä kännykällä. Kumma juttu, että vaikka minulla olisi olevinaan kuinka hyvä kännykkä, kuvani ovat aina yhtä paskoja. Tosin ei tämä nykyinen kännykkäkään mikään tuliterä ole, vaan se on ukkelin vanha, kun omasta hajosi näyttö. 


Olen jo aiemminkin sanonut, että inhoan valoisia kesäöitä, ja syksyn pimeät yöt ovat tuntuneet kesän jälkeen oikein tervetulleilta. On ihanaa, kun ei tarvitse herätä auringonpaisteeseen! Päivällä saisi toki olla valoisaa, ja vaikka en mikään varsinainen meteopaatti enää olekaan, tämä päivien harmaus alkaa kieltämättä pikkuhiljaa tökkiä. Ukkelia pimeys masentaa oikein todella jo siitäkin syystä, että ukkeli ei ole viettänyt syksyjä Suomessa neljään tai viiteen vuoteen, ja hän oli jo ehtinyt unohtaa, miten pimeää voi olla.

Kaivelin koneelta piristykseksi muutamia kuvia kesältä.


Kesällä näkyi tyyninä iltoina usein kuumailmapalloja, ja mielenkiinnosta googlettelin, paljonko kuumailmapallolla lentäminen maksaisi. Helsingistä lähdettäessä (kyseinen firma tekee lentoja myös Turusta) yhden hengen lippu maksaisi 239 euroa, ja koko pallon vuokraaminen omaan käyttöön maksaisi 1280 euroa, jos matkustajia olisi kaksi. Olisihan kuumailmapallolla lentäminen varmasti hieno kokemus, mutta mahtaisikohan aika käydä pitkäksi, kun koko ohjelmaan käsketään varaamaan aikaa peräti viisi tuntia (itse lento kestää tunnin).

Huomasin yhtenä päivänä, että pala Linnanmäkeäkin näkyy tänne.

Meni aika pitkään, ennen kuin tajusin myös Suomenlinnan kirkon näkyvän parvekkeellemme.


Aurinko nousee Suomenlinnan takaa.

Sama tapahtuma, mutta pilvisempänä päivänä.

Clarion-hotelli ilta-auringossa. 

Eräs iltataivas. Etualalla näkyy Lapinlahden silta, johon Länsiväylä päättyy.

Laivaliikenne on vähentynyt rajusti, ja vilkasliikenteinen kesä on enää muisto vain. Kun kesällä Länsiterminaalissa pyörivät vakituisesti Silja Europa, Baltic Queen sekä Victoria I (Megastarin, Starin ja Eckerö Linen Finlandian lisäksi), nykyään satamasta liikennöivät enää Tallinnan pika-alukset ja Victoria I viikonloppuisin. En kyllä ymmärrä, miten varustamot tulevat selviämään koronasta.

Porukkaa Baltic Queenin kannella kesällä. 


Silja Serenade menossa Riikaan.

 

Yhtenä päivänä olin tulossa kotiin ja kohtasin tuossa viereisen rakennustyömaan takana hämmentävän näyn: siellä pyöriskeli jättimäinen risteilyalus!

Näky oli todella absurdi, sillä en ole nähnyt kyseisessä poukamassa ikinä yhtäkään laivaa, saati sitten noin isoa. 

Mutta Google pelasti tästäkin pulasta, sillä Yle Uutiset tiesi kertoa seuraavaa: 

"Kaksi suurta risteilijää on liikkunut tiistaina Turun saaristossa. Kyseessä ovat TUI Cruises -varustamon alukset Mein Schiff 1 ja 2, jotka on rakennettu Meyerin Turun telakalla.

Turun Sataman operatiivinen johtaja Antti Pekanheimo kertoo, että alukset eivät tule Turkuun, vaan ne kiertelevät jonkin aikaa Airiston vesialueella Itämerelle suuntautuvan risteilyn merkeissä. Molemmat alukset ovat myös sen verran suuria, ettei niille löytyisi mitat täyttävää laituripaikkaa."

Jäi kuitenkin arvoitukseksi, mitä ihmettä Mein Schiff 1 teki Jätkäsaaressa. 

Lisää hämmentäviä laivakokemuksia tuli, kun näin Ruoholahdessa Tammasaaren laiturissa Crusellin sillan kupeessa ison mustavihreän laivan.


En ole koskaan nähnyt kyseisessä paikassa laivoja, joten oli – juu, arvasitte oikein – googletettava. Ship tracker tiesi kertoa, että Eira oli tullut Helsinkiin Ust-Lugan kaupungista Venäjältä, ja kun hain aluksesta lisää tietoa, kävi ilmi, että alus kuljetti kivihiiltä. 

"Rannassa käy tasainen surina ja pauke. Tammasaaren laiturissa Ruoholahdessa irtolastialus M/S Eira purkaa kivihiililastiaan. 

Venäjän Ust-Lugan satamasta tuotua mustaa mursketta nousee valtavan rautalaivan ruumasta joka kauhallisella lähes kymmenen kuutiota. Hiili kauhotaan suppiloon, josta se siirtyy maanalaisilla kuljettimilla Helen Oy:n hiilisäiliöön. 

Purkaminen kestää 16–24 tuntia eli noin kaksi työpäivää. Yöksi äänet vaikenevat, sillä lastia puretaan arkipäivisin iltakymmeneen saakka.

Laivat vierailevat Ruoholahdessa satunnaisesti, useimmiten syksyisin sekä keväällä ja talvella. Kesäisin laivat eivät hiiltä kuljeta. 

”Laivat tuovat hiiltä tarpeen mukaan. Eli silloin kun asiakas Helen sitä tilaa”, Ylärinne kertoo. 

Kaikki Helenille tuleva hiili haetaan tällä hetkellä pääasiassa Venäjältä, Ust-Lugan sataman lisäksi Viipurista ja Vysotskista. Hiiltä ostetaan useilta kansainvälisiltä hiili- ja raaka-ainekauppiailta."

Minun täytyy tunnustaa, että kivihiili on ollut minulle tähän asti täyttä utopiaa, enkä ollut todellakaan tiennyt, että yli puolet Helsingin lämmitysenergiasta tulee kivihiilestä. Sitäkään en ollut tiennyt, että vuodesta 2029 alkaen kivihiilen käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa tulee olemaan kielletty. Hiilivoimalat ajetaan alas, ja kivihiili pitää korvata siihen mennessä muilla lämmöntuotantomenetelmillä. On tämä maailma melkoinen paikka.

Yhtenä aamuna heräsin siihen, että oli niin valtava sumu, että ikkunoista ei näkynyt yhtään mitään. Ihan kuin joku olisi peittänyt talomme valkoisella peitteellä. Kerrassaan hämmentävä kokemus. 

Tässä sumu on alkanut jo hieman hälvetä (kuva otettu merelle päin).

Toisena päivänä olin kävelyllä, ja sumu teki tutuista maisemista varsin erikoisen näköisiä. 



Loppuun vielä opettavainen kertomus auton katsastuksesta. 

Rupesin miettimään joskus syyskuun toisella viikolla, että milloinkohan se meidän auton viimeinen katsastuspäivä olikaan. Vilkaisu auton rekisteriotteeseen paljasti karun totuuden: viimeinen katsastuspäivä oli ollut elokuun 21. päivä. Olin siis ajellut tietämättäni ajokiellossa olevalla autolla kolmisen viikkoa ja käynyt vielä Savonlinnassakin. Kiva kiva.

Ei muuta kuin hirveällä hädällä googlettamaan, miltä katsastusasemalta saisin ajan ensimmäiseksi. (Ajokiellossa olevalla autolla ei saa ajaa kuin katsastusasemalle, ja tästä pitää olla ajanvaraus todisteena.) Lisähaastetta asiaan toi se, että se osanen, joka oli pudonnut moottorin sisään, kun olin ollut lähdössä Isolle-Melkuttimelle ja tarkistanut öljyjä, oli edelleenkin siellä missä oli, kun en ollut saanut vietyä autoa korjaamolle. Enpä ollut tarkistanut kyseisen tapahtuman jälkeen öljyjäkään, kun en ollut uskaltanut avata konepeltiä. Näin ne ongelmat ratkaistaan! 😆 Nyt en sitten ehtinytkään enää korjauttaa vikaa, kun auto oli vietävä pikapikaa katsastukseen. 

Pikkuisen kuumotti mennä katsastusasemalle kolme viikkoa myöhässä, varsinkin kun tiesin, että konepellin alla ei ollut kaikki ihan kohdallaan. Katsastusmies kuitenkin lohdutteli minua, että ei haittaisi, vaikka auton toisi katsastukseen myöhässäkin, jos autossa vain olisi kaikki kunnossa. Minä hymähdin, koska tiesin, että kaikki ei ollut kunnossa ja että auto ei taatusti menisi katsastuksesta läpi. Jätin kuitenkin mainitsematta puuttuvasta palasesta katsastusmiehelle. Ehkä hän ei huomaisi koko asiaa?

Menin katsastuksen ajaksi viereiselle Shellille vetämään kahvia napanderiin ja hermoilemaan. Puolen tunnin päästä maleksin häntä koipien välissä takaisin katsastusasemalle kuulemaan tuomion. 

Katsastusmies näkyi seisovan auton vieressä ja kirjoittavan rekisteriotteeseen jotakin. Yritin tulkita, oliko tämä hyvä vai huono asia, ja tulin siihen tulokseen, että huono. Minut nähdessään mies kysyi: "oletko milloin öljyjä katsellut?". 

Arvasin heti, että käry oli käynyt ja että nyt oli parempi kertoa totuus. Piti kumminkin pikkuisen miettiä, miten vastaisin katsatusmiehen kysymykseen, koska en voinut vastata todenmukaisesti (=monta viikkoa sitten), koska silloin heräisi kysymys, miksi en ollut korjauttanut vikaa aikaisemmin. 

Pikaisen pohdinnan jälkeen vastasin tarkistaneeni öljyt "vastikään", joka oli minusta tarpeeksi epämääräinen ja kuitenkin todenmukainen ilmaisu. Vastikään saattoi tarkoittaa yhtä hyvin eilistä päivää tai viime kuukautta, riippuen tulkinnasta. Nolona jatkoin tapauksen kuvailemista ja kerroin, kuinka jotain oli pudonnut moottorin sisään, kun olin yrittänyt tunkea mittatikkua takaisin reikään. Sitten olinkin huomannut katsastusajan menneen umpeen, enkä ollut ehtinyt korjauttaa vikaa. Kappas vaan, kun pitikin sattua juuri ennen katsastusta.

Katsastusmies myhäili huvittuneena. Hän kertoi ihmetelleensä, miksi ei ollut meinannut saada mittatikkua takaisin reikään, ja otti pöydältä jonkin esineen. "Onnistuin kalastamaan auton sisältä tällaisen", mies sanoi.

Tarkastelin uteliaana öljyistä esinettä, joka oli paljon suurempi kuin olin kuvitellut, melkein kämmenen kokoinen. Siinähän se kadonnut lammas taisi ollakin. 

Katsastusmies ei ollut pienestä kalastussessiosta moksiskaan, ja kun autossa ei ollut ilmennyt muita vikoja (paitsi rekisterikilven valo, joka on ollut palanut ainakin vuodesta 2018, kun en ole saanut valoa korjautettua), auto sai hyväksytyn paperit. En muista, koska olisin viimeksi ollut yhtä onnellinen kuin sillä hetkellä!

Mitä siis tästä opimme? No ainakin sen, että minkä tänään hukkaa, sen katsastusmies huomenna löytää.

Ennen kuin lopetan jaaritteluni, pitää vielä kertoa yhdestä merkittävästä tapahtumasta. Sain nimittäin vihdoinkin grillimakkaraa! 


Tämä onnellinen jälleennäkeminen tapahtui lokakuun yhdeksäs päivä, eli pääsin kumminkin makkaran makuun vielä tämän vuoden puolella. Söinkin sitten samalla koko paketillisen – tai tarkalleen ottaen 3,75 kappaletta (eipäs liioitella kumminkaan). 

Valoisia päiviä!

30 kommenttia:

  1. Onneksi ei ollut koronaa ja pääsit reissuun. Tosi nopsaan sait kyllä tulokset. Mäkin oon kuullu, että joillekin on soiteltu tosi outoihin aikoihin niitä ajanvarauksia testiin. Kai ne vetää 24/7 siellä testipaikoilla, kun kaikki vähänkin oirehtivat pitää tsekata...

    Meillä kävi myös auton kanssa vähän samalla lailla. Ostimme uuden auton huhtikuussa ja sen vuosimallin perusteella päättelimme, ettei sitä tarvitsisi viedä tänä vuonna katsastukseen. Toinen auto taas tuli maksettua elokuussa ja kun aloin sitä Trafin sivuilla kirjaamaan nimiini, niin huomasin huomautuksen menneestä katsastuspäivästä ja tajusimme, että kyllä se uusi auto olisikin pitänyt katsastaa tänä vuonna. No, ei muuta kuin katsastusaikaa varaamaan ja läpihän se meni kun ei ole kuin muutaman vuoden vanha. Ei sulle muuten koskaan selvinnyt mikä toi vempain siellä teidän auton sisuksissa sitten oli? Onneksi ei haitannut katsastusmiestä eikä läpimenoa!

    Täällä oli myös toi huikee hernerokka(hah hah)sumu yks aamu ja minä innoissani ukolle, että mennään äkkiä kuvaamaan jokea ja siltoja, ennen kuin sumu katoaa. Kattia kanssa, sain kyllä kuvia, mutta ei sieltä sumujen seasta mitään siltoja nähnyt, turha luulo.

    Ja lopuksi veljenpoikaani lainaten: "Kiva, kun blogikalevi (kaveri) sai makkalaa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat tosiaan paiskia labroissa hommia vuorokauden ympäri. Toisaalta tuntuu hassulta, että nykyään käydään testissä pienenkin nuhan takia mutta toisaalta entäs sitten jos se pieni oire sattuukin olemaan koronaa. Että parempi vissiin kumminkin näin päin niin ei tule ainakaan levitettyä tautia.

      Hih, monesti sitä tulee pääteltyä kaikkea, kun ei jaksa ihan joka asiaa tarkistaa. :-) Hyvä, että teidänkin auto meni läpi, ja miksi ei olisi mennyt, kun oli melkein tuliterä ajopeli. Mä ihmettelen suuresti tota meidän autoa, jolla on nyt ikää jo 16 vuotta, kun se on mennyt aina katsastuksesta läpi ilman mitään korjauskehotuksia (paitsi se rekisterikilven valo ja muut vastaavat pienet jutut, joita ei ole tarvinnut käydä näyttämässä katsastusasemalla uudestaan).

      Hitsi kun se rekisteriote on autossa, enkä jaksa käydä hakemassa sitä. Siinä olisi lukenut ihan tarkalleen, mikä tuo vempain on nimeltään (se oli juuri se juttu, jonka puuttumisesta katsastusmies oli kirjoittamassa rekisteriotteeseen). Mutta tuo on siis sen putken, johon öljyn mittatikku tungetaan, yläosa. Tuon mustan kolmion muotoisen osan päällä näkyy hieman sitä reikää, johon tikku laitetaan, ja tuo oranssi putki on sitä putkea, jossa tikku kulkee. En tiedä, saitko tästä nyt mitään selvää. :-D

      Kylläpäs sattuikin tuo hernerokkasumu-ilmaus tähän. ;-D Sumut ovat kyllä nättejä, mutta harmillista (tai ei ehkä niinkään harmillista) on tosiaan se, että ne tuppaavat hälvenemään päivän mittaan, eli pitäisi olla aikaisin liikkeellä. Ja jos sumu on liian paksua, niin eihän sen läpi tosiaan mitään näe. :-)

      Veljenpoikasi lausahdus sai hymyilemään korvasta korvaan. <3 Makkala on kyllä helkkua.

      Poista
  2. Kyllä se negatiivinen on nyt sitten se toivottu normaali, hienoa että sait sen tällä kertaa ainakin. Toivottavasti jatkossakin testeihin pääsee nopsaan näissä isommissakin paikoissa. Niin monet ovat oireettomia jos lukee tai kuuntelee uutisia.

    Oli taas hauskoja kuvia. Tykkään myös sumusta ja sumuisista aamuista, mutta harvoin niistä nyt ehtii nauttia kun on tuo työaika tai siis töitä aika tavalla, ne lisääntyvät kyllä meillä ainakin näin korona-aikana.

    Sulle kyllä sattuu ja tapahtuu niin paljon, että melkein nauratti tuo vasaran näköinen osa, joka oli tippunut tankkiin. Kuten sanoit, on sillä joku oikeakin nimi, mutta se on aivan sama. Minun silmissä se näyttää vasaralta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin vaiheessa minä vähän pelkäsin, että oireettomat levittävät paniikkia, kun kertovat tarinoita tyyliin "hieman vain pisti kurkusta, ja sitten kävi ilmi, että mulla onkin korona". Nyt olen kumminkin sitä mieltä, että on ihan hyvä, että oireettomien tai vähäoireisten kokemuksia tuodaan julki, jotta ihmiset (itseni mukaan lukien) ymmärtäisivät olla varuillaan.

      Sumu on kyllä kaunista ja jotenkin salaperäistä. :-) Niinhän se menee, että joillakin työt lisääntyvät ja joillakin vähentyvät koronan myötä. Toivottavasti teidän työtaakkanne ei mene ihan mahdottomaksi.

      Vasaraltahan tuo osa tosiaan vähän näyttää. On vaan pirun likainen vasara. :-D

      Poista
  3. Jos joskus luovutte autostanne, olen kiinnostunut :) Upea auto, kun menee katsastuksesta läpi, vaikka joku osa olisi tippunut moottorin sisään, hih. Pitäisi varmaan merkata kaikkiin mahdollisiin kalentereihin katsastusaika, kun se tuntuu täälläkin yllättävän.

    Ihania laiva- ja sumukuvia!

    Tykkäsin myös edellisestä postauksesta, kivan suorapuheinen. Vaikka täytyy kuitenkin olla eri mieltä mielipiteestä, että liikunnan harrastaminen olisi vain itsestä kiinni. Yritin eilen tehdä alle tunnin live stream-jumppaa, jonka pari pientä tyyppiä keskeytti useamman kerran. Lisäksi vielä yksi iso tyyppi sai sinänsä positiivisen, harvinaisen siivouspuuskan ja tuli näytön eteen imuroimaan :D Yritä siinä sitten keskittyä liikuntasuoritukseen.

    -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no pannaanpa ostotarjous korvan taakse. ;-) Viime aikoina auto on toiminutkin ihan moitteettomasti, mitä nyt moottorin lämpötilamittari elää ihan omaa elämäänsä.

      Katsastusaikakäytäntöähän muutettiin tässä joskus taannoin,enkä ole vieläkään oikein ymmärtänyt, miten nämä nykyiset katsastussäänöt menevät. Ennen oli niin helppoa, kun katsastusajan pystyi päättelemään rekisterinumeron viimeisestä numerosta, tai ainakin muistelen jotain sellaista.

      Kiva jos pidit kuvista - ja edellisestä postauksestakin. <3

      Kuulostaa kieltämättä aika haasteelliselta tuo sinun jumppahetkesi. En itse harrasta mitään aikataulutettuja juttuja, esim. johonkin tiettyyn aikaan alkavia ryhmäliikuntatunteja, enkä siksi ajatellut asiaa tuolta kannalta. Vaikeahan se on sanoa muille perheenjäsenille, että nyt olette hiljaa ja hengittämättä seuraavan tunnin, kun minä jumppaan. :-D Mutta jumppaisin kyllä ihan mihin aikaan vain, jos näkisin sen ihmeen, että ukkeli tarttuu imuriin. :-D

      Poista
  4. Repesin tuolle kadonneelle osalle aivan täysin :D :D :D Kuvittelin tekstisi perusteella, että kadonnut oli luokkaan peukalonpään kokoinen.

    Sumukuvat ovat mahtavat.

    Olen minäkin joskus unohtanut katsastaa auton ja muistanut vasta kuukauden päästä. Olen myös yrittänyt katsastaa auton kahdesti saman peräkkäisinä kuukausina. Katsastusmies totesi, että rouva hyvä autonne on jo katsastettu. Yritin kyllä kiistää sen. Että tapahtuuhan sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mäkin luulin, että pudonnut osa on ihan pieni, joten olin aika yllättynyt, kun se olikin tuommoinen mötikkä. Mutta hyvä että löytyi ja noin helpolla vielä, että katsastusmies toimi kalamiehenä. :-D Oli helppo varata autolle korjausaikakin, kun katsastusmies oli kirjoittanut pudonneen osan nimen rekisteriotteeseen.

      Mä taas repesin tuolle, että olet yrittänyt katsastaa saman auton peräkkäisinä kuukausina. :-D :-D Ei ole todellista. Kaikkea sitä sattuukin. Ja aina on hyvä väittää vastaan, oli asia mikä tahansa! ;-D

      Poista
  5. Voin kuvitella, että olisi ihan kiva asua siellä teidän maisemissa. Me ollaan pari kertaa yövytty Clarionissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mäkin haluaisin yöpyä Clarionissa! Yritin ehdottaa sitä ukkelille pari viikkoa sitten, mutta jostain syystä ukkeli repesi nauramaan. :-D Olisi niin näppärää, jos unohtaisi hotellimatkalta jotain, niin voisi vain kipaista hakemassa sen kotoa. :-)

      Poista
  6. Kuumailmapallon aika on 4 tuntia koska pitää auttaa esivalmistelut ja jälkivalmistelut, aika ei tule pitkäksi kun pitää tehdä työtä se ylimääräinen 3 tuntia :)
    Mahtavia laivoja näet sieltä sun ikkunasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hemmetti, sitten en ainakaan lähtisi kuumailmapalloilemaan. Kuumailmapalloreissulla pitäisi saada vaan siemailla skumppaa ja nautiskella näkymistä eikä joutua töihin. ;-D

      Mukavaa päivää, Ulrika! <3

      Poista
  7. Hei ja tervehdys!
    Täytyy nyt vihdoinkin jättää merkki itsestäni, kun olen jo jonkin tovin lueskellut tätä blogiasi. Löysin tänne aikoinaan Katan (eli Edustusrouvan) blogin kautta.
    Tykkään lukea tekstejäsi, kirjoitat ihanan suoraan ja rehellisesti, kuvat on kauniita, ja on aina kiva lukea elämän sattumuksista ja tapahtumista. ��
    Itselleni sekä Hesa, että Ääslinna on tuttuja paikkoja, molemmissa on tullut asuttua.
    Terveisin pirkanmaalaistunut Marjukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, Marjukka! Olipa mukava, ettät jätit kommentin. :-) Ja ihana kuulla, että tykkäät lukea juttujani. Tämä meikäläisen blogi on vähän tällainen sillisalaatti, eikä kaikki ole aina niin viimeisen päälle (kuten monessa muussa blogissa), mutta hyvä jos kotikutoisuus ei haittaa.

      Ääslinnassa olisi varmaan kiva asua, varsinkin kesällä. Siellä on kaikki palvelut kätevästi lähellä. Ajattelin, kun muutettiin metsän siimeksestä Espoosta tänne lähemmäs kaupunkia, että nyt minä koluan kaikki museot ja muut käyntipaikat, kun ovat niin lähellä. No yhdessäkään en ole saanut toistaiseksi käytyä. :-D Pitäisi ehkä ryhdistäytyä.

      Oikein mukavaa pyhäinpäivä- ja halloweenviikonloppua sinne Pirkanmaalle! <3

      Poista
  8. Hyvä että testi oli negatiivinen ja pääsit juhlistamaan isäsi syntymäpäiviä!

    Hitsi tuota katsastusjuttua. Mahtoi katastusmies aatella, että taas nainen asialla. Sorry mut oli pakko ;-D
    Mulla olis muutama viikko aikaa katsastaa ja pahoin pelkään,että avensis alkaa kohta kolistella viimesiään. Oliskin niin että yksi auto kestäisi yhden ihmisen käytössä eliniän verran :-o
    Muuten meilläpäin tulee niitä eri konttoreiden lähettämiä mainoksia, autosi katsastus lähenee...tule meille. Siitä itse aina huomaan, että jaahas taas se aika vuodesta.

    Ihanat kuvat taas! Sumu tai usva on merkillinen juttu. Tosi kaunista ja samalla hyvin mystistä ja sadun omaista. Itellä mielikuvitus lähtee laukkaamaan hyvinkin herkästi.

    Ja nyt taas tekisi mieli kunnon nuotio makkaraa :-D

    Halloweenia sinne teille (kurpitsahymiö)


    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli kyllä hyvä juttu, että pääsin synttäreille. Tuossa iässä kun ei koskaan tiedä, mikä syntymäpäivä jää viimeiseksi... Tosin eipä sitä tiedä nuoremmalla iälläkään, kun kaikenlaista voi sattua kenelle tahansa.

      Hih, mulle tuli ihan sama mieleen, että katsastusmies ajatteli varmasti, että nyt on rouva tarkistanut öljyjä tarmokkaasti, kun osasetkin ovat putoilleet. :-D Miehellä oli ainakin niin velmu ilme, että hän sai tästä varmaan hyvän tarinan katsastusmiesten kahvipaussille. ;-D

      Voi ei... Katsastus on aina hermostuttava juttu, ja erityisen hermostuttava se on, jos autolla alkaa olla ikää. Pidän peukkuja, että auto menisi kumminkin ekalla läpi!

      Meillekin tulee niitä katsastusmainoksia, ja tänäkin vuonna tuli muutama. Heitin ne kumminkin roskiin ja manasin, että katsastusasemat alkavat ahdistella joka vuosi aikaisemmin, kun katsastusaika ei ole vielä lähelläkään. :-D

      Täällä on muuten taas maisemat verhoutuneet tänään paksuun sumuun. Laivojakaan ei enää näy. Ja pitkästä aikaa oli täysin tuuleton päivä, ja oli ihan pakko käydä pyöräilemässä, kun tuulettomuus on niin harvinaista herkkua. Mutta kyllä siinä pyöräillessä kumminkin käy aina viima, ihmettelen suuresti.

      Mullekin kelpais nuotiomakkara - tai vaikka koko paketillinen. ;-D

      Mukavaa halloweenia sinullekin! <3

      Poista
  9. Ainiin vielä pakko kommentoida tota kuumailmapalloa. Ite oon aina haaveillu pääseväni moisen härvelin kyytiin. Vaikkakin kärsin korkeanpaikan kammosta. Voisi kuitenkin olla ihana tai tietty karmiva kokemus :-D
    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan se olla aluksi aika jännä paikka, kun pallo irtoaisi maasta, mutta uskon, että jännitys katoaisi, kun pääsisi ilmaan ja voisi katsella upeita maisemia. Mutta mä en kyllä jaksaisi hyöriä viittä tuntia minkään pallon ympärillä, oli kokemus miten hieno tahansa. :-D

      Poista
  10. Ilahduttavan pösiön näköinen tuo koiruus. Isot silmät ja kajahtanut ilme. Liekö sukua Ransulle, samaa näköä kumminkin.

    IT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörre taitaa miettiä tuossa kuvassa, että onkohan siellä metsässä jäniksiä, kun on niin miettiväinen ilme. :-) Osaa Pörre olla kyllä oikein terävän näköinenkin, joten ei taida olla sukua Ransulle? En tosin muista kovin hyvin, millainen Ransu-koira oli, muuta kuin että olihan se aika lutuinen. Täytyykin katsoa, löytyiskö juutuubista jotain Ransu-juttuja tähän perjantai-iltaa ilahduttamaan. :-D

      Poista
  11. Olipa hyvä ettei ollut koronaa, vaikkakin vatsatauti on kurjaa. Mutta hyvä että sekin on jo ohi. Pörre on tosi suloinen:)
    Teillä on kyllä mahtavan mielenkiintoiset ja monipuoliset näkymät asunnostanne.
    Mä olen kerran lentänyt kuulmailmapallolla, mutta en mitään pitkää matkaa. Täällä Tel Avivin keskuspuistossa on kuumailmapallovuokraamo, mutta taitavat nekin olla jäähyllä nyt ,kun koronan varjolla täällä on kaikki kiva suljettu.
    No olipa makkara;D Mä en syö lihaa, enkä sitä kaipaakaan,mutta jostain syystä joskus kaipaan makkaraa...
    Kivaa lokakuun loppua Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörre on aivan ihana. <3 Minusta hän on maailman suloisin koira, mutta taidan olla hieman puolueellinen. ;-)

      Noita laivakuvia (ja muitakin kuvia) on toki zoomattu, että ei laivat ihan tuossa parvekkeen alla pyöri tai kuumailmapallot parvekkeen edessä lentele. Mutta kivasti näkyy kyllä sekä taivasta että merta, ja tuo puistokin ehkä joskus valmistuu (työt eivät edenneet tämän kesän aikana yhtään).

      Kiva, että olet päässyt kokeilemaan kuumailmapallolla lentämistä! Lyhytkin matka on parempi kuin ei mitään. Eikä kerkeä ainakaan pitkästymään. ;-D

      Nyt alkaa makkarassa olla jo sopiva väri, eikä olisi haitannut, vaikka olisi mustempikin. Hassu juttu, että sinäkin kaipaat joskus makkaraa, vaikka et muuten syö lihaa.

      Kivaa lokakuun loppua – ja tietysti myös uuden kuun alkua – sinullekin! Terkkuja myös Bambille, joka on hänkin tietysti aivan suloinen. <3

      Poista
  12. Hyvä, että vatsassa helpottaa. Mulla oli vastaavanlaisia oireita, kun odotin kaksosia ja söin Suomi-ikävääni kattilallisen ohrapuuroa. Puuro oli kyllä hyvää, mutta lähellä oli etteivät kaksoset olisi päässeet kuumailmapallolennolle. Siis ihan äidin matkassa. Noita hintoja kun katsoo, niin halpaahan se olisi ollut.

    Mutta sitä minä ihmettelen, että miksi hommaan pitää varata 5 tuntia jos ilmassa ollaan tunti? Mä en ole ihan varma kestäisivätkö hermot odottelua. Ei sen puleen, ei varmaan kestäisi sitä lentelyäkään. En tykkää korkeista paikoista ja liikkuvat korkeat paikat ovat vielä aavistuksen hankalampia.

    Onnea katsastuksen läpäisystä. Sä rakastaisit meidän katsastuksia. Tuttavat ovat myös kertoneet, että jos vähänkin arveluttaa, niin kannattaa sitten ajaa piirikunnan perukoille. Katsastus käy ketterämmin ja avoimemmin mielin :)

    Ihanaa marraskuuta. Toivottavasti laivaliikenne rauhoittuu. Kamalaa, kun putkahtelevat mistä saattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan siltä, että ohrapuuron kanssa oli vaaratilanne lähellä. :-D Niin se kai on, että maltti on valttia ja kohtuus kunniaan - ruoka-asioissakin (tai varsinkin niissä).

      Kävin tutkimassa uudestaan tuota kuumailmapallosivua, ja siellä luki seuraavaa: " Lähtöpaikalla matkustajat voivat halutessaan osallistua pallon pystytykseen ja laskupaikalla vastaavasti kasaamiseen. Lennon jälkeen nautitaan perinteinen kuohuviinimalja, lisäksi jokainen matkustaja saa diplomin muistoksi lennosta. Ohjelmaan kuuluu luonnollisesti myös kyyti takaisin kokoontumispaikalle. Itse lento kestää noin tunnin, mutta ohjelmaan on syytä varata aikaa kaikkiaan noin viisi tuntia." Eli ei sitä marssitakaan vaan valmiiseen palloon, joka lähtee ilmaan sillä sekunnilla, kun on päässyt kyytiin, vaan tilanne lähtee ihan nollasta, ja matkustajakin saattaa joutua töihin. :-D

      Mä olen tykännyt aina katsastaa auton samalla asemalla Espoossa, kun jotenkin on tuntunut, että auto saattaisi mennä helpommin läpi, jos sen katsastaa aina samassa paikassa. Nyt oli kumminkin pakko mennä muualle, joten teoriani romuttui siinä. Kiva olisi kokea sikäläinen katsastuskin!

      Hih, juu kyllä tässä mielenterveys järkkyy, kun kaikenlaisia laivoja pyörii nurkissa. ;-D

      Mukavaa marraskuuta sinullekin. <3

      Poista
    2. Aah, vielä töihinkin ennen lentelyä! No, ehkä se tuntuu sitten erilaiselta, kun on ollut puuhassa mukana. Ei parane syödä hernerokkaa ennen ilmailua tai voi tulla äkkilähtö.

      Katsastus taitaa maksaa hiukan alle 30 dollaria. Kesto nopeimmillaan 5-10 minuuttia. Tärkeintä on, että pääsee päästötestistä läpi. Muu on sitten suurpiirteisempää. Joskus kun katselee autoja liikenteessä, niin mielessä käy miten ne ovat katsastuksesta läpi päässeet. Toisaalta ei kai se peltikuoren ruoste niin paljon haittaa.

      Poista
    3. Pitää olla tosiaan tarkkana, mitä syö ja juo ennen kuumailmapallolentoa. Pääseeköhän sen viiden tunnin aikana edes vessaan? Kai nyt sentään. Mutta mä tajusin just, että en voisi mennä lennolle jo noiden vessa-asioiden takiakaan, kun heti tulisi hirveä hätä, jos tietäisin, että nyt en pääse vähään aikaan minnekään tarpeilleni.

      Sikäläinen katsastus kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta! Lysti on halpaa, ja hommakin hoituu nopeasti. Eihän tuossa ajassa kerkeä muuta kuin katsoa, että auto on suurin piirtein kasassa. :-D

      Poista
  13. Entisenä mikrobiologina olen vakaasti sitä mieltä, että et ole voinut saada purkkihernekeitosta pöpöä. Mulla on semmoinen hatara muistikuva, että silloin hyvin hyvin hyvin harvoin, jos purkkielintarvikkeessa on joku pöpö, on se sen verran vaarallinen ja aggressiivinen, että olisit sairastunut paljon pahemmin (ja käsittääkseni myös ukkelin olisi silloin pitänyt sairastua). Tämä nyt ei ole tiukkaa faktaa, sen verran kauan mikrobiologian opinnoista on, mutta näin nyt kuitenkin rohkeasti esitän "asiantuntijanäkemyksen" asiaan :D

    Nyt oli kyllä niin paljon asiaa, että en varmaan ihan joka kohtaan saa kommentoitua :) Olen jo aikaisemminkin sanonut, että kadehdin noita sun merinäköaloja ihan älyttömän paljon. Entisenä Suokkilaisena etenkin toi "aurinko nousee Suomenlinnan takaa" -kuva sykähdytti kovasti.

    Sulle kyllä sattui mukava katsastusmies! Oman kokemuksen mukaan ei ole sellaisia "ihan ok" -katsastusmiehiä; ovat joko täysiä mulkkuja (sori vaan kaikille) tai sitten tosi mukavia. Mulla on lähivuosina ollut kokemusta pelkästään niistä kivoista - paras oli pari vuotta sitten, kun kävin katsastamassa vanhempieni auton ja osoittautui, että muuten kaikki ok, mutta verot olleet maksamatta puolen vuoden ajan. Vanhukset olivat ihan vaan unohtaneet! Vähän kyllä korvia kuumotti, mutta tyyppi vaan naureskeli ja päästi mut erikoisluvalla ajamaan takaisin vanhempien mökille, missä sitten kirjauduttiinkin verkkopankkiin aika nopeasti. Taitavat työssään nähdä niin paljon kaikenlaista, että verorästi ja toi sun esine (aika huvittavan iso kyllä oli... :D) on sieltä helpoimmasta päästä. Sun tarinasta kyllä tuli mieleen, että se oma rekisterikilven valo pitäisi kyllä vihdoin korjauttaa (miehellä), veikkaan että mun jo tutuksi käynyt, lupsakka katsastuspoika (ne on parempia, kuin miehet!) alkaa jo vähitellen kyllästymään mun selityksiin.

    Iloa alkavalle marraskuulle <3

    p.s. mäkin inhoan valoisia kesäöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla itselläkin oli sellainen aavistus, että pöpö ei ehkä sittenkään ollut tullut hernekeitosta, mutta kiva saada varmistus ihan asiantuntijalta. Tai ehkä ei olekaan, koska olisi ollut niin helppo syyttää sitä hernaria. :-D Ja nyt taudin aiheuttaja jää ikuiseksi arvoitukseksi, mutta ei voi mitään. Mietin vaan, että mitenköhän voisi saada jonkun vatsapöpön suklaan syömisen jälkeen, jotta tulisi ikuinen kammo suklaata kohtaan. ;-D

      Minähän en edes aluksi tajunnut, että tuo kirkko ja maa-alue kuuluvat Suomenlinnaan. Meni vissiin useampi kuukausi, ennen kuin tajusin sen. Mutta voi kiesus, oletko saanut asua Suomenlinnassa? Miten ihanaa! <3 Mun piti tänä kesänä käydä Suomenlinnassa, mutta se reissu jäi tekemättä, niin kuin kaikki muukin. Ei voi edes syyttää koronaa tms., kun syynä oli ihan oma laiskuus.

      Mullekin on onneksi osunut vain mukavia katsastusmiehiä, mutta olen kyllä kuullut paljon tarinoita niistä mulkuista. Ihana katsastusmies, kun ei sakottanut veromaksujen unohtamisesta. :-) On kyllä kiva, että katsastusmiehet osaavat joustaa tapauskohtaisesti. <3

      Mua hävettää toi rekisterikilven valo, kun se on ollut tosiaan palanut jo useamman vuoden, ja rekisteriotteeseen tulee joka vuosi sama merkintä. Olen miettinyt, että milloin joku katsastusmies rupeaa ihmettelemään, kun jo edellisessä rekisteriotteessa oli huomautus samasta asiasta. Kumman usein nuo rekisterikilven valot palavat. :-D

      Iloa sinunkin marraskuuhusi! Ja ihanaa, että löytyy joku muukin, joka ei tykkää valoisista kesäöistä. Mietin jo, että tämä kuuluu varmaan sarjaan "epäsuositut mielipiteet". :-)

      Poista
  14. Onneksi ei ollut korona, vaikka eipä epämääräinen vatsapöpökään varmasti mukava ole. Mutta pääasia, että meni ohi! <3 Tulikin mieleeni, että voisi joku päivä syödä hernekeittoa :D Ei tosin porkista, vaan itse tehtyä (eli mies tekee).


    Viisi tuntia pitää tuhrata aikaa tunnin lentoon? Juu ei kiitos minullekaan, vaikka eittämättä pallossa pääsee näkemään komeita maisemia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsapöpöt ovat ihan perseestä (no pun intended :-D), mutta tietty voisi olla aina pahemminkin, eli siis että tavaraa tulisi kummastakin päästä. Siinä mielessä selvisin vähällä!

      Kokeiltiin kerran ukkelin kanssa kasvishernaria, ja se olikin yllättävän hyvää, itse asiassa parempaa kuin lihahernari. Kiva, että sulla on mies, joka tekee hernekeittoa. <3

      Enpä minäkään enää haaveile kuumailmapallolennosta lähinnä tuon keston takia. Kaiken lisäksi lähtöä ei voi suunnitella hirveän pitkälle etukäteen, kun pitää olla suhteellisen tyyni ilma, että pallolla pääsee nousemaan ilmaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3