sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Rakkauskirjeitä maahanmuuttoviranomaisille

Tuli pidettyä näköjään taas pientä blogitaukoa. Tauko johtui ihan siitä, että minulla oli niin paskat fiilikset, että blogikin tuntui vastenmieliseltä pakkopullalta. Mikään ei ollut periaatteessa vialla - päinvastoin, kaikenhan piti olla loistavasti - mutta silti kuljin päivät pitkät naama nutturalla. Mikään ei huvittanut, en nähnyt missään mitään hyvää, ja huumorintajunikin oli kadonnut jonnekin. Samanaikaisesti tunsin syyllisyyttä siitä, etten osannut nauttia olostani tai olla edes hyvällä päällä, vaan haaskasin aikaani jonninjoutavaan jurnuttamiseen. Kehtasinkin valittaa, kun minähän sain sentään olla täällä lämpimässä! Ärsytti suunnattomasti, kun en tajunnut, mikä minua kyrsi, vaikka yritin kuinka miettiä asiaa. Kyllähän kaikkeen nyt jonkinlainen selitys täytyy olla!


Yhtenä päivänä havahduin siihen, että minun teki mieli katsella vain suomalaisia telkkariohjelmia ja lukea suomalaisia kirjoja. Pahaksi onneksi minulla ei ole mukana kuin yksi ainoa suomenkielinen romaani (tietokirjoja on kyllä muutama), Jaakko Selinin Jaakon matkassa. Äiti oli saanut kyseisen kirjan jostakin ja antanut sen minulle, ja minä taas olin ottanut kirjan mukaani Boliviaan siksi, että olin arvellut kyseisen kirjan olevan niin huono, että voisin jättää sen Boliviaan ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Nyt kirja oli kuitenkin yhtäkkiä maailman paras kirja, ja Jaakko Selin maailman ihanin mies! Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmat tuntuivat ihan järisyttävin hyviltä, ja Suomen Selviytyjät niin mahtavalta ohjelmalta, että sitä piti katsoa oikein säästellen.

Pian tajusin, että minua vaivasikin jonkinlainen kulttuurisokki, tai ainakin jonkinlainen vieraan maan aiheuttama ahdistus, joka taisi saada alkunsa niistä karnevaaleista. Espanjan kieli otti päähän suunnattomasti, täkäläiset ihmiset ärsyttivät ja pienikin pieleen mennyt asia sai aivan käsittämättömät mittasuhteet. Esimerkiksi se, kun myyjät eivät saaneet yhdessä kaupassa ostamastani paidasta hälytintä irti, vaikka kolme myyjää yritti viisitoista minuuttia, tuntui ihan kunnianloukkaukselta. Teki mieli huutaa, että kyllä te bolivialaiset olette pölvästejä, kun ette saa edes yhtä hälytintä irti! Jonkinlaista kulttuurisokin tapaista voi siis näköjään tuntea, vaikkei olisi edes muuttanut maahan, vaan pidempiaikainen oleskelu muuten vain riittää sekin herättämään vastareaktion.


Kun tajusin, mistä oli kyse, pystyin ymmärtämään olotilaani paremmin ja tekemään sille jotain. Pidin sisäiset siivoustalkoot, ja elämä alkoi näyttää taas aivan erilaiselta. Itse asiassa uskaltaisin sanoa, että elämä tuntuu tuon pienen mutkan jälkeen entistäkin ehommalta, siis ainakin mitä omaan olotilaani tulee. Kaikkihan ei ole kuitenkaan omassa hallinnassa, ja hyvä esimerkki siitä on läheisten terveys, joka on aiheuttanut viime aikoina suurta huolta (tällä kertaa ukkelin puolelta). On tullut todettua taas ihan käytännön kautta, miten kaukana Bolivia on Intiasta.

Kaikki edeltävät kuvat on muuten otettu matkalla Santa Cruzista Porongoon, joka on viehättävä kylä 18 kilometrin päässä Santa Cruzista. Päädyimme kylään ihan sattumalta yhtenä lauantai-iltana. Reitti Santa Cruzista Porongoon on pyöräilijöiden suosiossa, ja Porongo tuntuukin olevan jonkinlainen pyöräilijöiden mekka.



Virallinen kokoontumispaikka kirkon edessä olevalla aukiolla.
Kylän kulkukoiratkin kokoontuvat täällä.
Achachairú-mehua ja -keksejä aukion laidalla.

Koska yritän nyt sisällyttää tähän postaukseen mahdollisimman paljon blogihiljaisuuden aikaisia tapahtumia, kuvia tulee olemaan aika paljon. Mutta se tuskin on mikään yllätys tämän blogin lukijoille. 😛

Santa Cruzissakin - tai tarkemmin sanottuna Santa Cruzin ja Porongon välimaastossa - on dyynejä. Santa Cruzin dyynit eivät ole tietysti mitään verrattuna Genipabun dyyneihin Brasiliassa, mutta kyllä nämäkin dyynit olivat ihan näkemisen arvoiset.

Bolivialaiset tykkäävät uida missä tahansa, missä on vähänkään vettä.
Dyynialueelle johtaa pullojen pohjista tehty kävelypolku.
Tuli käytyä tällä viikolla taas maahanmuuttovirastossa anomassa oleskeluajan pidennystä. Suomalainenhan saa olla Boliviassa ilman viisumia 90 päivää, mutta jos oleskeluaika ylittää 30 päivää, hänen on käytävä maahanmuuttovirastossa anomassa oleskeluajan pidennystä. Kävin virastossa jo tammikuussa, kun luulin, että 30 päivää tarkoittaa yhteenlaskettua maassaoloaikaa, mutta kävi ilmi, että se tarkoittaakin yhtäjaksoista oleskeluaikaa Boliviassa. Koska kävin vuodenvaihteessa Brasiliassa, yhtäjaksoinen oleskeluaikani katkesi ja nollaantui, eikä 30 päivää ehtinyt täyttyä tammikuussakaan, ennen kuin läksin Suomeen. Tuli siis tehtyä tammikuussa turha reissu virastoon.

Maahanmuuttovirasto on pahamaineinen paikka, sillä virastossa on hirveästi ihmisiä, ja toiminta siellä on hyvin sekavaa. Virastossa saattaakin mennä pahimmassa tapauksessa koko päivä. Kaiken lisäksi virastossa puhutaan vain espanjaa, ja koska virallisissa asioissa olisi ihan kiva ymmärtää joka sana, virastoon meneminen jännittää minua aika tavalla.

Tämä kuva on tammikuulta. Viraston kolmannessa kerroksessa oli silloin yllättävän tyhjää.

Tällä kertaa meinasi kuitenkin tulla kurat pöksyyn, kun rupesin virastoon lähtiessäni etsimään passistani viimeisintä lentokentällä saamaani maahantuloleimaa, jotta osaisin ottaa kopion oikeasta sivusta. Leima löytyi, mutta vaikka kuinka tuijotin leimaa, se ei muuttunut silmissäni miksikään. Leimaan oli laitettu väärä saapumispäivämäärä, ja päivämäärä heitti kokonaisella kuukaudella! Saapumispäiväkseni oli leimattu tammikuun kolmas päivä, vaikka olin saapunut maahan vasta helmikuun kolmas päivä. Passin leiman mukaan olin siis jo ylittänyt kolmenkymmenen päivän sallitun oleskeluajan - ja kirkkaasti.

Ei tämä muuksi muutu, vaikka tätä kuinka tuijottaisi.

Boliviassa on ihan tavallista, että maahantuloviranomaisille sattuu pieniä mokia leimojen, päivämäärien ja muiden jonninjoutavien yksityiskohtien kanssa. Sen seurauksena huono-onniset matkustajat joutuvat lievimmillään selittelemään tai maksamaan sakkoja maasta poistuessaan ja pahimmillaan tulevat karkoitetuksi maasta. Ukkeli ei ole saanut joskus maahan saapuessaan leimaa ollenkaan, eikä minua löytynyt kerran maahantulorekistereistä lainkaan. Ukkelin hondurasilainen kollega kävi anomassa itselleen ja perheelleen viime viikolla viisumia, ja se olikin pitkällinen, koko päivän kestänyt prosessi. Lopputulos oli se, että muut perheenjäsenet saivat asialliset viisumit, mutta kollega itse sai viisumin, joka oli mennyt jo myöntämishetkellä vanhaksi! Nyt hän joutuu todennäköisesti maksamaan maasta poistuessaan sakkoa, koska hän on oleskellut maassa ilman asianmukaista viisumia, vaikka syy ei ole edes hänen. Ukkeli on puolestaan saanut kerran maastakarkotuksen ja saanut lentokentällä kylkeensä oikein saattojoukot, jotka katsoivat, että ukkeli varmasti lähti maasta. Ukkelin visiitti olikin todennäköisesti maailmanhistorian lyhyin Bolivia-käynti: 24 tuntia Santa Cruzin lentokentällä ja seuraavalla mahdollisella lennolla takaisin Suomeen. Tulipahan kuitenkin pyörähdettyä Etelä-Amerikassa.

Tunnin odottelun jälkeen pääsin vihdoin tiskille asioimaan. Kun kerroin virkailijalle väärästä leimasta, hän pahoitteli asiaa kovasti sillä äänensävyllä, että nyt ei kuule kunnian kukko laula. Koska mies ei tiennyt, miten asian kanssa pitäisi toimia, hän kävi kysymässä neuvoa pomoltaan. Vastaus oli se, että minun pitäisi kirjoittaa maahanmuuttovirastoon kirje, jossa vaatisin leiman päivämäärän oikaisua ja selittäisin, mitä oli tapahtunut. Kirje tulisi kirjoittaa tietenkin espanjaksi, ja se pitäisi kiikuttaa mahdollisimman pian maahanmuuttovirastoon. Kotimatkalla pahat epäilykset valtasivat mieleni, ja kun pääsin kotiin, menin ensimmäiseksi tarkistamaan ukkelin passista, oliko hänen passissaan leimaa, ja mikä päivämäärä leimassa oli. Epäilykseni osoittautuivat oikeiksi, sillä myös ukkelin leimassa oli sama virheellinen päivämäärä kuin minun passissani.

Rustasin kirjeet, otin passeista kopiot, ja sitten toimitimme dokumentit seuraavana aamuna virastoon. Jatkosta en sitten vielä tiedäkään, sillä minun käskettiin käydä virastossa taas ensi viikolla tiedustelemassa tilannetta. Passit ovat edelleen minulla, ja passeja ei saisi kuulemma missään tapauksessa jättää maahanmuuttovirastoon. Kaiken lisäksi ainoa paikka, jossa voidaan tehdä muutoksia passeihin, on La Paz, ja passien lähettäminen edestakaisin sinne vie aikaa. Aikaahan meillä ei ole, sillä tarvitsemme passejamme taas ensi viikon lopussa. Nähtäväksi siis jää, miten asian kanssa käy.

Isabel Garron Velarden installaatio nimeltä Pakkomielle (Obsesión).

Sitten siirrymmekin seuraavaan aiheeseen, joka on - ylläri, pylläri - kansalaislakko. Tämän viikon keskiviikkona (helmikuun 21. päivä) tuli nimittäin kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun kansa äänesti Evon jatkokautta vastaan. Sen kunniaksi piti tietysti järjestää taas kansalaislakko tiesulkuineen.

Lakkoilu alkaa sujua jo rutiinilla itse kultakin. Minä osasin ostaa riittävästi ruokaa ja käydä salilla jo tiistaina, kun mikään paikka ei olisi keskiviikkona auki. Keskiviikkona olikin sitten mukava lähteä kävelylle, kun tiellä ei liikkunut autoja, vaan sai kävellä vaikka keskellä ajorataa.

Tuossa kehätien keskellä kulkee myös kävelypolku, mutta ukkeli on kieltänyt kävelemästä polulla, koska polku saattaa kuulemma vajota jalkojen alta. Kävelytien alta on ukkelin mukaan poistettu viemäriputkia, eikä tien pohja ole kaikin paikoin enää kovin kantava.

Siellä se mukava kävelytie olisi. Kuva on otettu pari viikkoa sitten, jolloin liikenne toimi normaalisti.
Minä en tietenkään uskonut ukkelin puheita, mutta viime viikolla oli pakko ruveta uskomaan, että tie voi todellakin pettää jalkojen alta. Yksi auto putosi nimittäin samaisella kehätiellä kaksi metriä leveään ja kolme metriä syvään kuoppaan. Tie yksinkertaisesti vajosi auton alta, ja vajoamisen syyksi paljastui juuri viallinen viemäriputki.

Autoa nostetaan kuopasta ylös. (Kuva: El Deber.)
Autossa olleet kaksi naista eivät onneksi sentään kuolleet, vaan he selvisivät pelkällä loukkaantumisella. Kun asiaa ruvettiin tutkimaan tarkemmin, kaupungista löydettiin muitakin kriittisiä vaaran paikkoja.

Lakkopäivänä oli siis mukava päästä kävelemään autotielle.


Tiesulku mallia "Santa Cruzin moottoripyöräkerho".
Lakkoilu ja tiesulut tuntuvat olevan ihmisistä hauska tapa viettää päivä yhdessä.


Tuolla mustapaitaisella leidillä on varsin asialliset varusteet, kun hänellä on oikein teemaan sopiva 21F- T-paitakin. (21F viittaa siis siihen vuoden 2016 helmikuun 21:sen päivän äänestykseen.)


Evo-vastainen mieliala näkyy todella selvästi, sillä 'äänestä tyhjää' -raapustuksia näkee kaikkialla - muureissa, seinissä, aidoissa. 

Manzana 1 -taidegalleriassa on seinä, johon ihmiset saavat liimata kirjoittamiaan post it -lappusia asioista, jotka heillä on mielen päällä.

Bolivia sanoi ei! Vittu!

Politiikasta siirrymmekin sitten eläinmaailman ihmeiden pariin. Kävimme nimittäin yhtenä päivänä Güembén luontokeskuksessa ukkelin hondurasilaisen kollegan ja tämän perheen kanssa. Olin kuullut puhuttavan lähinnä Güembén perhosista, mutta perhoset jäivät lopulta sivuseikaksi, sillä puistossa oli valtavasti perhosiakin mielenkiintoisempia eläimiä.

Hämähäkkiapina.


Kuningastukaani oli minusta ihana lintu! Jotenkin sellaisen lempeän ja ystävällisen oloinen. 😊

Tukaanit kuuluvat muuten tikkalintuihin. Eikö olisikin kiva, kun suomalaisia mäntyjäkin nakuttelisivat tämmöiset tikat? Saattaisi talitinteilläkin olla vähän ihmettelemistä.

Lintualue oli muutenkin uskomattoman hieno. Erilaiset papukaijat lentelivät jättimäisen häkin sisällä vapaina, ja lintuja saattoi tutkisella kolmesta korkeudesta - maan tasalta, korkealla olevilta kävelysilloilta (kuvassa) sekä korkeasta tornista häkin keskeltä.

Sinikelta-ara.

Puna-ara.
Bolivianara.
Bolivianara on muuten uhanalainen papukaijalaji, jota esiintyy vain Bolivian keskiosissa.

Papukaijat olivat äänekkäitä ja rohkeita - ehkä vähän turhankin rohkeita joidenkuiden makuun!



Yksi papukaija haistoi hondurasilaisen kollegan vaimon repussa olleet syötävät ja tuli tutkimaan tarjontaa vähän lähempää.

Uskomattoman huikea paikka.

Güembéssa oli paljon muitakin eläimiä (muun muassa kilpikonnia), ja paikka jäi kaivelemaan sen verran, että tekisi melkein mieli käydä Güembéssa joskus uudestaan ja viipyä puistossa koko päivä.

Ihan lähiaikoina en kuitenkaan viitsi Güembéen lähteä, sillä Güembé on Porongoon menevän tien varrella, ja sinne päästäkseen pitää ylittää Urubon silta. Sillalla oli ollut määrä aloittaa korjaustyöt maanantaina, mutta koska sää oli niin epävakainen, korjaustöiden aloittamista siirrettiin. Kuinka ollakaan, työt aloitettiin juuri sinä päivänä, kun me olimme Güembéssa. Toinen sillan kaistoista suljettiin kokonaan liikenteeltä, mikä tarkoittaa valtavia ruuhkia joka päivä. Menomatkalla emme joutuneet odottamaan sillalle pääsyä kuin ehkä viisitoista minuuttia, mutta paluumatkalla saimme odottaa puolitoista tuntia! Onneksi seurueemme nuorin jäsenkin (paria viikkoa vaille vuoden ikäinen tyttö) jaksoi oikein hyvin. Kuskimmekin oli saanut sisäisten siivoustalkoiden seurauksena mielenrauhansa takaisin, joten hänenkään ei tarvinnut sadatella. 😆

Bongasimme autojonossa hyvin luotettavan näköisen pankin. Näyttää olevan aukikin!


Sillan korjaustyöt jatkuvat 30 päivää, ja päivittäin siltaa käyttävät ihmiset ovat jo hermoraunioina. Vaihtoehtoisia reittejä Porongoon ja Uruboon kun ei ole, vaan silta on pakko ylittää, jos mielii noihin paikkoihin päästä. Nelivetoautot voivat ylittää joen vaihtoehtoiselta ylityspaikalta - jos uskaltavat. Vaihtoehtoinen reitti kun ei ole mikään silta, vaan joki on ylitettävä maitse, vai pitäisikö sanoa vesitse, eli ajamalla joen yli. Moni auto on jäänyt jumiin tai kärsinyt vaurioita, kun on yrittänyt ylittää jokea tätä kautta.

Ja taas tarvitaan hinaajaa. (Kuva: El Deber.)



Ihmiset ovat myös joutuneet etsiskelemään joesta sinne matkalla pudonneita auton osia, kuten puskureita ja rekisterikilpiä. Kuka mitäkin kalastaa.

Vielä olisi ollut muitakin kuulumisia, mutta eiköhän tämä nyt riitä!

18 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kuulumisia ja kiva, että ärripurri meni ohi. Noi tommoset en-edes-tiedä-mikä-ketuttaa-episodit on tosi ärsyttäviä ja aiheuttaa vaan lisää ketutusta kun ei tiedä miksi on pahalla päällä.

    Kiva tuo maahantulohässäkkä... Olisko lentolipun kopio auttanut mitään? Vaikka eihän sekään toisaalta todista, milloin oot tullut maahan. Tai sitten joku kaupan kuitti tms. tammikuulta Suomesta?

    Oispa kyllä aika hienoa, kun petäjän kylkeä hakkais värikäs tukaani! Mietin vaan, että vaihtaisko ne Suomessa talven tullen talvikar... eikun sulat? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ärsyttävää, jos ei oikein tiedä, mikä ottaa päähän. Siinä tulee kiukuteltua usein läheisillekin ihan syyttä suotta. Olenkin ottanut tavakseni sanoa ukkelille, jos mulla on tuommoinen olotila, että mä olen nyt vähän pahalla päällä, enkä tiedä oikein itsekään miksi. Usein jo se, että sanoo asian jollekulle, auttaa vähän.

      En usko, että lentolipun kopiosta olisi ollut hyötyä (kävi kyllä mielessä), kun ongelmana ei ollut se, että minua ei olisi uskottu, että olen tullut vasta helmikuussa. Enempikin on kyse tuosta käytännön toteutuksesta, että miten saadaan se oikea leima sinne passiin...

      Hih, varmaan tosiaan pelikaanitkin muuttaisivat Suomessa väriään sellaiseksi, että sulautuisivat paremmin Suomen luontoon. :-)

      Poista
  2. Vähemmästäki voi tulla kulttuurishokki . Väärä päivämäärä passissa ! täälä jos tulee väärä kellonaika metrolippuun niin ei kunnian kellot laula .......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo tosiaan mikään kiva ylläri ollut. :-/ Jännittää jo valmiiksi, että mitä meille sanotaan lentokentällä, kun poistumme seuraavan kerran maasta. Varmaan mulle tulee jokin hirveä sakko, kun olen ylittänyt passin mukaan sen 30 päivän sallitun oleskeluajan.

      Poista
  3. Vähän jo odottelinkin kuulumisiasi. Mulle iskee edelleen ajoittain tuo shokki ja tekisi mieli kertoa jokaiselle miten typerästi asiat on tehty kun ne voisi tehdä helpommin, onneksi se menee aika pian ohi.Meillä on samanlainen lintuosio täällä eläintarhassa ja tykkään siitä tosi kovin. Maahanmuuttovirastoilla taitaa olla huono maine joka maassa mutta you Bolivian toiminta kuulostaa aika hurjalta! Toivottavasti saatte hommaan innostumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin lohduttavaa kuulla, että sinulle iskee edelleenkin kulttuurisokki, vaikka olet asunut siellä niin pitkään. Ja jokainen varmaan löytää omat selviytymiskeinonsa, kun pakko on.

      Bolivian maahanmuuttosysteemit ovat kyllä aika syvältä. Ukkelia hermostuttaa joka kerta maahan saapuminen ja maasta poistuminen, vaikka hän on reissanut tätä väliä niin usein. Koskaan kun ei tiedä, millaisia ongelmia lentokentällä tulee.

      Poista
  4. Kiva kuulla sinusta!
    Kaikenlaista tuli tässä mieleen lueskellessani, mutta yhtenä päälimmäisistä se, että minä tulisin aivan hermoraunioksi tuollaisten väärien leimojen vuoksi. Minulle tulee aina jo valmiiksi hermostunut olo, jos on jotain epämääräisyyksiä passi ym. asioissa ja kun tiedän, että pitäisi jotenkin selitellä. Siis vaikka on selvää, että itse asiassa ei oikeasti ole mitään epäselvyyttä.(Olipa selkeästi sanottu!!) Ja vieras kieli ei ainakaan yhtään auta. Täytyykin joskus kertoa omasta maahantulostani ja yhdestä epäselvyydestä papereissani.

    Ihana puisto! Ymmärrän, että haluat palata rauhassa ihmettelemään. Jos on isommassa porukassa, on kuljettava enimmäkseen muiden ehdoilla, eikä voi pysähtyä -sanotaan nyt vaikkapa puoleksi tunniksi- jonkun papukaijan eteen ;-D. Mutta upeat kuvat olet kyllä kaijoista napannut.

    Kiitos Satu taas koko paketista. Ainakin minun sunnuntai-aamupäivääni toit iloa ja lämpimän tuulahduksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mukavasta kommentistasi! :-)

      Minulla on ihan sama juttu, että inhoan kaikenlaista selittelyä virallisissa asioissa, varsinkin vieraalla kielellä, ja kun vika ei ole edes oma! Jos olisin itse mokannut, niin asian voisi vielä jotenkin sulattaa, mutta se, että joutuu tekemään kaikkea ylimääräistä jonkun toisen mokan takia, kiristää kyllä hermoja aika tavalla. Tuommoiset virheet ovat täällä niin yleisiä, että se pistää väkisinkin ajattelemaan, että viranomaiset tekevät virheitä ehkä tahallaan, jotta saisivat turisteilta rahat pois. Ei kai tuollaisia virheitä voi muuten sattua jatkuvasti?

      Tuo puisto oli kyllä todellakin mieleeni! Meillä ei ollut hirveästi aikaa ihmetellä senkään takia, että tulimme paikalle vasta neljältä, ja puisto meni kiinni kuudelta. (Tosin istuimme ravintolassa pitkälle yli sulkemisajan, eikä kukaan tullut ajamaan meitä pois.) Niitä perhosiakaan ei oikein näkynyt, kun niitä näkee enemmän ilmeisesti aamulla ja aamupäivällä. Mutta onneksi näkyi paljon muita mielenkiintoisia eläimiä! Ja minä saisin kyllä ihan varmasti tuhrattua puoli tuntia yhden papukaijan valokuvaamiseen. ;-D Kaijat olivat kiitollisia kuvattavia, sillä ne olivat todella rohkeita ja tulivat oikein poseeraamaan kameran eteen. Kuvittelivat varmaan saavansa ruokaa. :-)

      Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

      Poista
  5. Komeat dyynit! Minusta hiekkadyynit ovat kiehtova paikka ja auringolaskut näyttävät siellä erityisen kauniilta. Kivannäköinen tuo eläinpuistokin. Tukaanit ovat ymmärtääkseni aika ärhäköitä tyyppejä, joten ehkä ne perinteiset tikat ovat mukavampi vaihtoehto ;)

    Toivottavasti asiat selviävät onnelliesti maahanmuuttoviranomaisten kanssa. Ensimmäistä kertaa kuulen, että maahantuloleimat voivat heittää kuukaudella. Voihan Bolivian järjestelmällisyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään dyyneistä jostain syystä kovasti. Hiekka toki lentää tuulella niin, että ihoa pistelee, mutta se kuuluu asiaan. :-)

      Olikohan tuo sitten jokin erityisen lauhkea tukaani, kun tuntui niin ystävälliseltä. Uteliaskin se oli. Se oli paljon noita kävelysiltoja alempana, mutta pomppi sitten ylös katsomaan meitä. Tukaanit ovat käsittääkseni huonoja lentämään, ja tuokin lintu eteni vain hyppimällä.

      Bolivian maahanmuuttoasioissa tuntuu kaikki olevan mahdollista. Nähtäväksi jää, mitä tulee tapahtumaan. Minulla on vähän huonot aavistukset. Tai sanotaanko, että realistiset odotukset!

      Poista
  6. Hyvä, että sait selville, mikä vaivaa. Nuo ovat itselleenkin niin ahdistavia tilanteita, kun ottaa vaan päähän, eikä tiedä miksi!
    Upeita lintuja, oih! Ja dyynejä <3
    Toivottavasti passi-asianne järjestyy parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, että en ole ainoa, jolle tulee tuollaisia epämääräisiä kiukutuskohtauksia. Aina niille ei tunnu löytyvän edes mitään järkevää selitystä, ja sekös se vasta ärsyttääkin. :-)

      Kiitos tsempeistä! Minäkin toivon, että asiat järjestyvät. Huomenna se nähdään, kun meinaan taas suunnistaa kohti maahanmuuttovirastoa. Huoh.

      Mukavaa viikon alkua sinulle! :-)

      Poista
  7. No huh..meni ihan pääpyörällä kun luin! Ihan ensimmäiseksi onpa hyvä että selvisi mikä siellä olossa hiertää♥ ja tuo passi asia voi hyvätavaton millaista pyörittelyä voikaan olla..tarkkana saisi tavallinen matkustaja olla jos aina pitäisi noita leimoja tuijotella, että onko varmasti oikein..rupesi pikkuisen jopa hymyilyttämään kun mietti että tuossa olisi juurikin taas tilanne jossa virkailijat voisivat oppia monta uutta suomen kielen sanaa:)) Toivotaan niin kovasti että nuo passiasiat selviäisi eikä varsinkaan mitään sakkoja tulisi!! Peukut pystyyn♥ Kiva puisto ja niin upeita lintuja! Mukavaa talvista alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ajatellut, että pitää vissiin ruveta tarkistamaan jo heti lentokentällä, että tuliko passiin leima ja minkälainen leima. Mutta jotenkin siinä on aina niin helpottunut olo, että pääsi taas virkailijan "haastattelusta" läpi, että leimojen tarkistaminen unohtuu. Eikä siihen maahantulotiskille tee muutenkaan mieli jäädä yhtään kauemmaksi aikaa kuin on pakko.

      Juu, taas olisi ollut hyvä paikka opettaa vähän suomen sivistyssanoja. :-D Joskus on kuitenkin pidettävä mölyt mahassaan ja oltava nöyrä, ettei vain tule lisää hankaluuksia.

      Kiitos myötäelämisestä, ihana Päde! <3 Mukavaa talvista viikkoa sinnekin! (Täällä on vähän vähemmän talvista, päälle 30 astetta, ja olenkin vähän kaiholla katsellut lumisia kuvia Suomesta. :-))

      Poista
  8. OI miten upea alue tuo lintualue, ja niin vehreä, lush, kuten niin monet paikat eteläisessä Amerikassa. Hyvä että alkoi Bolivia taas maistua;D Minäkin pidän Maria Yökylässä-sarjasta, onneksi näkyy täällä ulkomaillakin.)
    Tuollaiset byrokratia-asiat eivät ole kivat.Minunkin piti aina 3 kk välein poistua Venezuelasta, ja sen vuoksi olimme 3 kk USA, 3 kk Venezuela muutaman vuoden ajan. Olisin tosin rahalla saanut Venezuelan passin, joka monet kävivät sisäministeriössä tyrkyttämässä,mutta en sellaista halunnut.
    Hyvä että alkoi Bolivia taas maistua:)Siellä onkin paljon nähtävää.Oletteko tuolla kauankin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lintualue oli kyllä ihan mahtava. Haluan sinne mahdollisimman pian uudestaan!

      Onneksi tosiaan Veitolan yökyläilyt näkyvät ulkomaillakin. Harmittaa, että esimerkiksi Sohvaperunat eivät näy! Pitää varmaan sitten katsoa ne yhteen pötköön, kun menen taas Suomeen.

      Huh, aikamoisen rasittavalta kuulostaa tuokin teidän kahden maan välillä seilaaminen! Kummallisia ovat byrokratian kiemurat.

      En tiedä vieläkään tarkalleen, miten kauan olen täällä. Paluulippu minulla toki on, mutta sen päivämäärää pitää varmaan siirtää. Ja onhan täällä nähtävää. On ainakin vielä yksi paikka, jossa olisi ihan pakko päästä käymään ennen Suomeen paluuta! Toivottavasti haave toteutuu. Niin, ellei minua karkoteta maasta ennen sitä. :-D

      Poista
  9. Löysin tänne Kanavalla-blogin kautta ja olipa mielenkiintoista luettavaa!
    Eipä ihmekään, että kaiken tuon keskellä saattaa kulttuurishokki vaivata ja onhan tuossa passi- ja oleskelulupa-asiassa stressiin aihetta.

    Muistan omilta Kreikan vuosiltani, miten kaoottista vastaavissa virastoissa oli ja miten paljon stressiä paperiasioiden hoitaminen tuottikaan.

    Kivat kuvat maisemista ja linnuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, että löysit tänne ja jätit vielä kommentinkin! Lämpimästi tervetuloa. :-)

      Elämä täällä Boliviassa on kyllä joskus varsin hasteellista. Kunpa pystyisi pitämään itsensä tyynenä ja rauhallisena joka tilanteessa, mutta semmoista taitoa ei meikäläiselle ole suotu. Mutta onhan tässä loppuelämä aikaa opetella. ;-)

      Paperiasiat taitavat olla yhtä kamalia joka puolella maailmaa. Ja mahdollinen kielitaidon puute tuo hommaan vielä oman lisästressinsä.

      Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3