keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kaljapelle palasi kahvakuulailemaan

Kun palasimme viime viikolla Santa Cruziin, lyöttäydyin ukkelin mukaan kuntosalille. Tarkoituksenani oli ottaa paikallisen kuntosalin jäsenyys kuukaudeksi, jotta pääsisin liikkumaan kunnolla. Liikunnathan olivat jääneet minulta tämän matkan aikana hyvin vähäisiksi: Brasiliassa en ollut liikkunut lainkaan (paitsi ruokapöydän ja sängyn välillä), ja sitä ennen Santa Cruzissa olin tehnyt vain muutaman kehonpainotreenin.

Edellisestä asunnosta löytyi tällaisia "palapelin palasia", joista sai askarreltua näppärästi jumppamaton.

Ensimmäinen kerta uudella salilla on minulle mitä suurinta epämukavuusalueelle menemistä. Tunnen vieraalla salilla suoranaista pakokauhua, sillä siellä tulee vastaan niin monta asiaa, jotka pitää opetella samalla kertaa. Salille pitää päästä ensin jollakin tavalla sisälle, sitten pitää löytää pukuhuone, selvittää pukukaappien toiminta ja kaikki muut kinkkiset yksityiskohdat. Kaiken kruunaa varsinaisissa salitiloissa haahuilu, kun yrittää selvittää, missä mikäkin on. Vieraalla salilla (tai myös esimerkiksi vieraassa uimahallissa) on lukematon määrä mahdollisuuksia tyriä jollakin tapaa, ja poikkeuksetta minulle sattuukin ainakin yksi kommellus. Tällä kertaa jäin suihkukoppiin lukkojen taakse jumiin, kun en tajunnut, miten ovi avataan. Pian olin jo niin paniikissa, etten osannut muuta kuin hakata nyrkillä ovea.

Olen pohtinut, että kauhuni johtuisi siitä, että uusien käytännön asioiden opettelu on minulle joskus hankalaa, varsinkin jos opeteltavaa tulee kerralla paljon. Ukkeli puolestaan on sitä mieltä, että minulle sattuu kommelluksia siksi, että hätäännyn ja hermostun heti, jos en ymmärrä tai osaa jotakin asiaa välittömästi. Siinä ukkeli onkin aivan oikeassa. En vain tiedä, miten oppisin pysymään rauhallisempana. Enhän minä sinne suihkukoppiinkaan olisi kuitenkaan lopullisesti jäänyt, vaan joku olisi auttanut minut ulos ennemmin tai myöhemmin. En vain pystynyt ajattelemaan tätä, kun päällä oli kokonaisvaltainen paniikki.

Vaikka herkkujen syöminen, drinksujen juominen, matkustelu, shoppailu ja kaikki muu vastaava on kuinka mukavaa, niin täytyy tunnustaa, että mikään edellä mainituista ei tuota minulle yhtä suurta ilon ja onnen tunnetta kuin liikunta. Ensimmäisellä kuntosalikerralla liikuntatauon jälkeen teki melkein mieli itkeä ilosta, sillä minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin, löytänyt itseni ja elämäni tarkoituksenkin vielä siinä sivussa. Havaitsin ilokseni myös sen, että plösähtänyt ulkomuotoni ei ollut se, joka motivoi minut liikkumaan. Minähän olen monestikin epäillyt, että harrastan liikuntaa vain siitä syystä, että se auttaa pysymään hoikkana, mutta nyt saatoin todeta, että kyllä perimmäiset motiivini ovat aivan muualla kuin ulkonäköseikoissa. Liikunta on yhtä lailla ravintoa mielelleni kuin kehollenikin. Se on minun tietoista läsnäoloani, meditointiani, elämäni punainen lanka.

Laitanpa muutaman kuvan siitä, miltä bolivialaisella kuntosalilla näyttää. Tämä sali on (ainakin omien kehujensa mukaan) kaupungin paras, enkä tiedä, millaiselta kilpailevilla saleilla mahtaisi näyttää. Kuukauden jäsenyys täällä maksaa 395 bolivianosia (48 euroa).


Sali on maan tason alapuolella, mistä johtuen salilla ei ole yhden yhtä ikkunaa. Itse tykkäisin avarammista maisemista, vaikka ei kai sillä ole loppujen lopuksi väliä, kun en minä ainakaan jouda treenatessani maisemia katselemaan.

Vertailun vuoksi laitan kuvan edellisen hotellimme salilta. Tämmöinen näkymä avautui kuntopyörän päältä (varoitus korkean paikan kammoisille!):


Tämä sali on siis kuitenkin valaistuksen suhteen aika ankea. Ensimmäinen haaste minulle tulikin sitten vastaan jo kuntosalin portilla.


Nuo porttisysteemit toimivat nimittäin sormenjälkitunnistuksella. Asiakkailla ei siis ole mitään jäsenkorttia, jota vilautettaisiin salille tullessa, vaan ainoa jäsenkortti on sormenjälki. Systeemi on kyllä toiminut ihan moitteettomasti, että sinänsä ei ole mitään valittamista.

Ensimmäisellä kerralla ihmettelin pukuhuoneessa henkareissa roikkuvia vaatteita ja pyyhkeitä.


Katsoin, että mikäs kirpputori se täällä on. Vasta seuraavalla kerralla tajusin, että ihmiset ripustavat tuohon vaatteensa ja pyyhkeensä, kun tulevat salille. Pukukaapit kun ovat niin pienet ja matalat, että niihin ei saa vaatteita roikkumaan. Minä en viitsi jättää vaatteitani tuohon, vaan sullon vain kaiken kaappiin.

Juoksumattoja on ihan kiitettävä rivi. 




Se, mikä minua vähän ärsyttää tuolla salilla, on se, että se on tehty selkeästi sellaista perinteistä salipuurtamista ajatellen.



Laitteita on hirveä määrä, ja tilaa toiminnalliseen harjoitteluun on todella vähän. Sokkeloinenkin sali on, mikä on toisaalta hyväkin asia. Ei tule sellaista aukean paikan kammoa ja näytteillä olemisen tunnetta.

Kahvakuulat ja irralliset levypainot ja -tangot ovat ryhmäliikuntahuoneessa, joten minun on ajoitettava salikäyntini niihin aikoihin, jolloin salilla ei ole mitään ryhmäliikuntatuntia. Kyseisessä huoneessa ei ole myöskään ilmastointia, mikä on kyllä koettelemusten koettelemus, kun olen sellainen hikilinko. Sykkeetkin huitelevat kuumuuden takia ties missä. Toisaalta kun kaikki muut ähertävät niiden perinteisten laitteiden kimpussa, tuo ryhmäliikuntahuone on yleensä pelkästään minun käytössäni.

Oma jumppahuone. Varauloskäyntikin on.

Boliviassa ei selkeästikään harrasteta hirveästi kahvakuulailua, sillä kahvakuulavalikoima on ainakin tällä salilla kehno, eikä kuuliin ole merkitty edes niiden painoja. Onneksi ovat ne levypainot ja käsipainot (käsipainot ovat tosin varsinaisen salin puolella).

Tässä nykyisessä Airbnb-kodissa on myös sali, jossa ei ole kyllä juurikaan varusteita.


Mutta saisi tuollakin aikaiseksi ihan hyvä aerobisen treenin, ja keskivartaloakin voisi treenata. Ja huomasin vasta nyt kuvassa nuo tangot! Voisin harjoitella leuanvetoja! Menenkin heti huomenna kokeilemaan, vaikka piti kyllä pitää lepopäivä...

Olen miettinyt sitäkin, että minussa on varmasti jokin valmistusvirhe, kun pystyn kotiutumaan joka paikkaan niin nopeasti. Olen yrittänyt keksiä, mikä on se asia, joka tekee minulle jostakin paikasta kodin, mutta en ole löytänyt vielä(kään) vastausta. Tämä Airbnb-asunto on nyt minun kotini, ja se oikea koti Suomessa tuntuu hyvin kaukaiselta asialta. Tuntuu jopa, että elämäni siellä Suomessa olikin ikään kuin vain unta. Toisaalta on tietysti hyväkin, etten tunne ikinä mitään koti-ikävää, mutta onhan tämä aika omituista. Olenko vain pohjimmiltani sellainen ihminen, joka on mieluummin palasina maailmalla kuin juurtuneena johonkin yhteen paikkaan?


Tähän uuteen kotiin muuttaminen ei sujunut ihan ongelmitta, sillä asunnossa ilmeni kaikenlaisia pikkupuutteita. Mikä asunto se sellainen on, jossa ei ole esimerkiksi leikkuulautaa? Alkuhankaluuksista on nyt kuitenkin selvitty, ja vaikkei tämä kaikilta osin miellytäkään yhtä paljon kuin se edellinen, olen alkanut viihtyä tässä ihan hyvin.

Jippii, avokeittiö. Meikäläisen lemppari.



Minua hirvittää laittaa intialaista ruokaa avokeittiössä tällaisessa asunnossa, jossa kaikki on niin hienoa, sillä pelkään, että hajut tarttuvat joka paikkaan. Olenkin kokkaillut olohuoneen ovi auki ja liesituuletin täysillä (mitään kunnon läpivetoa tänne ei saa). Olohuoneen ovi aukeaa paloportaikkoon, sillä asunnossa ei ole parveketta, ja heti paloportaikon takana on toimistorakennuksia, jotka kaunistavat myös olohuoneen ikkunasta avautuvaa näkymää.

Toimistorakennusten ilmastointilaitteet pitävät hirveää meteliä, joten ruokaa laittaessa pitäisi olla melkein korvatulpat.

Toisen toimistorakennuksen edessä on hauska autopesula, tuommoinen pesukatu.




Suuremman makuuhuoneen ikkunasta on sentään vähän avarammat näkymät: kaksi squash-kenttää ja jalkapallokenttä. 😀 (Taustalla Ventura Mall). Jos olisi kiikarit, voisin tiirailla iltaisin pienissä shortseissa pelaavia jalkapallisteja.

Mutta sitten toisaalta tämän asunnon suihkutilat ovat uudet ja hyvät (on käsisuihku ja bidee, jee!), vaatesäilytystilat ovat erinomaiset, kävelymatkan päässä on useampikin iso ruokakauppa ja yleiset tilat ovat varsin hulppeat. Siellä on muun muassa karaokehuone (jolle tuleekin olemaan paljon käyttöä), kylpyläosasto (eli kaksi saunaa ja tyhjä poreallas), se kuntosali, grillipaikkoja ja uima-allas.

Boliviassa tuntuu olevan tapana, että kerrostalojen yhteistiloissa on grillipaikka (churrascaria). Tässä talossa niitä on jopa kolme kappaletta (yksi niistä näkyy kuvassa). Grillipaikkaa saa käyttää kuka tahansa talon asukas, kunhan maksaa käytöstä 50 bolivianosin (6 euron) siivousmaksun.

Uima-allasalue on ihana, vaikka täällä onkin ongelmana aina ihan hirveä tuuli.

Santa Cruzissa tuulee aina ihan hirveästi, ja tässä talossa tuulee vielä entistäkin enemmän, kun talo on niin aukealla paikalla.

Kävin eilen altaassa uimassa puolisen tuntia, ja sain olla aivan ylhäisessä yksinäisyydessäni (mitä nyt joku huoltomies kävi ottamassa vesinäytteitä). Paikalliset eivät tosin viihdykään altailla päivän kuumimpaan aikaan, ja siksi minunkin piti jättää uiminen puoleen tuntiin, kun pelkäsin kärähtäväni taas auringossa. Niin tosiaan: täällähän on ollut muutaman päivän melko aurinkoistakin. Mutta huomisesta alkaen sataa taas, ja voi mennä huoletta uimaan. 😆

Voi olla, että vuokraamme huomenna tai ylihuomenna joksikin aikaa auton, mikä olisi kyllä aivan ihanaa.  Olisi oma vapaus mennä ja tulla! Minulla onkin tiedossa pari hautausmaata ja yksi lentokoneen rotisko, jotka olen taksin ikkunasta nähnyt, ja ne pitäisi päästä katsastamaan heti ensi tilassa.

Ukkelin kollegakin on tulossa huomenna syömään, ja minua vähän jännittää. Ukkeli on kehuskellut ruoanlaittotaidoillani, ja minulla on pieniä suoriutumispaineita, kun minulla ei ole täällä edes kaikkia intialaisessa ruoanlaitossa tarvittavia aineksia ja välineitä. Mutta eiköhän se siitä mene - jos ei muuten, niin vähän soveltamalla. Tällaisia kuulumisia tällä kertaa!

20 kommenttia:

  1. Te olettekin pitkällä reissulla!

    Minäkin asetun lomalla tavallisesti hyvinkin nopeasti erinäisiin asumuksiin enkä juuri kotia mieti. Kiertelimme Australian lomalla pientä kulmaa maasta melkoisen tehokkaasti ja yövyimme kolmen viikon aikana useammassa paikassa. Kiinnyin ja ihastuin niistä aidosti melkein jokaiseen! Toisaalta sitten kun on oikean muuton paikka minulta kestää todellinen asettuminen usein hyvinkin pitkään. Itselleni taitaa lomameno olla helppoa siksi koska tiedän, ettei se ole pysyvää elämää. Mikä siinä on asettuessa kun mitään huonoja puolia uudessa ympäristössä ei lopulta joudu loputtomiin kestämään. Tulee helpommin nautittua kaikesta hyvästä ja toimivasta sen hetken kun siinä ollaan. Tätä asennetta en ikävä kyllä tosiaan oikein osaa soveltaa muuttoihin vaan pysyvämmän siirtymän kohdalla tuskailen enemmän uutta ympäristöä ja ikävöin vanhaa ja tuttua.

    Liikunnaniloa ja kaikkea muutakin kivaa sinne pallon toiselle puolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan vähän pidemmästä reissusta kyse. Tai ukkelihan on vietellyt täällä pidempiä jaksoja jo vissiin kohta pari vuotta, ja minä olen nyt käymässä ensimmäistä kertaa Boliviassa.

      Mukava kuulla, että en ole ainoa joka paikkaan kotiutuja. :-) Tuo on varmasti aivan totta, että kotiutuminen on helpompaa silloin, kun tietää, että paikkaan ei tarvitse kotiutua ihan oikeasti ja pysyvästi. Olen muutenkin vähän sellainen luonne, että kaikki on kivaa niin kauan kuin se on väliaikaista.

      Kotiutumisessa voi olla myös useampia vaiheita. Muistelen, että Intiassakin kaikki oli ensin kivaa ja jännittävää, mutta sitten jonkin ajan kuluttua iski kai jonkinlainen kulttuurishokkivaihe, että kaikki Intiassa tuntui ärsyttävän. Se vaihe taisi kestää aika pitkään. :-D Sitten seurasi sellainen "alistumisen" vaihe, että elämästä tuli arkea. Ei tullut enää mitään suuria elämyksiä, kuten alussa, mutta toisaalta ei enää ärsyttänytkään - ainakaan enää kovin usein. ;-)

      Hyvää jatkoa sinne Afrikan mantereellekin! Pitääkin tulla lukemaan kuulumisia, kun vain kerkeän.

      Poista
    2. Niin kai kulttuurishokin tosiaan kuuluisi mennä, että ihastumisesta ärsyyntymisen kautta tasaiseen elämään. Olen edelleen vähän katkera, että täällä Sudanissa en missään vaiheessa vielä ole elänyt minkäänlaista kuherruskuukautta. Ärsyttänyt on tasaisesti alusta asti, ärsytyksenaiheet vain vähän toisinaan vaihtelee! :) Tänne kuuluu siis tälläkin erää kaikenlaista mistä voisin valittaa pitkästikin ja enköhän valitakin kunhan tässä ehdin taas istua koneelle.

      Poista
    3. Harmillista tosiaan, että et ole päässyt kokemaan Sudanissa minkäänlaista kuherruskuukautta. Voisin kuvitella, että Afrikka voisi olla minullekin aika vaikea paikka. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta Afrikasta (paitsi Marokosta), ja Afrikka tuntuu kuulemani ja lukemani perusteella sellaiselta paikalta, jota voi olla vaikea ymmärtää.

      Kirjoita ihmeessä ärsytyksen aiheista. Kirjoittaminen usein auttaa, ainakin hetkeksi.

      Valoa päiviisi! :-)

      Poista
  2. Sä sen tuossa sanoit: liikunta mielen hyvinvointi edellä, ei laihtuminen. Tämän kuin saisi tuonne omaan pääkoppaan iskostettua, saattaisin minäkin innostua enemmän liikunnasta. Ehkä se laihtuminen tapahtuisi siinä sivussa :) Toistaiseksi liikuntainnostus jää yleensä aika lyhyeksi, kun ei se paino putoakaan muutamaa sataa grammaa enempää viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla siitä onnellisessa asemassa, että liikunta on minulle melkeinpä sydämen asia, joten motivaatio liikunnan harrastamiseen tulee kuin itsestään. Jos sisäistä paloa liikunnan harrastamiseen ei ole, niin motivaation löytäminenkin on varmasti vaikeampaa, jos joutuu ikään kuin pakottamaan itsensä liikkumaan. Jospa et ole löytänyt itsellesi mieleistä lajia, joka sytyttäisi sinut liikkumaan? Liikuntahaan on niin monenlaista, eikä kaikkien tarvitse vääntää salilla tai käydä juoksemassa. Tsemppiä liikuntainnostuksen löytymiseen!

      Poista
  3. Mä olen kuin koirani, jos makaan ja syön vaan niin tulen vihaiseksi joten on pakko päästä purkamaan energiaa vaikka se tuntuukin rajoittuvan nyt lenkkeilyyn. Tuo uima-allas näyttää niin houkuttelevalta etten nyt taas ymmärrä miksi asun isossa kaupungissa enkä jossain muualla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkkeily kuulostaa ihanalta! Minulla se on jäänyt tämän reissun aikana nollaan, kun tarpominen tuolla liikenteen seassa ei oikein innosta, eikä ole mitään kivoja lenkkipolkuja lähistöllä. Hitsi, nyt kun mainitsit tuon, niin rupesin kaipaamaan Suomen raikasta ilmaa ja ihania lenkkeilymaastoja. :-D

      Uima-altaat tuntuvat olevan täällä varsin suosittuja kaupungeissakin, ja ainakin uusissa kerrostaloissa tuntuu olevan aika usein sellainen. Tosin tavallisesti ne ovat paljon pienempiä kuin tämän talon allas. Tuossa pystyy jo ihan oikeasti uimaankin eikä vain pulikoimaan.

      Poista
  4. Vau mikä allas! Eikä tuo sun uusi salisikaan hassummalta näytä.

    Tunnen itseni kyllä tosi kummaksi, mutta melkein parhaalta salissai näyttää se, ettei siellä näy ketään. Olenkohan täällä tiheään asutussa Amsterdamissa joutunut elelemään vähän liian lähellä muita. Kotikatumme vastakkaisella puolella on pienen pieni sali, jossa olen äheltänyt välillä kuntopyörällä lähes reisikontaktissa viereisen hikisen papparaisen kanssa. Tosin nyt vuodenvaihteessa jätin jäsenyyden tauolle, vaikka treeniä tarvitsisinkin. Pitäisi varmaan lähteä vähän väljemmälle salille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allas on kyllä ihana. Tuskin maltan odottaa, että pääsisin uudestaan uimaan. Minun täytyy yrittää vähän rajoittaa uimista, kun liiallinen uiminen on aiheuttanut ennenkin ongelmia polvelleni, enkä haluaisi kokea niitä uudestaan. Siihen loppuukin sitten kaikki liikkuminen, jos polvi alkaa oireilla.

      Minä olen ihan samanlainen, että kaipaan salilla(kin) tilaa ja omaa rauhaa. Yritin ottaa nuo kuvat rauhallisemmalla hetkellä, mutta kyllä tuolla muitakin oli. Eilen (jolloin nuo varsinaiset salikuvat on otettu) oli itse asiassa yllättävänkin paljon ihmisiä, vaikka olin salilla keskellä päivää. Olisivatko ihmiset olleet salilla lounastauolla tai jotain. Pitää varmaankin mennä ensi kerralla vähän aikaisemmin, jos porukkaa olisi silloin vähän vähemmän.

      Poista
  5. Jalkapallistien kiikarointi voiskin olla mitä suurinta lomahuvia kahvakuulailun ohella :D

    Kirjoitit niin paljon kaikkea kivaa asiaa, etten osaa oikein tarttua mihinkään erikseen, mutta se, että kaiken kaljailun ja syömisen jälkeen pääsee tekemään kropallaan jotain todellista, tuntuu kyllä niin hyvältä, ettei melkein mikään.

    Mua kaikki maanalaiset tilat vähän hermostuttaa. Aina pitäisi nähdä ikkunoista ulos edes noinniinkuin periaatteessa. En tiedä, olisko se joku turvallisuuden tunne, joka puuttuu, kun tietää olevansa maan alla vai mikä. Ja etenkin jos katossa on jotain hervottomia vesiputkia ja yläpuolella vaikka uimahalli, niin pystyn kyllä lietsomaan mielikuvitukseni siihenkin, kuinka joku putki pettää ja koko maanalainen kerros jää tulvan alle :).

    Iloista kuulailua sinne, ja olen ihan varma, että sun kokkailut tekee ukkelin kollegaan vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne ukot taas eilen illalla pelasivat, eikä mulla ollut edelleenkään kiikareita. Harmillinen takaisku.:-D

      Ainakaan minun kohdallani ei ole mitään fyysistä rehkimistä parempaa. Toki kaljailu ja sen semmoinen on kivaa aikansa, mutta minulle ominaisin elämäntyyli on kuitenkin (onneksi!) vähän terveellisempi. Siinäkin mielessä on ollut ihana päästä taas omaan huusholliin, kun saa laittaa ja syödä, mitä haluaa. On ihan hirveää, jos joutuu syömään aamusta iltaan ravintoloissa. Ravintolassa tulee niin helposti otettua ruokajuomaksi olutta ja tilattua vielä toinenkin, mutta kotona ei tulisi mieleenkään juoda ruoan kanssa olutta. Kumma juttu.

      Mulla on varmaan sama juttu maanalaisten tilojen kanssa, kun se metrokaan ei oikein nappaa. Onhan se vähän hassua, että ikkunat pitää olla, vaikka niistä ei ulos katselikaan. Minä kaipaan kai sellaista avaruuden tunnetta ympärilleni, ja siksi maan alla oleminen ahdistaa.

      Kiitos, ihana Annukka. <3 Mulla onkin jo kokkausprojekti käynnistynyt, kun päätin tehdä pahimman haisuliruoan eli rasam-keiton jo heti aamusta. Jos kämppä ei sitten enää illalla haisisi, kun vieras tulee? Tosin viimeksi huusholli haisi rasam-keiton jälkeen laittamisen jälkeen kaksi päivää, ja ukkeli meinasi menettää hermonsa, joten varmaan turha toivo, että homma olisi iltaan mennessä selvä? Mukavaa päivänjatkoa! <3

      Poista
  6. Kiva että löytyi kuntosali, vaikka en pidä tuollaisista maan alla olevista,kaikki kuntosalini ovat olleet sellaisia missä isot ikkunat ja hyvät näkymät.Ymmärrän kyllä tuon ilon minkä urheilu tuottaa,tuleehan siitä sellainen euforinen tunne.
    Hienot puitteet teidän nykyisessä talossa. Tuo kappale, missä kerrot että sopeudut niin hyvin uusiin paikkoihin voisi olla minun kirjoittamani,tunnen ihan samoin,ja kai se johtuu siitä että olen asunut niin monessa paikassa, eri maissa, on kai jonkinlainen juurettomuuden tunne, ja helposti sopeutuu uusiin paikkoihin kun on sellaisesta kokemusta. Kivaa iltaa vieraiden kanssa, ja googlasin rasam-keiton,kuulostaa hyvältä vaikka haiseekin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin valinnut toisen salin, jos olisi ollut mahdollisuus valita. Mutta ukkeli on käynyt tuolla, ja henkinen tuki oli enemmän kuin tervetullutta. :-D

      Niin se varmaan on, että jos matkustelee paljon tai asuu vieraissa maassa, ulkomailla oloon jotenkin tottuu. Ainakin minusta tuntuu, että kaikki paikat ovat enemmän tai vähemmän samanlaisia, samoin kuin kaikkien maiden ihmiset. Tietysti pinnallisia erojakin on, mutta pohjimmiltaan elämä on kaikkialla samanlaista. Kaikkien täytyy syödä, nukkua, ansaita rahaa, ja kaikki arvostavat terveyttä, perhettä ja ystäviä jne.

      Itse asiassa mulle taisi käydä viime kerralla rasamin kanssa jokin kämmi, kun siitä tuli niin voimakkaat tuoksut. Epäilen, että paistoin sitä rasam-jauhetta liian kauan öljyssä, ja voimakas haju johtui siitä. Syyttä suotta syytin rasamia, kun vika oli oma. :-D Tänään tuoksut olivat huomattavasi miedommat. :-)

      Poista
  7. Olen kerran elämässäni käynyt kuntosalilla, joten jätän kaiken siihen liityvän kommentoimatta. :D

    Onko tuo talo jossa majailette myös ns. tavallisten ihmisten asumiskäytössä, vai onko se jotenkin erityisesti tehty lyhytaikaista asumista varten? Tuntuu vain jotenkin hassulta, että kerrostalossa olisi noin paljon yhteisiä tiloja... Suomessa kun ne taitavat edelleen rajoittua saunaan, pyykkitupaan ja ääritapauksessa kierrätysnurkkaan. Tai muistelen että yhdessä yhtiössä jossa tuli joskus asuttua, olisi ollut jopa jonkinlainen uima-allasosasto jotai sai vapaasti käyttää ainakin jouluisin. Ei tullut ikinä käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään mikään kuntosaliekspertti ole, sillä tykkään treenata Suomessa ihan vain kotona (mulla on kotona hyvä valikoima kahvakuulia). Salilla olen käynyt oikeastaan vain PT:n ohjauksessa, mutta aika pitkään, yli kahden vuoden ajan (nyt en tosin ole enää käynyt). PT:hän se minut maastavetoihin, leuanvetoihin ynnä muihin sellaisiin perehdyttikin.

      Kyllä tämä talo (samoin kuin se edellinen) on tehty ihan tavalliseen asumiskäyttöön. Tämän asunnon omistaja on kai vain päättänyt, että laitetaanpa asunto Airbnb-asunnoksi. Kummassakin talossa on ollut alaovella ensimmäisellä kerralla hirveät selittelyt, että kenen asuntoon olette menossa, ja kuka asunnon omistaa. Edellisen talon alakerrassa oli ovimies (eräänlainen talonvahti), ja tässä talossa on alakerrassa 24/7 vartiointi. Ainakin yksi vartija istuu siis koko ajan tiskin takana ja availee ovea menijöille ja tulijoille.

      Eli kyllä nuo yhteiset tilat on suunniteltu ihan paikallisille talon asukkaille. En sitten tiedä, kuinka paljon asukkaat viettävät siellä aikaa keskenään ja kuinka paljon oman perheen kesken. Uskoisin, että nuo grillipaikat ovat ainakin sellaisia, että niille mennään oman perheen kesken grillaamaan.

      Minä ajattelin ensiksi, että jos meidän talossa Suomessa olisi uima-allas, niin kävisin siellä varmaan joka päivä. Todellisuudessa kävisi kuitenkin varmasti aivan toisin. :-)

      Poista
  8. Ihanaa että olet sinäkin päässyt miehesi kanssa Boliviaan uusia ympyröitä tutkimaan! Hyvin muuten sanoit tuossa kommentissasi Katalle -eri vaiheista ärsyyntymisestä kulttuurishokkiin ja alistumiseen. Itse on tässä käynyt läpi outoja tuntemuksia viime talvena ja tänä talvena täällä Barcelonassa. Olen huomannut että niin ihanana pitämäni kaupunki on alkanut tosiaan ärsyttämään! Kun puhuin miehelle ensin muuutoksenkaipuusta hän tyrmäsi ja ihmetteli ajatuksiani mutta on nyt itsekin alkanut kaivata muutosta. Itse asiassa meillä on nyt ihan hullu suunnitelma josta en vielä blogissa ole kertonut. Ollaan ideoimassa jos möisimme asuntomme täällä keskustassa ja ostaimme tontin jostain vuorilta....kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se matkailu aina avartaa. :-)

      Suunnitelmanne kuulostaa ihan huipulta! Kerrankos sitä täällä vain eletään, joten jos jostain haaveilee, ja haaveen pystyy vielä toteuttamaankin, niin antaa palaa vaan. Vuorilla olisi minustakin ihan huippuhienoa asua! Onnea ja myötätuulta suunnitelmallenne! :-)

      Poista
  9. Voi pyhä jysäys näitä sinun kuvia, on kyllä upeannäköisiä paikkoja ja nuo altaat..Ah!!:) Vaan kyllä ihan pikkuisen hirvitti kun ajatteli polkevansa kuntopyörällä tuollaisissa näkymissä, kylläpä syke nousisi normaalia reippaammin:) Kyllä se vaan totta on että pitää olla sellainen "sisäinen palo" siihen liikuntaan, jotta se ainakin pidemmän päälle maistuu:) Ikävä on kun jää johonkin lukkojen taakse, siinä äkkiä unohtuu järkiajattelut jos hätääntyy..Toisaalta monesti ne kommellukset (onneksi) hymyilyttävät sitten jälkikäteen ja hyvä niin! Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo allas on kyllä yliveto, ja parasta on se, että siellä ei tunnu olevan koskaan ketään muita. ;-D

      Kuntopyörän päältä oli tosiaan melkoinen pudotus maahan. Kumma, että pitää aina hakeutuakin tuollaisiin paikkoihin. :-)

      Kommelluksista saa kyllä jälkikäteen yleensä makeat naurut, vaikka tapahtumahetkellä ei nauratakaan yhtään. Nauru pidentää ikää!

      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3