sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Professorit Okko ja Asai

Eilen oli taas aika hemmotella itseäni ja viettää 'minun päivääni', josta on muodostunut näköjään jo jonkinlainen perinne. Päivän ideanahan on se, että unohdetaan yhdeksi päiväksi kaikki velvollisuudet ja arkiaskareet ja tehdään aamusta iltaan pelkästään kivoja juttuja - sitä mitä kulloinkin sattuu huvittamaan. Minusta on tullut aivan erinomaisen taitava tuulen mukana kuljeskelija, ja yksi suurimmista huveista onkin minusta lähteä jonnekin ilman sen tarkempia etukäteissuunnitelmia ja kulkea mielitekojen perusteella spontaanisti paikasta toiseen. Aikaa tämmöiseen ajelehtimiseen tietysti vaaditaan, ja sitä ei viime aikoina ole hirveästi ollut, mutta eilen onneksi oli. Oli ihan hirmuisen kiva päivä! Suosittelen kokeilemaan päämäärätöntä kuljeksimista, jos vain aikaa ja mahdollisuus on.

Olen ollut vapaa vaimon virastakin, sillä ukkeli on taas maailmalla. Tällä kertaa hän on tämmöisissä maisemissa:






Saapi yrittää arvata, mistä kuvat ovat. Oikein arvannut palkitaan raaputetulla Casino-arvalla. 

Minä otin eilen kuitenkin suunnakseni Porvoon lähistöllä sijaitsevan Askolan, jossa on Suomen laajin hiidenkirnuesiintymä.



Hiidenkirnuja on alueella 20, ja jotkut niistä ovat aika isojakin. Minun oli pitänyt käydä katsastamassa hiidenkirnut jo kesällä, mutta en ollut sitten käynytkään. Ajattelin, että sama se, vaikka kävisin nyt joulukuussa, kun ilmakin oli lähes samanlainen kuin kesäkuussa (sillä erotuksella, että puissa ei ollut lehtiä).

Maaseutua matkalla kirnuille.



Parkkipaikalta oli hiidenkirnuille puolen kilometrin kävelymatka, mutta minä valitsin hieman pidemmän maisemapolun, josta piti olla hienot näkymät Porvoonjoelle. Sumu kuitenkin haittasi näkyvyyttä, ja maisemapolku osoittautui muutenkin hieman kyseenalaiseksi valinnaksi. Polku oli erittäin liukas, ja mietin, että täällä kun voltin heittäisin, niin kukaan ei minua kyllä koskaan löytäisi.


Asukin oli taas niin nappiin valittu, sillä jalassa olivat lipsuvat kengät ja olalla keikkui käsilaukku. Pitävämmät jalkineet ja reppu olisivat olleet asiallisemmat varusteet tuossa maastossa, mutta on hyvä säilyttää pieni jännityksen tunne ja olla suunnittelematta asioita liian hyvin. Kannattaa myös lähteä matkaan mahdollisimman tyhjällä tankilla, ajatuksella, että "onhan se bensa aina ennenkin riittänyt", niin tulee ajomatkallekin jännitystä.


Kahden euron pääsymaksun voi jättää tähän lippaaseen.

Pääsin kuitenkin kirnualueelle ehjin nahoin, mutta siellä sain todeta, että polku oli ollut vasta esimakua: kirnualueen portaat olivat nimittäin lähes hengenvaarallisen liukkaat.


Onneksi portaiden vieressä kulki rautavaijeri, josta saattoi pitää kiinni.

Askolan hiidenkirnut läydettiin vuonna 1950, mutta niiden tyhjentäminen vuosituhansien aikana kertyneistä maakerroksista suoritettiin vasta 14 vuotta myöhemmin vuonna 1964. (Hiidenkirnualueen esite löytyy täältä.) Jokaisella kirnulla on nimi, ja nimet ovat peräisin joko mytologiasta, kirnuja tutkineilta professoreilta, paikallisen kirjailijan Johannes Linnakosken tuotannosta tai sitten kirnut ovat saaneet nimensä muotonsa perusteella.

Kolmoset (Mylly, Kattila ja Kuppi)


Professori Okko.
Kukkaro. Miten mulle tulee tästä mieleen Tuurin kyläkauppa?
Päärynä.

Alueen päänähtävyys on 4,3 metriä leveä ja 10,2 metriä syvä Jättiläisen kuhnepytty.



Professori Asai saapui 1960-luvulla Tokiosta asti tutkimaan hiidenkirnuja. Tässä hän hämmentää Riisipataa. (Kuva hiidenkirnualueen esitteestä.)


Liukkaudesta huolimatta hiidenkirnut olivat ihan käymisen arvoinen paikka, vaikka kesällä paikka olisikin varmaan paljon viihtyisämpi.






Pitihän niitä luontokuviakin ottaa, kun kerran oli metsää siinä ympärillä.



Jäkälät ovat olleet minusta aina jotenkin sympaattisia, ja torvijäkälä taitaa olla suosikkini.





Asiasta viidenteen: olen joskus ajatellut, että minulla on jonkinlaisia epäluonnollisia kykyjä, tai siis jonkinlainen kyky aavistaa tulevia tapahtumia tai jopa aiheuttaa pelkän ajatuksen voimalla jotakin. Ukkeli onkin joskus kutsunut minua noidaksi (tässä asiayhteydessä siis; ei muuten vain nimitelläkseen. )

Jokin aika sitten näin unta, että meille tuli sisälle lintu. Seuraavana päivänä istuin tietokoneella ja rupesin ihmettelemään, miksi olohuoneen sälekaihtimet pitivät niin kovaa ääntä - tuuliko se niitä heilutteli? Menin katsomaan, ja säikähdin hirveästi, sillä olohuoneessa lenteli lintu, aivan kuten edellisen yön unessa. Sydän pamppaillen seurasin linnun syöksähtelyä, enkä ymmärtänyt, miten voisin saada hätääntyneen linnun ulos. Lintu pakeni minua makuuhuoneeseen, jossa se hätäpaskoi ikkunalasiin, lampunvarjostimen päälle sekä päiväpeitolle. Sain lopulta linnun ulos niin, että avasin olohuoneen ikkunan ja oven selkosen selälleen, suljin muiden huoneiden ovet ja menin (tyyny suojanani) makuuhuoneeseen linnun "taakse" huoneen peränurkkaan, niin että linnulla ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin lentää minusta poispäin eli ulos.

Nyt tätä metsäpolkua pitkin takaisin parkkipaikalle kulkiessani minulle tuli yhtäkkiä tunne, että minun oli pakko mennä katsastamaan yksi kallionkieleke.

Sieltä sitten löysinkin tällaista punaista torvijäkälää, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt.




Googlen mukaan tämä saattaisi olla joko punatorvijäkälä, kalliotorvijäkälä tai koreatorvijäkälä. Erikoisen näköinen lajike joka tapauksessa, ja oikein ilahduttava löytö.




Hiidenkirnuilla vaeltelujen jälkeen oli kylmä ja nälkä. Shellillä tankatessani huomasin, että huoltoasemalla oli myös Rax Buffet. Sieltähän saisin terveellistä ja maittavaa ruokaa! Kukaan ei koskaan suostu lähtemään kanssani Raxiin (äiti lähti kerran, mutta ei lähde toista kertaa), joten Rax sopi minun päivän teemaan erinomaisen hyvin.

Raxissa keksin myös, että buffetissa ei ole mikään pakko syödä lainkaan alkusalaatteja, vaan salaatit voi skipata ja siirtyä suoraan pääruokiin (en ole tätäkään koskaan aiemmin tajunnut!). Niinpä alkusalaattini koostuikin seuraavanlaisista aineksista:

Hemmetin pienet lautaset täällä. Joutuu latomaan kamaa päällekkäin.

Kevyen pikku lounaan jälkeen olin sen verran virkistäytynyt, että päätin ajella Porvooseen. Siellä olikin joulumarkkinat.



En ole mikään vanhan tavaran ystävä, mutta menin kuitenkin hetken mielijohteesta vanhan tavaran kauppaan tutkimaan vanhoja tulitikkuaskeja, postikortteja ja sen semmoisia. Olin jo lähdössä pois, kun silmäni osuivat johonkin kiinnostavaan: Suomen Kuvalehtiä vuodelta 1960 ja Apu-lehtiä vuosilta 1956-1966! Niitä en voinut tietenkään vastustaa, vaan lehtiä piti ostaa useampikin kappale. Myyjä oli vielä niin ystävällinen, että antoi minulle muutaman lehden kaupan päälle. Voi tätä onnea! (Pahoin pelkään, että joudutte lukemaan kyseisistä lehdistä myöhemmin vielä lisääkin.)










Taidetehtaan joulumarkkinoilta löytyi vielä muutama koru (itselleni tietysti), ja melkein tuli jo syyllinen olo, kun tulin ostaneeksi itselleni kaiken maailman humputuksia. Harvoin nimittäin ostan mitään ilman todellista tarvetta, ihan vain siitä syystä, että jokin näyttää kivalta. Taidan olla aika askeettinen...




Taidetetehtaan joulumarkkinoilla oli myynnissä ihan huikean taidokkaita ja kekseliäitä käsitöitä, ja olisin saanut menemään siellä rahaa paljon enemmänkin. Olen itse äärimmäisen epäluova ihminen, enkä voi muuta kuin ihailla sellaisia ihmisiä, jotka ideoivat ja osaavat toteuttaa ideansa. Joulumarkkinat ovat auki vielä tänään, joten kannattaa ehdottomasti käydä, jos etsiskelee pukinkonttiin suomalaista käsityötä ja asustelee lähistöllä. Minua jäi hirveästi kaivelemaan yksi nalletaulu...

Jokohan se bussi kohta tulee?



24 kommenttia:

  1. Ai tuommoinenkin mielenkiintoinen paikka on, kiitos tiedosta. Hyvä retkikohde kesäksi. Vallan upeita sumukuvia, ja kaamoskuvia. Sitä unohtaa tuon pimeyden täällä etelässä.
    Onpas hyvä että selvisit ehjin nahoin, ei sinua tuolta muuten olisi ennen ensi kesää löydetty...ilmoititko edes edeltä käsin kenellekään minne olet menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaankin oikein kiva retkipaikka kesäksi. Nuotiopaikkakin siellä oli, eli makkarat saisi paistettua. :-)

      Ööh, no en tietenkään ilmoittanut kenellekään, että olin tuommoiseen paikkaan menossa. Ei tullut mieleenkään! Olisi ehkä kannattanut...

      Poista
  2. Olipa sinulla hieno paiva!! Hyva kun saat aikaiseksi, mina olisin varmaan vaan makoillut kotona sohvalla.
    Kirnupaikka pitaakin laittaa muistiin, jos vaikka kesalla kavisi.
    Ja tuo punakoristeinen jakala on upea.
    Raxista en ole kuullutkaan, mutta voisi olla myos mielenkiintoinen kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tahtoo vapaahetket kulua sohvalla makoiluun, mutta joskus saan sentään näköjään jotain aikaiseksikin. :-)

      Kirnupaikan voi näppärästi yhdistää Porvoon retkeen. Opasteetkin olivat paikalle oikein hyvät.

      Rax on sellainen mättöpaikka, jossa ruoan määrällä ja hinnalla on enemmän merkitystä kuin laadulla. En välttämättä suosittelisi, mutta jos pääasiallinen tarkoitus on saada nälkä lähtemään, niin siihen tarkoitukseen Rax on oikein sopiva. :-)

      Poista
  3. Olipa sinulla ihana päivä. Tuo Askolan hiidenkirnupaikka pitää laittaa muistiin, siellä pitää kesällä käydä.
    Kevyen lounaan kohdalla purskahdin nauruun - päivä pelastettu. Rax ei ole minunkaan paikka, joten en ihmettele äitiäsi :)

    Onpa upea tuo punainen jäkälä, en ole moista nähnyt.

    Porvookin näyttää niin jouluiselta ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin päivästä oikein kovasti. Mutta siellä Taidetehtaalla rupesi koskemaan mahaa ja väsyttämään, ja oli pakko lähteä kotiin. Eli taisi se kevyt lounas olla kuitenkin hieman liian raskas. :-)

      Ensin ajattelin, että tuskin tunnelma voi markkinoilla kovin jouluinen olla, kun ei ollut luntakaan, mutta yllättävän hyvin nuo erilaiset jouluvalot kuitenkin luovat joulutunnelmaa.

      Poista
  4. Tuollainen päämäärätön haahuilu on mahtavaa! Entisessä elämässäni (lue: ennen lapsia) sitä harrastin enemmän minäkin. Tosin en autoillen, koska silloin minulla ei edes vielä ollut korttia, vaan joko jalan, pyörällä tai julkisilla. Ihanaa hommaa joka tapauksessa.

    Hiidenkirnuja en ole koskaan nähnyt enkä niistä oikein mitään tiedäkään. Lähdenkin tästä lukemaan tuota linkittämääsi alueen esitettä niin viisastun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vasta viime vuosina tajunnut päämäärättömän haahuilun ihanuuden. Ennen en oikein osannut keskittyä hetkeen, ja piti olla aina valmis suunnitelma, ennen kuin voi lähteä mihinkään. Olenkohan oppinut ns. tietoisen läsnäolon kyvyn? (Inhoan tätä nykyään niin muodikasta tietoisen läsnäolon käsitettä sydämeni pohjasta, mutta en tähän hätään mitään parempaakaan keksinyt.)

      Olen ymmärtänyt, että hiidenkirnut ovat syntyneet jääkaudella jäiden sulaessa. Sulamisvedet ovat pyörittäneet isoa kiveä paikallaan, ja kivi on ikään kuin hionut tuollaisen kuopan. Tuntuu aika huikealta ajatukselta – miten kauan tuonkin kymmenen metriä syvän kuopan hiomiseen on mahtanut kulua!

      Poista
  5. Uskomaton tuo jäkälä, en ole koskaan kuullut sellaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen ihmetyksen aihe tuo punainen jäkälä oli minullekin. En ollut uskoa silmiäni, kun maa oli tähän vuodenaikaan punaisena...

      Poista
  6. Täällä toinen noita ilmoittautuu :).

    Jättiläisen kuhnepytty kuulosti tutulta ja koska tiedän, etten ole sitä koskaan livenä nähnyt, alkoi vaivata, miksi se olikin niin kovin tutun oloinen, mutta sitten muistin, että esiintyi "Miina&Manu"-kirjasarjassa, jota tuli pojille reilut 15 vuotta sitten lueskeltua harva se ilta.

    Kivan kuuloinen haahuilupäivä, mutta pikkasen jäin kyllä kaipaamaan hautausmaakäyntiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän voidaan perustaa noitakerho - luudat vaan mukaan ja menoksi. :-)

      Itse asiassa kävin taannoin kahdellakin hautausmaalla, joista piti kirjoittelemani. Mutta hautausmaakierros päättyikin vähän ikävästi, kun rupesin suremaan elämän epäoikeudenmukaisuutta (tuttavapiirissä sattui äskettäin yksi todella surullinen tapaus), eikä tehnyt enää mieli kirjoittaa hautausmaista yhtään mitään eikä edes mennä hautausmaalle vähään aikaan.

      Jättiläisen kuhnepytty taitaa olla sellainen nimi, että sen varmasti muistaa kuultuaan. :-)

      Poista
    2. Kurja kuulla :(. Epäoikeudenmukaisuus on niin epäoikeudenmukaista. Lupaan etten mainitse hautausmaita enää. Mullakin on niitä kohtaan kammo.

      Luutimisiin :)

      Poista
    3. Mä jollain kummallisella tavalla ennen tykkäsin hautausmaista ja koin ne rauhoittavina paikkoina, mutta nyt mullakin taitaa olla jonkinlainen kammo. Tiedä nyt sitäkään, onko hautausmailla niin tarpeellista jatkuvasti käyskennelläkään. Että ei ole ehkä ihan hirveän suuri menetys? :-)

      Poista
  7. En edes yritä arvata missä Ukkelisi luuraa tällä hetkellä, mutta ilmeisen lämmintä hänellä on.

    Ompas hauska paikka tuo hiidenkirnu esiintymä. Täytyypi yrittää käydä ensi kesä siellä retkellä.

    Ja niistä Avuista on kyllä mielenkiintoista kuulla lisää.

    Mä voisin käydä siellä Raxissa, jos mun mahani suostuisi sulattamaan kunnolla ne pizzapohjat, mutta kun sillä on jokin ihme oikku ton vehnäjauhon suhteen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lämmintä ukkelilla on, ainakin enemmän kuin täällä. :-)

      Avuista tulet ihan varmasti kuulemaan lisää. Pitäisi vain ensiksi keritä lukemaan niitä. Jos sitten viimeistään joulunpyhinä, kun ei ole mitään muuta tekemistä ja tylsyyskuolema uhkaa. :-D

      Poista
  8. Ennen muuta kommentointia on heti alettava arvailemaan ukkelin lokaatiota. Sen verran on kitsaasti kuvassa erottuvia yksityiskohtia, että tulee useampikin paikka mieleen. Näyttää ihan espanjalaiselta katedraalilta, vaatetuksesta ja puustosta päätellen Etelä-Amerikassa.

    Veikkaan Limaa. Kakkosena Quatemalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tarkka olet, täytyy sanoa! Minä en edes erottanut kuvista vaatteita, ja puistakaan en tiedä mitään. Paitsi että joku palmu tuossa näyttää olevan. :-) Maanosa meni siis aivan oikein; hienosti tiedetty! Mutta kummassakaan noista paikoista (tai maista) ukkeli ei ole. Vielä en uskalla paljastaa olinpaikkaa, kun olen vähän taikauskoinen: pitää ensin odotella, että saan ukkelin kotiin, ja vasta sitten uskallan paljastaa, mikä paikka oli kyseessä. (Jos ei kukaan sitä aikaisemmin arvaa.)

      Poista
  9. Hieno paikka tuo Askola. Mitenköhän olen välttynyt kuulemasta noista hiidenkirnuista, vaikka käyn Porvoossa säännöllisesti. Ensi kesänä yhdistän Porvoon reissuun hiidenkirnut.

    Hienot jäläkuvat. En ole ikinä nähnyt tuollaista punaista jäkälää. Tästäkin postauksesta tuli tuplaviisastuminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiidenkirnut on kyllä kiva ja jännä paikka; varmaan pojatkin tykkäisivät? Mutta kannattaa mennä vähemmän liukkaalla kelillä – kauhulla katselin kun vastaani kirnuille tulivat ilmeisesti isovanhemmat pienet pojan ja koiran kanssa. Piti ihan varoittaa liukkaista portaista.

      Poista
  10. missahan ukkeli matkustelee, jossain latinalaisessa-amerikassa? ihana haahuilupaiva, onko tuo nakki tuossa yhden raxin pizzapalan alla :)ja todellakin jo odotan niita juttuja niista apu-lehdista menneilta vuosikymmenilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latinalaisessa Amerikassahan ukkeli tosiaan tällä hetkellä vaikuttaa. Mieluusti minäkin olisin noilla kulmilla pyörähtänyt, kun en ole koskaan tuolla käynyt. No, ehkä joskus vielä tulee sekin päivä?

      Nakkihan siellä on pizzan alla – ettei olisi useampikin. Harmillisen pienet lautaset tosiaan, kun ei mahtunut kuin kolme pizzapalaa kerralla. Joutui jatkuvasti hakemaan ruokaa lisää. ;-D

      Poista
  11. Tosi kiva haahuilupäivä oli itsellänikin kesällä kun hyppäsin M/S Runebergiin Kauppatorilla ja suuntasin Porvooseen. Oli aurinkoinen keli, joten mikäs siellä kannella istuskellessa, saaristosta ja siideristä nauttien. La Borgå on ihana paikka 12kk/v :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, minä en ole koskaan matkustanut laivalla Porvooseen. Pitäisikin joskus kokeilla! Joskushan sinne pääsi Lättähatullakin, vaan ei taida enää.

      Porvoo on kyllä ihana. Ajattelin ennen, että se on kiva vain kesällä, mutta näköjään siellä viihtyy näin talvellakin. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3