sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Asiantuntijan viinivinkit

Olen kovasti jo odotellut kesäloman alkua ja tehnyt suunnitelmia loman varalle. Ei mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä juttuja; paikkoja, joissa olen jo pitkään halunnut käydä. Harmi, että kauas on pitkä matka, eli en voi tuosta vain lähteä käväisemään vaikkapa Rovaniemellä. Joka tapauksessa meinaan ottaa vapaa-ajastani kaiken irti, kun vuorokaudessa on niin monta tuntia, ja kaikki ovat ihan vain minua varten. Jos aika meinaa tulla pitkäksi (mitä epäilen), niin ei hätää: on minulla hyödyllistä tekemistäkin ajateltuna. Minulla on nimittäin pari operaatiota, joiden tekemistä olen siirtänyt menestyksellisesti jo vuosikaudet, kun en ole vain saanut aikaiseksi. Yksi tämmöinen projekti on kellarikomeron tyhjennys - meinaan heittää varastosta kaikki rojut hemmettiin. Ajattelin vuokrata pakettiauton ja viedä kaiken suorinta tietä kaatopaikalle, niin pääsen kaikesta kerralla eroon ja saan kellarin tyhjäksi. Tuo vaatii kyllä aika paljon viitseliäisyyttä, mutta pakko sekin on joskus tehdä.

Tämä tässä on ystävämme perunalastu. Eikö ole herkullisen näköinen?

On minulla lomalle yksi vähän isompikin toive. Toivon nimittäin, että pääsisin pitkästä aikaa käymään Intiassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että toive saattaa jopa toteutuakin. Täytyy varmaankin käydä pikainen telugun kertauskurssi ennen lähtöä, sillä kieli on kadonnut päästäni aika täydellisesti näiden kahden vuoden aikana. Kielen ymmärrys tosin on säilynyt yllättävänkin hyvin (kuulen kieltä kuitenkin suhteellisen usein, kun ukkeli puhuu puhelimessa), mutta puhevalmiuteni on taas ihan perustasolla. Muiden kanssa pärjäisin englannillakin, mutta anopin ja autonkuljettajan kanssa olisi hyvä osata telugua.

Odotan erityisesti appivanhempien ja hyvän ystäväni tapaamista, ja jälkimmäisen kanssa on toiveissa mennä ainakin muutaman kerran buffettiin syömään. Rakastamme molemmat syömistä, ja pystymme istumaan buffetissa helposti useammankin tunnin. Kerran tarjoilija tuli jopa sanomaan meille, että teidän pitäisi ruveta lähtemään, kun ravintola menee kohta kiinni. Smiley

Autonkuljettaja - se nuori poikanen, jolla ei ollut edes ajokorttia, kun hän aloitti pestissään - on jo kerran ottanut lopputilin ja vaihtanut toisen perheen autonkuljettajaksi mutta palannut sittemmin takaisin anoppilan autonkuljettajaksi. Poika on luonteeltaan aika herkkä, ja hän tuntuu myös kiintyvän ihmisiin helposti. Yllättävin synttärionnitteluni tuli juurikin tältä samaiselta autonkuljettajalta: hän oli laittanut minulle Whatsuppiin suloisen videon, jossa nalle saa yllätysjuhlat. Smiley

Minä en autonkuljettajan palveluksista juurikaan välittäisi, vaan minulle paras vaihtoehto olisi se, että pääsisin itse auton rattiin. Se olisi paljon helpompaakin, kun en aina tiedä oikein itsekään, minne olen menossa. Nyt kun olen menossa (jos siis olen menossa) Intiaan vain lomalle, en voi olettaa, että voin käyttää autoa milloin mieleni tekee, kun on näitä muita (appiukko ja ukkeli), joilla on työasioitakin. Jospa tämän kerran pystyisin vain nauttimaan autonkuljettajan palveluksista ilman, että tunnen oloni epämukavaksi?

Toki tähänkin postaukseen pitää ainakin yksi linnun kuva mahduttaa. Telkällä oli jo pari viikkoa sitten poikasia.






Uudistelinpa tässä sitten blogiakin taas. Tuosta taustakuvasta en hirveästi tykkää, kun se on niin musta, joten se vaihtuu varmaankin aika pian toiseksi. Blogin nimen vaihtoakin olen taas harkinnut, mutta kun en millään keksi hyvää nimeä. Ehdotuksia?

Mistä muuten tunnistaa todellisen viiniasiantuntijan? No, todellisen viiniasiantuntijan tunnistaa tietenkin siitä, että hän ostaa viinin nimen perusteella. Jos viinillä on kiva nimi, viininkin on pakko olla hyvää.


Suunnitelma B:tä maistelimme eilen. Ukkeli, joka on vielä suurempi viiniasiantuntija kuin minä, kysyi viiniä maistettuaan, että onko tämä jotain halpisviiniä. Yleensä minulla on tapana ostaa vain halpoja viinejä, kun minusta viini maistuu viiniltä, oli se halpaa tai kallista, ja olinkin vähän pöyristynyt ukkelin kommentista - olin nimittäin poikkeuksellisesti maksanut kyseisestä putelista yli 11 euroa.

Tuomio: menihän tuo, kun ei muutakaan ollut tarjolla.

Kohta sataa.


Koska olen tylsä ja mielikuvitukseton ihminen, tämä seuraava viini herätti välittömästi mielenkiintoni.


Siitä se uusi elämä alkaa, kun tätä viiniä juo. Juu.


Tämmöistäkin on tullut näköjään ostettua. Miksi ihmeessä?

31 kommenttia:

  1. Mun pitaisi alkaa suunnittelemaan meidan kesalomaa Suomeen, en vain nykyisin tykkaa matkustaa pitkalle, joten en ole saanut viela aikaiseksi, mielellani menisin metrolla tai bussilla johonkin hyvin lahelle, harmi etta junailu Suomeen ei ole vaihtoehto. Viiniasiantuntijuudesta sen verran etta taalla on kaynnissa viinialet yhdessa marketissa joten sinne eli hinta ratkaisee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Suomeen kesälomalle! Junailu Turkista Suomeen saattaisikin olla mielenkiintoinen kokemus. Olen joskus haaveillut matkustavani junalla Intiaan, mutta se taitaisi olla ihan liian extremeä mulle.

      Tuommoiset viinialet minäkin toivottaisin tervetulleiksi Alkoon! Olen joskus nähnyt jotain poistopulloja myynnissä “alehinnoin”, mutta alennus on ollut tosi pieni. Sellaiset viidenkymmenen prossan alennukset alkaisivat jo olla jotain.

      Poista
    2. Kavin alepaivilla, kylla siella oli osa jopa 50% alessa, ihan loistavaa :D

      Poista
    3. No jopas! Ne olikin oikeat hullut päivät. :-D

      Poista
  2. Kuulostaa vaikealta kieleltä se telugua. Hienoa, jos pääset sinne käymään. Nimittäin sitten pääsen vähän minäkin, eikö? Siis kun laitat kuvia. Jooko?

    Nuo pehmeät pallukat on söpöjä, siis telkän poikaset. Viiniä en enää nykyään juo, joten en voi sanoa mitän. Mies juo valkkaria, enkä edes sen nimeä muista, mutta kaunis etiketti. Tässä minun viinituntemukseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luulen, että jos Intiaan pääsen, niin kuvatulvalta tuskin voi välttyä. :-)

      Telkän poikaset ovat kyllä todella suloisia. Voisin haluta itselleni tuommoisen palleron.

      Olen joskus muuten ostanut viiniä etiketinkin perusteella. :-)

      Poista
  3. Oi, oi, noita telkkävauvoja!
    Hah, Nerosta oli useampia todella hyviä vuosikertoja, nykyisestä en tiedä.
    Mulla oli sitä itseasiassa aikanaan karonkkaviininä ja Nero-pullojen joukossa yksi Tollo rosso :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkävauvoja on ihana katsella, kun ne ovat niin rohkeita ja vikkeliä. Plumpsahtavat veden alle kuin korkit.

      Haha, Nero ja Tollo! Mikä mahtava yhdistelmä! :-D

      Poista
  4. Toivottavasti Intian matkasi toteutuu. Minä haaveilen edelleen, että joku kerta lähden käymään Intiassa, turistikliseisesti haluaisin nähdä Taj Mahalin. Olen vältellyt suuren vatsatautiriskin kohteita, rohkaistuminen on edelleen harkinnassa.

    Söpöt telkät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sain muuten aivan unohtumattoman viinivinkin. Olin toscanalaisella luomutilalla, joka tuotti jostain hyvin vanhasta ja harvinaisesta rypälelajikkeesta valkoviiniä ja tilanpitäjä oli siitä varsin ylpeä. Vieressä olevat amerikkalaiset turistit nyrpistelivät viinille nenäänsä ja olivat sitä mieltä, että heidän suosikkinsa hakkaa tämä italialaisen tuotannon mennen tullen.

      Vastapäätä istuva nuoripari totesi, että kyllähän Kalifornian Napa Valley ja Sonoma ovat tunnettuja ja kilpailevat vanhan maailman viinien kanssa täysin. Kyseessä ei ollut Kalifornian tuotanto vaan ihan paikallinen Floridalainen ihanan omenainen viini, jota saa ostaa tetrapakkauksessa jossa on sellainen kätevä muovikorkkikin :D

      Itselläni oli vaikeuksia pitää naama peruslukemilla. Tilanomistaja näytti siltä, että en yhtään epäilisi, vaikka olisi käynyt sylkäisemässä amerikkalaisten pastoihin :D

      Minusta nimi on ihan hyvä valintaperuste. Sukulaismiestä kutsutaan Masiksi ja heillä tarjoillaan ainoastaan Masia :)

      Poista
    2. Taj Mahal on minultakin vielä näkemättä, ja näkemättä taitaa pysyäkin, kun se on siellä niin “syrjässä”. Pohjois-Intiassa tulee vähemmän seikkailtua, joten sinne pitäisi ihan varta vasten lähteä. Olen tainnut tulla vähän laiskaksi ja seikkailunhaluttomaksi, kun en jaksaisi lähteä matkojen taakse ja nähdä hirveästi vaivaa yhden mausoleumin takia. :-)

      Voi noita amerikkalaisia. :-D Kyllähän se amerikkalainen on aina parasta, varsinkin kun saa viinin vielä noin kätevässä pakkauksessakin. Sympatiani sille toscanalaiselle tilanpitäjälle.

      Masia Masille. :-)

      Poista
  5. Saksassakin on hauskoja nimiä viineille. Yksi jo vanhempi tunnettu on Kröver Nacktarsch eli Krövin paljasperse (Kröv on sen paikan nimi). Yhdellä nuorella viininviljelijällä on nimiä kuten Ein Liter Riesling eli Litra Rieslingiä tai Tohuwabohu (sekasorto hepreaksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas tosiaan erikoisia viinien nimiä. Krövin paljasperse, voiko tuo olla todellistakaan. :-D Nacktarsch kuulostaa hauskalta jo sananakin, ennen kuin edes tietää, mitä se tarkoittaa.

      Poista
  6. Ranskalaisillakin on mm. Vin de Merde, paskaviini, joka kuulemma on jopa ihan hyvääkin. Sopisi varmaan minulle, kun en viineistä niin välitä :D
    Telkänpojat on kyllä söpöjä palleroita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskaviini voisi sopia minullekin! Minä en oikein ymmärrä viinihifistelyä, mutta varmasti minäkin nauttisin viineistä enemmän, jos tunnistaisin rypäleitä ja osaisin yhdistää viinit oikeisiin ruokiin. Mutta kun ei vaan jaksa vaivautua. Olen joskus päässyt ravintolassa maistelemaan yhteensovitettuja ruokia ja viinejä, ja kyllähän se viinikin maistuu silloin ihan toiselta kuin tuommoinen umpimähkään ostettu kalsariviini.

      Telkkäpojut ovat niin suloisia!

      Poista
  7. Ihanaa jos menet taas Intiaan,tykkäsin niin Intian ajan postauksistasi:)
    Plan B.viiniä en sitten osta ,hyvä tietää;D Yleensä luen mitä rypäleitä viiniin on käytetty mutta kaunis etiketti voi kyllä joskus houkutella.Voi noita lintuvauvoja,niin suloisia että ihan sulan täällä ruudun takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja olisi kyllä kiva päästä käymään Intiassa pitkän ajan jälkeen, mutta saa nyt nähdä, mitä tuleman pitää.

      Ja juu, en tosiaankaan suosittele Plan B:tä. Munkin mielestä se maistui ihan halpisviinille, vaikka en voinut sitä ukkelille myöntääkään. ;-D

      Poista
  8. Kyllä on telkän poikaset söpöjä :)

    Odella jo odotan niitä Intia kuvia. Ehkäpä mäkin joskus pääsen sinne.

    Mä yleensä ostan viinin jollekin ruualle ja silloin kävelen suoraan Alkon myyjän pakeille. Ovat muuten todella ammattitaitoisia. Ovat kyllä osanneet todellakin suositella ruualle sopivia viinejä. Kerran repesin Alkossa, kun Armastus tuli perässäni ja kysyi myyjältä, että onko teillä täällä tänään mitään maistiaisia? Myyjä heti juonessa mukana ja totesi pahoitellen, että valitettavasti juuri tänään ei ole mitään maistiaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkän poikaset ovat ehkä söpöimpiä linnunpoikia, mitä minä olen nähnyt. :-)

      Alkossa on tosiaan osaavia myyjiä. Ei tule ihan heti mieleen, missä muussa kaupassa saisi yhtä hyvää palvelua kuin Alkossa. Joskus kun olen jollekin ruoalle viiniä kysellyt, niin varmasti on vastaus aina löytynyt ja on saanut poistua kaupasta hyvillä mielin. Muutenkin ovat hyvin auliisti tarjoamassa apua – mutta eivät kuitenkaan tyrkytä sitä. :-)

      Eipä ole tullut mieleen kysyä Alkosta maistiaisia. ;-D Yrittänyttä ei laiteta!

      Poista
  9. Matkoilla ollessa ostelen viinit ihan vain kauneimpien etikettien mukaan. Mistä niistä voisi muuten mitään tietää, jos ei ole maistelumahdollisuutta? Ja ihan hifistelijäksi ei edes kannata ruveta näin huonoilla palkoilla. Jäisi muuten viinit kokonaan juomatta, kun ei olisi varaa mihinkään "kunnon viiniin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen sitä mieltä, että näissä viiniasioissa(kaan) hinta ei ole mikään laadun tae, että kalliimpi olisi automaattisesti parempi. Halpakin voi olla hyvää. Sitä paitsi makuja on monia.

      Poista
  10. En käsitä miten kukaan voi oppia jotain telugua (meniköhän oikein, en jaksa enää skrollata ylös...). Kuulostaakin jo niin vaikealta. Vaikka kai sitä opitaan siinä kuin mitä tahansa muutakin kieltä, mutta jotenkin omaan korvaan pelkkä tuo kielen nimi kuulostaa siltä, että sitä on synnyttävä sen kielen keskelle, jotta sitä voi oppia.

    Kyllä sitä viiniä voi ostaa nimen perusteella. Mä voisin ostaa vaikka hevosen nimen perusteella (tai jättää ostamatta, koska nimi), jos nikseen tulee. Harmi vain, että aina nimen perusteella ostetut ei tärppää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän se telugun oppiminen mitään kovin helppoa ole ollut, kun kirjaimetkin ovat ihme koukeroita. Aika monta vuotta sitä olen päähäni yrittänyt tunkea, enkä vieläkään sitä mitenkään täydellisesti osaa. Haluaisin osata paljon paremmin. Olen aina tykännyt kielten opiskelusta, ja siksi kai telugustakin innostui. Ja ihan selkeä tarvekin kielelle oli, kun piti anopin kanssa yrittää jotain haastella. :-)

      Mä en uskaltaisi ostaa hevosta ollenkaan – saati sitten nimen perusteella. ;-D

      Poista
  11. Joo, mun mielestä olis kans kivaa, jos pääsisit Intiaan. Rupesin aktiivisesti seuraaman blogiasi vasta Suomeen paluun jälkeen, jos oikein muistan, joten olisi ihan mahtavaa päästä seuraamaan Intian matkaa nojatuolista :)

    En olekaan tajunnut tsekkailla tarkemmin noita viinien nimiä, yleensä etsin vain kauniita etikettejä ja suht osuvia hintoja :P
    Plan B:n nimi taitaa sitten olla ihan perusteltua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, tulisiko siitä kummoinenkaan matka, kun kumminkin kököttäisin vain anoppilassa. Ei vaan, kyllähän sitä pitää vähän seikkailujakin etsiä. :-) Intiassa riittää, että astuu ovesta ulos, ja jo on elämä taas kummallisuuksia täynnä.

      Oletko muuten huomannut, että ne halvimmat viinit ovat Alkossa aina alimmaisilla hyllyillä ja kalliimmat ylemmillä. Köyhät kyykkyyn. :-D

      Poista
    2. Hahaha, ihan totta! :D

      Poista
    3. Joka kerta sieppaa se kyykistely. :-) Toisaalta olen myös nähnyt katonrajassa pulloja, jotka maksavat pienen omaisuuden. Niitä ei kai ole tarkoitettu kenenkään ostettaviksi vaan vain katseltaviksi.

      Poista
  12. Plan B tarttui täälläkin viime viikonloppuna mukaan :). Just samasta syystä. Hyvä nimi, parempi viini. Samaa ajatteli varmaan muuan ystävämme, joka oli oikein huolella valinnut mulle oman nimikkoviinin ("Tollo").

    Kivaa jos pääset matkaan. Saadaan tänne varmaan kuulumisia? Voin kylläkin kuvitella, kuinka hankalaa on pysyä coolina ja koittaa olla tarttumatta rattiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole todellista, että tekin nautiskelitte Plan B:tä. Tämän täytyy olla jokin telepaattinen juttu. :-) Mä taidan kuitenkin pysytella jatkossa Plan A:ssa. Mä en oikein tiedä, mitä mieltä olisin, jos mulle valittaisiin nimikkoviiniksi Tollo. Riippuisi ehkä valitsijasta. :-)

      Sanoisinko, että jos matkaan pääsen, niin tuskin vältytte kuulumisilta. Jos siis vain yhteydet pelaavat. En tiedä anoppilan nykyisistä nettiyhteyksistä.

      Poista
  13. Oi, kivaa, jos pääset taas Intiaan:). Siellä on nyt vaan turkasen kuuma, 50 astetta lämmintä. Menetkö vasta monsuunin alettua? Siinä meidän talossa siellä asuu yksi perhe, joista kuulen säännöllisesti. He aina kyselevät, että milloin me tullaan sinne? Voisin kyllä lähteäkin, mutta eipä taida just nyt olla mahdollista../Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai 50 astetta. Täytyy ottaa löylykauha ja kippo mukaan. :-)

      En vielä yhtään tiedä, milloin lähden Intiaan, jos nyt lähden, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin lähtö tulee luultavasti hyvin yllättäen. Kun ei meillä oikein viitsitä suunnitella asioita etukäteen. :-D

      Onpa ihanaa, että olette pitäneet Intian ihmisiin yhteyttä. Minä olen maailman surkein yhteydenpitäjä – kuten olet varmasti huomannut. ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3