perjantai 9. tammikuuta 2015

Onkohan tämä nyt varmasti nähty?

Pää on nyt vähän tyhjä tai sanoisinko että jotenkin sekava. Jonkinmoista jet lagia osasin odotella, kun kerran siellä toisessa päässäkin siitä aluksi kärsin. Olin kuitenkin kuvitellut, että jet lag ilmenisi täällä Suomessa niin, että en saisi illalla unta, ja aamulla sitten nukuttaisi. Väärinpä luulin. Illalla kyllä nukuttaa, mutta herään taas pikkutunneilla ja olen muka ihan pirteä. Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että nyt en ole ainoa jet lagista kärsivä, sillä ukkelikin heräsi tänään joskus kahden, kolmen aikaan. Taisi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun joimme viiden aikaan yhdessä aamukahvit.

Paluumatkakaan ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, sillä taas piti vaihtaa lentoa. Ukkeli nimittäin ilmoitti San Franciscossa, että hän ei kyllä enää United Airlinesilla matkusta ja että hän haluaa tilalle ihan minkä muun lennon tahansa. Tilalle löytyikin sitten Lufthansan lento Münchenin kautta, joka lähti paljon aiottua myöhemmin. Tuskainen oli tuokin lento, sillä lennolla ei ollut ollut vapaana enää muuta käytäväpaikkaa kuin alakertaan vievien portaiden vieressä oleva. (Minunhan on pakko saada pitkillä lennoilla aina käytäväpaikka, koska muuten tulee paniikki. On ihan kamalaa, jos itse istuu ikkunan puolella tai keskipaikalla, ja käytävän viereiselle paikalle osuu semmoinen tyyppi, joka nukkuu koko matkan alusta loppuun. Tulee vessahätä jo pelkästä ajatuksestakin.) Tämän kyseisen käytäväpaikan ja sen viereisen paikan istuimen selkänojaa ei saanut lasketuksi alas, ja siinä me sitten tönötimme ukkelin kanssa kymmenen ja puoli tuntia kuin kaksi lapiota lantakasassa. Mutta olihan meillä nyt sentään se henkilökohtainen viihdejärjestelmä, josta saattoi katsella elokuvia. Ukkeli taisi katsella parikin elokuvaa, mutta itse en saanut katsotuksi yhtäkään, kun aina kun yritin elokuvaa katsoa, minua rupesi nukuttamaan ihan hirveästi. Sitten kun laitoin ruudun pois päältä, jotta saisin nukutuksi paremmin, ei enää nukuttanutkaan. Olisi ehkä pitänyt yrittää katsoa jotakin muuta kuin ennalta-arvattavaa ja äärimmäisen ärsyttävää The Hundred-Foot Journeya.

Mutta San Franciscosta piti nyt kirjoittelemani. Olen yrittänyt karsia kuvia ja miettiä tarkkaan, mitä San Francisco -postaukseen oikein laittaisin, ja päätin lopulta jakaa postauksen kahteen osaan. Silti ainakin tästä ensimmäisestä osasta tulee varmaan ihan kamalan pitkä. Yrittäkää kestää.

Aika monelle tulee San Franciscosta varmaankin ensimmäisenä mieleen Golden Gate Bridge. Niin tuli minullekin, mutta silti näin sillan vasta toisena päivänä. Ukkeli näki sillan jo lennolla, kun kaartelimme San Franciscon yllä. Ukkeli innostui näystä niin, että kipaisi koneen takaosaan ottamaan sillasta kuvankin, vaikka turvavöiden merkkivalo paloi jo, eikä ylös olisi saanut enää nousta. En voinut uskoa, että ukkeli tosiaankin aukaisi turvavyön ja lähti - kaikkia sääntöjä uhmaten - ottamaan valokuvan. Aivan kuin joku bloggari, joka tekee melkein mitä tahansa valokuvan saadakseen.


Ukkeli selvisi ensikohtaamisestaan sillan kanssa ongelmitta, mutta minä en ollut aivan yhtä onnekas. Pysäytin auton nimittäin tuon yllä olevan kuvan ottamista varten jollekin levennykselle, jossa taisi olla pysäköinti- tai pysäyttämiskieltomerkki. En tiedä, olisiko levennys ollut bussipysäkki tai jotain (en katsellut niin tarkkaan). Siihen piti kuitenkin pysähtyä, kun siinä sattui olemaan niin hyvä kuvauspaikka.

Kuvan otettuani palasin autoon ja huomasin, että automme sivulle oli ilmestynyt iso valkoinen jeeppi. Se liikahti eteenpäin aina samalla hetkellä kuin minäkin ja pysähtyi taas, kun minäkin pysähdyin. En oikein tajunnut, mitä tyyppi oikein meinasi - oliko hän lähdössä vai ei, vai odottiko hän, että minä lähtisin ensin. Kun tyyppi sitten rupesi huutamaan kovaääniseen jotakin, tajusin, että virkavallan edustaja oli saapunut työtehtäviään suorittamaan. Levennykselle ei ilmiselvästikään olisi saanut pysähtyä, edes valokuvan ottamisen ajaksi. En saanut mitään selvää, mitä mies kovaääniseen huusi - pitikö minun mahdollisesti tulla autosta ulos? Onneksi ukkeli tajusi lopulta, mitä mies huusi: "Drive ahead!". Mieluusti halusinkin jo lähteä lipettiin, joten tein työtä käskettyä ja lähdin ylittämään siltaa. Jeeppi seurasi minua hetken aikaa, kunnes ajoi ohitseni ja lopulta katosi muun liikenteen sekaan. Jeepin kyljessä näkyi lukevan "Bridge patrol". Että tämmöinen tapaus tällä kertaa.

Sillan yli päästyämme kurvasimme sillan pielessä olevalle näköalapaikalle, josta saattoi ihailla siltaa. 




Joku oli varustautunut oikein asianmukaisesti - olihan joulupäivä.


(Tässä vaiheessa harmitti, että olin ollut niin tosikko, että olin jättänyt meidän tonttulakit matkalaukkuun. Ihan hyvin minäkin olisin voinut tonttulakki päässä kulkea.)

Siltasession jälkeen suuntasimme kohti Muir Woodsia, joka on noin kahdentoista mailin päässä San Franciscosta. Muir Woods on kuuluisa jättimäisistä punapuistaan (en tiedä onko suomennos ihan oikea, kun en ole mikään kasviasiantuntija), ja nehän meidän piti päästä näkemään. Vaan samoin oli ajatellut muutama muukin, ja kun oli vielä joulupäivä ja ihmisillä vapaata, niin Muir Woodsiin oli oikea kansainvaellus. Kaiken kruunasi se, että alueelle johtava isompi tieosuus oli poikki, koska eräs rekka oli ajanut osittain rotkoon, ja tielle jäänyt rekan etupää tukki tien täysin. Kaikki joutuivat siis kiertämään ahtaiden vuoristokyläteiden kautta. Ei ollut mitenkään mieltä ylentävä kokemus yrittää saada autoa mahtumaan tien viereen pysäköityjen ja vastaantulevien autojen välistä, kun rakoa jäi autojen väliin muutama sentti.

Tilaa on vaikka muille jakaa.


Sitkeästi kuitenkin ajoimme Muir Woodsiin asti, jossa sitten vihdoin tajusimme, että jos Muir Woodsiin jäisimme, meillä menisi siellä koko päivä. Parkkipaikka oli täpöten täynnä ja niin oli lisäparkkipaikkakin, ja parkkipaikkaa odottavien autojen letka oli melkoinen. Päätimme siis käyttää aikamme johonkin tuottoisampaan ja kääntyä takaisin kaupunkia kohti. Se taas tiesi sitä, että jouduimme ajamaan ne ahtaat vuoristotiet vielä toiseenkin suuntaan. Oikein kiva. Muir Woods jäi näkemättä, mutta täytyy käydä siellä sitten ensi kerralla (on muuten aika paljon katsottavaa ensi kerraksi).

Hieman ennen San Franciscoa huomasimme, että voisimme käydä katsomassa Golden Gatea toiseltakin puolelta tietä.

Muutama muu oli saanut saman idean.



Sillan yli takaisin kaupunkiin ajettuamme koukkasimme kohti rantaa: ehkäpä silta näyttäisi tästä kulmasta vähän erilaiselta.

On se vähän erinäköinen kuin toiselta puolelta katsottuna.

Tulipa nähtyä samalla vähän rannalla olevaa, vuonna 1861 valmistunutta Fort Point -linnoitustakin.



Jos luulitte, että olimme saaneet sillasta tarpeeksemme, niin olitte väärässä. Olin nimittäin lukenut, että Baker Beach olisi erityisen hyvä paikka sillan katselemiseen. Baker Beach on San Franciscon suurin ja suosituin ranta, joka on suosittu auringonpalvojien, kalastajien ja piknikillä kävijöiden keskuudessa. Uimiseen ranta ei kuitenkaan voimakkaiden virtausten takia sovellu.


Väkeä oli piknikillä nytkin, vaikka oli aika vilakkaa.

Onpas komea silta.

Golde Gate Bridge on muuten maailman suosituin itsemurhapaikka: joku hyppää sillalta keskimäärin kerran viikossa. (Hyppääjä osuu veteen 120 kilometrin tuntivauhdilla, joten kuolema on lähes varma: 98 prosenttia hyppääjistä on kuollut joko itse hypyn seurauksena tai hypotermiaan.) Pituutensa puolesta silta ei ole mikään erityinen: sillalla on pituutta 2,7 kilometriä, mikä tekee siitä maailman yhdeksänneksi pisimmän riippusillan. Silta valmistui vuonna 1939, vaikka sitä oli pidetty mahdottomana rakentaa voimakkaiden merivirtojen, kovien tuulten ja sumun takia. Vaikka kaupungin itäpuolella oleva Oakland Bridge on paljon Golden Gate Bridgea pidempi ja muutenkin massiivisempi, jotakin erityistä taikaa Golden Gate -sillassa kuitenkin on. Oli aikamoinen elämys nähdä se omin silmin ensimmäisen kerran.

Toinen asia, josta San Francisco tunnetaan, ovat mäet.




Maisemia Lafayette Squarelta katsottuna.

Maastoa tuli pohdittua niin lenkkeilijöiden, huonokuntoisten kuin autoilijoidenkin kannalta. Näin montakin lenkkeilijää, jotka juosta kipittivät San Franciscon mäkiä ylös ja alas, ja ajattelin, että noilla ihmisillä on kyllä varmasti kunto kohdillaan. Sitten taas toisaalta ajattelin huonojalkaisia ja semmoisia, joilla liikkuminen on muuten vaikeaa: San Francisco ei ehkä ole oikea asuinpaikka heille. Autonkin kanssa on oltava välillä kieli keskellä suuta, eikä parkkipaikkojen suhteen voi olla kovin ronkeli.


Itse sain ensikosketuksen San Franciscon mäkiin ensimmäisenä aamupäivänä, kun päätin käydä pienellä kävelylenkillä. Ukkeli meni hotellin kuntosalille, ja minäkin harkitsin sekunnin murto-osan ajan lähteväni mukaan, mutta tulin sitten onneksi järkiini. Mieluummin kapuaisin Filbert Streetin 400 porrasta Telegraph Hillille kuin tuijottelisin kuntosalin seiniä! Ilma oli harmittavasti hieman harmaa, mutta eipä tuo nyt niin hirveästi tahtia haitannut.


Olin lukenut, että matkan varrella voisi nähdä upeita kasveja, kauniita taloja ja papukaijoja, ja kaikkea muuta paitsi viimeksi mainittua matkalla näkyikin. Taisi kuitenkin olla vähän väärä vuodenaika, sillä kaikki - luontoa myöten - vaikutti jotenkin vähän räjähtäneeltä. Tänne kannattaisi tulla ehkä joskus vehreämpänä ajankohtana.






Jonkin ajan kuluttua puiden ylitse alkoi näkyä hienoja maisemia, ja polun päässä odotti lopulta kukkulan laella komeileva Coit Tower. 



Tällä retkellä en Coit Towerissa käynyt, kun ukkelikin halusi käydä tornissa. Kävimme tornissa yhdessä sitten toisen kerran. Eikä tornissa olisi ollut kiva pilvisellä ilmalla ollakaan.

Jatkoin siis kävelylenkkiäni eteenpäin.





Nyt tulee varmasti hyvä kuva.


Columbus Avenuella oli paljon kivannäköisiä ravintoloita, ja tähän jälkimmäiseen (Calzone's) me eräänä iltana sattumoisin päädyimmekin. Oli muuten niin minun mieleiseni paikka: tunnelma oli mutkaton (ei pönötystä), palvelu oli nopeaa, ruoka oli hyvää ja konstailematonta ja annokset olivat isoja.

Ravintola oli sisältä yhtä punainen kuin ulkoakin.

Houkutteleva nimi ravintolalla.


Eri kaupunkien Chinatownit vetävät minua jostain syystä aina kovasti puoleensa, vaikka en mikään Kiina-intoilija olekaan, joten pitihän San Franciscon Chinatownkin käydä katsastamassa.



Näiden tätien myötä toivottelen mukavaa viikonloppua. Palaan San Franciscoon vielä...

25 kommenttia:

  1. Komia on silta tosiaan :D.

    Sulla on kyllä niin mahtikyky kirjoittaa, että vaikka nää tarinat jatkuis tästä maailman tappiin, jaksaisin lukea. Ja se taas on melko harvinaista nykyään, kun tuntuu, että en ole enää aikoihin jaksanut sen paremmin lukea kuin kirjoittaakaan yhtään mitään. Paitsi Fingerporia (ja sitäkin vaan lukea :D).

    Ihan paras tuo kuvanottaja-kuva. Täytyy itsekin muistaa ens kerralla koukistaa polvet ja taivuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanasti sanottu. :-) Olen kovin iloinen siitä, että jaksat lukea juttujani ja että kuulut lukijoihini. ♥

      Mä en ole eläessäni lukenut yhtään Fingerporia. Piti oikein käydä googlettamassa, että mikä se on. Hyvältä näyttää. :-D

      Kyllä se varmaan on niin, että mitä enemmän kuvaaja on mutkalla, sitä paremmat kuvat tulee. ;-D

      Poista
  2. Baker Beach näyttää hyvältä surffauspaikalta (jos olis nuorempi ja polvi kunnossa...). Tuo henkselimies on hellyyttävä :) On se siltä komea, mutta jotenkin kuvittelin vielä komeammaksi.

    Muuten tuntui kuin olisi taas itse tuon retken tehnyt, niin hyvät kuvat ja selostus. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin taidettiin mainitakin muuten, että Baker Beach on surffaajien suosiossa. Vesi vaan on hirveän kylmää (salmi kun on kyseessä) – taisi lämpimilläänkin olla vain 16-asteista, jos en ihan väärin muista.

      Kun tultiin kaupunkiin Oakland Bridgeä pitkin, ihmettelin ukkelille, miksi Golden Gate Bridgestä vaahdotaan niin paljon, kun Oakland -silta oli minusta niin paljon komeampi ja vaikuttavampi. Että miksi juuri Golden Gate on kaupungin tunnusmerkki? Sitten blondina ajattelin, että no tietysti siksi, kun Golden Gate on punainen ja muut sillat eivät ole. :-)

      Henkselimies taitaa olla ihan tosissaan kuvan ottamisen kanssa. :-D

      Poista
  3. Teillähän riitti hienoja siltamaisemia vaikka kuinka! Oon siis käynyt ton sillan vieressä monta vuotta sitten, mutta sumua oli niin paljon että tuskin olisi tajunnut, että silta on siinä edessä, ellei olisi tiennyt :P

    En ikinä haluaisi autoilla tuolla mäissä, parkkeeraus ois painajaismaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullutkin, että sumu saattaa olla sillalla joskus kovinkin paksu. Olisi kyllä mielenkiintoista kokea silta sumussakin.

      Minäkin yritin parhaani mukaan etsiä tasaisempia parkkipaikkoja. Onneksi niitäkin oli! Joskus oli kuitenkin pakko pysäköidä mäkeenkin, ja silloin piti vain toivoa, että käsijarru pitää.

      Poista
  4. Upeita kuvia. Mutta en kyllä tykkäisi kamalasti ajella autolla tuolla San Franciscossa, miten sitä uskaltaisi tuolaisiin mäkiin parkeerata. Kaveri on käynyt Muir Woodsissa ja kuvat oli upeita, mutta tosiaan on nyt hyvä syy matkustaa uudelleen, kun puut jäivät nyt näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo mäet näyttivät joskus tosi hurjilta pysäköinnin kannalta. Välillä autot olivat niin kenossa, että tuli mieleen, että eivätkö autot voi kaatua, kun joku esim. istuu autoon. Kaipa SF:n asukkaat ovat tottuneita tuommoiseen pysäköintiin, mutta itseltäni menisi kyllä hyvin pitkään, ennen kuin tottuneesti sujauttaisin auton minkälaiseen paikkaan tahansa.

      Poista
  5. Ai että oli ihana näitä kuvia fiilistellä, kun ei kauaakaan kun olimme Friscossa. <3 Jet Lag oli kyllä paha etenkin Suomessa, mutta täällä tietenkin velvollisuudet kutsui ja siellä olimme lomalla.

    Aivan sama homma, lensimme keskipaikoilla Friscoon ja pissahätähän siinä tuli ajatuksesta. Paluumatka sentään, että minulla oli reunapaikka, mutta meillä ei toiminut televisio, ei valot, eli ei voinut lukea eikä katsoa telsua, yötä vasten lensimme. No pilkin siinä sitten pitkän lennon.

    Iloista viikonloppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. San Francisco on kiva paikka, joten kyllä sitä mieluusti muisteleekin. Ja kuvia on tulossa vielä ainakin toinen mokoma lisää. :-)

      Olen ihmetellyt tätä jet lagia, kun ei se mene ollenkaan niin kuin olisin kuvitellut. Kaikkein eniten väsyttää tuossa neljän, viiden aikaan illalla, ja tänäänkin meinasin nukahtaa rattiin. Kun sitten pääsin kotiin, oli ihan pakko mennä tunniksi nukkumaan. Tuohon aikaanhan on Amerikan länsirannikolla aamu, eikä siihen aikaan pitäisi minun järkeni mukaan noin kauheasti väsyttää... Kummallista.

      Voi kaamea, on kyllä mahtanut olla pitkän tuntuinen lentomatka, kun ei telkkari tai valot ole toimineet! Minulla oli München-Helsinki -välillä ikkunapaikka, kun ukkeli oli ajatellut, että kyllä minä nyt sen muutaman tunnin matkan kestän. Ja heti kun näin minkälainen tyyppi siihen käytäväpaikalle ilmestyi (iso mies, joka syventyi täysin läppäriinsä), minulle tuli hirveä vessahätä. :-D

      Iloista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Katohan vaan, San Francisco on selvästi paikallinen Pispala :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Pispala on ihan tuntematon paikka, joten en voi muuta kuin myötäillä ja sanoa, että joo, niin on. :-)

      Poista
    2. No onpas noloa. Googletin Pispalaa, ja tajusin, että olen itse jopa käynyt siellä, kun ukkelin yksi kaveri asui Tampereella. Käytiin ajelemassa siellä ja katselemassa maisemia ja taloja, ja se oli tosiaankin aika mäkinen paikka. Eli samaa mieltä olen edelleen. :-D

      Poista
    3. Tämä oli paras :)

      Poista
    4. :-D *täällä nolostellaan ja punastellaan *

      Poista
  7. Täysin samaa mieltä eli käytävän vieruspaikka sen olla pitää.

    Googlasin lisätietoa upeasta sillasta, jota olitte kuvanneet eri puolilta. Kuvissa silta ei näytä niin pitkältä kuin se on. Mäkinen kaupunki. Miten ihmeessä noin mäkisiin paikkoihin uskaltaa pysäköidä auton. Ei hyvä!

    Teillä on matka takana, voiko laulaa laulua "I left my heart in San Francisco"? Minä laulaisin varmasti. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta harmittaa, kun ikkunan vieressä olisi joskus kiva katsella maisemia (esim. silloin kun laskeuduimme San Franciscoon), mutta toisaalta se on niin lyhyt hetki, kun ikkunasta mitään näkee, että mieluummin istun käytävän puolella kuin kärsin vessahädästä.

      Silta ei tosiaan tuntunut ajaessakaan melkein kolme kilometriä pitkältä, vaan paljon lyhyemmältä. Alun perin minulla oli tarkoitus kävellä silta edestakaisin, mutta sekin sitten jäi. Kävellessä silta olisi ehkä tuntunut pituiseltaan?

      Toki voi laulaa tuota laulua. :-) Itse asiassa meinasin ostaa jääkaappimagneetin, jossa luki tuo samainen laulunpätkä, mutta ostinkin sitten vain semmoisen, jossa lukee että “Love is in the air”. :-) Ja tietysti siinä on myös tuon sillan kuva.

      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Hienoja kuvia Golden Gatesta. Tulee ihan San Francisco ikävä - niisk. Bay Bridge oli tosin minun siltani, koska sitä pitkin pääsin ajamaan asunnolta San Fanciscoon.

    Harmillinen takaisku muir woodsin kanssa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti San Franciscoon jää ikävä, jos siellä saa asua. Hieno kaupunki! Piti käydä googlettamassa Bay Bridgea, ja se taitaakin olla sama asia kuin Oakland Bridge? Kerrassaan hieno silta – kyllä sitä pitkin mieluusti ajelisikin päivittäin.

      Tuntui, että noita harmillisia takaiskuja sattui matkalla useampikin. Mutta eipä niitä auttanut jäädä märehtimään, kun ei asioille mitään voinut.

      Poista
  9. Muistittehan ajaa mäissä niin lujaa, että auto hyppeli kun elokuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään auto hyppinyt, mutta niinkin olisi voinut käydä. Oli nimittäin semmoinenkin ylämäki, jonka toista puolta (siis sitä alamäkeä tai sen takana olevia juttuja) ei nähnyt ollenkaan, ennen kuin tuli ihan siihen mäen harjanteelle. Vastassa olisi voinut olla vaikka pystysuora pudotus, eikä me oltaisi tiedetty mitään. Oikein vatsanpohjasta otti, kun tuota mäkeä lähti alas tulemaan, ja jos vauhtia olisi ollut enemmän, autokin olisi varmasti hypännyt ilmaan. :-)

      Poista
  10. Hienot kuvat sillasta ja muutenkin ihanat kuvat.Minulla oli aina jetlag pahempi Europpaan tullessa kuin Amerikkaan menossa. Viimeisen kerran kun sieltä tulin kesti melkein viikon ennenkuin olin taas jotenkuten normaali.Vähän harmittaa ettemme menneet Friscoon,vaan Los Angelesistä alaspäin,No oli sekin hyvä reissu,ja etenkin San Diego kohokohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on nyt jotenkin ihan kummallinen olo, aivan toisenlainen kuin Amerikkaan mennessä. Ihan kuin olisi krapula - päätä särkee, vatsa ei toimi, ruoka ei maistu, ja tietysti unet ovat aivan sekaisin.

      Minua taas harmittaa se, ettemme nähneet San Diegoa. Aina jää näköjään jokin harmittamaan. :-D

      Poista
  11. Ihanan näköistä! Kyllä tuonne pitää vielä päästä...
    Yleensä kuulemma itään päin jetlag on pahempi, mutta jouluna mä valvoin matkan molemmin puolin aina aamuneljältä täysin hereillä (ja muuten olinkin ihan horroksessa). Että sama se mihin päin lentää, ärsyttävää se on joka tapauksessa kun ei saa nukuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että itäänpäin matkustettaessa jetlag on pahempi. Vaikka Amerikan päässä valvoin aamusta, niin olo oli muuten ihan normaali, mutta nyt on ollut sellainen ihan kokonaisvaltaisesti huono olo. Mutta tänä aamuna nukuin jo kuuteen, eli ehkä tämä tästä?

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3