lauantai 7. kesäkuuta 2014

Muuten hyvä, mutta ei siellä päinkään

Yhdestä vieraasta kun pääsi, niin toinen tuli. Tämänkertainen vieras oli kyllä sellainen, että hänen takiaan ei tarvinnut stressata, ja vieras oli muutenkin hyvin mieluisa: äiti.  ♥

Äidillä oli toiveissa päästä käymään Suomenojan lintulammella, joten suunnistimme sinne heti ensimmäiseksi. En ollut käynyt lammella pariin viikkoon, ja olin aika hämmästynyt, kun lampi ja sen ympäristö olivat kasvaneet ihan mielettömän reheviksi. Lintujen menokin oli rauhoittunut, kun linnut olivat siirtyneet viettämään poikastensa kanssa auvoista perhe-elämää.

(Jos joku ihmettelee, olenko unohtanut toukokuun kuvahaasteen viimeisen viikon, niin en ole: kyllä se on tulossa. Ehkä jopa tässä kesäkuun aikana.)


Nokikanan poikaset olivat kasvaneet, eikä niiden aiemmasta punakeltaisesta tukasta ollut enää tietoakaan.


Hyvin tavallinen näkymä Suomenojalla: maastonväriseen asuun sonnustautunut mies ja iso putki.

Luonto näyttäytyi taas koko komeudessaan, sillä pääsin todistamaan oikein kärpästen parittelua.





Nyt kun minulla oli mukana kasviasiantuntija, opin tunnistamaan myös muutaman kukkasen.

Kurjenmiekka.

Tämä on kuulemma mustalaisen korvarengas, mutta jotenkin vähän epäilyttää, että tuo ei taida olla ihan kasvin virallinen nimi.

Tämän tunnistin ilman asiantuntijaakin.


Osmankäämit olivat vähän räjähtäneitä.


Lammen ympäristössä kasvoi ihan valtavasti nokkosia, ja kun äiti muistutti, että nokkosista voisi tehdä ruokaakin, rupesin jo suunnittelemaan nokkosten keräysreissua Suomenojalle. Intialaisiin ruokiin sitä voisi ainakin tunkea. Paitsi että ovatkohan Suomenojan nokkoset ihan syömäkelpoisia, kun ne kasvavat jätevedenpuhdistamon vieressä?

Citymarketissa eräs kypsään ikään ehtinyt rouva oli kaapaissut mukaansa keltaisen sinkkukorin. Mietiskelin mielessäni, että olikohan rouva ottanut korin vahingossa vai ihan tarkoituksella. Kovin iloisen näköisenä rouva kuljeskeli, joten ehkä kori oli matkassa ihan tarkoituksella.


Leipäosastolle oli ilmestynyt kovaääninen heppu mainostamaan ja maistattamaan kaupan omia leipiä. Leipuripoika mainosti leipiä muun muassa sillä, että "kaikki leivät on leivottu viimeisten 24 tunnin sisällä". Kovasti mies leipiä kehui, ja paikalle osunut eläkeläisrouva tokaisi miehelle, että "tuolla pulinalla, mitä sä pidät, leipien täytyy ollakin hyviä". Smiley

Otimme myös uusintakierroksen Hietaniemen hautausmaalla, jossa pyörähdimme jo helmikuussa. Silloin oli niin kylmä, ettemme jaksaneet hautausmaalla kauan vaeltaa, mutta nyt arvelimme olevan riittävän lämmintä pidempään hautausmaakierrokseen.

Kurvasimme jo totuttuun tapaan autolla hautausmaan portista sisään (ajokieltomerkkejä ei näkynyt edelleenkään missään), kun äiti arveli, ettei ehkä jaksaisi kävellä hautausmaata päästä päähän.

Utelias orava tuli tervehtimään meitä ihan auton viereen.


Hautausmaa oli nyt kesäaikaan valtavan kaunis ja rehevä, ja hautausmaan vieressä meren rannalla kulki viehättävä kävelypolku.






Epätoivo iski silti taas, kun tajusimme, miten valtavan kokoinen Hietaniemen hautausmaa on: jos täältä haluaa jonkin tietyn haudan löytää, etsimiseen saattaa mennä melkoinen tovi!

Hautausmaan päätietä.

Olin saanut helmikuussa hautausmaasta kirjoittaessani lukijalta vinkin, että Saima Harmajan hauta kannattaisi käydä katsomassa. Vaikka tiesin osaston, jolla hauta oli, sen etsiminen tuntui silti aika toivottomalta, ja päätin unohtaa haudan etsimisen. Samassa hauta oli kuitenkin jo edessäni!


En ollut tiennyt, että Saima Harmaja oli kuollut vain 23-vuotiaana ja että hänen lyhyt elämänsä oli ollut niin traaginen. Googlesta tämäkin sitten selvisi.

Julkkisbongauksen anti jäi tälläkin keikalla vähän köyhäksi, mutta onneksi haaviin tarttui sentään muutama julkkis.




Erikoisemmat haudat ilahduttavat minua aina ihan erityisesti, ja niitähän Hietaniemessä riittää. Katsottavaa on muutenkin niin paljon, että hautausmaalla saisi ihan oikeasti menemään kokonaisen päivän.







Sain viimeksi myös vinkin, että Hietaniemessä järjestetään opastettuja kävelykierroksia, ja semmoiselle nyt mielisin. Niitä järjestetään näköjään taas heinä- ja elokuussa.

Luulin bonganneeni hautausmaalla kovinkin erikoisen ja harvinaisen linnun, ja olin haltioissani, kun sain sen vielä kuvaankin. Kun äiti katsoi valokuvaa, hän sanoi, että "eikös tuo ole peippo".

Eksoottinen lintulaji.

Hautausmaan länsipuolella on Hietaniemen uimaranta, ja tuntui vähän absurdilta, kun Hietsun räp-musiikki kaikui hautausmaallakin.



Kummastelin myös erikoista urheilulajia, jonka harrastajia näkyi Hietsun rannassa.

Mitä tämä on? Vesihiihtoa ilman venettä? Melontaa ilman kajakkia? Lainelautailua melan kanssa?


Äiti olisi halunnut nähdä erityisesti Kari Tapion haudan, ja päätin, että kyllä meidän pitää ainakin se hauta nähdä, kerran olimme hautausmaalle tulleet. Rupesin etsimään kännykällä tietoa haudan sijaintipaikasta, ja pian kävi ilmi, että hauta ei edes ollut Hietaniemessä vaan Olarin uurnalehdossa. Aika kauan olisimme saaneet hautaa Hietaniemestä etsiä!

Seuraavana päivänä oli siis lähdettävä Olarin uurnalehtoon, ja sieltähän se hauta sitten vihdoinkin löytyi. Hauta oli kyllä aika vaatimaton, ja vähän synkkäkin.


Tulipahan käytyä Olarin uurnalehdossakin.

26 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia olet ottanut. Etenkin nuo räjähtäneet osmankäämit, näyttävät lähes epätodelliselta, jotenkin irrallisina muusta kuvasta, hieno!

    Olet varmasti useasti kertonut jo tämän, mutta millaisella kalustolla kuvaat, kun saat noin tarkkoja kuvia kaukaakin. Tai ainakin oletan, ettei peippo ainakaan päästänyt noin lähelle. Kärpästen huomio saattoikin taas olla jossain muualla, kuin kuvaajassa :)

    Minunkin pitää päästä tuollaiselle hautausmaan kävelykierrokselle, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. :-) Mun kuvauskalusto on varsin vaatimaton, sillä kuvaan Sonyn pokkarikameralla (tarkemmin sanottuna tällä). Kamerassa on hyvä zoomi, mikä on varsinkin juuri eläimiä kuvatessa hyvä ominaisuus. Kameralla saa automaattiasetuksillakin ihan kelvollisia kuvia - laiskana kuvaajana kun kuvaan aina pelkästään automaattiasetuksilla :-).

      Ihmettelin muuten tuota kärpästen touhua, kun se vaan jatkui ja jatkui, vaikka istuskeltiin viereisellä penkillä aika kauan. :-D

      Poista
  2. Vau! Mekin olemme hautausmaafaneja. Tuolla Hietaniemessa ollaan kayty joskus monta vuotta sitten. Silloin tutustuimme etupaassa juutalaisten puoleen. Kuvista paatellen materiaalia riittaisi vaikka muutamaan uuteen retkeenkin.

    Tuo urhelulaji on nyt ymmartaakseni kovin in. Se on nimeltaan Stand-up paddle surfing. No, leijasurffaushan onkin jo niin yesterday etta....jotain "uutta" piti keksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautausmaafani olen minäkin, vaikka en kuolemaa tykkää ajatellakaan. Jotenkin tykkään hautausmaiden tunnelmasta. Juutalainen puoli onkin jäänyt minulta kokonaan katsomatta, joten on kai pakko mennä Hietsuun vielä uudestaan. :-)

      Enpä ole kuullut leijasurffauksestakaan, mutta minä olen jämähtänytkin harrastamaan vanhanaikaisia peruslajeja. Kiitos tiedosta!

      Poista
  3. Joo, piti tulla kertomaan, että "SUPpaustahan" tuo laudan päällä seisominen on. Ja kuten Anu edellä sanoo, niin kovin in, mutta enpä ole koitanut. Mutta nähnyt olen :)

    Tuon peipon kanssa mulla voisi käydä ihan samalla lailla; oon ihan toivoton lintujen tunnistaja, syistä että a) ei koskaan ole pahemmin kiinnostanut ja b) olen todennäköisesti tehnyt jotain muuta niillä biologian tunneilla, kun lintuja on opeteltu :D Että enpä minä ainakaan peippoa olisi tunnistanut, enkä paljon muutakaan. Varis ja harakka, ehkä, jossei ole muita samannäköisiä samaan aikaan näköpiirissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vai että suppausta. :-) Enpä ole koskaan kuullutkaan moisesta! Minusta laji näytti kovin kummalliselta, mutta kai tuokin liikunnasta käy? Kaikkea sitä ihmiset keksivätkin.

      Mä en edes muista, että meille olisi koulussa opetettu lintulajeja, eli ei ole oppi mennyt ainakaan perille. :-D Mulle tuleekin aina mieletön voittajafiilis, jos tunnistan esim. jonkin varpusen. :-)

      Poista
  4. Hieno tuo lintulampi,ja olet taas saanut otettuja hyviä kuvia sieltä.Hietsun hautausmaat ovat ihania ja kesäisin niin kauniita kun on kasvillisuutta.Pitäiskin tehdä siellä kierros kun olen taas Helsingissä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietsu oli tosiaan uskomattoman rehevä, mutta niin oli tuo Olarin uurnalehtokin. Se on luemma saanut jonkin palkinnonkin ympäristötaiteen ja puutarhasuunnittelun yhdistämisestä.

      Poista
  5. Hienoja kuvia, nuo kärpäsetkin, vau! Kävin tutustumassa kameralinkissä, pitäisi ostaa uusi pokkari kun vanha Canon alkaa jo olla out, vai liekö täynnä hiekkaa..
    Hautausmaat on minunkin lempipuistojani, Helsingin hautausmailla en ole koskaan käynyt, vielä pitää ainakin tuonne joskus keretä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärpäsiä sai ihan rauhassa kuvailla, kun niillä oli muuta mielessä. ;-)

      Kameraan olen ollut muuten tyytyväinen, mutta jos huonoja puolia pitäisi etsiä, niin tuo malli on aiempiin kameroihini verrattuna hieman painavampi. Ei tuokaan mikään järkäle ole, mutta eron huomaa selvästi esim. silloin, jos meinaa pitää kameraa taskussa. Lisäksi kamera on hieman mietteliäs – kuluu useampi sekunti siitä, kun kameran ottaa esille, siihen, kun se on kuvausvalmis. Mulla kun kameran pitäisi olla kuvausvalmis heti sillä sekunnilla, kun kameran tempaisee ulos. :-)

      Poista
  6. Hitsiläinen, sielläkin on noita paddle boardaajia, tai siis 'suppaajia' :D
    Ihania kuvia, nyt tekee mieli hautausmaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vaan mieleen, että kuinkakohan helposti tuosta laudalta keikahtaa veteen? Saattaa olla nimittäin aika kylmä kylpy. :-)

      Poista
  7. On se upea lintulampi, kasvillisuus muuttaa ja lintujen lapsukaiset kasvaa. Osmankäämit ovat jotenkin kummallisia, oliko ne viime vuotisia?

    Paddle boarding on tuo laji tosiaan, ja haluan ehdottoamsti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan nuo oli viimevuotisia osmankäämejä. Eipä tullut kysyttyä asiantuntijalta. :-)

      Poista
  8. Täysin varma en ole, mutta yhdessä noista kuvista taitaa vilahtaa isoisovanhempieni hauta. :) En ehtinyt koskaan tavata, mutta kynttilöitä viemässä mukana ollut aina välillä.

    Noita "A notre ami"-kivitauluja ilmeisesti valmistetaan Ranskassa sarjatuotannolla, koska noita näkyy todella paljon ranskalaisilla hautausmailla sekä sotamuistomerkeillä. Paljon siis toki erilaisia, mutta jotenkin tuo kyseinen taulu näyttää niin tutulta, että olisinkohan tänään nähnyt...

    Tuo suppaus on kuulema todella hyvää keskivartalotreeniä, sillä korsetti ja tasapaino pitää olla tiukkana ja kunnossa, ettei kellahda veteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan osasin ottaa kuvan oikeasta kohdasta. :-)

      En ole koskaan ennen nähnyt tuollaista “a notre ami” -taulua, mutta kaunis se on. Mielenkiintoista taustatietoa, kiitos!

      Voin kuvitella, että oma keskikroppani on sen verran rupsahtaneessa kunnossa, että kellahtaisin laudalta heti. :-D Parempi vaan harrastaa pilatesta ja muita vastaavia lajeja, kun niissä ei ole ainakaan vaarana kastua. :-)

      Poista
    2. Viime kommenttisi blogissani melkein kerjäsi tätä, joten tässä sinulle haaste: http://salamanteri.net/georgia/2014/06/positiivinen-tiistai-toissa/ ;)

      Poista
    3. Hehe, täytyy näköjään varoa, mitä sanoo. :-D Ja mulla on vielä vastaamatta siihen sun edelliseen haasteeseenkin... Kääk.

      Poista
  9. Kiitos luontokuvistasi! Varsinkin nuo nokikanan lapsukaiset olivat hellyyttäviä punapäisinä. Oli mukava nähdä ne vähän isompina. Olen vain kerran elämässäni nähnyt aikuisia nokikanoja, mutten poikasia koskaan. Kevätflunssan uuvuttamana en ehtinyt käydä paikallisella lintukosteikolla katsomassa, vaikka jostain luin, että nokikanoilla oli siellä poikasia.
    -Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että näit poikaset sitten edes tätä kautta, vaikka et livenä päässyt niitä näkemäänkään. Mutta ehkä ensi vuonna? Minulle oli nokikana ylipäänsä ihan tuntematon lintu, ja vasta tänä vuonna opin tunnistamaan sen. Nyt tunnistan jo poikasetkin. :-)

      Poista
  10. Mustalaisen korvarengas on joku raunioyrtti. Jos oli yli metrin korkea, niin tarharaunioyrtti, jos alle puoli metriä niin rohtoraunioyrtti. Kivoja kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Nyt pääsen kertomaan tämän äidillekin. Kerrankin muna on kanaa viisaampi. :-D

      Poista
  11. Taisitte käydä vasta luterilaisella hautausmaalla. Hietaniemessä on myös paljon pieniä erikoisempia hautausmaita piilossa :-) Suosikkini on venäjänkielisten ortodoksien hautausmaa, johon on haudattu minunkin esivanhempiani... Siitä tuli entistäkin mielenkiintoisempi kun sitä laajennettiin inkerinsuomalaisten paluumuuttoaallon jälkeen, uudet vainajien kuvilla varustetut hautakivet luovat sellaista tunnelmaa että olisi hautausmaakävelyllä ulkomailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei nähty mitään piilotettuja hautausmaita - vieläkään. Kuinkakohan monta kertaa tuolla pitäisi käydä, että voisi sanoa nähneensä suurin piirtein kaiken, tai edes aika paljon. ;-) Mutta onpahan seuraavalle mahdolliselle käynnille taas jotain haeskeltavaa!

      Poista
  12. Poistin kommentin kun pätkähti virhe siihen! Mutta asiaan, kiitos ihanista Hietaniemen hautausmaan kuvista. Joka kesä pitäisi siellä käydä, mutta en ole saanut aikaiseksi moneen vuoteen. Kauniita hautakiviä, erityisesti minua mielytti lehden muotoinen kivi ja Harri Holkerin muistokivi tai veistos paremminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin Harri Holkerin muistokivi miellytti kovasti. Se on jotenkin sellainen selkeän kaunis. Tosin en meinannut saada nimestä millään selvää, mutta onneksi äiti tajusi, että kivessä lukee Harri Holkeri. Kauhean vaikea tulkita joidenkin hautakivien koukeroita! Sen sijaan Kekkosen hauta on minusta vähän kummallinen möhkäle. Mitähän tuollakin muodolla on haettu?

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3