torstai 19. kesäkuuta 2014

Maailmanlopun enteitä

Moni täällä Suomessa on jo varmasti lähtenyt juhannuksen viettoon (jos siis matka jonnekin käy), mutta minä se vain pyörin edelleen täällä kaupungissa. Ukkeli palaa työmatkalta vasta huomenna aattoiltapäivänä, joten pääsemme lähtemään matkaan vasta silloin. Vähän harmittaa, kun lähtö menee niin myöhäiseksi, mutta eipähän ainakaan luulisi olevan maanteillä ruuhkia, kun suurin osa on jo mökeillään makkaraa grillaamassa. 

Meidän perheellä ei ole koskaan ollut mökkiä, vaikka olihan meillä muutamana kesänä se hirveä vuokrattu rotisko, jota myös kesämökiksi kutsuimme. Minä olen aina ollut samanlainen kulkijaluonne kuin isänikin, eikä minulla ole ollut minkäänlaista mökkeilyviettiä. Olenkin aina vähän ihmetellyt ihmisten intoa päästä viikonlopuiksi jonnekin korpeen, mutaisen lammen rannalle, jossa ei pahimmassa tapauksessa ole edes juoksevaa vettä. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut hieman ymmärtääkin mökkeilijöitä: ehkä arkikuvioista irtautumiseen tarvitaan ihan totaalinen maisemanvaihto, ja minne muualle sitä viikonloppuisin lähtisi ellei mökille? Tuskin kukaan viitsii joka viikko sukulaisten luonakaan vierailla, ja sukulaisten nurkissa pyöriminenhän ei tunnetusti ole mitään lomailua. Suomessa oma mökki tuntuu olevan jokaisen (tai ainakin joka toisen) haave, ja minulle on kyllä arvoitus, miksi näin on. Ehkä me suomalaiset olemme niin henkeen ja vereen luontoihmisiä, että oma mökki luonnon keskellä on meille haaveiden täyttymys. Kaupungissa asuvilla kun luonto voi muuten olla melkoisenkin matkan takana.

Minulla on tänä vuonna vähän vaikeuksia virittäytyä juhannustunnelmaan, mikä johtuu osin siitä, että aatto on jo melkein ohi, kun pääsemme perille Itä-Suomeen. Harmittaa myös tämä sää, vaikka tiedän, ettei se siitä harmittelemalla parane. Ukkeli varsinkin on niin kylmähinen, että hän ei viihdy näissä lämpötiloissa ulkona yhtään sen enempää kuin on pakko. Ei siis ilmeisestikään tarvitse hirveästi grillailla tai pelata pihapelejä. Mutta onneksi saunassa on lämmintä, ja siellä ukkelikin viihtyy. Varsinkin kun saunassa on ikkuna, josta näkee ulos. Smiley Toisaalta olen kokemuksen kautta oppinut senkin, että mitä suuremmat odotukset jotakin kohtaan on, sitä varmemmin joutuu toiveissaan pettymään. Tällä logiikalla ajatellen juhannuksesta pitäisi siis tulla ihan täydellinen! 

Satuin eilisaamuna heräämään ennen neljää ja vilkaisemaan ikkunasta ulos. Kummallinen näky säikäytti minut: nyt on maailmanloppu vähintäänkin tullut!


En ole kyllä koskaan nähnyt tuommoista pilvimuodostelmaa. Tuossa tuntui olevan lähes jotain yliluonnollista.

Juhannuksen loppukevennykseksi vielä pieni ote Huussikirjasta. Jos tuntuu siltä, että on vaikeuksia englannin ymmärtämisessä, niin tässä on muutama lause, jolla pääsee hyvin alkuun.

Englanti-suomi -sanakirja

I have been there. - Minulla on papu siellä. 

By the way. - Osta tie.

I'll be back. - Aion olla selkä. 

God only knows. - Jumalan ainoa nenä. 

Give me a break. - Anna jarru.

Press space bar. - Lehdistön avaruusbaari.

Just in case. - Vain salkussa.

I will never give up. - En koskaan anna ylen. 

Oh dear. - Voi peura. 

We are the champions. - Me olemme herkkusieniä.  

I'm going to make you mine. - Teen sinusta kaivoksen. 


Mukavaa juhannusta tai muuten vain kesäistä viikonloppua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Hieno kuva, nouseva aurinko ilmeisesti jotenkin värjäsi pilvet. Tosiaan jotain mystistä.

    Olemme me ihmiset erilaisia. Minä olen aina ollut mökki-ihminen. Ehkä se johtuu tuosta uinti-himostani. Jo lapsena, piti päästä (välillä karata) aina uimaan, jokeen tai järveen. Me asuimme omakotitalossa, ei meillä mökkiä ollut. Mutta naapureilla oli ja naapurin poikien kanssa olen viettänyt lapsuuteni kesistä pitkiä jaksoja heidän mökillään, siellä opin uimaankin. Siellä oli poikien isosisko, joka laittoi meilel ruokaa. Pojat olivat rohkeita ja minä tein perässä mitä hekin, järvessä vietimme suurimman osan päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nouseva aurinko tosiaan värjäsi pilvet, jotka näyttivät vielä kaiken lisäksi jotenkin nousevan horisontista.

      Kivoja mökkimuistoja sinulla. Me taas kiertelimme lapsuudessani paljon asuntovaunulla, eikä minua olisi koskaan huvittanut tulla kotiin, vaikka olisi oltu reissussa kuusikin viikkoa. Mökilläkin saattaisin viihtyä yhden tai pari viikonloppua, mutta tuskin sentään koko kesää, ainakaan jos olot olisivat kovin alkeelliset. Ei esimerkiksi oikein huvita pestä joka aamu tukkaa järvessä tai lähteä keskellä yötä huussiin...

      Poista
  2. Multa puuttuu mökkeilygeeni, samoin takka- ja saunomis- ja grillausgeeni. Tykkään liikkua ja sienestää metsässä mutta hyttysten syötäväksi työleirille meneminen ei innosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekaan ei ole noita mainitsemiasi geenejä juurikaan suotu. Vähäiset grillaukset menee yleensä syystä tai toisesta pieleen (makkara tipahtaa nuotioon tms.) ja saunassa en pysty kauaa olemaan, kun alkaa heikottaa. Rantasaunassa viihdyn kyllä kauemminkin, kun siellä pääsee sentään välillä ulos istuskelemaan ja katselemaan rantavedessä purjehtivia lintupoikueita. :-)

      Mä muuten jouduin viime kesänä hirvikärpästen hyökkäyksen kohteeksi, kun olin mustikassa. Niitä meni ihan joka paikkaan, ja iski paniikki. Marjat jäivät keräämättä, kun syöksyin metsästä pakoon. :-D Hirveitä otuksia! Uskallanko enää mustikkaan mennäkään...

      Poista
  3. Sen siita saa kun heraa noin aikaisin, nakee asioita mita ei ole tarkoitettu nahtavaksi.

    Olen asunut niin pitkaan ulkomaille etta en oikein edes tieda olisinko mokki-ihminen vai en. Saattaa olla etta vuokraisin joka kesa mokin viikoksi aina eri suunnalta. Huoletonta ja vaihtelevaa mokkeilya.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä muuten olisi herännytkään, mutta kun oli niin kova vessahätä. Ja tunnollinen bloggari kaivaa kameran esiin vessareissullakin, jos jotain kuvattavaa ilmenee. :-D

      Mökin vuokraus saattaisi sopia mullekin, mutta kaikki mökkiin liittyvät jutut pitäisi tietää aika tarkkaan etukäteen, ettei tulisi mitään epämiellyttäviä yllätyksiä.

      Poista
  4. Mukavaa juhannusta sulle ja ukkelille. Kyllä se juhannusfiilis varmaan viimeistään siellä saunassa sitten iskee.

    Upea näky, ei ihme, jos vähän säikähdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjaana, samoin sinulle ja perheellesi! Eiköhän se juhannusfiilis tosiaan sieltä saunasta viimeistään löydy, varsinkin jos pääsee vihtomaan. :-)

      Poista
  5. Sama juttu kuin Anulla, en osaa sanoa enaa olenko mökki-ihminen vai en? Ehka, koska muistelen lammölla lapsuuden kesia mökillamme, silloin Saimaa oli viela puhdas ja sinilevatön, mökille oli lyhyt matka joten asuimme siella kesat, oli se kylla ihanaa. Mun miehelle tallainen kuulostaa unelmalta ja han haaveilee mökista jonnekin tanne lansirannikon korpeen, jonne voimme muumioitua elakepaiviksi, saas nahda saako minut sinne kun olen tallainen ' palvelut on oltava vieressa' -ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle palveluidenkaan ei tarvitsisi välttämättä olla kovin lähellä, tai no joku kauppa saisi tietysti olla siedettävän matkan päässä.

      Se että asuu mökillä koko kesän, kuulostaa minusta paljon kivemmalta kuin se, että sinne pitää ajaa aina viikonlopuiksi. Olenkin aina ihannoinut entisaikojen huvilakulttuuria, kun kaupunkilaiset muuttivat kesäksi huviloilleen ja viettivät siellä koko kesän. Se oli kai sen ajan mökkikulttuuria?

      Minun ukkoni ei kyllä mökillä viihtyisi – tai ainakin siellä pitäisi olla huippunopea nettiyhteys. Eikä ole mitään järkeä mennä mökille sitä varten, että saa syleillä läppäriään, kun ihan sitä samaa voi tehdä kotonakin. :-)

      Poista
  6. No minulle on tuo mokkijuttu muutenkin ihan vieras, kun kun kasvoin maatilalla jarven rannalla, eri periaatteessa mokkeiltiin koko ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siinä varmaan enää hirveästi mökkiä kaipaa, jos saa järven rannalla asua!

      Poista
  7. Me vietettiin kaikki lapsuuden kesät mökillä, joka oli vain n. 30 minuutin ajomatkan päässä kotoa. Teininä vihasin sitä, koska olisi ollut niin paljon kivempi jäädä Helsinkiin kavereiden kanssa kesälomaa viettämään. En ole siis koskaan viettänyt aikaa uimastadionilla tai Hietsussa, koska kesät on menneet mökillä. Nykyään vanhemmillani on mökki vähän kauempana (150km), mutta he edelleen ajavat sinne aina kun vain mahdollista (ympäri vuoden) ja nykyään kaipaan mökkiviikonloppuja itekin. Jos paistaa aurinko, voi järvimaiseman rauhassa lukea kirjaa tai jos sataa, voi huoletta makoilla pirtin sohvalla. Ei tartte tehdä mitään, vaan voi keskittyä saunaan ja syömiseen. Se on yleensä vaikeampi tehdä kaupungissa, kun pitää juosta paikasta toiseen tapaamaan kavereita tai aika menee haluamattakin yleensä tietokoneen ääressä. Mökiltä ei onneksi nettiä löydy, vaikka sähköt ja (kylmä) juokseva vesi löytyykin.

    Hyvää juhannusta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika. En ehtinyt toivottelemaan sulle hyvää juhannusta, mutta toivottelen nyt mukavaa viikon alkua. :-)

      Minustakin sellainen mökkeily, ettei mökillä tarvi tehdä mitään, kuulostaa ihan kivalta. Mitään työleirimeininkiä kun en missään nimessä halua. :-D

      Nuorena oli itselläkin välillä sellainen olo, ettei olisi oikein jaksanut vanhempien kanssa lomailla. Toisaalta mun tapauksessani edut olivat haittoja suuremmat, kun pääsin näkemään asuntovaunumatkoilla Euroopan kaupunkeja ja lomakohteita. Että se vei kuitenkin voiton kotimaisemissa olemisesta. :-)

      Poista
  8. Tosi hieno toi valokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi satuin heräämään sopivaan aikaan!

      Poista
  9. Vou mikä pilvikua! Minä voin hyvin olla mökillä (veden äärellä,,koska tykkään kalastaa) viikon,muttei sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kalastamisesta, mutta vain jos mukana on joku, joka uskaltaa ottaa saaliin irti koukusta. ;-D

      Poista
  10. Tosi upea pilvikuva. Meillä Armastuksen työt tekee sen, että mökille pääsee välillä todella harvoin ja se harmittaa. Viikonloppu tuntuu aina paljon pidemmältä kuin kotona vietettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietäen, mikä miehesi ammatti on, voin hyvin uskoa, että hän ei kovin usein mökille pääse. Varmasti harmittaa. :-(

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3