maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hengenvaaralliset taloustikkaat

Täällä ei ole vietetty pääsiäistä munan vertaa, vaan viikonloppu oli ihan tavallinen viikonloppu, ja tänään oli taas työpäivä. Se ei minua haitannut, koska en ole ollut mikään pääsiäispirkko Suomessakaan.

Tänään innostuin tekemään yhden homman, jota vihaan yli kaiken ja joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten: puhdistin kattotuulettimet. Tämä huikea aikaansaannos johtui siitä, että löysin viikonloppuna lattialta kummallisia pölymakkaroita, ja kun olin aikani kummastellut niiden alkuperää, tajusin niiden irronneen tuulettimen lavoista.

On se muuten kumma, että ne tuulettimet, joita käytetään eniten (meidän tapauksessamme olohuoneen ja makuuhuoneen tuulettimet), myös pölyyntyvät kaikkein pahiten, mutta ne tuulettimet, joita ei juurikaan käytetä, eivät ole lainkaan pölyisiä! Eikö asian pitäisi olla aivan päinvastoin? Minä ainakin voisin kuvitella, että pöly ei edes ehdi kiinnittyä sellaisten tuulettimien lapoihin, jotka ovat aina liikkeessä.

Koska en halunnut löytää lattialta enempää pölymakkaroita, oli pakko ryhytä tuumasta toimeen ja kiivetä katonrajaan. Olen yleensä joutunut kehittelemään tätä ja muita katonrajassa tapahtuvia toimintoja varten mielikuvituksellisia kiipeilytelineitä pinoamalla talosta löytyviä istuimia päällekkäin. Nyt palikkaleikit ovat kuitenkin historiaa, sillä ukkeli oli Goassa ollessani ostanut kunnon taloustikkaat!

Tikkaat - ja se pölymakkaroita suoltava tuuletin.
Oi ihanat tikkaat!

Olin sisäänajanut tikkaat jo aiemmin pestessäni ilmastointilaitteen suodattimia, mutta vasta nyt huomasin tikkaissa olevat varoitustekstit. Tämmöiset kokoontaitettavat taloustikkaat ovat Intiassa aika uusi asia (kuten liukuportaatkin), joten käyttäjiä pitää ohjeistaa kunnolla, että valmistaja voi onnettomuuden sattuessa sanoa ainakin varoittaneensa.

Kuinka vaaralliset nämä voivat muka olla? 


Tästä on hyvä lähteä: jos et lue ohjeita, voit kuolla. Muista etsiä ohjeita kaikkialta, myös askelmien alta.


Tikkaita on tarkoitus käyttää vain pystyasennossa. Ei siis vaakatasossa.


Tähän ei kannata tällätä takamustaan.


Älä astu tähän!


Äläkä tähän!


Äläkä varsinkaan tähän!


Pidä silmällä johtoja. (Siellähän niitä on.)


Vähän turvallisuusohjeita.


Kiipeilyohjeita: Tikkailla ei saa kiipeillä, jos on helposti väsyvää tyyppiä, jos tuppaa saamaan huimauskohtauksia, jos käyttää lääkkeitä, jos on kännissä tai fyysisesti vajavainen. Tikkailla ei saa kuikkia eikä kurkotella, vaan tikkaita pitää tarvittaessa siirtää. Kun seisoo tikkailla, ei saa kävellä eikä hölkätä. Siis mitä?

Kotimaista laatutyötä.

20 kommenttia:

  1. No ompas vaaralliset tikkaat teillä, miten edes uskalsit käyttää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, älä muuta sano. Mitä enemmän lueskelin noita varoituksia ja ohjeita, sitä huterammilta tikkaat tuntuivat. :-D

      Poista
    2. Hui aikamoiset ohjeet tikkailla!Mulla on vähän samantapaiset mutta matalemmat...
      Onnistuikoiko kattotuuletinten puhdistus?

      Poista
    3. Kyllä se onnistui, vaikka noilla tikkailla ei ehkä uskoisi. ;-D

      Poista
  2. Olen aina sanonu, ettei käyttöohjeita kannata lukee...
    - ne tekee asiat tosi vaaralliseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja vaikeaksi! Minä en koskaan jaksa lukea käyttöohjeita – en ainakaan ennen kuin on ihan pakko. :-)

      Poista
  3. Hehee, kiitos päivän nauruista! Voisi luulla olevan aprillipila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aprillipila tuli minullekin mieleen, mutta kyllä tämä on (valitettavasti!) ihan totta. :-D

      Poista
  4. Apua, kylla alkaisi pelottamaan ammattilaistakin noiden varoitusten jalkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi siis varmaan olla lueskelematta niitä lainkaan. :-)

      Poista
  5. Minulla on melkein samanlaiset, mutta eipä täällä kukaan pidä huolta terveydestäni. Huh kamalaa, missä vaarassa olenkaan ollut! Onneksi julkaisit tämän, jätän heti ainakin tikashölkän suorittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikashölkkä. :-D Siinäpä olisikin oivallinen kuntoilumuoto, saisi adrenaliinit kaupan päälle. :-)

      Poista
  6. Voi hyvänen aika sentään. Olen jo vuosia kiipeillyt meidän tikkailla enkä ole ymmärtänyt miten vaarallista se onkaan. Olen ollut suoranainen extreame-kiipeilijä. Minusta niissä ei ollut ostaessa edes käyttöohjeita. Onnistuiskohan sellainen amerikkalainen oikeuteen haastaminen. Että kiipeäisi tikkailla väärältä puolelta, putoaisi ja haastaisi tikkaiden valmistajan oikeuteen, kun eivät kieltäneet sieltä kiipeämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vaikka aina kannattaa yrittää, niin tässä tapauksessa ehkä ei. :-) Jos vaikka käy kovinkin köpelösti, ja et saakaan niitä korvauksia. ;-)

      Poista
  7. Sain noista ohjeista sen käsityksen että ihan kaikki on kielletty, jopa tikkaiden päällä seisominen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä väkisinkin mieleen, että mitähän näillä tikkailla sitten saa tehdä. Näiden säilyttäminen kaapin peränurkassa on sentään varmaan aika sallittua. :-)

      Poista
  8. Hihi! Ajattelin noita kuvia katsellessa, että ainoastaan Yhdysvalloissa voisi olla moista, Intian lisäksi - ja mitä olikaan viimeisessä ruudussa: Product of USA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin arvattu. :-D Siinähän ne komeilevat kummankin maan liput, ripirinnan. :-)

      Poista
  9. Apua, tämä niin pelasti mun päivän <3 En ollutkaan ymmärtänyt kuinka vaarallisesta kapistuksesta on kyse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat nyt sitten ensi kerralla olla varovainen. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3