keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Turistina

Tässä tulee taas pieni kuvapläjäys viime päivien touhuiluista. Lepäämään ei vieläkään ole ehditty, mutta josko vaikka huomenna? Smiley

Eilen läksimme ajelemaan paikallisjunalla Secunderabadiin, kun siellä oli lukemani mukaan Monda Market, jossa myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ajattelin muutenkin, että pieni junamatka ja tuommoinen tori voisi olla mielenkiintoinen kokemus vieraalle, kun siellä on niin erilaista kuin täällä meidän kulmilla. Tuommoisissa paikoissa Intia on hyvinkin sellainen, jollaiseksi moni Intian ehkä päässään mieltää: meluisa, kaoottinen, likainen, täynnä ihmisiä, eläimiä, kaupustelijoita ja jätteitä. Kontrasti on niin suuri näihin uudempiin kaupunginosiin verrattuna, että tuntuu melkein siltä, kuin olisi käynyt toisessa maassa!

Jos haluaa nähdä mahdollisimman monta intialaista kerralla, kannattaa mennä jollekin isolle rautatieasemalle. Rautatieasemalla ei nimittäin tarvitse yksinäisenä kärvistellä! Väkeä on asemalla välillä niin paljon, että liikkuminen ei onnistu muuten kuin väkimassan imussa. Junamatkailu on Intiassa erittäin suosittua; se on helppo kenen tahansa nähdä. 

Tavarakin kulkee kätevästi raiteilla.

Paikallisjuna oli myöhässä jo lähtöasemalle tullessaan, ja matkaan Secunderabadin asemalle kului 40 minuuttia, vaikka siihen olisi kuulunut mennä vain 15 minuuttia. Juna pysähtyi matkalla useamman kerran, ja välillä seisottiin pahalle haisevan radanvarsikaatopaikan ja välillä jätteitä kelluvien lampien vieressä. Ovet ovat junissa koko ajan auki, joten hajut ja äänet tulevat junassa erittäin lähelle.


Välillä taas pysähdyttiin rautatiesillalle, ja avoimesta junan ovesta olisi voinut hypätä vaikkapa jonkin kuorma-auton lavalle.

Matkustimme naisten vaunussa, jonka toisessa päässä on kaltereilla erotettu ykkösluokka ja toisessa kaltereilla myöskin erotettu inva-tila. Täällä on naisille omat vaunuosastonsa, millä yritetään taata naisille edes jonkinlainen turvallisuus junamatkan aikana. Miehet kun ahdistelevat naisia täpötäysissä junissa ja busseissa sekä verbaalisesti että ihan fyysisestikin kourimalla ja koskettelemalla muka vahingossa.

Naisten vaunu ei kuitenkaan ole mikään turvallisuuden tae, ja nytkin vaunuosastossamme oli pitkältä toistakymmentä miestä, ja yksikin ukko seisoi takanani epämiellyttävän lähellä minua. Siirryimmekin sitten kauemmas toiseen oviaukkoon. Yhdellä asemalla naisten vaunussa matkustaneet miehet saivat kuitenkin lähtöpassit, kun asemapoliisit tulivat ajamaan miehet ulos pitkien keppien avulla. Samoin ajettiin pois luvattomat matkustajat ykkösluokasta ja inva-vaunusta. Yksi ukko yritti vielä hypätä naisten vaunuun junan ollessa liikkeellä, mutta poliisi loikkasi ukon perään kuin jänis, ja ajoi ukon ulos. Poliisien läsnäolo ja valvonta tuntui aika mukavalta, kun siitä tuli sellainen tunne, että naisten turvallisuuteen yritetään ihan tosissaan panostaa.

Takaisin päin tullessa naisten osastossa oli aika tyhjää eikä miehiäkään ollut mukana.

Monda Market itsessään oli maalaistorin kaltainen vihannes- ja hedelmätori, mutta sitä ympäröivillä kaduilla myytiin kaikkea muuta tavaraa.

Riisinkeittimiä kaikissa väreissä.


Minusta oli aika outoa, että torilla oli niin hyvät valikoimat pastaa. Kuka ihme tulee ostamaan vihannes- ja hedelmätorille pastaa? Olin ihan jo aikeissa ostaa sitä, kun ajattelin, että pasta on torilla varmasti halvempaa kuin kaupassa, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun näin kukertavan kikertävät pastalaadut. Ties mitä väriaineita niissäkin on taas käytetty!



Meille sattui pieni onnettomuuskin, kun kävelimme hieman liian läheltä yhden lehmän huiskivaa häntää. Lehmä oli ilmeisesti juuri virtsata lorotellut, kun sen häntä oli niin märkä, ja kun lehmä huiskautti häntäänsä, roiskeet lensivät minun hihalleni ja tätini naamalle.

Syyllinen. Tuo isompi siis.

Seuraavana päivänä ajelimme taas junalla, hieman toisenlaisella tosin, sillä kävimme Hyderabadin eläintarhassa. Minulla on eläintarhasta ennestään huonoja muistoja juurikin ukkojen lääppimisen takia (ilmiötä kutsutaan Intiassa nimellä eve-teasing, joka on minusta ihan utopistinen nimitys naisten ahdistelulle), mutta onneksi olen saanut sieltä myöhemmin hyviäkin muistoja.


Koska Hyderabadin eläintarha on yksi Intian suurimmista, se on ihan käymisen arvoinen paikka, vaikka siellä saa kyllä takuuvarmasti jalkansa kipeiksi ja vaikka koko päivän kulumaan.












Kävimme myös Golkondan linnoituksessa, josta olen kertonut jo aiemminkin. Nyt oli kaunis auringonpaiste, joten kuvia oli vähän kivempi ottaa kuin viimeksi, jolloin Golkonda näytti kovin synkältä paikalta.

















Huomisen päivän ohjelmaa ei vielä tiedetä, mutta tuskin sekään hirveästi lepäilyä sisältää. Smiley

16 kommenttia:

  1. Oi miten hieno tuo viimeinen paikka. Eläintarhaan olisi varmaan halunneet meidän lapset. Ahtaita junia ja päälle tunkevia miehiä sen sijaan löytyy täältäkin. Sen verran Intiaa voi siis kokea Istanbulissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen paikka näyttäytyi nyt ihan toisessa valossa, kun oli aurinkoista. Tosin se myös tarkoitti sitä, että tuolla oli kamalan kuuma.

      Poista
  2. On siellä paljon nähtävää, ei tule aika pitkäksi. Tuonne linnoitukseen minäkin olisin tykännyt mennä.
    Kyllä täälläkin on saanut busseissa kokea kaikenlaista ahdistelua, varsinkin ennen kun niitä kulki niin harvassa ja väkeä riitti, uh ja yäks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemistä riittää kyllä useammallekin vierailulle. :-) Tätini on täällä jo toista kertaa, ja taas meinaa loppua aika kesken!

      Poista
  3. Me käytiin Bombayn rautatieasemalla katsomassa niitä ihmismassoja ja nähtiin kanssa, että naisille oli omat vaunut. Minä olen kokenut sellaista eveteasingia Pariisin metrossa, yägh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bombayn rautatieasemalla ihmismassat ovat vielä varmaan suuremmat kuin tuolla Secunderabadissa (joka on siis Hyderabadin päärautatieasema). Eveteasing on todella inhottavaa, enkä ymmärrä, mitä nautintoa miehet oikein siitä saavat.

      Poista
  4. Kummallista mutta minä jumiuduin tässä kirjoituksessa noihin värikkäisiin riisinkeittimiin. Ihania. Olisipa täälläkin vaan. Jokainen väriläikkä yleensä mustavalkoharmaissa tuotteissa näyttäisi Suomessa miltei tuplaavan hinnan.

    Tosi keljua että sinua on käpälöity eläintarhassa :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kaipaisin minäkin Suomessa enemmän värivalikoimaa keittiöön, ja muutenkin. Minustakin nuo riisinkeittimet ovat ihania, ja kun tulee aika ostaa uusi, niin ostan kyllä tuollaisen vaaleanvihreän. :-) Nuo malli ovat vaan vähän turhan isoja meille.

      Verenpaine nousi eläintarhassa tälläkin kertaa, kun nuorukaisjoukot pörräsivät ympärillä kuin mitkäkin. Halutaan kuvia ulkomaalaisesta, ja jos ei saada kuvaa edestä, niin sitten otetaan takaan. Tullaan kävelemään ulkomaalaisen viereen, ja kaverit hihittelevät takana. Huudellaan kaikenlaista ja taas hihitellään päälle. En ymmärrä näiden poikien järjenjuoksua. Tuollaisissa turistipaikoissa tulee sellainen tunne, että kaikilla miehillä on täällä jotenkin ruuvi löysällä.

      Poista
  5. Voih, mäkin tahdon sinne!! Golkonda oli just tuollainen aurinkoinen paikka. Käytiin siellä kolme kertaa aina uusien vieraiden kanssa ja joka kerta kuljetin pojan rattaatkin sinne ylös... Oli aika hikistä hommaa, kun asteitakin taisi olla lähemmäs 40 C.

    Eläintarhalta on kyllä tosiaan mukavia muistoja:). Yksi norsukin oli aika kiva:). Nyt Suomessa on alkanut taas aurinko paistamaan ja aamullakin jo klo 7 on suhteellisen valoisaa. Pakkasta täällä vaan oli tänäkin aamuna -10 astetta ja eilen oli ihan järkyttävä lumipyry. Tein lumitöitä pihalla sitten pari tuntia..

    Ihania kuvia!
    Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, melkoinen saavutus viedä Golkondan huipulle rattaat! Sitä ei varmaan kovin moni ole tehnyt! :-D

      Hih, mä taidan tietää, mitä norsua tarkoitat. ;-) Kiva oli, eikä ollenkaan pelottava, vaikka ensin se vähän pelottavalta tuntuikin. Juna-ajalultakin on kivoja muistoja. :-)

      Aika talviselta siellä teillä kyllä kuulostaa. Eikös olisi aika jo sen kesän tulla sinnekin. :-)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, mutta olen tehnyt tuon haasteen jo useampaan kertaan, joten taidan nyt jättää välistä.

      Poista
  7. Aika mahtava turistimatka;D Ihania etenkin nuo eläinkuvat ja taas tekee niin mieli mennä Intiaan.
    Naistenvaunut....aika hyvä idea varmaan teilläpäin. Täällä uskovaisten alueitten busseissa naiset ja miehet istuvat erikseen,mikä joskus aiheuttaa polemiikkia.

    VastaaPoista
  8. hYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ TV. Gitta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3