sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jäitä hattuun

Olen ollut Suomessa nyt viikon, ja suurimman osan ajastani olen viettänyt täällä maakunnissa, jossa vietin juhannuksenkin. Päätin selvitä urhoollisesti Suomi-lomailustani ilman nettiä, mutta tänään löysin itseni kumminkin Ärrältä prepaid-mokkulaa kyselemästä. Heti ensimmäiseksi piti tietenkin päästä laittelemaan blogiin hieman kesäisiä kuvia Suomesta. Smiley 

Minua huvittaa aina suunnattomasti se, miten äkkiä kaikki turhamaisuudet häviävät, kun oleskelee keskellä metsää. Ei jaksa laittaa meikkiä, pukeutumiseen ei jaksa panostaa ollenkaan, ja tukkakin sojottaa aina vähän miten sattuu. 

Maaseudun kauppaeleganssia: lökövaatteet, äiskän kirkkaanvihreät crocksit ja tukka solmussa.

Juhannus meni mukavasti, ja sääkin suosi. Aattona ja juhannuspäivänä oli ihana ilma; aurinko paistoi ja tuulikin oli aika maltillinen.


Aattopäivän perinteisiin kuuluu grillaaminen, ja makkara ja uudet perunat maistuivat aika hyviltä. Smiley 

Juhannusvihanneksia.

Juhannukseen kuuluu tietenkin myös juhannussauna, järvessä uiminen (lue: kastautuminen) ja saunavihdalla läiskiminen. Meillä hakataan vihdalla vieressä saunovaa, joten siinä samalla saa näppärästi purettua kaikki vuoden aikana kertyneet kaunat. Smiley

Juhannuksena saa nakuilla!


Yöttömän yön värejä.

Vastapäisen rannan naapuri näytti taas sytyttävän juhannuksen kunniaksi saunansa palamaan - vai mikä lienee kokko siellä roihusi. 


Yöllä herkkäunisemmat olivat kuulemma kuulleet jonkin yleisen hälytysmerkin, mutta en tiedä, mistä syystä hälytysmerkki oli annettu, kun sanomalehteäkään ei ole vielä juhannuksen jälkeen tullut. Minä nukuin niin sikeästi, että tuskin olisin havahtunut, vaikka Venäjä olisi ruvennut pommittamaan.

Juhannuspäivänä sain tutustua uuteen mielenkiintoiseen harrastukseen, kun kävimme hieman geokätköilemässä. Olen kuullut geokätköilystä paljon, mutta koskaan ei ole tullut mieleeni, että minäkin voisin käydä kätköjä etsimässä. 

Yritimme etsiä kätköä ja olimme jo luovuttamassa ja lähdössä pois, mutta sitten vilkaisin ihan sattumalta sillanpieleen - ja siellähän se kätkö oli!


Tämä oli sellainen kätkö, johon laitetaan vain löytäjän nimimerkki. Innostuin kätköilystä kuitenkin niin paljon, että kävimme etsimässä paria muutakin lähistöllä ollutta kätköä - ja löysimme kaikki! Yhdessä kätkössä oli kaikenlaista pikkuroinaa (pääsiäismunayllätysten tyyppistä kamaa), ja niistä olisi saanut ottaa mukaansa jonkin esineen, jos olisi jättänyt tilalle jotakin muuta vastaavaa.

Ihme paikkoihin näitä keksitään laittaa!

Yksi kätköistä oli aivan ihanan lammen rannalla. Päätin tulla vielä joskus uudelleen lammen rannalla olleelle laavulle grillailemaan ja ihastelemaan maisemia. Hassua, miten olisimme tuskin koskaan tulleet löytäneeksi kyseiselle lammelle ilman kätköilyä, vaikka lampi sijaitsee ihan tässä lähellä.


Kävimme myös pitkästä aikaa Kiteen eläintarhassa tapaamassa karvaisia ystäviämme.


Ihanien aurinkoisten päivien jälkeen tänään palattiinkin sitten tyypillisempään suomalaiseen kesäsäähän: sataa, taivas on harmaa ja on tosi kylmä. 


Pitää ehkä alkaa etsiskellä villakampetta niskaan. Smiley

14 kommenttia:

  1. Ah ihana juhannuksen vietto.Täällä on nyt viime päivinä ollut niin kuumaa ja kosteaakin,että olisi ollut kiva viettää juhannus Suomessa;josssain just sellaisessa paikassa missä voi olla ihan rentona;D
    Ihanat lampikuvat! Ja tuosta geokätköilystä olen jostain lukenut;kuulostaa jännältä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täällä ei tosiaankaan ole tällä hetkellä ainakaan kuuma. En kyllä ikävöi sitä kuumuutta, vaikka ei kylmyyskään oikein kivaa ole. Lenkilläkin oli ihana käydä, kun ilma oli niin raikasta. :-)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Paljonko sellainen prepaidmokkula maksaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Tämä kyseinen mokkula maksoi 24,90; kaksi muuta vaihtoehtoa olisivat olleet 39 euroa. Tuohon hintaan sisältyi nettitikku sekä kuukauden rajaton netin käyttöoikeus maksiminopeudella. Lisää käyttöaikaa voi kuulemma ladata netistä tai ostamalla Ärrältä jotain seteleitä. Minua suurin nopeus ei kyllä paljon ilahduta, kun täällä maalla on niin huonot yhteydet, että kuvien lataaminenkin kestää ikuisuuden. Mutta parempi sentään joku yhteys kun ei mitään. :-)

      Poista
  3. Puolitoista vuotta geokätköilyä harrastaneena (ja lähemmäs 500 kätköä löytäneenä), voin suositella :). Paljon olen nähnyt semmoisia paikkoja missä ilman geokätköjen etsintää ei olisi tullut ikinä käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herranjestas, 500! Onpa huima määrä!

      Geokätköily tuntuu kyllä tosi hauskalta harrastukselta. Itsekin huomasin heti, että kyse ei ole vaan siitä, että käy löytämässä jotain jostain, vaan samalla näkee myös uusia paikkoja - ja joskus vanhoja paikkoja ihan uusin silmin. :-)

      Poista
  4. Ei saa kyllä laittaa tuollaisia makkarakuvia... täällä kateellisena katson. Hih! Pari vuotta sitten me oltiin hirmuisen innostuneita geokätköilystä ja ollaan löydetty n.250. Sitten vaan ei yhtäkkiä enää niin huvittanutkaan niitä etsiä. Ehkä vielä joskus aletaan sitä taas harrastamaan! Kukapa tietää. :) Milloin sinä palaat sieltä taas Intiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi... eikö sieltä saa kunnon makkaraa? Ei saanut Intiastakaan, ja minä odotin jo monta viikkoa kuola valuen, että pääsisin syömään suomalaista makkaraa, hihii.

      Kuka sitä tosiaan tietää, ehkä taas innostutte geokätköilystä!

      En tiedä vielä ihan tarkkaan, milloin palaan Intiaan, mutta varmaan ainakin heinäkuun loppuun asti olen Suomessa. Ukkeli on vieläkin Intiassa ja toivottavasti sekin kerkiää tulla nauttimaan vähän Suomen kesästä - vaikka tällä hetkellä täällä on kyllä ihan kamala ilma. Suomalainen monsuunikausi, hihii.

      Poista
  5. Ihania kuvia:). Kiva, kun pääsit juhannuksen viettoon tänne. Mulla oli viime vuonna tähän aikaan karsea koti-ikävä. Nyt on vaan ikävä aurinkoa. Suomen kesä voi olla kyllä tosi surkea. No juhannuksena ihan oikeasti käräytin nenäni Suomen auringossa. Et kyllä täälläkin oikeasti joskus paistaa:). Soitellaanpa joku päivä. Mä olen heinäkuun lomalla:)./Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin alkoi tulla hirveä Suomi-ikävä toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa, kun tiesi, että Suomessa alkoi olla kesä parhaimmillaan... Ja nythän se pitäisi olla oikein täydessä loistossaan, mutta ainakin täällä (Itä-Suomessa) on ihan sikakylmä. Mutta ensi viikoksi luvattiin ainakin näille seuduille jo tosi lämmintä - ehkä sinnekin? :-)

      Poista
  6. Miten päädyit Intiaan?

    Muuten aivan ihanaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkelin mukana olen sinne päätynyt pyörimään, kun sillä on ollut siellä aika paljon töitä (on intialainen). Kiitos. :-)

      Poista
  7. Ja vielä ihan kokoveressä, ei ole hyttyset imeneet kuiviin! Pitikin kysäistä tuosta mokkulasta, mutta vastaus olikin jo valmiina, kiitos. Suomessa on kivaa just tuo, että voipi lähteä ulos millaisissa rytkyissä tahansa eikä kukaan välitä, eläköön vapaus! Ja tietysti uudet perunat ja juhannusvihannekset kuuluu kans kivaan. Toivottavasti saat miehesikin sinne jakamaan nautintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kerran oltiin äiskän kanssa pesemässä mattoja, ja mulla oli päällä ihan hirveät rytkyt, ja olin muutenkin tosi räjähtäneen näköinen. Mentiin sieltä suoraan kyläkauppaan, vaikka olin ihan varma, että kaikki katsovat ja nauravat mulle, kun olin sennäköinen. Mutta mitä vielä, kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, ja kaupassa oli vielä hirveämmänkin näköisiä tapauksia. :-D Ihanaa, kun saa olla mitä on!

      Hyttysiä on ihan järjettömän paljon, mutta onneksi on vielä vähän verta jäljellä. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3