maanantai 23. huhtikuuta 2012

Elonmerkkejä

Palasin Intiaan jo reilu viikko sitten, mutta en ole ehtinyt päivittää blogia ollenkaan, kun olen kiitänyt Suomesta mukaamme lähteneen vieraan kanssa semmoista haipakkaa paikasta toiseen. Toimintaa ei siis ole ainakaan viime päivistä puuttunut. Smiley En ole ehtinyt lukemaan muiden blogejakaan lainkaan, mutta palailen taas kuvioihin paremmalla ajalla ensi viikolla. Nyt nautin suomalaisen vieraan seurasta ja hauskoista hetkistä. Smiley

Tällä hetkellä olemme Keralassa, jossa olemme perjantaihin asti. Perjantaina suunnistamme kohti Delhiä, josta palailen Hyderabadiin taas lauantaina.

Laittelen tähän nyt vain muutamia kuvia Keralasta, ja kirjoittelen taas toiste hieman pidemmin.

Mielenkiintoinen taksimatka lentokentältä hotellille. Taksikuski oli niin vanha, että pelkäsimme, selviääkö kuski perille asti - ja putoaako laukkuni katolta tielle.

Lomasesonki on Keralassa loppunut, ja hotellit ja ravintolat ovat aika tyhjillään.

Kosteus tekee kuumuudesta jotain aivan järkyttävää, ja parvekkeen lasit huurtuvat, kun sisällä paahtaa ilmastointi. Kaikki tavaratkin - esimerkiksi kameran linssi ja juomalasit - huurtuvat, kun ne vie sisältä ulos. Hikikin valuu koko ajan aivan solkenaan.

Köyhän miehen hyttyssuoja: jalat muovipussiin.

Jännittävää tuk-tuk -ajelua. (Kaatuuko tuk-tuk, jaksaako tuk-tuk mäen ylös, pitävätkö jarrut...)


Ei ole rannalla ruuhkaa.

Aallot ovat melkoiset.

Aina löytyy kuitenkin uskalikkoja, jotka rohkenevat aaltojen sekaan.

Me kävimme vain kävelemässä ranta-aallokossa sen verran, että saimme puntit märiksi.

Suljettu.

Rihkamakauppa oli sentään auki, ja sieltä tarttuikin mukaan kaikkea kivaa.

Ei ole ruuhkaa ravintolassakaan

- tai kaduilla.

Istuskelimme kaikessa rauhassa rappusilla, kun lauma intialaisia keksi meidät, ja pyysi saada ottaa meistä valokuvan. Pian meidän vieressämme istui toistakymmentä intialaislasta, joiden kanssa meidän tuli poseerata. Meitä kuvattiin samanaikaisesti neljällä eri kameralla, ja minä otin kostoksi kuvan meitä kuvaavista ukoista. Smiley

Palaillaan. Smiley

9 kommenttia:

  1. Keralan kosteus rikkoi mun kamerani ja monella muullakin oli vaikeuksia sen kanssa. Mutta ihana osavaltio se on, tykättiin kovasti.

    VastaaPoista
  2. Kivoja elonmerkkejä ja vieraallasi varmaan kelpaa kun on hyvä opas!Meillä on tuo kamala kosteus vielä edessä,mutta onneksi vasta joskus heinäkuussa se alkaa...

    VastaaPoista
  3. Joskus on ihan kiva olla turistina!
    Taidat olla kuuluisa kun kuvaajat pyörivät kintereillä. Mukavia päiviä vieraan kanssa.

    VastaaPoista
  4. Oi kun ihania kuvia, näyttää ihanalta paikalta kuumuudesta ja kosteudesta huolimatta.

    Kiitos muuten hyttyssuojavinkistä! Sille voi kenties olla käyttöä ensi kesänä Suomessa :D

    VastaaPoista
  5. Allu, huh, no hyvä että varoitit. Mekin ollaan tykätty Keralasta; Hyderabadin jälkeen Keralan vehreys tuntuu ihanan virkistävältä.

    Yaelian, oppaan hyvyydestä voidaan kyllä olla monta mieltä. :-D Mutta jonkinmoinen opas on varmaan parempi kuin ei mitään. :-)

    Vihreatniityt, samaa mieltä; turisteilu on joskus oikein mukavaa. :-) Täällä länsimaalaiset ovat joillekin (vieläkin) niin harvinainen näky, että pitäähän semmoisesta kuva saada, jos sattuu kohdalle osumaan. Ja kiitos. :-)

    Elegia, paikka on ihana, vaikka nyt on saatu sadettakin. Onneksi keksitään (järkevää?) tekemistä sateellakin. :-D En ole muuten vielä semmoista hyttystä tavannut, joka pystyisi muovipussin läpi piikittämään, joten tuo on kyllä ihan käyttökelpoinen idea, paitsi että tietysti vähän hiostava. :-)

    VastaaPoista
  6. Suomen mökillä pitäis kyllä tunkea itsensä kokonaan muovipussiin,jos mieli hyttysiä pakoilla..muuten hyvä idea.
    Ihan autiolta näyttää, minä luulin ettei Intiassa semmoista loukkoa olekaan jossa ei ruuhkaa olisi. Näyttää kivalta paikalta, paitsi että helle ja kosteus ei kyllä houkuttele.
    Sielläkin näköjään on tapana vaatteet päällä kahlata :)

    VastaaPoista
  7. Sirokko, juu, täälläkin uidaan vaatteet päällä. Vain siveettömät länsimaalaiset uivat bikineissä tai muissa vastaavissa. :-D

    Heh, löytyipä tosiaan yksi rauhallinenkin paikka, ja juurikin silloin kun ei olisi tarvinnut. :-)

    Sukelluspuku olisi varmaan hyvä Suomen suvessa. Se suojaisi hyttysiltä ja varmaankin myös lämmittäisi mukavasti Suomen kesälämpötiloissa. :-)

    VastaaPoista
  8. voi harmittaa kun en intian reissulla ehtiny keralaan kaikki kehu ruokaa j aihmisiä..mumbaista ,goalle ja sieltä en päässy cocarnaa karnataka (en muista kirjot noin..)pidemmälle mutta oli kiva pieni paikka kun om beach.ootteko koskaan käyny,aika pieni ranta ja se kylä hetken päästä rannasta mut siisti ja kaunis ranta eikä ollu kun muutamia hippejä ja paikallisia..jäi hyviä muistoja sieltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt tuolla rannalla, ja muutenkin minulla on Intian rantatuntemus aika heikkoa, kun en ole oikein rantaihmisiä enkä varsinkaan surffaa. :-D Tykkäsin kyllä Keralasta, mutta jotenkin se on minusta vähän semmoinen turistinen paikka niin kuin Goakin, ja taidan sittenkin viihtyä pidemmän päälle paremmin muualla, niin kuin esimerkiksi täällä Hyderabadissa. Tuommoinen pieni ja rauhallinen ranta kuulostaa kyllä ihanalta.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3