keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Luiseva palvelu

Luulin, että olin nähnyt Intiassa jo "kaiken" ja että mikään ei enää pystyisi yllättämään minua, kunnes törmäsin tässä yhtenä päivänä erikoiseen palveluun.

Bone setting centre - jäsenkorjausklinikka.
(Kuvan voi klikata isommaksi.)

Luulin ensin, että kyseessä on jonkinlainen kipsien tekemiseen erikoistunut paikka, mutta sitten selvisikin, että bone setting eli jäsenkorjaus on eräänlainen vaihtoehtoinen hoitomuoto modernille lääketieteelle.Tämä kyseinen klinikka on erikoistunut raajojen murtumiin, sijoiltaanmenoihin, venähdyksiin, nyrjähdyksiin sekä selkäkipuihin.

Jäsenkorjaajien toimintamuodot ja -menetelmät perustuvat ayurvedaan, ja heidän palvelunsa ovat oikeastaan ainoa vaihtoehto niille, joilla ei ole varaa käyttää modernien lääkärien palveluita. Varakkaammathan suunnistavat murtuneine luineen tietysti yksityiseen sairaalaan ja saavat siellä ortopedilta kipsin, kirurgisen operaation tai muun asianmukaisen hoidon vammaansa. Lasku toimenpiteistä on kuitenkin iso.

Perinteiset jäsenkorjaajat ovat ortopedeihin verrattuna erittäin edullisia, ja kaiken lisäksi he hoitavat murtuman tai muun vastaavan vaivan alta aikayksikön: Jäsenkorjaaja tunnustelee murtuman laatua ja luiden asentoa sormillaan, jotta saa kuvan siitä, millainen murtuma on kyseessä. Murtumakohtaan laitetaan puudutusaineeksi jäätä, joka turruttaa raajan mukavasti. Seuraavaksi jäsenkorjaaja rusauttaa luut paikoilleen, ja koko toimenpide on silmänräpäyksessä ohi. Lopuksi potilaalle laitetaan "kipsi", eli tavallinen side, joka on kovetettu kananmunalla (tarkemmin sanottuna munan albumiinilla) ja jonka tueksi voidaan vielä laittaa bambusta tehtyjä puulastoja.

Nopeaa, edullista - ja varmasti ihan järkyttävän kivuliasta!

Hommat hoidellaan paksun vihreän verhon takana.

Monet jäsenkorjausklinikoista ovat laittomia, koska ne eivät ole viitsineet anoa toimintalupaa valtiolta. Jäsenkorjauksesta saattaa myös joskus olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Vaikka luiden paikoilleen laittaminen saattaakin edistää murtuman paranemista, jäsenkorjaajat laittavat siteen usein niin tiukalle, että se saattaa johtaa vakaviin verenkiertohäiriöihin. Joskus toimenpide voi johtaa niinkin vakaviin jälkikomplikaatioihin kuin kuolioon, minkä seurauksena raaja joudutaan amputoimaan.

Näin kadulla tänäänkin yhden raajattoman kerjäläisen, joka oli oikein nostanut housunpunttinsa ylös haarusiin, jotta kaikki varmasti näkevät hänen tekojalkansa. Mahtoiko olla entisiä jäsenkorjausklinikan asiakkaita...?

10 kommenttia:

  1. Jäsenkorjaaja! Kaikenlaista sitä löytyykin Intiasta..;D

    VastaaPoista
  2. Yaelian, Intia on kyllä näköjään yllätyksiä täynnä! :-D

    VastaaPoista
  3. Todistin juuri viikonloppuna tuollaista ´jäsenkorjausta´ Meksikossa. Anopin , olkaluun pää murtui tai lähti paikoiltaan. Lääkärin mukaan lihakset sen loppuviimeksi vetäisivät paikalleen ja sairaalasta rouva tuli vain käsi sidottuna. Leikkausta ei iän ja kunnon vuoksi suositeltu.
    Paikalle haettiin sitten paikallinen curandero, parantaja, joka ensin väänsi luun paikoilleen. Rouva tietenkin kirkui kivusta. Sitten olkapää peitettiin yrtti-jauho-kananmuna massalla. Tämä massa sitten parantajan mukaan vetää lihakset tiukalle ja ihon kautta imeytyy luuhun asti ja toimii siten liimana. Eli luu liimautuu massan voimalla yhteen. Massa jätetään paikalleen ensin 10 päiväksi ja sitten laitetaan lisää. Minä mietin että homehtuukohan se täällä +3´5 asteessa...sitähän ei saa pestä pois.

    VastaaPoista
  4. Iiiiiiiiiiiiiiik!!!!! Ei saa pelotella tuollaisilla. kääääääk! Hyi kamala. En ikinä uskaltaisi kyllä mennä tuonne.

    VastaaPoista
  5. Jonna, kuulostaapa hurjalta! Mitenköhän massan tosiaan käy, kun joutuu olemaan paikallaan noinkin monta päivää... luulisi, että tuommoinen munamassa alkaa jo haistakin. Hui kamala! Ei voi muuta kuin toivoa anopillesi pikaista paranemista! Mielenkiintoista tietää, että samantyyppistä ”jäsenkorjausta” harrastetaan muuallakin kuin Intiassa.

    Laura, täällä on toinen, joka ei kyllä ikinä uskaltaisi mennä tuonne! En ikinä!!!! Tai sitten mut pitäisi tainnuttaa niin vahvoilla aineilla, että olisin ihan tolkku pois...

    VastaaPoista
  6. Jäsenkorjaajia on kyllä Suomessakin tuolla nimikkeellä, lähinnä hierontaa vastaavaa hommaa, mutta että katkenneita luita ja murtumiakin.. iik!

    VastaaPoista
  7. Sirokko, ihmettelinkin hirveästi, kun jäsenkorjaus-sanalla googlettamalla tuli niin paljon hakutuloksia Suomesta. En oikein kuitenkaan päässyt selvyyteen, millaisesta hoidosta Suomessa on kyse, kun joillakin sivuilla luvattiin ”pehmeää ja kivutonta” hoitomuotoa, ja joillakin suorastaan ”erittäin hellävaraista” käsittelyä. Ihan samasta asiasta siis tuskin voi mitenkään olla kysymys. :-D

    VastaaPoista
  8. Olipas taas hauska ja mielenkiintoinen postaus. Olenkin vastikään saanut kahlattua sun koko blogin alusta asti, mä kun löysin tän vasta muutama viikko sitten.

    Mä ostin mun miehelle joskus (Suomessa) lahjakortin jäsenkorjaajalle :-D Ei kuulemma mitään hemmottelua ollut vaan kovakouraista hierontaa ja vääntelyä.

    VastaaPoista
  9. Kaisa, hihii, hauska lahjakortti-idea. :-) Miten olisi seuraavaksi lahjakortti intialaiselle jäsenkorjaajalle. ;-)

    VastaaPoista
  10. Loistoidea! Seuraava synttärilahja on nyt sitten valmiiks mietitty :-D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3