torstai 6. tammikuuta 2011

Testattu: Frankfurtin lentoaseman sairaalapalvelut

Loppiaistervehdys lumikinosten keskeltä Suomesta! Olemme täällä niin kovin raikkaassa kotimaassa noin neljä viikkoa, ennen kuin palaamme taas helmikuun alkupuolella Intiaan. Suomeen pääseminen ei ollutkaan tällä kertaa ihan mikään yksinkertainen juttu, sillä sairastuin matkalla äkillisesti. Pitkästä matkasta tuli entistäkin pidempi, ja matkustusaika Hyderabadista Helsinkiin venyi yli 32 tuntiin. Kyllä tuli äitiä ikävä!

Koska Hyderabadista ei ollut enää saatavilla lentoja lyhyellä varoitusajalla, jouduimme lentämään Hyderabadista ensin Bangaloreen ja sieltä Frankfurtin kautta Helsinkiin. Frankfurtiin asti kaikki sujui hyvin, vaikka vatsani alkoikin loppumatkasta tuntua epämiellyttävän täydeltä. Olin syönyt lennon aikana ja sitä ennen niin paljon, että asiassa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä. :-D Lentoasemalla minulle tuli hieman huono olo, enkä olisi oikein jaksanut edes seisoa. Retkotin vain tuolilla miten kuten, ja odotin, että aika kuluisi. Aamiaisbuffetti ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja otinkin sieltä vain lasillisen kivennäisvettä, jota hiljakseen lipittelin.

Sitten minulle tuli hirveä ripuli, ja jumituin vessaan melkoiseksi toviksi. Kun yritin lähteä vessasta pois, silmissäni alkoi sumeta. Ainoa päässäni pyörinyt ajatus oli saada vessan ovi pois lukosta ja päästä vessasta ulos. Jos pökertyisin vessaan lukkojen taakse, kuka minua sieltä osaisi etsiä? Ryömin vessasta ulos käytävälle, ja pelästyin aika pahasti, koska en millään meinannut pysyä tajuissani. Soitin viimeisillä järjen rippeilläni miehelleni, joka kävi pyytämässä henkilökuntaa apuun. Yksi asiakkaista sattui olemaan lääkäri, ja hän syöksyi paikalle yhden henkilökuntaan kuuluneen naisen kanssa. He kyselivät oireistani ja minä vastailin miten kykenin, lattialla pää polvissa nuokkuen.

Seuraavaksi piti syöksyä antamaan ylen, mikä tuntui hieman helpottavan oloani. Vaikka minulla oli pää pöntössä, kuulin, kun lääkäri kyselin vessakopin ulkopuolella mieheltäni, mitä olin syönyt ja mihin aikaan oireeni olivat alkaneet. Miehen vastauksissa tuntui kestävän ihan liian kauan, joten minä huutelin vessasta omia kommenttejani oksentelujen välissä. Söin Bangaloressa paneer tikka sandwichin, ja siitä on nyt seitsemäntoista ja puoli tuntia!

Oloni tuntui vatsan tyhjennyksen jälkeen hetken paremmalta, ja luulin, että homma oli sillä ohi. Kykenin jopa tarkistamaan peilistä, kuinka pahasti ripsivärini olivat levinneet, ja pyyhkimään pahimmat sotkut poskilta pois. :-) Muutaman minuutin kuluttua oloni oli kuitenkin entistä huonompi. En pystynyt enää edes istumaan ilman, että silmissä pimeni. Tässä vaiheessa asiakas-lääkäri ja ravintolan henkilökunta olivat jo päättäneet kutsua paikalle ambulanssin. He olivat myös löytäneet pääni alle jostakin tyynyjä, jotta vessan lattialla olisi edes vähän miellyttävämpi maata.

Ambulanssihenkilökunta tuli paikalle kai aika pian, vaikka minusta aika tuntui ikuisuudelta. En tiedä tarkalleen, kuinka monta henkilöä paikalle tuli tai minkä näköisiä he olivat, koska en pystynyt katselemaan ketään. Minulta otettiin ainakin verenpaine ja verensokeri, ja käteeni yritettiin saada neula tiputusnestettä varten. Suoneni olivat kuitenkin aivan kadoksissa, ja kahden epäonnistuneen (ja kivuliaan!) yrityksen jälkeen ambulanssiväki päätti aloittaa aloittaa tiputuksen vasta lentoaseman klinikalla, jonne minut päätettiin pyörätuolilla siirtää.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kun minulle kiinnitettiin valjaita, jotta en putoaisi pyörätuolista, meinasin pökertyä siihenkin, ja minun oli päästävä äkkiä takaisin vessan lattialle makaamaan. Ambulanssiväki totesi, että pyörätuolilla siirtäminen ei onnistu, joten minut pitää kuljettaa paareilla. Niin minut sitten nostettiin lavetille ja kärrättiin ambulanssiin. En pystynyt pitämään silmiäni auki, mutta tunsin lämpötilan vaihteluista, milloin oltiin sisällä ja milloin ulkona. Minulla oli koko ajan hirveän kylmä, ja tutisin kuin horkassa. Jossakin vaiheessa olimme ulkona, ja koska minulla oli päälläni vain ohut paita, lentokapteenin ilmoittamat miinus kolme astetta tuntuivat ainakin miinus kolmeltakymmeneltä.

Lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme klinikalle, jossa pääsin vihdoinkin ihan oikeaan petiin, ja sain päälleni peiton. Leppoisan oloinen lääkäri tuli kyselemään minulta, millaisia oireita minulla oli, mitä olin syönyt ja juonut, ja mistä olin tulossa. Kun lääkäri kuuli, että olin tulossa Intiasta, hän rauhoitteli minua: älä murehdi; meillä on paljon tällaisia tapauksia; saat elämäsi pian takaisin. :-) Lääkäri epäili nestevajausta ja/tai jonkinlaista vatsapöpöä, antoi lääkettä ripuliin ja vatsakipuun ja sai vihdoinkin tippaneulan paikalleen. Mukava hoitajatyttö kävi välillä vaihtamassa tippapussin, joita meni kaikkiaan kolme kappaletta, ja kultainen mieheni istui vieressä lohduttelemassa.

Helsingin-lentomme lähti, ilman meitä. Meidän ei onneksi kuitenkaan tarvinnut murehtia asiasta, sillä Lufthansan henkilökunta oli luvannut järjestää meille paikat ensimmäiseltä mahdolliselta lennolta, kun vain selviäisi, mihin aikaan pääsen klinikalta pois. Tiputuksen loputtua lääkäri tuli kyselemään, millainen vointini on, ja haluaisinko lisää lääkkeitä. Vointini ei ollut vieläkään mikään kovin kaksinen - maailma keinui kuin olisin ollut laivassa, ja ripulikin vielä jatkui - mutta sen verran piristynyt olin, että laskettelin lääkärille hieman luikuria ja sanoin voivani hyvin. Pelkäsin, että jos kerron totuuden, emme ikinä pääse Frankfurtista pois.

Lasku oli iso, mutta ei onneksi sentään aivan niin iso, kuin olin kuvitellut.

Lääkitys maksoi 94,26 euroa ja hoito 290 euroa. Yhteensä koko lystistä sai siis pulittaa 384,26 euroa.

Klinikalta meidät kuljetettiin sellaisella lentokenttäautolla puolikuntoisille tarkoitettuihin odotustiloihin, jossa oli vanhuksia pyörätuoleissa ja yksi raskaana ollut nainen. Meille oli löytynyt paikat seuraavalta Lufthansan lennolta Helsinkiin, mutta odotteluaikaa oli kuitenkin lähemmäs neljä tuntia. Makasin pitkälläni penkeillä, koska edelleenkin keinutti.

Vaikka lento Frankfurtista Helsinkiin ei kestänyt kuin reilut kaksi tuntia, matka tuntui kiduttavan pitkältä. Sen päätteeksi seurasi vielä epätietoisuus siitä, millä lennolla matkatavaramme tulisivat. Lufthansan työntekijä oli sanonut, että matkatavaramme tulisivat myöhäisemmällä lennolla, mutta itse epäilin, että ne olivat jo tulleet alkuperäisellä lennollamme ennen meitä. Ilo oli suuri, kun bongasin meidän lennollamme tulleiden matkatavaroiden joukosta hihnalta kaksi varsin tutunnäköistä, hieman reissussa rähjääntynyttä laukkua. :-)

Nyt, kaksi päivää myöhemmin, oloni on jo lähes normaali, joten mistään kovin vakavasta ei onneksi tainnut olla kyse. Se tuli kuitenkin taas todettua, miten valtavan hyvää terveydenhoitoa länsimaissa - ainakin Saksassa ja Suomessa - saa. Apu tulee nopeasti, ja kaikkia kohdellaan samanarvoisesti. Hoito ja huolenpito oli Frankfurtissa aivan ensiluokkaista, ja saatoin sairastaa rauhassa, lääkäreiden ja hoitajien ammattitaitoon luottaen. Harmittaa vain se, että en siinä kunnossa tajunnut kiittää ketään, esimerkiksi sitä asiakas-lääkäriä, joka oli niin valtavan avulias ja ensimmäisenä paikalla. Jos lähetän ilmojen kautta kauniita ajatuksia kaikille, ehkä kiitos saavuttaa heidät joskus, jollakin tapaa. :-)

14 kommenttia:

  1. Iiiiiiiiiiiik!!!! Hui kamala! Onneksi olet kuitenkin nyt paremmassa kunnossa. Melko hurja matka. Nautihan Suomessa olosta! Minä onneton en ole päässyt käymään Suomessa sen jälkeen kun lähdin tänne.

    VastaaPoista
  2. Auts! Aika kamalan hurja kokemus! Onneksi tuo kuitenkin sattui Frankfurtissa,jossa oli hyvä hoito,vaikka kenttä onkin ihan painajaismainen,ainakin näin omasta mielestäni.
    Ennen kuin tulit tuohon laskukohtaan,ajattelin että laskukin olisi painajaismaisen suuri,mutta aika siedettävä kuitenkin oli.
    Mukavaa Suomessa oloa ja toivottavasti eivät pöpöt meni kaikki pois..

    VastaaPoista
  3. Laura, onneksi tuo meni tosiaan niin nopeasti ohi! Mistä lienee johtunut...

    Voi miten kurjaa, ettet ole päässyt ollenkaan käymään Suomessa lähtösi jälkeen! :-( Miten kauan olet ollut siellä yhtä soittoa? Minä yritän nauttia olostani, vaikka en kyllä tykkää talvesta yhtään. Lumi vielä menettelisi, mutta kylmyyttä vihaan...

    Yaelian, minustakin Frankfurtin kenttä on jotenkin tosi sekava. Sitä on jotenkin hirveän vaikea hahmottaa, ja olen siellä joka kerta ihan yhtä ulalla. Siitä olin kiitollinen, että tuo sattui tapahtumaan lentokentällä eikä lentokoneessa, jossakin Afganistanin yllä. :-) Muutenkin äkillinen sairastuminen lentokoneessa on ehkä pelottavimpia asioita, joita voin kuvitella, koska sieltä ei tosiaankaan pääse kovin äkkiä hoitoon.

    Yritän nauttia tuiskussa tarpomisesta ja ajatella myönteisesti: ilma on ainakin puhdasta ja raikasta, eikä konepellille tule taatusti ainuttakaan autoriksaa! :-D

    VastaaPoista
  4. Olipa tosi kamalan kuuloinen kokemus :(

    Itse pelkään ylikaiken vatsatautia matkustettaessa kun lääkäriinmeno jo pelkästään suomessa hermostuttaa. Maksoiko teillä vakuutus yhtään osaa laskuista? Miten teillä muuten vakuutusasiat menevät, onko teillä intialaiset vakuutukset ja millaisiakohan ne ovat?

    Nimim. entinen vakuutustäti

    VastaaPoista
  5. Taika (entinen vakuutustäti, hih): mulla on semmoinen jatkuva vuosimatkavakuutus ihan tavallisesta suomalaisesta vakuutusyhtiöstä, ja vielä en tiedä, korvaako vakuutus tuosta tapahtuneesta kuinka paljon. Soitin sieltä klikalta Tapiolaan, ja sieltä kertoivat, että heillä on sopimuslääkäreitä, joille pitäisi ensisijaisesti pyrkiä, jos ei ole ihan akuutti tapaus. Ne olisivat voineet kai laskuttaa vakuutusyhtiötä ihan suoraan, ettei olisi tarvinnut maksa itse mitään. Tuossa mun tapauksessa en kyllä olisi kyennyt mitään sopimuslääkäriä etsimään, kun en meinannut pysyä edes tajuissani. :-) Pitäisi tehdä nyt vahinkoilmoitus, ja sitten kai selviää, korvaako vakuutus mitään. Toivottavasti edes vähän. Kyllä Intiassakin matkavakuutuksia kuulemma on, mutta itse en kyllä uskaltaisi luottaa niihin. ;-)

    Matkalla sairastuminen on kyllä ihan kamalaa! Onneksi tuollaista ei ole ennen sattunut, ja toivottavasti ei satu vastaisuudessakaan.

    VastaaPoista
  6. Juu, minä se vain olen ollut tänne jumittuneena jo kuusi vuotta. Meidän elämä täällä on lähtenyt käyntiin niin hitaasti eikä ole ollut ylimääräistä rahaa ollenkaan :(. Kesti monta vuotta ennenkuin meillä oli tarpeeksi edes auton ostoon. iiik! Mutta pikkuhiljaa...

    Minultakaan ei muuten suonia löydy millään... huokaus... en ole mikään piikkipelkoinen mutta pikkuhiljaa alkaa tulemaan sellainen paniikkiolo kun tiedän että pitää mennä verikokeisiin, koska tiedän että ne yrittää ja yrittää ja yrittää. huokaus. Hitto että se joskus käy kipeää :(.

    VastaaPoista
  7. Laura, kuusi vuotta! No se on kyllä hirveän pitkä aika. :-( Toivottavasti pääset käymään pian Suomessa.

    VastaaPoista
  8. Tämä ex-vakuutustäti teki nimenomaan noita Tapiolan matkavakuutuksia vielä pari vuotta sitten :)

    En millään muista enää miten meni ellei käyttänyt just sopimuslääkäriä mutta Tapiola on aika luotettava firma ja korvauspuoli mun mielestä tosi joustava, toivottavasti tulee vähän rahaa takaisin.

    VastaaPoista
  9. Taika, onpa hassu yhteensattuma. :-)

    Kyllä mäkin ajattelin, että Tapiola voisi vähän joustaa ja maksaa takaisin, edes joitakin pennosia. :-) Kun eihän tuossa tilanteessa mitenkään voi lähteä sopimuslääkäreitä etsimään...

    VastaaPoista
  10. Huhhuh, mikä kokemus! Ei ole ollenkaan herkkua sairastaa matkalla. Toivottavasti Bangalore ei ole taudistasi vastuussa ;-)

    Hyvä, että sait niin tehokasta hoitoa Frankfurtissa - Saksahan onkin tehokkuudesta tunnettu. Lasku kuulostaa aika isolta, mutta tärkeintä, että pääsit OK kunnossa perille. Miten olet voinut Suomeen päästyäsi?

    VastaaPoista
  11. Anna, en kyllä ensimmäisenä lähtisi syyttämään Bangalorea! :-D Jotenkin vähän tuntuu, että tuo juttu ei voinut olla mikään ruokapöpö, kun se meni noinkin pian ohi. Toisaalta... katselin siellä Cafe Coffee Dayssa lentoasemalla, jossa sen sandwichin söin, yksiäkin muffinsseja, jotka oli päivätty 1. tammikuuta, ja silloin oli jo alkamassa melkein neljäs päivä tammikuuta. Yksi länsimaalainen nainen niitä muffinsseja osti, ja sanoinkin miehelleni, että eipä olleet kovin tuoreita muffinsseja ne. Siinä mielessä ajatellen se syömäni leipäkin saattoi olla ei-niin-kovin-tuore. Mutta mitäpä tätä spekuloimaan...

    Olen voinut Suomessa ihan hyvin, kiitos kysymästä. :-) Muutaman kerran on tosin tullut sellainen olo, että ajatuskin ruoasta on tökkinyt, mutta se on mennyt onneksi hyvin äkkiä ohi. :-D

    VastaaPoista
  12. No ompa sinulla ollut kokemus. Mulla melkein vastaavanlainen: sairastuin marraskuussa Goasta lähtiessämme. Aloin voida pahoin lentokentällä, ensin tuli hiki pintaan ja sitten hetken päästä palelin horkassa. Voin toisen kerran pahoin lentokoneessa juuri kun istuimme exit-paikoillemme, jossa purseri ja lentoemo ottivat vastaan matkustajia. Ehdin juuri pyytää pahoinvointipussin, ihan varmuuden vuoksi, kun oksensin rajusti. Lentokapteeni konsultoituaan lääkäriä Suomessa kielsi lentämisen...Mies sairastui vuorokautta myöhemmin. Neljä päivää makasimme molemmat ihan reporankoina sängyssä. Ema Group avusti hienosti meitä. Viikkoa myöhemmin pääsimme lentämään Suomeen. Vakuutusyhtiö on käsitellyt minun osalta hakemuksen ja miehen näyttää olevan vielä kesken...Kävin labrassa Suomessa. Tulos: kampylobakteeri. Söin toisen antibioottikuurin Suomessa.
    t. simran

    VastaaPoista
  13. Hirveetä, Simran! En osaa edes kuvitella, miten kauhea lentomatka teillä olisi varmaan ollut, jos olisitte päässeet koneeseen. Oli siis varmaan hyvä, että lääkäri ei päästänyt teitä koneeseen ja saitte levätä ihan rauhassa.

    Nuo tuollaiset bakteerit ovat pelottavia, kun tauti saattaa alkaa niin äkillisesti ja olla niin kova. Ahtaassa lentokoneessa kaikki tuntuu vielä tuhat kertaa kamalammalta, kun ei pääse edes pitkäkseen.

    Onneksi kuitenkin saitte asiantuntevaa apua ja selvisitte lopulta turvallisesti kotiin.

    VastaaPoista
  14. Minä olen myös omassa mielessäni monet kerrat kiitellyt sitä Finnairin lentokapteenia, että hän teki oikean valinnan, vaikka se aivan kamalalta aluksi tuntuikin. Istuin hotelliin päästyämme seuraavat n. 10 tuntia veskissä ja lääkäri tuli käymään hotellilla aamulla.
    Onneksi sinullakin: loppu hyvin, kaikki hyvin :D
    Mukavaa loppuaikaa Suomessa!
    t. simran

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3