Ennen kuin lähdetään kotimatkalle, sitä ennen kuitenkin vielä pari kuvaa Intiasta.
Ensinnäkin se onneton lintu. Sehän rupesi hautomaan muniaan palattuamme Dubaista eli joskus 21. helmikuuta, ja lintu hautoi edelleen samoja munia lähtiessäni Intiasta 18. maaliskuuta. Aasianturturikyyhkyn hautomisaika on 13–16 päivää, mutta tuossahan on mennyt jo melkein kuukausi. Olisiko ilmastointilaite kuitenkin pilannut munat jotenkin? Ja missä vaiheessa lintu tajuaa lopettaa hautomisen? 🫣
Juttelin linnulle aika usein, ja loppuaikoina lintu alkoi jutella minulle takaisin. Tai niin ainakin ajattelin, kun se sopotti suullaan sillä lailla jännästi. Voi lintunen. ❤️
Yhtenä aamuna olimme anopin kanssa keittiössä, kun huomasin ikkunasta, että nyt se naapurin kissa seisoi anopin istutuslaatikossa.
Lähtiessäni vähän myöhemmin keittiöstä kohtasin hupaisan näyn: kissa ja appiukko juoksivat peräkanaa meidän makuuhuoneestamme ulko-ovelle päin. Kissa oli käynyt vähän tutkiskelemassa makuuhuonettamme, ja appiukko oli ryhtynyt hätistelypuuhiin. Minä olisin tehnyt mielelläni kissan kanssa lähempää tuttavuutta, mutta koska anoppilassa ei tunnuta oikein välittävän kissoista, niin en viitsinyt minäkään innostaa kissaa tulemaan useammin anoppilaan.
Yhtenä päivänä näin pöydällä pakkauksen, joka näytti kaukaa katsottuna ihan koronatestipakkaukselta. Menin tutkimaan uteliaana pakkausta lähemmin.
Kyseessä olikin testipakkaus, jolla voidaan tutkia, onko maito aitoa vai onko sitä väärennetty lisäämällä siihen terveydelle haitallisia aineita.
Testillä pystytään selvittämään, onko maitoon sekoitettu pesuainetta, vetyperoksidia, ureaa tai boorihappoa. Olen pyrkinyt rajoittamaan maidon juomisen minimiin Intiassa, ja tämän jälkeen meni viimeisetkin maidonjuontihalut.
Näin KBR-puiston pysäköintialueella siisteimmän pysäköintilaitoksen ikinä. Koska en jaksa selittää, miten parkkisysteemi toimi, tässä video:
Oma Durgam Cheruvun ympäri kulkeva kävelyreittini oli uudistumassa, ja moskeijan lähelle oli tulossa uusi ulkokuntosali. Laitteet olivat vielä muoveissa, mutta sepä ei haitannut ihmisiä, jotka olivat jo innokkaina testaamassa laitteita.
![]() |
| Hyvästi, Durgam Cheruvu! |
Keskiviikkoaamuna oli tullut kauan odotettu hetki, kun lähdin kohti Hyderabadin lentokenttää ja aloitin kotimatkan. Edessä oli kolme lentoa: ensin Air Indialla Delhiin ja sitten Amsterdamiin ja lopuksi vielä KLM:llä Helsinkiin. Olin varannut koko matkan Air Indian kautta, ja pisimmän lennon Delhistä Amsterdamiin piti kestää kymmenen tuntia. Minulla oli Amsterdamissa vaihtoaikaa 1 tunti ja 50 minuuttia, ja sen piti olla ihan riittävästi.
Lähtöä edeltävällä viikolla rupesin katselemaan FlightAwaresta Amsterdamin lennon tilastotietoja, ja silloin huomasin, että lentoaika olikin pidentynyt yhteentoista ja puoleen tuntiin. Katselin lennon reittiä, jolloin tajusin, että lento joutui kiertämään Arabian niemimaalla pidemmän kautta, mikä pidensi matkaa. Kun lento näytti vielä lähtevän Delhistä melkein joka päivä myöhässä, olisi hyvin todennäköistä, etten ehtisi viimeiselle lennolleni Amsterdamissa. Pakkasin siis käsimatkatavaroihin perusyöpymistarpeet siltä varalta, että niin kävisi.
Lento Hyderabadista Delhiin lähti ajallaan, ja istuimet olivat mukavat.
Kävi vielä niin onnekkaasti, että viereeni ei tullut ketään, joten pääsin vessaan kätevästi ketään häiritsemättä.
![]() |
| Aamiaismenu. |
![]() |
| Eteläintialainen aamiaislautanen. Olisin ottanut vaihteeksi pohjoisintialaisen aamiaisen, mutta sitä ei ollut saatavilla. |
![]() |
| Lueskelin joutessani lentoyhtiön lehteä. |
Lehdessä oli juttua Delhin uudesta Maharaja-loungesta, joka oli avattu vasta helmikuussa. Luin jutun kiinnostuneena, sillä lippuni mukaan minulla oli pääsy samaiseen loungeen.
Parin tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Delhiin, jossa minulla oli vaihtoaikaa ruhtinaalliset kolme tuntia.
Maharaja-lounge ei ollut yhtään niin luksus kuin olin Air Indian lehden jutun perusteella kuvitellut.
Ruoka näytti kyllä todella hyvältä, mutta harmillisesti minulla ei ollut yhtään nälkä. Tykkään muutenkin säästää ruokailut lentokoneeseen, koska syöminenkin on mukavaa ajankulua pitkillä lennoilla.
Latasin kännykkääni Amsterdamin Schipholin lentokentän sovelluksen, jotta saisin heti laskeuduttuani ajantasaista tietoa Helsingin-lennon lähtöportista ja koneeseennoususta.
Nykyaikaisissa businessluokan istuimissa panostetaan todella paljon yksityisyyteen, jotta matkustajilla olisi oma rauha työskennellä, nukkua tai vain rentoutua. Tässä hyvä esimerkki Etihadilta lennoltamme Hyderabadista Abu Dhabiin tammikuun lopussa.
Etihadilla sai vedettyä sermin oman istumapaikan ja naapurin väliin, jolloin naapuria ei nähnyt lainkaan. Myös yhteyden käytävään sai suljettua eteen vedettävällä ovella, joten matkustaja sai halutessaan matkustaa aivan omassa kopissaan.
![]() |
| Jos vieressä istuu tuttu naama, niin silloin välisermiä voi olla kiva pitää auki. |
Air Indian Amsterdamin kone oli todella vanhanaikainen, ja koko businessluokka oli yhtä avonaista tilaa. Minkäänlaisesta yksityisyydestä ei ollut siis tietoakaan.
Tämä oli kyllä erikoisin businessluokka, jonka olen ikinä nähnyt! Kaikki näytti jotenkin tosi minikokoiselta, ja minusta vaikutti siltä, että businessluokka oli tehty perheiden tarpeita ajatellen.
![]() |
| Lentoemännän sarimainen asu. |
Koneessa olikin pari lasta, jotka olivat juuri löytäneet oman äänensä. Lapset kokeilivatkin äänilahjojaan kiitettävästi koko matkan ajan lukuun ottamatta ihan viimeisiä tunteja, jolloin he nukkuivat.
Lataan kaikki laitteet aina ennen koneeseennousua, mutta nyt en ollut viitsinytkään ladata kännykkääni loungessa, koska "lataisin sen sitten koneessa". Puhelimen lataaminen koneessa osoittautui hankalaksi, sillä laturini ei toiminut pistorasiassa. Tarvittiin adapteri, jota minulla ei tietenkään ollut. Onneksi lentoemäntä löysi jostain adapterin ja toi sen minulle. Siitä ei ollut kuitenkaan mitään hyötyä, koska adapteri ei pysynyt pistorasiassa vaan lähti aina irti. Koneessa ei ollut USB-latausmahdollisuuttakaan, joten päätin laittaa kännykkäni kiinni.
Viihdesysteemi oli todella vanhanaikainen ja jäi jumiin kaksi kertaa. Lentoemännän piti käynnistää järjestelmäni aina uudelleen. Kolmannella kerralla luovutin ja päätin olla katsomatta laitteesta mitään, kun se jumittuisi kuitenkin. Luojan kiitos minulla oli neuletyö mukanani, koska muuten tunnit olisivat saattaneet olla aika pitkiä. 🫣
Arvioitu saapumisaikamme Amsterdamiin oli 20.19, ja kun Helsingin-lento lähtisi 20.45, myöhästyisin lennolta, ellei jotain ihmeellistä tapahtuisi.
Ruuissa ei ollut kyllä valittamista, ja alkuruoka oli suorastaan erinomainen. Lohta!
![]() |
| Suurimman osan lennosta tuijottelin tätä näkymää, kun viihdesysteemini oli jäänyt jumiin kielivalintakohtaan. |
Lentomatka oli pitkä ja piinallinen, mutta niin vain tämäkin lentomatka oli lopulta ohi. Laskeuduimme Amsterdamiin hieman ennen puolta yhdeksää, ja koska näin kännykästäni, että Helsingin-lento oli lähdössä ajallaan, tiesin, etten ehtisi lennolle. Minunhan piti mennä vielä passintarkastuksen läpikin, koska olin saapunut Schengen-alueelle.
Melko tarkalleen samalla hetkellä kun astuin koneesta ulos, Schiphol-sovellus kertoi, että Helsingin-lennon lähtöportti oli sulkeutunut.
| Se siitä sitten. |
Tuloportilla oli vastassa lentoaseman työntekijä, joka neuvoi minua jatkamaan T2:een Transit Deskille. Matka lentoaseman läpi sinne tuntui loputtoman pitkältä, mutta lopulta KLM-kyltein varustettu vaihtomatkustajien palvelupiste löytyi. Siellä ei kuitenkaan pystytty auttamaan minua, koska lentoni oli varattu Air Indian kautta. Ainoastaan Air India pystyisi varaamaan minulle korvaavan lennon. Sain ohjeen mennä Air Indian lähtöselvitystiskille, joka löytyisi lähtöhallista numero 3.
Niin seurasi toinen pitkä vaellus läpi lentokentän. Saapuessani lähtöhalli kolmoseen pahat aavistukset alkoivat vallata mieleni, sillä lähtöhalli oli lähes tyhjä, ja vain muutamien tiskien takana istui virkailijoita. Haeskelin aikani Air Indian tiskiä, mutta en löytänyt sitä, joten menin kysymään neuvoa toisen lentoyhtiön tiskiltä. Siellä istunut nainen viittilöi, että tuossahan se Air Indian lähtöselvitystiski on, mutta se on jo suljettu tältä päivältä. Tiski oli sulkeutunut ehkä kymmenen minuuttia aiemmin ja avautuisi taas huomenna puoli viideltä. Sain naiselta myös puhelinnumeron Air Indian asiakaspalveluun, josta voisin tiedustella uutta lentoa, jos en haluaisi odottaa huomiseen asti.
Istuskelin väsyneenä ja hikisenä tyhjässä lähtöhallissa miettimässä seuraavaa siirtoani. En halunnut soittaa Air Indian asiakaspalveluun Intiaan, koska sehän tulisi hirveän kalliiksikin, joten päätin odotella huomisaamuun. Mutta missä viettäisin yöni? Kermaperse kun olen, yön viettäminen lentokentällä ei houkuttanut, mutta onneksi heti lentokentän ulkopuolella ja lentoaseman sisälläkin näytti olevan hotelleja.
Tässä vaiheessa ukkeli viestitteli minulle Intiasta, vaikka kello oli siellä jo vaikka mitä, ja sain yhteyden ukkeliin. Tiukassa paikassa on niin huojentavaa, kun pääsee juttelemaan tutun ihmisen kanssa, vaikkei toinen pystyisi edes auttamaan mitenkään. Ukkelikin oli sitä mieltä, että minun kannattaisi mennä nukkumaan ja tulla aamulla uudestaan lentokentälle, kun tänään ei kuitenkaan lähtisi enää lentoja Suomeen.
Kävelin siis lentokentän vieressä olevaan hotelliin, josta löytyi minulle huonekin. Pääsin suihkuun ja nukkumaan, ja kiitin mielessäni sitä, että olin pakannut käsimatkatavaroihin yöpaidan, hammasharjan ja sen sellaiset. Matkalaukkunihan olivat missä olivat.
![]() |
| Hyvää yötä! |
Heräsin seuraavana aamuna jo neljältä, joten kävin pikaisesti suihkussa ja join kupin kahvia, ja lähdin ennen viittä lentokentälle. Air Indian väkeä ei kuitenkaan vielä näkynyt, joten menin varmistamaan lähtöselvitystiskin tarkan sijainnin toisen lentoyhtiön tiskiltä. Nainen oli jostain syystä todella töykeä, ja annoin naiselle asiasta palautetta. Selvisi kuitenkin, että Air Indian tiski oli rivissä 24 ja että se avautuisi tosiaan puoli viideltä – illalla! Siis vasta 16.30 eikä 4.30, kuten olin edellisiltana ymmärtänyt. 🫣
Ei siis auttanut muu kuin palata hotellille ja soittaa Air Indian asiakaspalveluun. Maksoi mitä maksoi.
![]() |
| Hyvää huomenta, Amsterdam! |

Ennen puhelua kävin kuitenkin syömässä hotellin aamiaisen, joka oli ihana. En muista, että minulla olisi ollut koskaan aamiaisella niin nälkä kuin nyt. Valikoima ei ollut ehkä runsain mahdollinen, mutta kaikki oli priimaa, ja leipä oli suorastaan taivaallista. Siitä oli niin kauan, kun olin saanut kunnollista leipää!
Inhoan soitella ulkomaisiin palvelunumeroihin, koska minulla on vaikeuksia ymmärtää englannin erilaisia aksentteja, mutta onneksi ymmärsin langan päähän osunutta naista suhteellisen hyvin. Pitkän puhelun tulos oli se, että minun pitäisi käydä etsimässä lentokentältä matkalaukkuni, ennen kuin Air India voisi varata minulle uuden lennon, koska muuten matkalaukkuni saattaisivat kadota. Toinen vaihtoehto oli odotella puoli viiteen, jolloin Air Indian lähtöselvitystiski aukeaisi. Koska laukkujen katoaminen eikä toisaalta odotteleminenkaan kuulostanut kivalta, alkoi projekti nimeltä matkalaukkujen metsästys.
En jaksa selostaa etsintäprojektin joka vaihetta, mutta kerrottakoon, että monessa paikassa tuli käytyä.
Laukkasin niin monta kertaa lentokenttää edestakaisin, että varmaan joku ihmetteli valvontakamerasta, mikä on tämän kukkaverkkariin pukeutuneen naisen agenda. 🤭
![]() |
| Tuli ilmi sellainenkin seikka, että eri lentoyhtiöiden matkatavaroita käsittelevät eri firmat. Dnata käsittelee Air Indian matkatavarat, ja tässä olen juuri löytänyt heidän palvelutiskinsä. |
Lopulta löytyi mystinen huone numero 16, josta ihmiset voivat käydä hakemassa laukkunsa. Virkailija ei voinut kuitenkaan päästää minua sisään laukkuvarastoon, koska minulla ei ollut mitään todisteita siitä, että laukkuni olivat Schipholilla. Ehdotin, eikö mies voisi käydä etsimässä laukkujani tuntomerkkejä vastaan, mutta mies ei voinut jättää tiskiä valvomatta, koska hän oli siellä töissä yksin.
Etsiskelin laukkujani Air Indian sivustolta laukkujeni tunnistenumeroilla, ja sain selville, että järjestelmän viimeisin tieto laukuistani oli Delhistä, jossa ne oli käsitelty koneeseen lastaamista varten. Olivatko laukkuni siis vielä Delhissä?
Löysin jostain Schipholin palvelunumeron, ja sain sieltä neuvon kysyä Dnatalta sähköpostitse, olivatko laukkuni Schipholilla. Oli kuitenkin niin aikainen aamu, että kukaan ei ollut vielä vastailemassa sähköposteihin, ja vastauksen odotteleminen ärsytti. En nähnyt kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin odotella varmistusta tai sitten odottaa Air Indian lähtöselvitystiskin avautumista. Lentokentältä käsin laukkuni voitaisiin liittää uuteen lentooni – jos laukkuni nyt edes ylipäänsä olivat Amsterdamissa – mikä ei onnistunut puhelinpalvelussa.
![]() |
| Tulipahan nähtyä Amsterdamin lentokenttää. |
![]() |
| Amsterdamin lentokentältä pääsisi junalla Pariisiin! |
Ukkeli neuvoi minua käymään vielä KLM:n toimistossa, koska ehkä KLM pystyisi jäljittämään laukkuni. Olin hieman vastahakoinen, koska olin nähnyt jo useampaan kertaan, että KLM ei pystynyt tekemään mitään, koska matkani oli varattu Air Indian kautta. Ukkeli kuitenkin väitti, että KLM pääsisi näkemään järjestelmistään, olivatko laukkuni Schipholilla, joten lähdin KLM:n toimistoon. Toimistoa ei tarvinnut etsiskellä, sillä tiesin tasan tarkkaan, missä se oli, koska olin kävellyt sen ohi niin monta kertaa. 🤣
KLM:n toimistossa vuoronumerolaitteen vieressä oli kaksi naista, jotka tiedustelivat asiaani. Naiset näkivät laitteeltaan, että laukkuni näyttivät olevan Schipholissa. Laukkuni oli kuulemma lastattu edellisiltana Helsingin-koneeseen mutta otettu lopulta koneesta pois, koska minä en ollut ilmestynyt lennolle. Ihmettelin mielessäni, miten nopeasti laukut voidaan lastata koneesta toiseen, kun laukkuni olivat ehtineet käydä jo Helsingin-koneessakin. Aikamoista! Sitten naiset rupesivat ihmettelemään Air Indialta saamaani neuvoa hakea matkalaukut itselleni, ja he menivät kysymään neuvoa kollegoiltaan.
Seurasin sivusta KLM:n virkailijoiden keskustelua, ja naamat olivat sen verran vakavat ja äänenpainot kiihkeät, että kerkesin jo hieman huolestua. Lopulta yksi virkailija pyysi minut tuohtuneena luokseen ja rupesi päivittelemään minulle, miksi ihmeessä Air India oli käskenyt minua hakemaan laukkuni itselleni, ennen kuin Air India voisi varata minulle uuden lennon. Sehän oli ihan naurettava ajatus! Laukkujen saamisessa kestäisi monta tuntia!
Lopulta samainen virkailija neuvoi minua soittamaan Air Indialle ja käskemään Air Indiaa varaamaan minulle välittömästi uuden lennon. KLM:llä hoidettaisiin kyllä laukkuni uudelle lennolle! En ehtinyt liikahtaa paikaltani, kun virkailija keksi, että hänpä soittaakin itse Air Indialle, ja pyysi minua valitsemaan kännykästäni saman numeron, johon olin aiemmin soittanut. Kun olin päässyt alkuvalikosta ohi, ojensin puhelimeni virkailijalle, ja nainen antoi Air Indian kuulla kunniansa: Miksi asiakkaalla pitää olla matkalaukut, ennen kuin voitte varata hänelle uuden lennon? Eihän siinä ole mitään järkeä! Teidän olisi pitänyt hoitaa tämä asia jo yöllä, eikä jättää asiakasta yksin! Nyt asiakas on joutunut maksamaan itse hotellinsa ja viettämään koko yön lentokentällä! Businessluokan asiakas vielä! Miten voitte kohdella asiakkaitanne näin huonosti! Nyt tehdään sillä tavalla, että te varaatte asiakkaalle uuden lennon tälle päivälle, ja me täällä hoidamme asiakkaan matkalaukut uudelle lennolle!
Puhelu jatkui ja jatkui, kun Air India ei olisi millään suostunut varaamaan minulle uutta lentoa, koska KLM operoi Amsterdam–Helsinki väliä. Minustakin on päivänselvä asia, että jos asiakas on varannut lentonsa yhden ja saman lentoyhtiön kautta ja jää lennolta lentoyhtiön myöhästymisen takia, lentoyhtiön tulee varata asiakkaalle uusi lento. En ymmärrä, miten tämä oli niin vaikea asia Air Indialle.
Välillä KLM:n virkailija odotti pitkiä aikoja, kun linjan päässä ollut Air Indian työntekijä kävi ilmeisesti kysymässä neuvoja ylemmiltään, ja sitten puhelu jatkui taas. Puhelu kesti kokonaisuudessaan 35 minuuttia, ja lopputulema oli se, että Air India varasi minulle lopulta paikan saman päivän iltapäivälennolle Helsinkiin. Tämäkään ei tullut helpolla, sillä Air India olisi halunnut varata minulle jostain syystä lennon vasta seuraavaksi päiväksi, vaikka KLM:n virkailija sanoi selvästi, että tälle päivälle – ja businessluokkaan!
Kun puhelu oli päättynyt, virkailijakin oli niin riemastunut, että hän tuli halaamaan minua. Melkoinen väsytystaistelu! 😂
Viimeiseksi KLM:n virkailija laittoi vielä eteenpäin tiedot laukuistani, jotka piti yhdistää uuteen lentoon, ja tulosti minulle koneeseennousukortin. Niin minulla oli vihdoin ja viimein kädessäni lentolippu ja tieto siitä, että laukkuni saattaisivat tulla samalla lennolla kuin minä. En tiedä, missä olisin ilman tätä naista, joka otti tapaukseni hoitaakseen, vaikkei hänen olisi todellakaan tarvinnut tehdä sitä. Kyllä maailmassa on ihania ihmisiä. ❤️
Kävin hotellissa pakkaamassa vähäiset tavarani, kirjoittauduin ulos ja palasin taas lentokentälle. Harvoin on yhtä lyhyt matka lentokentälle! 🤣
![]() |
| Laitoin hyvän kiertämään, ja jätin siivoojalle pienen tervehdyksen. |
Hollanti on tunnettu tulppaaneistaan ja hollannikkaistaan, ja näistä osattiin ottaa kaikki ilo irti lentokentälläkin.
Olin ehtinyt jossain vaiheessa googlettaa Amsterdamin nähtävyyksiäkin, jos en pääsisikään lähtemään Amsterdamista saman päivän aikana, ja Amsterdam vaikutti niin kivalta kaupungilta, että haluan sinne pian uuudestaan. Siis muuallekin kuin lentokentälle!
Juuri kun olin menossa turvatarkastukseen, puhelimeni soi. Numero näytti sellaiselta, että päätin vastata. Linjan päässä oli Air Indian virkailija, ilmeisesti sama henkilö, joka oli aiemmin keskustellut KLM:n virkailijan kanssa. Mies puhui todella selvää englantia, pahoitteli tapahtunutta ja kävi vielä läpi edellisillan tapahtumia. Mies oli äärimmäisen kohtelias ja sanoi varmistavansa, että laukkuni olisivat lähdössä samalla lennolla kuin minä ja lupasi ilmoittaa asiasta minulle vielä myöhemmin (minkä mies tekikin). Air India korvaisi hotelliyöpymiseni sekä ruokakustannukseni, ja mies auttaisi minua tarvittaessa korvauspyyntöni tekemisessä. 🤭
![]() |
| Kukkaverkkaritäti on löytänyt tiensä KLM:n loungeen. |
![]() |
| Laukkuni odottivat kärryssä koneeseen lastaamista (punainen ja ruskea). |
![]() |
| Siinä tulee isompi kaveri. Pienempi sujahti jo koneen uumeniin. |
Hetken päästä koneen henkilökunta kuulutti useampaa aasialaiselta kuulostavaa nimeä, että jos tämän nimiset henkilöt ovat koneessa, ilmoittautukaa henkilökunnalle. Kyseisiä henkilöitä ei ilmeisestikään ollut koneessa, koska laukkuhihna alkoi pyöriä toiseen suuntaan, ja koneesta jääneiden henkilöiden laukkuja otettiin ulos koneesta.
![]() |
| Sinne jäivät. |
Ennen lentoa tuli vielä toinenkin erikoisempi kuulutus: matkustajia kiellettiin kuvaamasta tai videoimasta henkilökuntaa ilman henkilökunnan lupaa. Ihmettelin tätä aluksi, mutta ehkä syynä oli se, että yksi stuerteista oli poikkeuksellisen komea. Hän muistutti ulkonäöltään jalkapalloilija Ronaldoa mutta oli nuorempi ja paljon komeampi – oikea mieskarkki. 🤭
Lunta ei näyttänyt olevan muualla kuin Vihdin laskettelurinteessä.
![]() |
| Suomi-maisemia. ❤️ |
![]() |
| Kiitos KLM! Ensiluokkaista palvelua. |
Ihmiset poistuivat laukkuineen yksi kerrallaan, kunnes jäljellä olin vain minä ja pari muuta. Sitten laukkuhihna pysähtyi ja keltaliivinen lentoaseman työntekijä ilmoitti, että kaikki laukut olivat tulleet. Lisää ei enää tulisi.
![]() |
| Hihna tyhjeni. |
Anteeksi mitä? Missä oli punainen laukkuni, jonka olin omin silmin nähnyt tulevan koneeseen?
Minä ja muut ilman laukkuaan jääneet kokoonnuimme yhteen ihmettelemään. Kävi ilmi, että olimme kaikki tulleet edellisenä päivänä Air Indian lennolla Delhistä ja myöhästyneet kaikki samalta Helsingin-lennolta. Olinkin katsellut, että muut laukuitta jääneet näyttivät intialaisilta. Lentoaseman työntekijä neuvoi meitä menemään lentoyhtiön palvelutiskille ja tekemään ilmoituksen puuttuvista matkalaukusta. Samassa kännykkääni kilahti viesti, jossa KLM pahoitteli sitä, että toinen laukuistani ei ollut päässyt lennolle. Sama ilmoitus tuli vielä sähköpostiinkin.
Tämän oli pakko olla vitsi. Minulla oli kuvakin todisteena siitä, kun laukkuni lastattiin koneeseen! Laukku oli ihan satavarmasti minun laukkuni, koska minulla on matkalaukussa sininen nallen pään muotoinen matkalaukkutägi, ja olin bongannut senkin lentokoneen ikkunasta.
Eihän siinä auttanut kuitenkaan muu kuin mennä muiden perässä palvelutiskille raportoimaan puuttuvasta laukustani. Kuulin, kuinka viereisellä tiskillä intialainen pariskunta oli jatkamassa matkaansa Rovaniemelle ja pyysi toimittamaan laukkunsa Airbnb-asuntoon, jonka osoitetta nainen rupesi etsimään. Minun edelläni ollut mies ei puolestaan edes muistanut, minkä värinen hänen laukkunsa oli. Vähän hankala löytää laukkua, jos ei tiedä, miltä se näyttää. 🤣
Esitin asiani virkailijalle, joka soitti johonkin numeroon. Hetken päästä nainen ilmoitti minulle ykskantaan: "hihna yksi". Hetkinen. Ymmärsinkö oikein? Oliko laukkuni jollakin toisella hihnalla?
Ja sieltähän se laukkuni löytyi, ykköshihnan päästä!
![]() |
| Onneton jätetty tänne yksinään. |
![]() |
| Viinikin on vinossa. 🤣 |
Olen ollut Suomessa nyt kokonaisen päivän, ja on jo alkanut tuntua siltä, että tässähän voisi vaikka taas lähteä jonnekin.


.jpg)



















































No jopas oli matka!! Ja tuo Air Indian businespuoli naytti kuin jostain 70-luvulta suunnilleen, ihan hilliton. Olen muuten viime aikoina kuullut kaikenlaista negatiivista kyseisen lentoyhtion ja tyontekijoidensa toiminnasta. Ihan viimeseen asti sun hermoja koeteltiin noiden laukkujen kanssa, huh. Mulla kestaisi varmaan viikko toipua tuollaisesta matkasta. Enka lennoile lahtisi varmaan piiiiitkaan aikaan.
VastaaPoistaMä en ollut uskoa silmiäni, kun näin tuon Air Indian koneen. 🤣 Mietin, että onko tämä edes todellista. Kone ei vastannut ollenkaan nykypäivän businessluokan vaatimuksia, ja tuli jopa mieleen, oliko Air India ottanut käyttöön jonkin vanhan koneen.
PoistaSe KLM:n virkailija, joka soitti Air Indiaan, vannotti minua, että en saisi enää koskaan lentää Air Indialla. 😂 Että noin kammottavaa palvelua ei pitäisi kenenkään matkustajan saada. Eipä silti, että tekisi itsenikään mieli enää lentää kansainvälisiä lentoja Air Indialla. Intian sisäisiä lentoja on vähän pakko lentää sillä, koska niin moni intialainen lentoyhtiö on lopettanut viime vuosina, ja jäljellä on enää muutama. Tuokin Hyderabad–Delhi -lennon kone näytti olevan entinen Vistaran kone. Vistara oli intialainen lentoyhtiö, joka lopetti toiminnan sulautuessaan Air Indiaan vuonna 2024. Se oli harmi, sillä Vistara oli tosi hyvä lentoyhtiö.
Viikonloppuja! 🤗
Hei mikä värikäs kertomus! Aivan ihana. Kyllä sitä kaikkea jännää tapahtuu kun on pitkiä lentoja ja jatkoyhteyksiin ei ole tarpeeksi aikaa.
VastaaPoistaNykyisin tuntuu että matkustajia on valtavan paljon olipa mikä tahansa high/low season aika matkustuksen tekoon. Mutta sinulla on aina hohtoa noissa lentomatkoissa. Me on matkustettu aina economy class ja se on sellaista ahdasta istumista kuin sardiinit purkissa. Meitähän oli ennen koko poppoo, neljä henkeä kun koko pikku perheemme matkusteli. Silloin saatiin varata jopa koko penkkirivi käyttöömme. Nykyään mennään vähemmällä ryhmällä.
Aikoinaan miehen kanssa jäätiinHeathrow'in kentälle Lontoossa. Silloin vuonna keppi ja kivi olivat myös äitini ja isäni käymässä meidän luona Dallasissa. Heitä piti ohjata jatkolennolle että pääsivät kielitaidottomina Helsingin lennolle. Ja me tietysti jäätiin meidän eri lennolta koska aika loppui kesken. En muista miten ne lennot eivät olleet yhdessä. Silloin kuitenkin British Airways järjesti jatkolennon Hkiin ja antoi meille lentkokentän hotelliin voucher lippukkeen jolla saimme olla yön yli ilman mitään kustannuksia, jopa aamiainen kuului myös kuvioihin. Tosi hyvä palvelu.
Myös silloin vielä kun oli olemassa se kuuluisa PanAm lentoyhtiö niin siihen saatiin business luokan upgrade jo Helsingissä kentällä. Kone oli melko tyhjä silloin ja jostain kumman syystä meillä kävi hyvä säkä ja päästiin "paremmille penkeille." Eikä tarvinnut maksaa ylimääräistä.
Kaikenlaista on tapahtunut mutta aina niistä on selvitty. Laukkuja on joskus myöhästynyt mutta niitäkin on tuotu kotiin tai haettu kentältä. Viimeksi tyttö stressasi ison laukkunsa kanssa koska se tuli toisella lennolla Austiniin ja siinä oli kaikki hänen Qatar ostoksensa ja meidän ihanat tuliaiset. Mutta laukku tuli! Vaan olihan niissä reklamaatio papereissa ja puhelinsoitoissa oma numeronsa. Tytöltä meinasi mennä hermot. Mutta nekin sitten ilmaantuivat ilman mitään rosoja takaisin ja hän oli mielissään että kaikki tavarat (myös sellainen kallis hajuvesi pullo jonka hänen ystävänsä oli hänelle antanut lahjaksi) olivat ehjinä.
Hyvää maaliskuun loppua Suomeen ja mukavaa kevään odotusta! Lissu
Pitkät ja monivaiheiset lennot tuovat kyllä usein jännitystä elämään. 😅
PoistaMInä olen huomannut saman, että ihmiset matkustavat nykyään ihan kaikkina aikoina paljon enemmän kuin ennen, tai siltä ainakin tuntuu.
Monenlaista on teillekin lennoilla sattunut. 🤭 Onneksi kaikki on selvinnyt aina kuitenkin parhain päin. Ja jälkeenpäin ikäviäkin kokemuksia voi muistella huumorilla. 😅
Kaikenlaista on sattunut itsellenikin, ja aina jos olen myöhästynyt lennolta, lentoyhtiö on tarjonnut majoituksen ja ruoatkin. Air India oli nyt jostain syystä päättänyt niuhottaa. Saapa nähdä, saanko ikinä mitään korvauksia, vai jäikö kaikki vain sananhelinäksi. Vähän epäilyttää.
Matkatavaroiden kanssa on sattunut myös kaikenlaista, ja ikimuistoisempia juttuja on se, kun ukkelin matkalaukut jäivät matkalle (muistaakseni Delhiin) ja tulivat Hyderabadiin vasta kolmen vuorokauden päästä. Minulla oli laukuissa kolme tai neljä vajaan kilon pakkausta Oltermannia, ja juustot olivat sulaneet epämuodostuneiksi keltaisiksi möllyköiksi, kun ne olivat olleet ties missä lämpötiloissa yli kolme vuorokautta. Minä olin niin harmissani, että tungin juustot Intiassa vain jääkaappiin ja päätin syödä ne kaikesta huolimatta. Näin tein, vaikka kyllähän se ulkomuoto hieman ällötti (juustojen; ei oma 😂).
Kiitos sitä samaa sinulle! 😘
No oli siulla revohka, että kotiin pääsit! Eipä tarvinnut lenkille , kun sait juoksennella ympäri asemaa kuin proverbiaalinen Hatin hurtta.
VastaaPoistaHatin hurtta! 😂 En tiedä, kuka hää mahtoi olla, mutta kuulostaa hyvin osuvalta vertaukselta. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
PoistaMukavaa viikonloppua, Ilona! 🤗
Tervetuloa koti Suomeen tosi vaiherikkaan lentomatkan jälkeen.
VastaaPoistaKiitos, Tytti! 🥰 Kaunista viikonloppua sinulle! ☀️
PoistaKiitos kaikista Intiasta kirjoitetuista jutuista! Kaikki on luettu ja mukana eletty! Kirjoitat niin mielenkiintoisesti, että ihan kuin olisin itse ollut mukana.
VastaaPoistaOho, maailmanpyöräparkki! Aikamoinen!
Outoa, että sait sellaisen ohjeen, että itse pitäisi hakea laukut, jos ei halua, että ne katoaa. Voi AirIndia minkä teit. KLM:lle pisteet.
Keväisin terveisin, Hanna
Kiitos itsellesi, että olet jaksanut lukea ja elänyt mukana tapahtumissa. Ihana kuulla! 🤗
PoistaTuo parkkisysteemi oli kyllä semmoinen näky, että leukani loksahti maahan, kun näin sen ensimmäisen kerran. 😅 Kaikkea sitä keksitäänkin.
Sieltä puhelinpalvelusta annettiin ohje hakea laukut ymmärtääkseni siksi, että Intiasta käsin ei ole mitään yhteyttä Amsterdamin lentoaseman tietokantoihin, joten sieltä ei olisi pystytty yhdistämään laukkuja uudelle lennolle, ja laukut olisivat jääneet "irrallisiksi". Jos olisin odotellut sinne puoli viiteen, että Air Indian tiski aukeaa, laukkuja ei olisi tarvinnut hakea, koska niiden yhdistäminen uuteen lentoon olisi onnistunut lentokentällä. Mutta eihän sitä nyt voi koko päivää peukaloitaan pyöritellä ja odotella iltaan asti jonkin tiskin aukeamista, vaan pitää päästä heti aamusta viemään asioita eteenpäin. 🤭 KLM:ääkin on kuulemma moitittu kovasti (näin kertoi se minulle lennon soittanut virkailija), mutta itse voin vain ylistää KLM:n toimintaa. 🥳
Mukavaa kevään jatkoa, Hanna! 😍