Repolainen kirjoitteli ihanista kokkailustaan, joiden lopputuloksia katselin hieman – hyvällä tavalla 😘 – kateellisena. Postaus oli sillä tavalla inspiroiva, että se sai minut pohtimaan omaa suhdettani ruoanlaittoon. Varmaan olen pohtinut tätäkin asiaa jo tsiljoona kertaa aikaisemmin, mutta pohditaanpa taas.
Minähän olen valmistunut joskus ravintolakokiksikin, mutta ei kokkaamisesta minulle mitään ammattia tullut. Huomasin nimittäin jossain vaiheessa, että minulla ei olekaan mitään intohimoa kokkaamista kohtaan (vaikka toisin olin kuvitellut!) ja että ruoanlaitto on minulle oikeastaan pakollinen paha. Edelleenkin ihmetyttää, miten päädyin kyseiseen kouluun ja miten onnistuin valmistumaankin sieltä. Luulin vissiinkin, että kun pääsisin kokkikouluun, alkaisin loistaa, ja minusta kuoriutuisi joku jamieoliver. Eipä aikaakaan, kun pääsisin keittämään Helsingin tunnetuimpiin ravintoloihin, minulta rupeaisi ilmestymään keittokirjoja, ja lopulta päätyisin koko Suomen tuntemaksi televisiokokiksi. Sehän se on se uran huipentuma – päästä telkkariin. No näinhän se elämä pääpiirteissään menikin. 😆 Urapolkuni alkoi kasvaa saniaista ja vuohenputkea, ja kokkivaatteet jäivät homehtumaan jonnekin laatikon pohjalle.
Herkullinen kebab-annos à la Sodankylän Neste. |
Mutta pitäähän sitä ruokaa kumminkin joka päivä laittaa, jollei halua elää eineksillä tai syödä joka päivä ravintolassa. Eineksiä tulee vedettyä toki joka päivä lounaalla (keittojen muodossa), koska haluan, että lounas (ja aamiainen ja välipala 😆) ilmestyy eteeni mahdollisimman vähällä vaivalla. Minulle ei myöskään tuota ongelmaa syödä samaa ruokaa vuosikaudet, kuten kaikki jo varmasti tietävätkin (nimimerkillä Weetabix). Kun syö aina samaa ruokaa, ei tarvitse valjastaa arvokkaita aivosolujaan seuraavan aterian sisällön pohtimiseen, vaan voi käyttää senkin ajan johonkin järkevämpään, esimerkiksi internetissä roikkumiseen.
Ruoanlaitto on minusta ihan turhaa puuhaa, sillä en voi ymmärtää, mitä järkeä on kuluttaa mielettömästi aikaa keittiössä, kun huomenna ne tämän päivän upeat ateriat vedetään kumminkin vessanpöntöstä alas. Eikö silloin ole ihan sama, mitä suustaan sisään tunkee, jos siis kuitenkin saa ruoastaan kaikki tarvitsemansa ravintoaineet? Miksi ihmeessä pitäisi viettää keittiössä monta tuntia, jotta saisi väännetyksi viiden tähden gourmetillallisen, kun ei sitä viiden minuutin (tai kymmenen, jos syö oikein hitaasti) päästä enää ole? Juhlat, kokoontumiset ystävien kanssa ja sen sellaiset ovat toki asia erikseen, ja niiden takia jopa minä haluan nähdä vaivaa. Tarkoitankin nyt ihan arkiruokaa, jota syödään vain siksi, että pysyttäisiin hengissä.
Nyt on houkuttelevan näköinen ravintola-annos. |
Vaikka päivän muut ateriat tulevat eteeni varsin helpolla, illaksi pitää kuitenkin laittaa jotain. Illallinen on ensinnäkin minulle ainoa "kunnon" lämmin ateria, ja toiseksi se on arkipäivinä minulle ja ukkelille päivän ainoa yhteinen ateria. Vaikka en tykkää ruoanlaitosta, niin vieläkin enemmän vihaan sitä, kun joka päivä pitää miettiä, mitä tänään syötäisiin. Ai jumalauta, että menee joskus hermot. On päiviä, että vatvon ja vatvon asiaa, ja mitä enemmän yritän miettiä, sitä pahempaan juntturaan aivoni tuntuvat menevän, eikä mieleeni tule yhtäkään järkevää vaihtoehtoa. Sitten istun jälleen kerran läppärin eteen ja näpyttelen Googleen 'mitä tänään syötäisiin' tai 'dinner ideas' tai vielä mieluummin: 'easy dinner ideas'. Sitten seuraa maanista hakutulosten selailua, jonka lopputulos on yleensä se, että pääni on yhtä tyhjä kuin ennen googlettamistakin, mutta vitutus on tuplaantunut, ellei jopa triplaantunut. Ja tätä sitten joka saamarin päivä, tai ainakin aika usein.
Jotain tämä kaipaisi, mutta mitä? |
Tilannetta toki helpottaa, jos jääkaapissa on intialaisia vihanneksia. Silloin mahdollisuudet ovat rajallisemmat kuin että jos kaapissa ei olisi mitään potentiaalista kokattavaa ja pitäisi lähteä kauppaan. Mutta jos niitä intialaisia vihanneksia ei ole, v-käyrä alkaa uhkaavasti nousta jo aamusta. Usein kysyn ukkelilta, mitä hän haluaisi illalla syödä, ja noin 20 prosentin varmuudella saan jonkin muun vastauksen kuin 'ihan mitä vain'. Joskus elän vaarallisesti ja päätän mennä kauppaan ilman etukäteissuunitelmaa: päätän katsoa, mikä näyttää kaupassa hyvältä, ja ostaa sitä. Yleensä tämä kosahtaa reisille ja pyörin kaupassa turhautuneena, kun kaikki näyttää ihan samalta, eikä mikään oikein innosta. Sitten ostan jonkin kukkakaalin tai munakoisoa, josta emme kumpikaan erityisemmin tykkää.
Tästä tuli muuten mieleeni buddhalaismunkki Nick Keomahavongin video Why I Choose to Live a Restrictive Life. Yleensä ihmisiä kuulemma ihmetyttää, miksi joku valitsee munkin elämän kaikkine rajoituksineen, kun voisi elää vapaata elämää ilman minkäänlaisia rajoituksia. Nick näkee rajoitukset vapautena, sillä vaihtoehtojen runsas määrä saattaa uuvuttaa ihmisen ja jopa aiheuttaa kärsimystä. Allekirjoitan tämän ihan sataprosenttisesti, ainakin tässä ruoka-asiassa! Mitä vähemmän vaihtoehtoja, sitä helpompaa! Nick puhuu muuten siitäkin, miten paljon aikaa ja energiaa ihminen saa kulutettua ruoka-asioiden miettimiseen, ja laitan videon alkamaan siitä kohtaa:
Onnistuinpa tunkemaan munkit tähänkin postaukseen. 😆
Intohimottomuuteni ruoanlaittoa kohtaan näkyy erityisesti silloin, jos ukkeli on jossain matkoilla. Silloin teen makaronilaatikkoa tai vastaavaa, joka täyttää kaikki kriteerini unelmaruoasta: a) se on helppo ja nopea valmistaa; b) se valmistuu itsekseen uunissa, eli ei tarvitse seisoa hellan ääressä hämmentämässä; c) sitä tulee kerralla hervoton satsi, eli ei tarvitse laittaa ruokaa ainakaan kolmeen päivään (tämä on tärkein kriteeri!); d) siihen tulee jauhelihaa ja e) se on hyvää. Kolmantena päivänä makaronilaatikko alkaa jo hieman tympiä, ja neljäntenä eli viimeisenä päivänä päätän, että nyt en tee makaronilaatikkoa vähään aikaan. En ainakaan ennen ensi kertaa.
Jauheliharuoat olisivat muutenkin helppoja ja hyviä, sillä rakastan jauhelihaa, mutta valitettavasti ukkeli ei syö jauhelihaa kuin hätätapauksessa. Vielä en ole keksinyt, mikä se semmoinen hätätapaus voisi olla, että ukkeli suostuisi syömään jauhelihaa. Ase ohimolla? Jauheliha on siis minulle harvinaista herkkua, ja sitä pitää tehdä aina, jos ukkeli ei ole kotona. Aina kun olen menossa kylään yhdelle ystävälleni ja hän kysyy ruokatoiveitani, toiveeni kuuluu, että "jotain jauhelihasta". Olenkin saanut ystävältäni lisänimen jauhelihaystävä. 😎 Toinen harvinainen luksusruoka näin kesällä on grillattu makkara.
Makkaraa pitää olla kunnon kasa, koska minä vedän yleensä neljä kappaletta. 🙈 |
Tänään on juhlapäivä, sillä eiliseltä jäi ruokaa sen verran, että ei tarvitse muuta kuin lämmitellä vanhoja. Ai tätä ihanuutta!
Toi buddhalaismunkki on vaan yksinkertaisesti vaaka. Valinnanvaikeus ahdistaa.
VastaaPoistaJos sä oot jauheliha-weetabix (hyi ei silleen samassa), niin mä sanon aina, että mun määritelmä ruoalle / aterialle on: Siinä on lihaa ja perunaa, se on suolaista ja sitä syödään haarukalla. En väitä ettenkö söis muutakin, mutta tuon lasken oikeaksi ruoaksi.
Mä en voi sietää kokkaamista, osaan kyllä tehdä makaronilaatikon ja nakkikeiton, mutta mies onneksi hoitaa meillä ruoanlaiton.
Sit mä oon miettiny, et mä oisin (vieraiden mielestä) maailman paskin emäntä, kun mun mielestä ei oo kutsujan ongelma jos yks on vegaani, yks ei syö maitotuotteita, kolmas on "gluteeniton", kun se on muotia. Mä teen ruoat ja sä otat sen mikä sulle käy. En mäkään tärkeänä ilmota kutsujille, et mulle pitää sit olla lihaa. Vaikka musta mulla olis sama oikeus siihen kun jollain toisella ilmottaa, et syö vaan kasviksia. Syön sen mistä tykkään ja en tee siitä isäntäväelle ongelmaa.
Ugh. Lihansyöjä-luolamies on puhunut.
Ja hyvin puhuikin! 😅 🤗
PoistaMun piti oikein googlettaa tuota munkkia, mikä hän on horoskoopiltaan, mutta en löytänyt. Tämmöiset munkkien syntymäpäivähaut on just niitä tärkeitä asioita, joihin on hyvä käyttää aikaansa internetissä. 🤣 Munkki voi siis olla vaaka, mutta voi olla jokin muukin. Mullakin on ihan yhtä hankalaa, vaikka olen oinas.
Jos pitäisi syödä jauhelihaa ja Weetabixia yhdessä, niin luulenpa, että tulisi elinikäinen kammo kumpaakin kohtaan. Nyt tiedänkin, miten voin vieroittaa itseni noista, jos tulee tarve. 😅
Liha ja peruna on oikein hyvä yhdistelmä, ja sillä jaksaa treenatakin erinomaisesti. Itse en ehkä jaksaisi syödä niitä ihan joka päivä, mutta eipä tarttekaan. Lihaa (muodossa tai toisessa) haluaisin kyllä syödä enemmänkin, vaikka joka päivä, vaikka eihän tällaista saa nykyaikana sanoa. Toisaalta tiedostan, että kasvisruokapainotteinen ruokavalio on kevyempi ja helpommin sulava (lihan sivuvaikutukset kun tiedetään 🤪), ja se sopii siinä mielessä itselleni paremmin.
Kyläilyasiat ovat menneet tosi vaikeiksi nykyään ruokien ja ruokavalioiden osalta, ja ymmärrän pointtisi oikein hyvin. Saattaisinpa toimia itsekin tuolla tavalla, jos vain kehtaisin. 🤭 Haluaisin muuten nähdä kutsujen emännän ilmeen, kun ilmoittaisit erikoisruokavalioita kysellessä, että mulle pitää muuten sitten olla lihaa tarjolla. 😂
Kyllä minä voisin seurata ohjelmaa Satu ja kuppilat kuntoon!
VastaaPoistaMikä siinä ruuanlaitossa onkin niin ärsyttävää. Minulle tulee harvoin sellainen tunne, että minäpäs kokkaan jotain. Lisäksi on vaikea keksiä mitä kokkaisi, jos ei tekisi aina niitä "samoja ruokia". Mitä ottaisi mukaan mökille jos menen yksin, tai jos joku tulee mukaan. Ostoslista on aika erilainen. Minulle kelpaa mökille kaikenlaiset valmisjutut. Harvoin viitsin itseäni varten laittaa grilliin tuliakaan.
Töistä kotiin tultua voi iltavuoron jälkeen vetää hyvällä omallatunnolla Billy´s pikapitsan, vaikka en edes tykkää pitsasta ;D
Onneksi semmoista ohjelmaa ei ole tulossa. 🤭 Voisi olla katastrofi.
PoistaTutun kuuloisia aatoksia. Sama minulla, että ei tulisi mieleenkään kokkailla jotain, jos ei olisi pakko. Pärjäisin valmisruoilla oikein hyvin. Mutta koska syön jo päivällä tyypillisesti sitä eineskeittoa, illaksi on pakko valmistaa itse jotain, ettei elämä menisi ihan mahdottomaksi. 😅 Ja grilli on kyllä ihan vihoviimeinen. Hirveä vaiva yhden sapuskan takia! Ja sitten se grilli pitää vielä puhdistaakin...
Mä en ole tainnut koskaan edes maistaa Billy's-pizzaa. Kotipizzoja tulee joskus syötyä, vaikka minäkään en oikein tykkää pizzasta. Mutta on päiviä, että se pizzakin menee mieluummin kuin että kokkaisin itse.
Hauska kirjoitus sun ruan laitosta 🤣
VastaaPoistaTäälä on toinen joka ei ole pätkääkään kiinnostunu ruan laitosta. Olen yrittäny olla kiinnostunu ja katsellut reseptejä ja tehnyt erilaisia ruokia mutta ei niin ei , päädyin siihen ett ei kannata edes yrittää. En kyllä silti syö hirveesti eineksiä . Tänään on ruokalaatikossa töissä mukana riisiä ja falafelpyöryköitä. Sitt mä muutenkin rajoitan syömistä kun vältän valkosia jauhoja, maitotuotteita ja sokeria 🤣
Tosi kivaa viikonloppua ❤️
Kiva jos tykkäsit. 😘
PoistaEi sitä voi pakottaa itseään semmoiseen, mikä ei vaan ole oma juttu. Mullakin on keittokirjoja pilvin pimein (vieläkin, vaikka olen jo luopunut suuresta osasta), mutta tuolla ne kaapissa olla möllöttävät. En muista, milloinko olisin niitä viimeksi selannut. Ja jos pitää löytää jokin ohje, niin yleensä sitä tulee etsittyä netistä, koska sehän olisi ihan hirveä vaiva kaivaa jokin kirja esille. 🤣
Falafelit on hyviä! Viime viikonloppuna syötiin Fazerilla sellaisia voileipiä, joiden päällä oli muistaakseni punajuurifalafeleja, ja ne oli ihan tolkuttoman hyviä.
Tosi kivaa viikonloppua sullekin, Ulrika! ❤️
Nyt taisin hoksata, miksi ruuanlaitto tökkii itselläni, vaikka siis periaatteessa pidän siitä. Olen tainnut asettaa riman aivan liian korkealle ruuanlaiton suhteen. Pitää olla alusta asti itsetehtyä ja kalaa ja ennen kaikkea monipuolisia ja vaihtelevia ruokia. Ehkä pitäisi vetää arkiruuat vaan jollakin viikkokaavalla samoilla ruuilla? -m
VastaaPoistaHieno juttu, jos tämä innosti miettimään omia kokkailuja ja löytämään ehkä jonkin syynkin sille, miksi ruuanlaitto tökkii. 😘 Vaikka ikävä tietysti kuulla, että tökkii.
PoistaMinusta tuntuu, että me nykyajan ihmiset vaaditaan itseltämme ihan liikaa vähän joka asiassa, vaikka monesti paljon vähempikin riittäisi. Mistä tämä sitten johtuu, sitä en tiedä. Ei kaikesta voi someakaan syyttää. 🤭
Mä tein joskus oikein semmoisen listan (siitä on kyllä sata vuotta aikaa), jossa oli kaikki tavallisimmat ruuat, joita kokkailin, ja katselin aina sitten siitä ideoita, kun oli aika miettiä ruoanlaittoa. On mulla nytkin koneella lista, jossa on mun tavallisimmat intialaiset ruoat, mutta siitä ei ole oikein hyötyä, jos tarkoitus on kokkailla jotain muuta kuin intialaista. Eilen kävin taas intialaisessa marketissa, ja nyt on tiedossa ainakin viikon verran suht kivutonta kokkailua. 😅
En syytä somea vaan kotikasvatusta. :D Iäkäs äitini tekee vieläkin alusta asti eri ruuan lounaalle ja illalliselle joka päivä. Ja tietysti vieraille tehdään montaa sorttia itseleivottua. Onneksi tuon leivonnan osalta olen tulin järkiini esimerkiksi esikoisen ylioppilasjuhlissa (lähinnä ihanan anopin avulla, hän kun heti kysyi etkai sentään laita kaikkea itse kun et pidä lomaakaan siinä.). Ja se on muuten erityisen paha, että kun kysyy perheeltä, mitä haluaisitte, kenelläkään ei ole toiveita tai kaikki käy. Sitten sitä jotenkin vaan ottaa sen tehtäväkseen, että keksii jotain. Täytyy varmaan ryhtyä keittämään kaurapuuroa silloin ;D -m
PoistaKotoa saatu malli on varmasti hyvin vahvasti mukana monen elämässä, niin ruuanlaitossa kuin muissakin asioissa. Juuri luin jostain naistenlehdestä, että riitelemisen mallikin on saatu kotoa, ja suuri osa ihmisistä toistaa tätä mallia usein tiedostamattaan. Jotenkin ahdistava ajatus, mutta näin on ainakin omalla kohdallani. 😅
PoistaJännä ajatus tuo vanhemmilta saadun mallin toistaminen senkin takia, että edellisellä sukupolvella oli muutenkin hyvin erilainen tyyli syödä ja kestitä ihmisiä kuin meillä, ja ruokakauppojen valikoimakin oli aivan erilainen kuin nykyään. Muistan esimerkiksi, että minun lapsuudessani broileri tarkoitti sitä pakastealtaasta saatavaa kokonaista broileria eikä viittäsataa mahdollista eri marinadia ja valmiiksi paloiteltua broiskua. Että vaikka nykyään eletään niin monella tavalla aivan eri aikoja kuin vanhempiemme ollessa samanikäisiä kuin me nyt, jotkin asiat ovat silti säilyneet muuttumattomina ja yritämme jäljitellä kotoa tulleita malleja.
Mä olen miettinyt, että varmaan ne perheenjäsenet, joille käy kaikki tai joille on ihan sama, ajattelevat olevansa mukautuvaisia, kun he sanovat voivansa syödä mitä vain ja antavat kokin päättää. Vaikka joskus parasta mukautumista olisi se, kun vaan reilusti kertoisi, mitä tekee mieli. 😬
Luulen, että jos keittäisit kaurapuuroa joka kerta, kun perheelle on aivan sama, saattaisi ruokatoiveita ruveta pian löytymään. 😂
Ai että miten samaistuttavaa!
VastaaPoistaEn itseasiassa tiedä mikä ruuanlaitossa kaikkein eniten tökkii, mutta sanoisin, että mielikuvituksen puute ja ruokakaupassa käynti on mulle ne haastavimmat. Ei vaan lähde.
Onnekseni ukkeli on vaatimatonta sorttia ja elää lähinnä Kokkikartanon lohikeitolla ja Saarioisten riisipuurolla. Itse käyn arkisin lounasruokalassa ja muun ajan syön lähinnä kaurapuuroa tai einesruokaa, joiden koko valikoiman olen varmaan jo käynyt moneen kertaan läpi, eikä mikään oikein enää nappaa.
Pojille aikanaan sanoin, että "Ruuan tehtävä on pitää ihminen hengissä ja jos se joskus maistuu hyvälle, se on vaan plussaa" :D. Näillä teeseillä on menty ja hengissä ollaan :). Kiitos siitä kuuluu tosin myös suomalaiselle kouluruualle, jota mielestäni turhaan mollataan. Minimibudjetilla on vaikea loihtia jokaista miellyttäviä herkkuja.
Välillä kadehdin ihmisiä, joilla on kokkaava puoliso, mutta toisaalta eipä sellaista ole ukkelillakaan, joten tasoissa ollaan :)
Yksi asia vielä tähän loppuun on se, että en voi sietää minkäänlaista ruualla ronklaamista. Menee heti hermot.
Minä taas voin allekirjoittaa kaiken, mitä sinä kirjoittelit. 🤗
PoistaMullakin suurimmat haasteet on kaupassa käynti ja mielikuvituksen puute, ja sen päälle vielä kiinnostuksen puute. Jos ei tunne mitään mielenkiintoa sitä kohtaa, mitä omalla lautasella on (kunhan sillä tulee vatsa täyteen ja ravintoarvot täyttyvät jollakin tavalla), niin miten sitä kaupassakaan riehaantuisi joksikin ideatehtaaksi. 🤭
Minulla on onneksi samanlainen ukkeli, joka tyytyy siihen, mitä eteensä saa. Ukkeli ei koskaan valita, vaikka ruokaan olisi mennyt liikaa suolaa tai jokin muu olisi mennyt pieleen. Tuskin oltaisiin enää naimisissakaan, jos ukkeli vaatisi jotain gourmeeta.
Ja tuo, mitä sanoit pojillesi, on aivan naulan kantaan! Eipä tuota voisi enää paremmin muotoilla. 😅 Koulujen ruoanlaittajilla on kyllä todella epäkiitolllinen osa, kun naurettavan pienellä budejtilla pitäisi loihtia sellaisia herkkuja, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Mahdoton tehtävä! Mulla itselläni on oikeastaan vain hyviä muistoja kouluruoista, mutta mä olenkin ollut aina varsin kaikkiruokainen.
Minä saattaisin alkaa tuntea syyllisyyttä, jos mies kokkaisi koko ajan. Ehkä tämäkin on kotoa opittu malli, että naisen osa on ruokkia perhe, varsinkin kun sama malli tulee vielä ukkelinkin puolelta, ja vielä vahvemmin kuin minun puoleltani. En voi mitenkään kuvitella ketään ukkelin vanhempien ikäistä miestä kokkaamassa. Oikein naurattaa jo ajatuskin. 🤣 Intiassa miehet lähinnä karttelevat keittiötä, vaikka nuorempi sukupolvi on tietysti jo aivan eri asia. Minun olisi kyllä todella vaikea tottua kokkaavaan mieheen. 🤭
Ja sama juttu, että ruualla ronklaaminen ärsyttää. Allergiat ja muut ovat asia erikseen, mutta sellainen "en tykkää siitä tai tästä tai en syö sitä ja tätä" käy hermoille. Mutta ehkä sekin on vain osoitus siitä, miten hyvin meillä on asiat, kun ruuallakin voi ronklata ja siitä on vara valittaa.
Mulle ruuanlaitto on ihan ok. Välillä tökkii, välillä ihan innostun.
VastaaPoistaKun jälkikasvu eleli kotona, minulla oli usein joku ruokalistasysteemi, jota pyöritin, vapautui aivokapasiteettia ja kaupassa oli nopea käydä.
Nykyään en ole ihan niin järjestelmällinen (vaikka se ehkä auttaisi), mutta pyöritän muutaman ruokalajin listaa viikosta toiseen.
Nykyään meillä syödään "juttuja". Miehen suosikki on kaalijuttu (jauhelihaa, kaalia ja riisiä), oma suosikkini on fetajuttu (pikkutomaatteja, sipulia, paprikaa, fetaa ja pasta oheen).
Fetajuttua on joka viikko (koska minä päätän, mitä kokataan) ja kaalijuttua joka toinen (koska minä päätän, mitä kokataan)😁
Ja koska minä päätän mitä kokataan (+kokkaan myös), olen päättänyt että saan tehdä mitä tykkään ja sillä tavalla kuin tykkään ja niin yksinkertaisesti kuin tykkään. Jos olisin tosi viitseliäs, tekisin uuden, suunnilleen kuuden ruokalajin ruokalistan ja rullaisin sen kanssa menemään joka viikko. Ei veisi kaistaa ajattelulta ja muulta elämältä.
Yritän minimoida ruuanlaittoon liittyvän vaivannäön tekemällä mahdollisimman vähän valintoja. Sillä tavalla se koko homma pysyy siedettävän mukavana.
Systeemisi kuulostaa loistavalta, toimivalta ja varsin yksinkertaiselta! Mitä enemmän aivokapasiteettia ruoanlaitolta ja sen valmisteluilta jää muuhun, sitä parempi. 😊
PoistaMinä tajusin kommenttiasi lukiessani vähän saman kuin kommentoija nimimerkillä -m tuolla aiemmin, että mä taidan vaatia itseltäni liikaa. Miten en ollut tajunnut sitä tuolla edellä. Miksi ihmeessä pitäisi jatkuvasti varioida ruokia esim. sillä tavalla, että samasta vihanneksesta ei voi tehdä samaa ruokaa kahta kertaa peräkkäin, vaikka välissä olisi viikkoja?! Hmmm.
Nuo teidän ”jutut” ilahduttivat myös. Minä teen nimittäin yksin ollessani ”mössöjä”, joiden arvelen olevan samantyylisiä kuin teidän jutut. 😅Paistan esim. kanaa, heitän mukaan pakastevihanneksia ja rutkasti mausteita ja lopuksi esim. riisiä. Sitten vaan kaikki hyvin sekaisin, ja voilà, herkullinen ruoka on valmis. Mössöstäkin tulee yleensä niin iso annos, että syön siitä vähintään kaksi päivää, usein kolmekin, eikä ruoanlaittovaiva ole kovin kummoinen.
...ja miksei muka voisi tehdä ruokaa vaikka siten, että aina maanantaisin olisi jotain tiettyä ja tiistaisin jotain toista? Olisi viikkoruokalukujärjestys 😁
PoistaEi kai mikään sääntö maailmassa määrää että pitää aina olla eri ruoka?
Minä ainakin syön aina saman aamupalan ja saman iltapalan, miksei päiväruokakin voisi olla sama aina tiettynä viikonpäivänä?
Onhan ihmisillä, hyvänen aika sentään, vaikkapa pizzaperjantai! Miksei muka samalla tavalla voisi aina olla kaalijuttutiistaita?
Saahan niitä sitten vaihdettua jos ihan alkaa tympiä.
No sepä! Ai että miten olisi helppoa vain katsoa lukujärjestyksestä, että tänään on tuota ja huomenna tuota. Kuka ihme meiltä sitä vaihtelevuutta vaatii, kun ukkelit eivät ilmeisesti ainakaan. 🤭
PoistaJa ihan sama juttu mulla, että aamupa ja välipala on aina samat (välipalassa tosin on kaksi vaihtoehtoa), ja lounaskin on muuten sama, mutta eineskeitto vain vaihtuu. Mutta treenipäivinä pitää olla aina pinaattikeittoa, kun se on lempparia. 😅
Meidän äidillä on muuten sushiperjantai. Jotenkin hassua, kun ihmisellä on kumminkin ikää yli 80v., mutta näin se maailma muuttuu. 😁
Loistopostaus niin ruoanlaiton kuin minkä tahansa muun asian miekekkyydestä... Miten kullekin syntyy juuri tiettyihin asihoihin intohimo, mielekkyys - ettei malttaisi sormiaan pitää niistä erossa. Kellä ne on kukkaset, kutimet, kirjat, puutarha, jollain jopa siivoaminen (äitini) ja luettelohan on loppumattoman piiiiiiiiiitkä. Enkä ole tippaakaan huolissani kenestäkään sellaisesta, joka on löytänyt omat mielenkiinnonkohteensa... mutta jostain kumman syystä mun asiakkaiksi on "kokoontunut" eniten niitä EVVK! Ei oo motii...MIHINKÄÄN!! Murrrrrr.....
VastaaPoistaTämä ihana postauksesi sai miettimään, että miten ja mistä nämä mun intohimot on oikein kehittyneet - ja juuri tällaisiksi ja näihin asioihin....
varsinkin, kun tuokin on niin totta, että tämän päivän gormetit vedetään huomenissa viemäriin.... hih!!
Vitsi sulla on taito kirjoittaa hauskasti ja mukaansatempavasti, mutta myös niin faktamaisesti, että se saa oikeasti pohtimaan omia "filosofisia valintojaan" ja niiden syitä!
Ruokaa olen pohtinut monelta kantilta aiemminkin, joskus jopa tullut tulokseen. että mulla on ylikorostunut suhde ruokaan! Ainahan se on mielessä... syödessä näkyvyytenä ja makuna, sekä täyttö-, että energiaominaisuuksineen... mutta miksi minusta tuli juuri tällainen, että oikeasti nautin ruoanlaitoista - suunnittelusta ja koen sen tosi helpoksikin.
No - olishan se kamalaa, jos näin paljon olis siihen uhrannut elämästään
ja se vieläkin olis vaikeeta... hukkaan heitettyjä vuosia.
Hihittelin myös, sillä mullahan on myös ravintola-alan koulutus, lopputyönä suunnittelin ruokalistan, joka jopa otettiin käyttöön - pienen kaupungin "kuppilassa", heh heh... ei saavuttanut suosiota ja pizzauuni korjattiin ja palasivat vanhaan tarjontaan mun kauteni jälkeen. Ei lähtenyt ura huippukokkina kiitoon - tv-kokiksi ei ollut minustakaan... mutta jotenkin tuntui, että ne "kuppila-ajat" opetti paljon ( ei mennyt hukkaan ravintolakoulut ja työkokemukset erilaisissa ravintoloissa) - lama-aikaan varsinkin.
Oli aika tyhjästä nyhjäistävä sapuskaa edes jonkinmoisiin katteisiin päästäkseen... ja vaikka kuinka pistin henkilökuntaa pihalle, niin silti meni huonosti. "Ollin oppivuodet" jätti jälkensä, jälkeen jäi urakehityskin.
Ei tee mieli edes mennä ravintoloihin syömään... ulkomailla kyllä, mutta Suomessa välttelen... ehkä jotkin maisteluillalliset saa innostumaan, mutta muutoin välttelen viimeiseen saakka... teen sen mieluummin itte kotona "paremmin" - heh heh... vahva on itsetunto.
Kiitos pitkästä kommentistasi taas! Ihana jos tämä innosti pohtimaan asioita ja vielä ihanampi, että viitsit kirjoitella pohdinnoistasi tänne. ❤️
PoistaVoin vain kuvitella, miten vaikea on yrittää innostaa sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta mikään. Sehän on suorastaan mahdoton tehtävä. Se vaatii varmaan tosi pitkää pinnaa, ja itseltäni menisi hermot luultavasti aika pian. Mä en jaksa yhtään toisten ihmisten ”maanittelua”, eikä minusta voisi tulla ikinä esim. myyjää, kun en jaksaisi tyrkyttää mitään kenellekään. Joko ostat tai sitten et; asia on varsin yksinkertainen. 😅 Minun ei kannata ruveta ainakaan mihinkään provikkapalkkaiseen myyntityöhön... 🤭
Ruokapostauksistasi välittyy kyllä hyvin se, että todellakin nautit ruoanlaitosta ja ruokien ideoinnista. Niin niitä ideoitakin varmasti syntyy, kun on ”oikealla taajuudella”. Harvemmin mitään ideoita (hyviä ainakaan!) tulee silloin, jos on jo valmiiksi kyrsiintynyt. 😅
Olipa hauska lukea tuosta kuppilajutusta! Meidän koulussa ei ollut mitään tuommoista, vaikka työharjoitteluja tietysti oli. Muistan vieläkin, miten vaivaannuttavia harjoittelun ekat päivät olivat, kun ravintolan porukka mittaili meikäläisen kokemusta. Ensimmäinen työni taisi olla bataattien kuoriminen – ja niitä bataatteja oli niin paljon, että niillä olisi ruokkinut armeijan. Yritin olla oikein nopea ja tehokas kuorija, ja kuinka ollakaan, leikkasin sormeeni. Miten noloa! 🙈
Mä olen aina tykännyt ravintoloissa syömisestä, mutta viime vuosina on tullut vähän samanlainen tunne kuin sinulle, että varsinkaan suomalaisissa ravintoloissa ei tee mieli syödä. Ainakin Helsingin keskustan ravintoloiden taso (tai ainakin niiden, joissa me olemme käyneet) on laskenut hurjasti viime vuosina, mutta hinta ruoasta osataan kuitenkin ottaa. Onpa ukkelikin joskus sanonut, että hän syö mieluummin kotona kuin ravintolassa, koska kotona saa parempaa ruokaa, ja siitä tuli kieltämättä kyllä aika hyvä mieli. 😊 Vastaus jatkuu seuraavassa...
heh heh... taas oli liian pitkä kommentti, piti jatkaa toiseen osaan....
VastaaPoistaKotona oikeastaan syntyy vain ja ainoastaan hyvää ruokaa juuri siksi, kun tänne kannetaan kaupasta ja puutarhalta vain sellaisia raaka-aineita joista tykätään... niistä sekoittamalla tulee aina ja pakosti tosi hyvää, heh heh...
Mut postauksesi sai pohtimaan mielenkiinnonkohteiden syntymistä syvemmälle - oikeesti, sinne lapsuuteen saakka. Mummini mua hoisi, kotiompelijatar, jolla kylän mummot teetti klenninkinsä... minä sain napit, nauhat, pitsinsuikaleet ja kun en ommella osannut - liimailin - suunnittelin.
Hih - sama lempipuuuha yhä... mummi teki meidän perheen kaikki ruoat... minä rakastin mummia, kun sain olla kaikissa hänen touhuissaan mukana, mun tehtävä oli varsin pienestä keksiä lautaselle vähintään viisi väriä... leikkelin, suunnittelin, kipaisin ryytimaalla, sekoittelin ja aina sain isot kehut.... sieltä sen täytyy juontaa juurensa. Ruoan piti aina olla nättiä - tai nätiksi sitä kehuttiin.... jälkeenpäin selvisi, että mummi oli tosi taivava opettamaan tämän tytön syömään kaikkea - joka vasta 6-vuotiaana serkuillaan tajusi, että salaatit olisi pitänyt nyppiä yli laidan ja nakit kuorituttaa, heh heh...
Imankos ne psykologitkin kyselee aina lapsuudesta... minä palaan sinne tosi usein pohtiessani varsinkin omia tekemisiäni ja mielipiteitäni!!
Tärä ruoka-asiaa on pohdittu usein töissäkin... ja eräs jatkumona kysyi, että mistä se sitten taas johtuu, että meidän on lomalla aina lähdettävä jonnekin - ei osata olla kotona, heh heh... siihenkin löytyy syy lapsuudesta!!
Aika karmaisevaakin... kun tekee ittekin töitä lasten parissa, niin miten sitä saattaakaan vaikuttaa jonkun eloon - toivottavasti positiivisesti, eikä.....
Uskallanko lähteä töihin???
Pakkohan se on.... hih -
Kiitos jälleen, blogissasi viihtyy juuri siksikin, että se saa ajattelemaan!!
Minä olen huomannut myös semmoisen asian (olen kirjoitellut tästäkin joskus aiemmin), että jos ruokaa laittaa hyvällä mielellä, siitä myös tulee hyvää. Uskon, että sinun ruoistasi tulee sen takia niin hyviä. 😊 Toki ne raaka-aineetkin vaikuttavat. Joku (oisko ollut Eckhart Tolle) sanoi, että kun tekee jotain keskittymällä ja läsnäollen, se näkyy lopputuotteen laadukkuuteena. Olen valmis allekirjoittamaan tämän, koska ruoasta tulee niin paljon parempaa, jos teen sen kunnolla paneutumalla kuin jos vain huiskaisen kiukkuisena pannulle jotain. 😅
PoistaIhana mummi! ❤️ Lapsuudesta moni juttu lähtee, ja mummisi oli viisas nainen, kun opetti sinut kaikkiruokaiseksi. Siinä sivussa sait myös estetiikan ja värien tajun, joka näkyy niissä sinun korteissasikin eikä vain lautasella. 😊
En voisi ikinä kuvitella, että vaikuttaisit keneenkään – lapseen tai aikuiseen – mitenkään muuten kuin positiivisesti. Olet varmasti maailman paras roolimalli lapsille! 🤗
Toivottavasti työpäiväsi sujui kivasti!
Olen aina tehnyt ruokaa ja leiponut. Olen myös mummojen kasvattama. Ihan kotona vanhempien kanssa asuin mutta viihdyin mummojeni kanssa.
VastaaPoistaOpiskeluaikana kun perse puutui istumisesta ja aivot lukemisesta, oli leipominen työtä käsille ja aivoille lepoa. Siinä sai onnistumisen iloa.
Olen ollut reilu 30 vuotta kasvissyöjä. Joten kasvispainoitteisesti meillä kotona syödään. Neljästä lapsesta kaksi on täysin kasvissyöjää, yksi kasvispainoitteisesti ja yksi selkeä lihasyöjä. Mieheni syö sitä mitä minä laitan.
Lapsiperheessä arkiruoka pitää olla simppeliä ja sellaita että samalla tulee sekä kasvis- että lihaversio. Olen myös aina ollut marjastaja sekä säilöjä. Itse tehnyt mehut ja hillot. Säilönyt pakkaseen itse tehdyt tomaattososeet ym.
Myös kaikki lapseni olen opettanut leipomaan sekä ruuanlaittoon.
Nyt kun taloudessa asuu enään aikuisia niin ruoka-ajoilla ei ole väliä ja välillä menen siitä mistä aita on matalin...
Omasta puutarhasta saamme satokaudella paljon vihanneksia. Joten tähän aikaan vuodesta ruoka on sitä mitä puutarhakierroksella kerään astiaan ja jatkojalostan.
Työreissuilla ja vapaa-ajalla haluan syödä hyvin ja enkä kitsastele hinnan kanssa. Varsin usein tulee kyllä pettymyksiä. vaikka ruuasta maksaa niin rahoille ei saa vastinetta. Tiettyihin ketjuravintoloihin, en mene enään pettymään. Kerran ehdotin että jos annoksesta jätää pihvin pois, kun ei ollut kasviruokavaihtoehtoja. Annokselle olisi tullut hintaa lisää, koska muutin annosta..
On toki hyviäkin paikkoja. Yhdessä ravintolassa ei ollut kasviruoka pääruokaa. Ehdottivat että tekevät kolmesta alkuruuasta mulle annoksen. Oli maukasta.
Yhdessä asiassa on hyvä! Osaan tehdä ns tyhjästä jääkaapista perheelle ruokaa. Toisin sanoen avaajan jääkaapin ja katson mitä se sisältää, vähän tuota, rippu tuota ja siitä sitten kokoan koko perheelle ateriat.
Meillä on tietysti ollut myös paljon lasten synttäreitä ym muita juhlia. Kun vieraat kehuneet leipomuksia, mieheni lempi sanonta on että tätä saa sitten toista kertaa. Se on melkein totta, luen paljon keittokirjoja ja ruokalehtiä ym joten ohjeita on niin paljon että harvemmin tulee kahta kertaa leivottua samaa kakkua.
Mutta, mutta kyllä välillä tulee mullekin kyllästymisä. Silloin pyydän miestä tuomaan ruuan kiinalaisesta.
Ihana kuulla, että olet ollut läheinen mummojesi kanssa. Omat mummoni jäivät harmillisesti vähän vieraiksi, vaikka vietinkin äidinäidin luona kesäisin joskus pidempiä aikoja. Molemmet myös kuolivat aika varhain, eikä suhde ehtinyt senkään takia kehittyä.
PoistaOletpa ollut tosi pitkään kasvissyöjä! Suomalainen kasvisruokatarjonta on muuttunut varmasti hurjasti tuossa ajassa, ja ruoanlaittokin on takuulla helpottunut, kun kaupasta saa vaikka mitä kasvisproteiinejakin. Itselleni ne Härkikset ja muut eivät jostain syystä sovi, ja papujen ja linssien kanssakin tekee tiukkaa. 🤭
Varmasti iso perhe motivoi eri lailla kokkaamaan kuin jos asuu vain yksin tai kaksin. Ja sekin varmasti vaikuttaa, missä asuu. Jos asuu lähellä sieni- ja mustikkametsiä, niin pakkohan sienet ja marjat on käydä keräämässä metsästä pois. 😅 Ja jos on oma puutarha, niin vielä suurempi into on varmasti myös käyttää puutarhan antimia.
Leivontakin on varmasti motivoivampaa, jos on useampi suu syömässä. Minä jos leivon vaikkapa sämpylöitä, niin ukkeli syö ehkä yhden, ja loput jää mun syötäväkseni tai sitten ne pitää laittaa pakastimeen (josta ne eivät löydä enää koskaan tietään ulos 🙈).
Aika erikoista, että jos annoksesta jättää kalleimman ainesosan eli sen pihvin pois, hinta nousee! Kaikkea ne keksivätkin. Olen samaa mieltä, että pettymyksiä tulee ravintoloissa nykyään enemmän kuin olisi toivottavaa, eikä kyse ole mistään nirsoilusta. Ruoan taso on minusta laskenut viime vuosina.
Yllättäen mäkin olen ihan hyvä nyhjäisemään ruokaa ns. tyhjästä, jos vain haluan. Monesti on kuitenkin helpompi mennä kauppaan ostamaan aineksia kuin vaivata aivosolujaan... 🤣
Kivaa maanantai-iltaa!
Tuli nälkä! En tosin tykkää intialaisesta ruuasta, koska en voi syödä kovin maustettuja juttuja. Onneksi minulla on pakastimessa itse tehtyä ruokaa, joten tarvii tehdä vain salaattia. Viime viikon olinkin "ulkoruokinnassa" siellä konffassa; ruoka oli usein kyllä sellaista mättöä, kun paikalla oli 700 henkilöä. Kahtena iltana kävin - eri seurassa - syömässä paikallisissa ravintoloissa; ihan hyvää ruokaa ja tietysti seuraa kun ei ole nähnyt pitkään aikaan heitä.
VastaaPoistaEn muuten ole nähnyt siellä Oulussa missään niin paljon wolt-kuskeja! Kävelykadulla oli yhdessä paikkaa penkeillä istumassa 10 wolt-kuskia ja toisessa paikkaa oli R-kioskin luona neljän wolt-kuskin pyörät. Ja toisena päivänä ravintolan ikkunasta bongasin jatkuvasti wolt-kuskeja. Näkee että koulut ovat alkaneet ja Oulussa on paljon pojille sopivaa koulutusta. Tämä on tietenkin vain inun stereotyyppinen käsitys!
Ihanaa, että sinulla on valmista ruokaa, jota voi vain ottaa pakastimesta. Helpottaa elämää kummasti! Minulla on vähän ongelmallinen suhde pakastimen kanssa, sillä jos laitan jotain ruokaa pakastimeen, se tuskin ilmestyy sieltä koskaan lautaselleni. Marjat, leivät, vihannekset jne. ovat eri asia, mutta pakastettua ruokaa en jostain syystä tykkää syödä.
PoistaVoin kuvitella, että ruoka on ollut mättöä, jos syöjiä on ollut 700. 🙈 Mättö voi olla joskus hyvääkin, mutta kyllä siinä saa aika taitava kokki olla, että saa tehtyä hehtaariannokset maittaviksi.
Wolt-kuskeja näkee täällä Espoossakin aika paljon, mutta kuulostaa siltä, että Oulussa heitä oli vielä enemmän. Kai siellä on sitten kysyntääkin kuljetuspalveluille, jos kuskejakin on noin paljon. Voisin kuvitella, että Wolt-kuskiksi pääsee aika helposti, joten se on ehkä sellainen matalan kynnyksen työpaikka.
Meidän perhe elää syödäkseen :) Mutta kyllä minullakin usein on ongelmana se, että mitä sitä keksisi laittaa ruuaksi. Välillä myös tympii koko ruuanlaitto, vaikka meillä mies tekee vähintään puolet viikon ruuista. Aina välillä joutuu oikomaan ja tarjoilemaan kalapuikot tai nakit ja muusin. Mutta on ruoka usein myös suuri ilon aihe.
VastaaPoistaMinä suosittelen kokeilemaan Ruokaboksia. Siihen voi nykyisin valita mitkä ruuat ottaa annetuista vaihtoehdoista. Me olemme saaneet sen kautta monta toimivaa reseptiä arkeen.
Kyllä minäkin tykkään syömisestä, mutta se laittaminen on vain joskus niin tympeää. Valmiiseen pöytään on ihana istua!
PoistaMeillä syödään hyvin intialaispainotteisesti ja muuta ruokaa vain silloin tällöin (esim. pastaa), ja siitä syystä epäilen, mahtaisiko tuo Ruokaboksi soveltua meidän tarpeisiin. Kiitos kuitenkin vinkistä – täytyypä vilkaista!