Sokea kana löytää riisinjyvän

Suomalaisissa kaupoissa on minusta ihana käydä, kun täällä on kaikki niin tuoretta, ja kaikkea on yleensä saatavilla. Olenkin aina Intiasta palattuani hetken aikaa ihan täpinöissäni, kun varsinkin vihannekset ja hedelmät näyttävät suomalaisissa kaupoissa niin täydellisiltä verrattuna intialaisiin kauppoihin. Toki hintakin on Suomessa moninkertainen, mutta minkäs teet. 

Täydellisiä punaposkisia tomaatteja! 

Ihmettelin eilen Prismassa valkoisia mansikoita. Olivatko mansikat raakoja, vai onko tämä jokin albiinolajike? 

Asiaa googleteltuani selvisi, että valkoinen mansikka on Japanissa kehitetty uusi lajike. Tokihan ihmiskunta tarvitsee valkoisia mansikoita. Kuka nyt jaksaisi katsella aina niitä punaisia. 

Ostin pastaa, jota en ollut aiemmin ostanut, ja sain kaupanpäälliseksi pahan mielen. Rupesin tutkiskelemaan pastapakkausta kotona lähemmin, sillä pakkaus näytti epäilyttävän pieneltä ja kevyeltä ollakseen puolen kilon painoinen. Punnitus osoitti epäilyni oikeaksi. 

Mitä huijausta!

Rupesi ärsyttämään niin paljon tuommoinen ihmisten kusetus, että pitää ehkä valittaa asiasta jollekin. Ukkelille jo valitinkin. 😆

Valittamisesta tuli mieleeni, että pari viikkoa sitten tulivat auraamaan lumia tuohon makuuhuoneen ikkunan alle puoli kolmelta yöllä, ja aurailua jatkui puolisen tuntia. Ei siinä mitään: ymmärrän kyllä, että silloin kun lunta tulee, sitä saatetaan joutua auraamaan outoinakin aikoina. Nyt ei ollut kuitenkaan tullut lunta moneen päivään, vaan oli päinvastoin ollut suojasää, ja lumet olivat lähteneet sulamaan. Homman nimi olikin tien vieressä olevien parkkipaikkojen tyhjentäminen lumesta, ja se piti ilmeisesti tehdä keskellä yötä. 

Heti kun olin saanut aamulla silmät auki, vääntäydyin närkästyneenä tietokoneelle kirjoittamaan kaupungille valitusta. Kuinka joku kehtaa tulla pörräämään auransa kanssa keskellä yötä ja häiritsemään minun yöuniani?

Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu vastasi heti samana aamupäivänä ystävällisen asiallisesti viestillä, joka vaikutti standardilitanialta, joka lähetetään varmaankin kaikille aurauksesta valittajille. 

 

Tämän jälkeen tietenkin hävetti, että tuli valitettua mokomasta asiasta. 😆 Varmaan tuo pastajuttukin kosahtaa jollakin tavalla omaan nilkkaan, jos valitan puuttuneista 120 grammasta.

Takaisin ruoka-asioihin. 

Koska rakastan kaikenlaisia listoja, minulla on koneella valmiina peruskauppalista, jossa on listattu kaikki meillä useimmin ostettavat tuotteet. Ennen isompaa kauppareissua kaivan listan esiin ja käyn pikaisesti läpi, mitä kaupasta tarvitsee ostaa. Julkaisenpa listan tässä kokonaisuudessaan, vaikka tämäkin herättää taas tiettyjä tunteita. 🙈

En tiedä, miksi kuvakaappaus tekee tekstistä hieman epätarkan. Sori siitä.

Lista helpottaa elämää ihan älyttömästi, kun ei tarvitse ennen jokaista kauppareissua miettiä, mitä sieltä kaupasta tarvitseekaan yleensä ostaa. Liiallista ajattelua on hyvä välttää. 😆

Jokin aika sitten tein uuden vanhan löydön intialaisia elintarvikkeita myyvien kauppojen saralla. Se kun on niin, että jos haluaa intialaisia vihanneksia, niitä ei valitettavasti Prismasta tai muista suomalaisista kaupoista saa, vaan on mentävä asioimaan toisenlaiseen markettiin. 

Tapasin käydä Kairali Foods -kaupassa Leppävaarassa joskus kauan sitten, mutta sitten kaupan taso laski, ja lopetin siellä käymisen. Taannoin kuulin, että kauppa oli muuttanut uusiin tiloihin, joten oli mentävä ensi tilassa katsastamaan kaupan valikoima. Se olikin aivan erinomainen! 

Erityisesti ilahdutti se, että kylmässä säilytettäville vihanneksille on erillinen kylmähuone, mikä on loistava juttu. Yleensä intialaisten markettien kylmätilat ovat nimittäin tosi pienet – yleensä vain jokin kylmähylly – ja jos siihen hyllyn eteen osuu useampi asiakas pyllistelemään samaan aikaan, tulee aika tukalat paikat. 

Kairalin vihanneskylmiötä.

Vihannesten kilohinnat on merkitty kylmiön ulkopuolelle, ja kuten näkyy, hinnat ovat varsin korkeat.

Suurin osa vihanneksista näyttää tulevan Intiasta (jokunen myös Espanjasta tai Marokosta), joten kyllähän vihannesten hinnan sinänsä ymmärtää.

Kaupasta saa myös tuoretta idli- ja dosa-taikinaa, mikä ilahduttaa sekin kovasti.

Idli- ja dosataikinaa.

Intialaisia makeisiakin on tarjolla silloin tällöin.

Kauppa on kohtalaisen suuri, joten hyllytilaa kuivatuotteille on metreittäin, ja kuivatuotteita – mausteita, linssejä, jauhoja, makeisia, keksejä, korppuja, nuudeleita, riisiä, suolapaloja jne. – on monelta eri valmistajalta. 

Tosin jos etsii jotain tiettyä, voi joutua tekemään hieman kärsivällisyyttä vaativaa salapoliisityötä, kun tavaraa on niin paljon. Mutta Kairalissa saa katsella ihan rauhassa vaikka kuinka pitkään, joten suositukset kaupalle senkin puolesta! Ruokatuotteiden lisäksi kaupasta saa astioita, ruoanvalmistusvälineitä, pooja-tuotteita, hiustenhoitotuotteita ja paljon muuta. 

Tämähän alkaa kuulostaa ihan mainokselta, ja sitä se oikeastaan onkin. Mutta olen vain niin iloinen, että meillä on Espoossa näin loistava kauppa.

Hiusvärejä ja hiustenhoitotuotteia.

Tällä kertaa ostin tämänlaisen satsin: 

Ostokseni kustansivat 48,51 euroa, mikä on minusta aika paljon, mutta toisaalta nuo vihannekset riittävät meille kahdeksi viikoksi. On ihanaa, kun jääkaappi on täynnä intialaisia vihanneksia, eikä tarvitse joka päivä miettiä, mitä söisimme ja mitä hakisi kaupasta.

Meiltä hajosi pari viikkoa sitten riisinkeitin, kun tiputin sen lattialle. Ukkeli sanoi, että hän voi korjata keittimen, mutta en jäänyt odottelemaan sitä, koska se on sama kuin jos odottelisi Jeesuksen toista tulemista. Tilasin (tai siis ukkeli tilasi, koska hän tuntee kodinkoneiden ominaisuudet omasta mielestään paremmin kuin minä) uuden keittimen, mutta keittimen saapumista odotellessa piti keittää riisi painekeittimellä. Onneksi olin opetellut juuri viime Intian-reissulla anopin tavan keittää riisiä (sekä linssejä) teräskulhossa, joka laitetaan painekeittimen sisään. Riisistä tulee tällä tavalla tosi pehmeää, eikä keitinkään likaannu. Win-win! 

Kaikki uudet kokeilut painekeittimen kanssa ovat kuitenkin aina vähän kuumottava juttu, koska... no, se paine. 

Siellä se riisi muhii.

Uusi riisinkeitin saapui viime perjantaina fanfaarien kera, ja olin ihan täpinöissäni: nyt loppui se painekeittimen kanssa säätäminen! 

Mutta voi perkele: keitin olikin minikokoinen keitin, josta riittää riisiä ehkä yhdelle ihmiselle! (Nyt puhutaan siis intialaistyylisestä riisin syömisestä – riisiä mätetään lautaselle kunnon keko, ja sen jälkeen vielä santsataan – eikä mistään suomalaisesta tavasta, että lautasella on jokin onneton nokare.) Mutta itsepä olin katsonut vanhasta keittimestä, että se oli muka saman kokoinen kuin tämä nyt tilattu, eli vika oli ihan oma. 

Keitin lähti palautukseen, ja tilasimme uuden, kaksi kertaa isomman keittimen. Nyt on uusi keitinkin saapunut talouteen, eli valtakunnassa on taas kaikki hyvin.

Loppuun vielä yleisön (eli Stanstan 😘) pyynnöstä Pikkunallen eli tuttavallisemmin Pikkiksen paita, jonka neuloin viime viikolla. 

Pikkiksen lempiväri on vaaleanpunainen, joten paidastakin piti luonnollisesti tehdä pinkki. 🤭 Paidan valmistuttua tiedustelin ukkelilta varovasti, pitääkö isommalle nallellekin neuloa paita, kun pikkukaverikin sai uuden paidan. Vastaus oli yllättävä: ei tarvitse. Isommalla nallella kun on kuulemma jo liiankin monta paitaa. 😆

Kivaa viikonloppua, lukijat! Pysykäähän kaidalla polulla, älkääkä liukastelko!