Bon Om Touk

Sortteerasin Kambodzan-kuvia ja totesin, että kyllä se on perkele saatava jokunen Kambodza-postaus aikaiseksi. Oli kumminkin sen verran kiva ja onnistunut matka ja mukava maa, että haluan reissun blogiini muistiin – muutenkin kuin vain Angkor Watin osalta. 

Lentoyhteydet Hyderabadista Kaakkois-Aasiaan ovat surkeat siinä mielessä, että kaikki lennot ovat yölentoja. Huomasimme nimittäin ukkelin kanssa Intiaan tullessamme, että olemme liian vanhoja valvomaan koko yön, joten päätimme lentää Kambodzaan Singaporen kautta ja viettää yhden yön Singaporessa. 

Mies ja mystinen ruskea pussi.

Intialaisia on mielenkiintoista tirkistellä lentokoneessa, kun heillä on joskus hieman omalaatuisia tapoja. Kuvassa näkyvällä herralla oli mukanaan ruskea paperipussi, jossa arvelin olevan omaa evästä. Pussista paljastuikin jonkinlainen grillattu voileipä, joka maistui herralle sen jälkeen, kun hän oli todennut lentokoneruoan kelvottomaksi. 

Katselin Singapore Airlinesin lentoemäntien työasuja, että siinä ei ole varmaankaan mikään maailman mukavin työasu. 

Tokihan tuommoiset tyköistuvat puvut ovat ilo (miesmatkustajan) silmälle, mutta kyykistely tuommoisissa kondomiasuissa tuskin on mitään kovin mukavaa. Kengätkin ovat työkengiksi ihan karmeat!

Yövyimme Singaporessa Conrad Centennialissa, jossa olisi viihtynyt kyllä pidempäänkin kuin yhden yön. Aulassa oli jättimäinen joulukuusi, joka näytti kauempaa katsottuna kivalta.

Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin, että kuusi oli koottu kyseenalaisista aineksista.

Nalleparat.

Huoneestamme näkyi mm. kuuluisa Singapore Flyer, joka on maailman kolmanneksi suurin maailmanpyörä.

Kerkesimme juuri ja juuri Executive Loungeen gin toniceille, ennen kuin cocktail-tarjoilu loppui.

Tässä iässä muutama huonosti nukuttu yö näkyy heti silmien alta. 🙈

Illalliselle menimme hotellin buffetiin, vaikka minulla oli sellainen olo, että nyt liikuttiin riskirajoilla. Minulle oli tullut nimittäin gin tonicin jälkeen jotenkin huono olo (sellainen kuin tulee ennen ruokamyrkytystä/vatsatautia), eikä ruoka maistunut yhtään. Jännäsinkin, kummasta päästä alkaisi tulemaan tavaraa, ja selviäisinkö lainkaan seuraavan aamun lennolle. 

Pistäydyin kuitenkin buffetin tandooripisteellä, kun ukkeli oli suositellut sitä (en viitsinyt sanoa huonosta olostani hänelle mitään).

Siellä se meikäläisen naanleipä kypsyy aidossa tandooriuunissa.

Jälkiruokaan mennessä huono oloni oli kuitenkin yllättäen haihtunut, ja makea maistui taas entiseen malliin. 😆

Syömisen jälkeen piti vielä käväistä katsomassa Marina Bay Sands -hotellia iltavalaistuksessa.

Vuonna 2019 kävimme Marina Bay Sandsin näköalatasanteellakin, ja siitä voi lukea täältä.

Seuraavana aamuna oli edessä vielä muutaman tunnin lento Singaporesta Kambodzan Phnom Penhiin, ja pian olimme perillä Kambodzan-kodissamme eli Hyatt Regency -hotellissa, jossa vietimme kaiken kaikkiaan yli viikon (kävimme välillä Siem Riepissä ja Angkor Watissa). 

Saimme kuulla, että seuraavana päivänä alkaisi kolmen päivän mittainen vesifestivaali, Bon Om Touk, joka muuttaisi kaupungin elämän ihan täydellisesti. Kadut suljettaisiin suurelta osin ja liikkuminen vaikeutuisi, kun takseilla ja muilla kulkuneuvoilla pääsisi vain rajattuihin paikkoihin. Toisaalta pääsisimme näkemään kaupungin juhlatunnelmassa, ja tiedossa olisi paljon vesifestivaaliin liittyvää erityisohjelmaa, mm. kolmipäiväiset soutukilpailut Tonle Sap- joella ja ilotulitukset(!). Festivaali järjestettiin koronan jälkeen ensimmäistä kertaa, ja olin ihan täpinöissäni: miten voi käydä tämmöinen mäihä, että osumme ihan sattumalta Kambodzaan juuri Bon Om Toukin aikaan?

Hotelli miellytti kovasti, sillä se oli jotenkin kodinomainen.

Näkymä hotellin uudesta osasta hotellin aulaan.

Hotellin sisäänkäynti ja vastaanotto on ns. vanhassa osassa, joka on kaunis, 1900-luvun alussa rakennettu ranskalaistyylinen villa. Hotellin uusi osa on rakennettu villan jatkeeksi.

Näkymä huoneemme ikkunasta.

Tuosta uima-altaasta tuli lempipaikkani (kuntosalin ohella 😆), ja minulle muodostuikin hotellissa uusi aamurutiini. Heti herättyäni seitsemän jälkeen menin uimaan pariksikymmeneksi minuutiksi, ja sen jälkeen menin hetkeksi naisten kylpylätilojen kuumaan porealtaaseen. 

Rata on auki!

Poreallas, jossa sain olla aina ihan yksinäni. Mitä luksusta. 🤭

Kävimme uima-altaalla useasti muutenkin, sillä allas oli jotenkin tosi viihtyisä, eikä siellä ollut koskaan tungosta (usein saimme olla ukkelin kanssa kaksistaan). 

Altaalle sai tilata kaljaakin (toki muutakin 😆), mikä on aina iso plussa.

Tuo Cambodia Premium Draft -olut tarjoiltiin muuten jäiden kanssa, enkä ollut koskaan ennen juonut olutta jäiden kanssa. Tykkäsin!

Koska viivyimme hotellissa niin pitkään, henkilökunta tuli aika tutuksi, ja välillä talo tarjosi esimerkiksi jäätelöt altaalle. 

Hotellin kuntosali oli hotellisaliksi varsin hyvä, ja kävinkin salilla useana päivänä. 

Käsipainotkin olivat kulmikkaita eivätkä pyöreitä. Ilahdutti kovasti. 😆

Hotellin aamiainen oli todella hyvä, ja palvelu pelasi. 

Pari aamiaislautastani:

Ensimmäisenä iltana päädyimme drinkeille hotellin kattoterassille, josta oli hienot näkymät kaupunkiin ja joelle.

Saimme kuulla, että samainen kattoterassi olisi yksi parhaista paikoista katsella vesifestivaalin ilotulituksia, joten varasimme seuraavaksi illaksi pöydän kattoterassilta. 

Vesifestivaali alkoi seuraavana päivänä, ja paikasta toiseen liikuskelu muuten kuin kävellen osoittautui tosiaan hieman haasteelliseksi. Suuri osa kaduista oli suljettu, ja poliisit olivat tiesuluilla vahtimassa, että tiesulkujen läpi ei ajaltaisi. 

Tuktuk- ja remarque-kuskit löysivät kuitenkin oikopolut. 😅

Tuosta remarquesta vielä sen verran, että remarque ei ole samanlainen kuin perinteinen tuktuk (tai auto/autoriksa, kuten kyseisiä kulkuneuvoja täällä Intiassa kutsutaan), vaan remarque on mopedi, jonka perässä on kärry matkustajille. 

Remarque.

Remarquet ja tuktukit pääsivät ajamaan tiesulkujen läpi, kun kuski selitti olevansa menossa hotellille. Myös hotellimme oli toimittanut huoneeseemme kirjeen, jossa annettiin neuvoja mahdollisia poliisin tiedusteluja varten. Minä en viitsinyt lukea koko lappua, kun olin varma siitä, että kukaan ei kumminkaan kyselisi meiltä mitään (eikä kysellytkään). Paljon melua tyhjästä. 😆

Vesifestivaalin turvajärjestelyt olivat tapissaan erityisesti siksi, että vuonna 2010 Bon Om Toukin aikana kuoli yli 350 ihmistä, kun ihmiset tallautuivat kuoliaaksi väenpaljouksessa yhdellä Phnom Penhin sillalla.

Väki kokoontuu Bon Om Toukin aikana erityisesti Tonle Sap -joen rantaan, sillä päätapahtumat järjestetään joella. 

Jo festivaalia edeltävänä iltana Kuninkaallisen palatsin edessä olevassa puistossa oli runsaasti porukkaa.

Joenranta oli hotellistamme lyhyen kävelymatkan päässä, ja kävelin festivaalin ensimmäisenä päivänä joelle tietämättä yhtään, mitä odottaa. Väkimäärä ja ihmisten innostus yllättivät totaalisesti, ja olin entistä iloisempi, että olimme osuneet Phnom Penhiin juuri Bon Om Toukin aikaan. 

Tässä video ensitunnelmista, kun kävelen hotellikadultamme rantaan. 

Sisowath Quay -rantakatu oli suljettu (muilta kuin ilmeisesti erikoisluvalla liikkuneilta ajoneuvoilta), ja jalankulkijat olivat ottaneet kadun haltuunsa. 

Vesifestivaalilla on todella pitkä historia, sillä Bon Om Toukia juhlittiin jo 1100-luvulla Khmerien valtakunnan hallitsija Jayavarman VII:n aikoihin. (Kyseinen tyyppi oli sama, joka rakennutti Angkor Watin). Soutukilpailutkin kuuluivat ohjelmaan jo silloin. 

Bon Om Toukilla juhlistetaan toisaalta sadekauden loppumista ja toisaalta viljely- ja kalastuskauden alkua. Bon Om Toukia juhlitaan aina buddhalaisten Kadeuk-kuukauden täydenkuun aikaan (siksi juhlapäivätkin vaihtelevat vuosittain), sillä täydenkuun uskotaan tuovan runsaan sadon. 

Ihmiset olivat kokoontuneet joen rantaan katselemaan soutukilpailuja.

Tuo jokeen viettävä rinne oli hieman pelottava, mutta tokihan minunkin oli päästävä istumaan tuonne muiden joukkoon. Pientä lisähaastetta puuhaan toi minihameeni, sillä rinteelle päästäkseen oli kiivettävä korkeahkon kivireunuksen yli, ja pelkäsin, että alushousuni vilkkuvat koipia nostellessani. Jos joku näki vilauksen meikäläisen alkkareista, niin sori siitä. 😆

Tässä vielä jokirannan ja soutukilpailun tunnelmia videolla: 

Katujen varsilla oli myynnissä uskomaton valikoima kaikenlaista syötävää, eikä minulla ollut hajuakaan, mitä suuri osa syötävistä mahtoi olla. 

Kananmunat sentään tunnistin, ja niitä oli myynnissä paljon.

VIP-katsojille oli rakennettu hieman toisenlaiset katsomot kuin meille jokirannassa istuskeleville. 

Turvallisuudesta oli pidetty huolta niin, että vähän kylmäsi. 

En uskaltanut ottaa lähempää kuvaa noista kauttaaltaan mustiin peitetyistä BHQ-osaston (Personal Bodyguard Headquarters) miehistä, sillä arvelin, että saattaisin joutua hankaluuksiin, joten näppäsin kuvan vain kauempaa. Tyypit näyttivät minusta tosi ahdistavilta, kun kasvojen eteenkin oli vedetty musta naamio. Ei tehnyt mieli mennä pyytämään yhteiskuvaa herrojen kanssa. 😆

Ambulanssit toimintavalmiudessa.

Tv-toimittaja on kiivennyt reippaana poikana rekan katolle. 

Rantakadun toisessa päässä oli jono erikoisia veneitä, joiden toiseen laitaan oli tehty valoilla ja väreillä koristeltu "seinä".

Nämä bratib-veneet olivat minusta jotenkin tosi sympaattisia, ja näimme niitä myöhemmin illalla joella valaistuina lukuisia.

Seuraavana päivänä otin Sisowath Quaylla kävellessäni videon, sillä ihmisiä on minusta niin hauska katsella.

Illalla oli sitten vuorossa pari drinkkiä ja illallinen siellä hotellin kattoterassilla, josta ilotulitukset näkyivätkin mainiosti. Nämä ilotulitukset eivät olleet lainkaan niin pahoja kuin diwalin ilotulitukset, sillä ne kestivät vain hetken, ja ne ammuttiin yhdestä paikasta.

Videokin vielä: 

Nyt on taas onnistunut valokuva: leukaan heijastuu jokin outo valoilmiö, tuuli on heittänyt tukan pään päälle keoksi, ja päästä lentää raketti.

Minulle oli käynyt semmoinen moka, että olin unohtanut oikean kamerani Intiaan, joten oli tyytyminen kännykän kameraan. Joella näkyvät bratib-veneet eivät siis näytä kuvissa ollenkaan niin upeilta kuin ne luonnossa näyttivät. 

Lyhyt (ja huono) video vielä niistäkin:

Seurasimme ukkelin kanssa nuorta tyttöä, joka yritti otattaa poikaystävällään(?) täydellistä kuvaa itsestään. 

Homma ei tuntunut millään onnistuvan, sillä yksikään kuva ei miellyttänyt tyttöä. Lopulta tyttö rupesi mukiloimaan poikaa, kun tämä oli sellainen tunari. 🤭

Mukiloimisen jälkeen siirryttiin ottamaan "onnellinen pariskunta" -kuvia.

Bon Om Touk jatkui samoilla linjoilla – soutukilpailuja, vilskettä jokirannassa, paljon ruokaa, ilotulituksia, bratib-veneitä – kolme päivää ja iltaa. Oli kyllä hieno ja ainutlaatuinen kokemus.

😘