Keuhkotautisen kaupunkikierros

En jaksa kirjoitella sairauskertomusraportteja, joten en jatka edellisestä aiheesta enempää. Totean vain, että tällä hetkellä kaikki alkavat olla taas enemmän tai vähemmän tolkuissaan. Minulla saattaa kyllä olla keuhkoputkentulehdus, mutta otan sen ennemmin kuin ripulin. Ehkä.

Toissa päivänä, kun perseeseeni oli löytynyt jonkinmoinen tulppa, päätin lähteä jonnekin vähän käppäilemään, kun oli tullut istuttua kotona ihan tarpeeksi monta päivää. Minulla ei ollut sen tarkempaa suunnitelmaa kuin että ajattelin mennä ensin katsastamaan yhden Panjagutassa olevan ostoskeskuksen, jossa en ollut vielä käynyt (oli lähinnä kenkien osto mielessä), ja sen jälkeen katsoisin, minne päätyisin. Päämäärätön vaeltelu on Intiassa ihan parasta, kun koskaan ei tiedä, mitä edestään löytää. Siksi päätinkin jättää auton kotiin ja käyttää sen sijaan metroa ja mahan alla roikkuvia ulokkeita, joita myös jaloiksi kutsutaan.

Ensimmäinen etappi eli anoppilaa lähinnä oleva metroasema on saavutettu.

Metroasemalla oli pieniä haasteita lipun kanssa, kun lippusysteemi olikin muuttunut sitten viime metromatkan. Kertaliput olivat ennen poletteja, jotka syötettiin asemalla oleviin laitteisiin, jotta portti avautui. Nyt laitteissa ei ollutkaan enää reikiä, joihin poletin voisi tunkea, ja ihmettelin poletti käsissäni, mitä sillä pitäisi tehdä. 

Onneksi intialaiset ovat äärimmäisen auttavaisia ainakin neuvottoman turistin ollessa kyseessä, ja sain heti neuvon yhdeltä ohikulkijalta, että minun pitäisi käydä ostamassa ensin lippu. Katsoin kädessäni olevaa "polettia", ja totesin, että se olikin viiden rupian kolikko eli saamani vaihtoraha. Silloin tajusin, että saamani "kuitti" olikin varmaan se lippu. En kuitenkaan osannut luetuttaa lipussa olevaa QR-koodia laitteella, mutta ei hätää: taas pysähtyi kolme neljä tyyppiä neuvomaan, kuinka seesam aukenisi. 😊 

Olen selvinnyt metrolaiturille, ja metrokin näkyy tulevan.

Matkustin taas naisten osastossa.

Otin metrossa videon parista asemanvälistä, ja tässä lyhyt parin minuutin matka Yusufgudan asemalta Madhura Nagariin. Ikkunat olivat valitettavasti hieman likaiset, mutta kyllä niistä vielä läpi näkee.

Ameerpetissa piti vaihtaa toiseen metroon. 

Ameerpetin asemalla minua lähestyi tyttö, joka oli ollut samassa metrovaunussa kuin minä ja joka oli ilmeisesti huomannut, että otin matkalla videoita. Tyttö kysyi minulta, olinko vloggaaja ja olinko matkailemassa Hyderabadissa. En ollut kumpaakaan. 😆

Next Galleria Mall oli ihan samanlainen ostoskeskus kuin muutkin, eivätkä kenkäkaupatkaan tuottaneet tulosta. Huomasin hyvin pian olevani vaikea asiakas: kun astuin kauppaan, myyjät skannasivat katseellaan nopeasti jalkani, ja kun he totesivat koipeni olevan kokoa laskettelusuksi (sauvat vain puuttuivat), kukaan ei viitsinyt tulla tarjoamaan apuaan.

Siinä niitä kenkiä on.

Kyselin muutamalta myyjältä sopivaa kokoa, ja jokunen kenkäpari löytyikin, mutta ne olivat mallia kivikausi, joten kiittelin ja lähdin menemään. 

Kirjakaupassa viihdyinkin sitten jo paremmin. 

Suomikin oli edustettuna!

Kirjakaupassa viereeni ilmestyi arviolta parikymppinen poika, joka kysyi, olinko Amerikasta. Vastasin olevani Suomesta, mutta Suomi ei selkeästikään sanonut pojalle mitään. Sitten poika kysyi, milloin olin tullut Intiaan, ja olinko asunut täällä siitä vuodesta 2009 lähtien. Seuraava tiedustelunaihe oli, olinko sofware engineer. Poika itse näytti siltä, että hän saattoi sitä ollakin, joten asia luonnollisesti kiinnosti häntä. Teki mieleni kysyä, näytinkö siltä, mutta jälkeenpäin harmitti, kun en ollut tajunnut vastata olevani vaikkapa lentäjä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä pojan reaktio. 

Viimeinen kysymys oli niin huvittava, että minulla oli pokassa pitelemistä: "With your knowledge, can you recommend me some book?" Minulla onkin niin suuri kirjatietous, että voin todellakin heitellä kirjasuosituksia ihan tuntemattomille ihmisille. 😆 Lopulta – ilmeisesti tarpeeksi kyseltyään – poika lähti menemään.

Minulle tuli kutsu ylemmältä taholta (vai pitäisikö sanoa alemmalta taholta 😆), joten kävin tutustumassa ostoskeskuksen saniteettitiloihin. Siinä pöntöllä istuskellessani oli hyvä opiskella wc:n käyttämisen sääntöjä. 

Viides sääntö oli minusta mielenkiintoinen: jos kerran vessa on jo vedetty, mitä todistusaineistoa pöntössä on enää peiteltäväksi? Vaikka saattaahan se olla, että pönttöön on jäänyt jokin pökäle pyörimään.

Päätin lähteä kävelemään kohti Ameerpetia (joka on Panjagutan viereinen kaupunginosa), jossa oli tullut pyörittyä aiemminkin anopin kanssa. Anoppi tykkää käydä pikkukaupoissa, ja olemme käyneet Ameerpetissa ostamassa ainakin kahvia, teräsastioita, yöpaitoja ja hedelmiä. Nykyään anopilla ei ole Ameerpetiin enää mitään asiaa, kun appivanhemmat asuvat niin kaukana sieltä, ja anopin suosima kahvikauppakin muutti jonnekin muualle.

Kadunvartta kävellessäni huomasin avoimen portin ja näin sisäpuolella jotain mielenkiintoista. 

Kävelin portista sisään, ja edessäni oli jonkinlainen moskeija tai vastaava, jonka pihalla oli hautoja. Muslimitaustan päättelin hautakivien teksteistä, sillä nimet olivat musliminimiä, minkä lisäksi kivissä oli urdunkielistä kirjoitusta (urdu on Hyderabadin muslimien puhuma kieli).

Anoppilan periferiassa elämä on (intialaisittain ajateltuna) varsin rauhallista, mikä tuli taas havaittua hyvin selvästi. Madhapurin katujen ylittäminenkään ei ole mitään verrattuna Ameerpetin monikaistaisiin katuihin, joilla bussit ja rekat vyöryvät päälle. Oikein nauratti, että oli tullut aiemmin valiteltua muutamasta autosta. 😆  

Videonpätkä Ameerpetin katumyyjistä ja katuelämästä muutenkin:

-

Näillä kulmilla on yhtä lailla isoja ja prameita sariliikkeitä kuin pienempiä kauppoja sekä katukauppiaita, joilta saa melkein mitä tahansa.

Farkkunurkkaus. Laatu olisi varmasti ainakin kohdallaan. 😆

Noista pälyilevistä ukoista tuli mieleeni, että Intiassa on turha yrittää tehdä mitään muilta salassa. Ulkomaalainen voi olla varma siitä, että kadulla on aina vähintään sata silmäparia, jotka seuraavat herkeämättä jokaista liikettä.

Festivaalikauden kunniaksi koristeltu The Chennai Shopping Mall.

Tässähän niitä kenkiä olisi. Tuskin kuitenkaan kokoa 40.

Laksmi-temppeli (Sri Sri Sri Dhana Lakshmi Sonaba Devalayam).

Kaksi metrolinjaa risteää Ameerpetissa.

Kermaomenoita. Hyviä mutta ihan hitsin täyttäviä ja turhan makeita (jopa meikäläisen makuun).

Omppoja.

Hattaraa.

Mehupiste.

Autoriksakuski on koristellut ajoneuvonsa kukkasin.

Katukahvila. Jos en olisi juuri selvinnyt jotenkin ripaskasta, olisin taatusti ostanut tästä jotakin. Olisin halunnut maistaa ainakin sonti coffeeta, pepper chaita ja badam-teetä! Ja oikeastaan kaikkea muutakin. 🤭

Ameerpetissa on pienellä alueella tosi monta temppeliä, joten useamman jumalan moikkaaminen käy helposti samalla reissulla. 

Tästä portista pääsee oikein temppelikeskittymään, jossa on mm. Hanuman-, Sai Baba- ja Shiva-temppelit. Pitäisi joskus käydä tutkiskelemassa aluetta tarkemmin.

Temppelien läheisyydestä johtuen kaduilla myydään paljon kukkia ja muita temppelimenoissa tarvittavia elementtejä. Kysyin tänään anopilta, miksi jumalalle viedään kukkia, vaikka tiesinkin jo vastauksen: koska jumala tykkää kukista. Kukat ja hedelmät ovat kuulemma erityisesti jumalan mieleen. 🤭

Eipä uskoisi, että tuokin kuvan oikeassa reunassa näkyvä rakennus on temppeli (Sri Kanaka Durga -temppeli).

Durga-temppelin sisäänkäynti.

Temppeleiden edessä parveilee aina rahaa tarvitsevia (voisi kai myös sanoa, että kärjäläisiä), eikä tämäkään temppeli ollut poikkeus. Ihmiset ovat usein temppelistä tullessaan nöyrässä mielentilassa ja anteliaalla päällä, joten temppelin ovenpieli on hyvä paikka päivystää. 

Menin pälyilemään temppelin ovelle, ja sisällä näytti olevan käynnissä jokin mielenkiintoisen näköinen tilaisuus. Oven vieressä istunut mies viittilöi minua menemään sisään, mutta silti hieman epäröin. Mies kuitenkin huitoi kädellään, että sinne vaan, joten kävin viemässä kengät kenkäsäilytykseen ja astuin temppeliin. 

Temppeli oli paljon suurempi kuin olin kuvitellut, ja se oli täynnä ihmisiä. Kaikilla oli edessään upea kattaus pooja-tarpeistoa, kuten kynttilöitä, kukkia ja hedelmiä.

Oven lähellä oli koppi, jossa istui kolme työntekijän näköistä tyyppiä, ja arvelin, että valokuvaamisyrityksistä tulisi heti sanomista. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, joten kaivoin kännykän esiin.

Kieltoja ei kuitenkaan kuulunut, joten rohkaistuin ottamaan lisää kuvia. 

Pujari eli pappi puhui edessä kovaääniseen, ja seremonia oli ilmeisesti vasta alkamassa, kun pappi neuvoi ihmisiä olemaan ottamatta kuvia tai videoita ja keskittymään pooja-seremoniaan. Tämä kaikki tuli tietysti ikuistettua videolle. 😆

Yhtäkkiä kaikki rupesivat pyörimään paikallaan ympäri – minä muiden mukana, vaikka minulla ei ollut hajuakaan, miksi. Seuraavaksi ihmiset istuutuivat alas, ja minä katsoin parhaakseni liueta paikalta, koska minulla ei ollut edes mitään tuomisia jumalalle, ja tunsin pistäväni siinä seisoessani silmään kuin koiranpaska lumihangella.

Temppelistä ulos tullessani sain aikaan pienen konfliktin, kun minua sisään neuvonut mies pyysi minulta rahaa. Sanoin, että minulla ei ollut pikkurahaa, koska tiesin, että kenkäsäilytyksestä piti maksaa jotain, eikä minulla ollut kuin 20 rupiaa ja muutama hikinen kolikko. Annoin kenkäsäilytyksestä vastaavalle miehelle sen 20 rupiaa, jolloin ovella istunut mies suutahti, kun huomasi, että minulla olikin pikkurahaa. En voinut muuta kuin antaa miehelle pari kolikkoa, vaikka olisin halunnut antaa enemmänkin, koska hän oli kuitenkin rohkaissut minua menemään sisään (olisin menettänyt paljon, jos en olisi mennyt). Sitten liukenin paikalta. 

Temppeli toiselta puolelta.

Gurudwara Saheb eli sikhitemppeli.

Lähdin kävelemään kohti Ameerpetin metroasemaa, koska aloittaisin sieltä kotimatkani, ja matkalleni osui erikoinen alue, jota olin ihmetellyt jo muistaakseni vuonna 2009, kun appivanhemmat asuivat lähellä Ameerpetia S R Nagarissa. 

Rakennusten seinät ovat täynnä erilaisten kurssien mainoksia, ja alueella vallitsee hyvin tiedonjanoinen ja jotenkin aktiivinen ilmapiiri. 

Tekniset vimpaimetkin saisi korjautettua varmasti kohtuuhintaan.

Semmoinen oli se päivä – tai oikeastaan kolmetuntinen. 

Kohta olisi vuorossa se pizzakokeilu, ja kävin jo hakemassa kaupasta paprikoita, herkkusieniä, pizzaan sopivaa juustoa ja pizzakastiketta. 

😘