Tule hyvä puuro

Nyt on blogipostauksen idealähteenä kännykkä: mitä viime aikoina otettuja kuvia sieltä löytyy. 

Syyskuun 20. päivä otin kuvan Prismassa, kun joulukalenterit olivat ilmestyneet kaupan hyllylle. Jouluun ei ollutkaan enää kuin kolme kuukautta ja neljä päivää, joten olikin jo korkea aika.

Tällä viikolla näin Prismassa lisää joulukalentereita. (Meikäläinenhän asuu Prismassa, jos jollekulle on jäänyt epäselväksi.)

Oli taas se viimevuotinen Foodinin välipalakalenteri, Muumi-välipalakalenteri, teekalentereita, kaakaokalenteri, Piltti-kalenteri sekä pikapuurokalenteri. Puurokalenteri hieman kiinnosteli, ja hypistelinkin pakkausta hyvän tovin, kunnes totesin, että kalenteri on kooltaan aivan liian iso. Onneksi löytyi jokin syy jättää kalenteri kauppaan, sillä olin unohtanut autuaallisesti semmoisen pikku yksityiskohdan, että en syö puuroa. Toisaalta ostin pari vuotta sitten teekalenterin, vaikka en edes juo teetä, ja viime vuonna ostin välipalakalenterin, vaikka en syö välipaloja, joten puurokalenteri olisi sopinut tämän joukon jatkoksi erinomaisesti.

Päätin jättää muutenkin joulukalenterit tänä vuonna ostamatta, mikä johtuu suureksi osaksi siitä, että lähden ensi viikolla pariksi kuukaudeksi Intiaan. Jos haluaisin avata luukut oikeina päivinä, minun pitäisi raahata kalenteri mukanani Intiaan, ja joulukalenteriluukkujen avaaminen motivoi Intiassa vielä vähemmän kuin Suomessa.

Syyskuun loppupuolella kävin myös hyvin suurella todennäköisyydellä tämän vuoden viimeisellä patikkareissulla, joka suuntautui Vaakkoin ulkoilualueelle Espoon laitamille. Vaakkoilla ei ole lainkaan merkittyjä polkuja, vaan aluetta kuvataan "ihanteelliseksi vaihtoehdoksi omatoimiselle ja retkeilytaitoiselle ulkoilijalle". Siis minulle! Minähän olen jo sen verran kokenut eräpirkko, että osaan eksyä metsään kuin metsään, joten Vaakkoikaan tuottaisi tuskin mitään ongelmia. 😆

Suomalaisista sananlaskuista tuttua peruspositiivisuutta keskellä metsää.

Minulla ei ollut Vaakkoille mitään etukäteissuunnitelmaa, vaan ajattelin kulkea vähän sen mukaan, missä näyttäisi olevan jotain kiinnostavaa ja miten pian onnistuisin eksymään. Metsässä oli kuitenkin niin paljon polkuja, ja kännykän maastokartta toimi niin hyvin, että selvisin reissusta yllättävänkin hyvin. Oli itse asiassa tosi kiva liikkua ihan itsenäisesti ilman mitään reittimerkintöjä. Vaakkoin patikasta muodostui lopulta vajaan yhdeksän kilometrin mittainen lampien bongailukierros, sillä näin matkan varrella peräti viisi eri lampea, jotka olivat kaikki kauniita ja keskenään erilaisia. 

Väärä-Musta.

Saaren Musta.

Saaren Musta oli oma suosikkini, sillä sen kallioiset rannat tarjosivat hienot näkymät lammelle.

Iso Lehmälampi.

Kämmenlampi oli lammista pienin.

Kämmenlammen rannalla oli laavu, jossa nuotio savusi vielä jonkun jäljiltä.

Näitä pöllejä kun rupeaa aamulla sahaamaan, niin illalla on ehkä polttopuut valmiit.

Minulla alkoi olla nälkä, mutta Kämmenlammen suomaisemat harmittivat. En halua syödä eväitäni millään kusisella suolammella, vaan vaadin kunnon näköalat! Ei auttanut muu kuin pidätellä nälkäänsä ja kävellä takaisin Saaren Mustan rantaan, jossa tiesin olevan hienoimmat rantakalliot.

Matka jatkuu.

Täydellinen eväspaikka!

Hieman kuumotti, kun kalliolta oli äkkijyrkkä pudotus veteen. Kännykkää räplätessä piti pitää kieli keskellä suuta.

Lopuksi kiersin vielä Vaakkoi-lammen, mikä oli ihan turha kierros, sillä lammella ei ollut mitään nähtävää. Aurinkokin oli mennyt pilveen, ja oli hieman vilu.

Parkkipaikalla ihmettelin, kun sinne oli ilmestynyt niin paljon autoja, että siellä oli oikein liikenteenohjaaja. Sitten älysin – ihmisten käsissä olevista kartoista päätellen – että Vaakkoilla oli alkamassa ilmeisesti jokin suunnistustapahtuma. 

Ukkeli palasi Intiasta muutama viikko sitten, ja kävin lentokentän tuloterminaalissa toteamassa, että siellä istutaan edelleen kivillä. 

Kivien lisäksi alueelle oli ilmestynyt ohut kaide, jota vasten saattoi nojailla. Kyllä Helsinki-Vantaa on selkeästi ansainnut paikkansa maailman parhaiden lentokenttien joukossa, kun on tämmöistä luksusta tarjolla! Ensi kerralla otan mukaani oman lepolassen, niin ei tarvitse nojailla kaiteisiin tai kiviin.

Ukkeli oli saanut Bangaloren-lennollaan ylennyksen bisnesluokasta ensimmäiseen luokkaan, ja kun hän oli sanonut stuertille, että hänen vaimonsakin viihtyisi täällä, stuertti laittoi vaimolle vähän tuliaisia kotiin vietäväksi. 😆

Toilettilaukku on niin näppärä, että tätä voisi käyttää vaikka käsilaukkuna.

Käsintehtyä suklaata, jota en ole vielä edes maistellut.

Oikeasti en viihdy ykkösluokassa, sillä niin hienossa ympäristössä oleminen on minusta hirveän vaivaannuttavaa. Olen matkustanut ykkösluokassa yhden kerran, vuonna 2019 Bogotásta Frankfurtiin (postaus siitä täällä). Päällimmäisenä muistona mieleeni jäi tuolta matkalta se, kun minulta ratkesi hameenhelma, jota sitten yritin paikkailla ykkösluokan loungen vessassa hakaneulalla. Minut vietiin lentokoneeseen limusiinilla, ja limusiinissa ajattelin, että tässä on paraskin first class -matkustaja, kun hameenhelmakin on kursittu kasaan hakaneulalla. 😆

Ukkeli on halunnut jo pitkään käydä testaamassa Bronda-ravintolan, mutta ravintola on ollut täynnä aina silloin, kun olisimme mielineet sinne. Nyt kävi kuitenkin tuuri, ja saimme yhtenä lauantai-iltana pöydän Brondasta.

Napuen gin & tonic oli ginilistalla ensimmäisenä. 😊

Napuesta tuli mieleeni, että meinasin pudottaa silmäni yhtenä aamuna Helsingin aamuliikenteessä, kun näin paikallisbussin kyljessä olevan mainoksen. 

Mikäpä muukaan bussin kyljessä komeili kuin Kyrö Distilleryn mainos! Tuntui jotenkin uskomattomalta, että siellä kaukana Isossakyrössä olevaa tislaamoa mainostetaan Helsingin paikallisliikenteessä.

Mutta takaisin Brondaan. Otimme viiden ruokalajin Bronda-menun, kun se tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta (ei tarvinnut säätää annosten valinnan kanssa). 

Tässäpä kaikki annokset tunnollisesti kuvattuna. 

Prawn Cocktail & Smoked Whitefish. Ihan ok, mutta ei mitenkään ihmeellistä.

Beef Tartare. Tämä oli minusta melkeinpä paras annos, jos ei ajatellut syövänsä raakaa lihaa...

Pasta 'Primavera', joka oli aivan törkeän suolaista. Käytän itse normaalisti reippaammanpuoleisesti suolaa, mutta tämä annos oli järkyttävän suolainen minullekin. Rohkenin jopa antaa tarjoilijalle palautetta asiasta.

Iberico Pork. Myös tämä annos oli liian suolainen, muttei sentään yhtä suolainen kuin edellinen annos. Muuten ihan hyvä annos (vaikka toki kovin pieni 😆).

Strawberry Tarte. Kiva ja raikas, mutta torttupohjaa oli hieman vaikea saada nyherrettyä lusikalla palasiksi.

Bronda-kokemus ei ollut missään nimessä pitkän odotuksen arvoinen, eivätkä hinta ja laatu oikein kohdanneet. Nyt olemme kuitenkin käyneet Brondassa, eikä toista kertaa tarvitse mennä – elleivät kaikki muut Helsingin ravintolat sulje jostain syystä yhtäkkiä oviaan.

Loppuun vielä pari päivää sitten Hesarista bongaamani Fingerpori, joka nauratti.

Kivaa loppuviikkoa!

😘