Ikimuistoinen lento

Voisin kirjoittaa parin kuukauden mittaisen sairauskertomuksen ja ihmetellä sitä, miten moni paikka ihmisen kropasta voi hajota samaan aikaan. En kuitenkaan jaksa muistella kulunutta kesää, joka on ollut yhtään liioittelematta elämäni hirvein – täynnä ahdistusta, toivottomuutta ja pelkoa – joten kirjoittelen muusta. Eipä elämä näytä vieläkään yhtään sen paremmalta, mutta olen jo kai niin turtunut tilanteeseen, että en jaksa enää edes ahdistua. Postausten kirjoittelukin on ollut käsikipujen takia mahdotonta, ja huonoimpina päivinä olen pystynyt olemaan koneella ehkä vain varttitunnin päivässä, enkä sitäkään yhtäjaksoisesti. Nyt kädet tuntuvat kuitenkin jo sen verran paremmilta, että uskallan yrittää postauksen kirjoittamista.

Minunhan pitäisi olla tällä hetkellä Amerikassa juhlimassa ukkelin siskontytön häitä, mutta suunnitelmat muuttuivat, koska en pysty istumaan pitkiä aikoja. Lento New Yorkiin täytyi siis unohtaa, kuten myös häiden jälkeinen viikko Miamissa, jossa meidän oli tarkoitus lomailla ukkelin kanssa. Häiden missaaminen ei harmittanut läheskään yhtä paljon kuin Miami-viikon missaaminen, mutta sellaista se elämä joskus on. Tilaa yhtä, ja saa toista.

Koska en halunnut viettää ukkelin poissaoloaikaa yksin kotona, teki mieli lähteä Savonlinnaan omien ihmisten luo. Ongelmaksi vain muodostui taas se istuminen: autolla en pystyisi ajamaan Savonlinnaan asti, ja junassakin joutuisin istumaan neljä tuntia. Vaihtoehdot olivat siis aika vähissä. Mutta sitten äiti keksi, että miksi et tulisi Savonlinnaan lentäen! Pikainen kuukkelointi paljasti, että lento Savonlinnaan kestäisi vain 55 minuuttia, ja hintakin olisi vain 50 euroa suuntaansa, joten lento tulisi jopa halvemmaksi kuin juna. Ei muuta kuin varaamaan lennot!

Sisko on joskus lentänyt Savonlinnasta Helsinkiin, joten tiesin, että kone olisi pieni. Siksi hieman ihmettelinkin, kun ruumaan meneviä matkatavaroita sai olla kuitenkin 20 kiloa ja käsimatkatavaroitakin kahdeksan kiloa. Lentolaukkuni oli kumminkin liian iso koneeseen otettavaksi, joten oli pärjättävä repulla.

Mie en ostanut lippua ja matkustan siis jäniksenä!

Lentokentän lähtöselvitystiskeillä oli aivan valtavat jonot, mutta Transaviabaltikan tiskillä (joka oli ihan lentoaseman peränurkassa) ei ollut ristin sielua, joten pääsin tiskille saman tien. Tiskillä ollut mies kysyi, että "onko sinulla mitään...", mutta äkkäsi sitten ison punaisen matkalaukkuni, hymyili huvittuneesti ja jatkoi, että "no onhan sinulla". 😅

Bussi tuli hakemaan matkustajat portilta koneeseen, ja ihmettelin, missä loput matkustajat olivat. Pian kuitenkin selvisi, että Savonlinnaan ei tosiaan ollut menossa kuin neljä matkustajaa. Nyt minua rupesi jo jännittämään, että mitä jos paluulennolla ei olekaan muita matkustajia kuin minä. Olisi kamalan noloa tulla yksityislennolla Helsinkiin!

Jouduimme odottamaan bussissa tovin, kun koneeseen tehtiin viime hetken viilauksia. 

Jumbojetti Savonlinnaan. Äiti sanoi, että tuohan näyttää ihan joltain hävittäjältä. 😁

Kapteeni tuli neuvomaan, että laittakaa nyt siihen siipeen vaikka jeesusteippiä, että päästään lähtemään.

Paikat sai valita koneesta vapaasti, ja minä jäin taktisesti viimeiselle penkkiriville ovensuuhun. Olisi ainakin ovi lähellä, jos tarvitsisi hypätä kesken matkan ulos. 

Tällä lennolla oli pelkästään iloisia ihmisiä!

Keskellä käytävää oli omituinen koroke, eikä toiselle penkkiriville mennyt matkustaja huomannut sitä, vaan hän kompastui korokkeeseen ja rojahti lattialle pitkin pituuttaan. 

Kuvan korokkeella on osuutta asiaan.

Nainen oli kuulemma niin innoissaan lentokoneesta, että ei ollut tajunnut katsoa jalkoihinsa. Innoissamme olimme kyllä me kaikki muutkin! 

Koneessa oli 19 paikkaa, ja vessakin näytti koneen takaosassa olevan. Sen ovi näytti kylläkin niin kapealta, että kovin leveällä ahterilla varustettu matkustaja saattaa epäonnistua sisäänpääsypyrkimyksissään. Lähtömuodollisuudet oli pikaisesti hoidettu, kun kapteeni esitteli varauloskäynnit ja toivotteli meidät tervetulleiksi lennolle Savonlinnaan.

Jännittynyt matkustaja.

Otin lähdöstä videonkin, mutta siitä tuli vähän turhan pitkä ja tylsä. Katsokoon ken haluaa. Ilmaan lähdetään vasta 8 minuutin ja 15 sekunnin kohdalla.

Matkalukemistakin löytyi eesti keelel.

Ja pelastusohjeita niistä kiinnostuneille. Lentokoneen tyyppi oli muuten Jetstream 32 (itseäni kiinnostaa aina nämä tyyppiasiat).

Pelastusvälineistöä.

Vaikka lentomatka oli lyhyt, se oli sen verran pomppuinen, että minulle tuli vähän huono olo. Mietin jo, että eipä tullut pakattua mukaan yhtään muovipussia mahdollista laatoitustarvetta varten, mutta onneksi tilanne ei päässyt eskaloitumaan. Lisäksi istuimista puuttuivat käsinojat, joten ihan hirveästi ei kannattanut riehua, jottei olisi pudonnut penkiltä.

Jetstreamillä mennään!

Ohjaamossakaan ei ollut ovea (tai jos olikin, se oli koko lennon ajan auki), joten matkustajilla oli koko matkan ajan suora näkyvyys ohjaamoon. 

Siinä jos jollekulle tulisi mieleen, että kaappaanpa nyt tämän lentokoneen, niin helposti onnistuisi.

Aletaan lähestyä Savonlinnaa, kun järvetkin jo näkyvät.

Melko tarkalleen 55 minuuttia myöhemmin laskeuduimme Savonlinnaan. Minulta meni varmaan pari tuntia tajuta, että olin oikeasti jo Savonlinnassa. Matka oli ollut niin lyhyt, että mieli ei meinannut siirtyä paikasta toiseen. 😅

Kotka on laskeutunut.

Minulla kävi mielessä, että onkohan täällä itsepalvelu, ja pitääkö laukut ottaa itse koneesta mukaansa. Lentokentällä työskennellyt mies kuitenkin opasti kävelemään lentokentälle, jossa sitten kärkyin ikkunan takana, että tuleeko se minun laukkuni sieltä. 

Sieltä niitä laukkuja nyt kaivellaan.

Lentoasema oli oikein siisti ja kauniskin, ja siellä oli kahvilakin (joka ei tosin tainnut olla auki). Kuvan vasemmassa reunassa näkyy, kuinka meikäläisen laukkua tuodaan koneesta. 

Seuraavaksi mietin, laitetaanko laukut (joita oli kolme kappaletta) pyörimään laukkuhihnalle, mutta niin ei sentään tapahtunut, vaan laukun sai napata ovelta mukaansa.

Pari kierrosta olisi kyllä voinut hihnalla vetäistä.

Siinähan se meikäläisen rakas laukku on (vasemmalla).

Heippa Savonlinnan lentokenttä!

Pian olinkin jo äidin nojatuolissa.

Sellainen oli se matka Savonlinnaan. Saapa nähdä, miten paluumatka sujuu! Ainakin tiedän pakata muovipussin varuiksi käsilaukkuun...

Kivaa kesän jatkoa! 

😘