Same same but different

Yritänpä taas päivitellä viimeaikaisia (hyvin sekalaisia ja sekavia) kuulumisia. 

Tuli käytyä pitkästä aikaa suolla, kun saimme ystäväni kanssa ex tempore idean lähteä käymään Valkmusassa Pyhtään ja Kotkan rajamailla (olin siis kyläilemässä ystävälläni Kouvolan seudulla). Tämä tapahtui jo pari viikkoa sitten sinä päivänä, kun Itä-Suomessa oli lämmin ja Länsi-Suomessa kylmä. Kun lähdin ajelemaan Helsingistä kohti Kouvolaa, taivas oli kauttaaltaan harmaa, vettä satoi eikä lämpötilakaan ollut kuin vähän päälle kymmenen astetta. Kouvolassa sää kuitenkin muuttui, ja iltapäivällä paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmintäkin oli 24 astetta. Kyllä alkaa vähemmästäkin suokävely inspiroimaan!

Valkmusan suoalue oli minulle ennestään täysin tuntematon paikka, ja hyvä että olin hädin tuskin kuullut kyseisen paikan olemassaolosta. Sekin tuli yllätyksenä, että Valkmusa on kansallispuisto. Valkmusan nimikin ihmetytti: mistä moinen nimi, ja mitä se tarkoittaa? Kuukkeloimalla selvisi, että musa tarkoittaa ilmeisesti suota tai nevaa, mutta mitä Valk sitten tarkoittaa? Ehkä ei mitään erityistä?

Olin henkisesti varautunut siihen, että Valkmusassa olisi porukkaa kuin Tokmannin ämpärijonossa, mutta yllätyin iloisesti, sillä parkkipaikalla oli vain yksi auto. Vastaan tuli yksi perhe ja yksi koiran kanssa liikkunut nainen, mutta muuten suo oli meidän. 

Alkumatkan honteloita mäntyjä, ennen kuin päästiin suolle.

Minusta on tullut koronan aikaan tavattoman huono lähtemään mihinkään, koska "joka paikassa on kumminkin ihan hirveästi porukkaa". En vain jaksa lähteä mihinkään pahoittamaan mieltäni ja taistelemaan tilastani (tyyliin "terassilla ei ole kumminkaan tilaa"; "hotellissa on kumminkin täyttä", "patikkaretkillä joku huohottaa kumminkin niskaan/matelee edessä" tms.). Varsinkaan luontokohteet eivät innosta yhtään, jos kohteessa on hirveä ruuhka. Mutta nämä ovat näitä nykyajan valintoja: joko lähtee ja sopeutuu siihen, että paikalla on muitakin ihmisiä, tai sitten pysyttelee suosiolla kotona. (Kolmaskin vaihtoehto on: lähtee ja kitisee sitten koko ajan, mutta tätä vaihtoehtoa emme luonnollisestikaan valitse. 😆)

Kävelimme kahden ja puolen kilometrin mittaisen rengasreitin, joka kulkee enimmäkseen pitkospuiden päällä. Toinen, kahden kilometrin mittainen reitti, olisi vienyt Moronvuoren päivätuvalle, mutta se jäi nyt toiseen kertaan. Reitti oli tosi helppo, ja pitkospuut olivat enimmäkseen ihan siedettävässä kunnossa, vaikka jalkoihinsa sai kyllä katsoa. 

Maisemat olivat juuri sellaiset kuin niiden kuuluu suolla ollakin: värikkäät ja vetiset. Tunnelma oli mukavan pysähtynyt, eikä kuulunut muuta kuin lintujen laulua (ja omaa kälätystä). Jossakin kaukana kuului menevän lentokone, mutta ääni oli niin vaimea, että jäi arvoitukseksi, oliko se lentokone ollenkaan. 

Reitin varrella oli lintutorni, jonka juurella oli evästelypaikka. 

Hyvin kaukana metsän rajassa näkyi jonkin vähän isomman linnun pesä, mutta jäi epäselväksi, minkä linnun pesä se oli. 

Valkmusa oli todellakin käymisen arvoinen paikka (vähän niin kuin Torronsuo, mutta pienemmässä mittakaavassa), ja olin tosi iloinen, että tuli lähdettyä.

Töyhtöhyyppäkin tuli bongattua.

Lauantai-iltana puolestaan lähimatkailimme ukkelin kanssa. Tämäkin oli sellainen ex tempore retki tyyliin "lähdetään koeajamaan uusi ratikkareitti". Niinpä hyppäsimme ysin ratikkaan, joka vaihtuu Länsiterminaalissa numero seiskaksi, ja jatkoimme keskustaan. 

Jännittävää lähimatkailua: ratikalla kaupunkiin.

 Tähän väliin kuitenkin tiedotusluonteinen asia: Pissaava poika pissaa jälleen. 

Ja sitten vielä oikein lähikuvaa:

Sieltä sitä tulee.

Pissa-asioista tulikin mieleen Pasi Kuikka, joka jaksaa naurattaa aina vain. 

Pasi Kuikka on siis yritys, joka vuokraa bajamajoja erilaisiin tapahtumiin. Olen aina miettinyt, kuinka joku on onnistunut rekisteröimään tuommoisen toiminimen, kun tuntuu, että Suomessa kaikki pikkuisenkin hauskat ja omaperäiset nimiehdotukset tyrmätään heti. Mutta ehkä PRH:ssa ei taideta sananmuunnoksia? Mutta hats off Pasi Kuikalle – nimi jää ainakin varmasti mieleen! 

Takaisin lauantai-iltaan.

Olin jotenkin kuvitellut (mistähän olin tämmöisenkin ajatuksen saanut päähäni?!), että kun oli lauantai-ilta, kaupungissa olisi hiljaista. Kaikkea mitä: joka paikassa oli ihan valtavasti ihmisiä. Paikkaa terassilta ei olisi todellakaan saanut. 😆 Aleksanterinkadulla oli jo rauhallisempaa, mutta eihän siellä olekaan oikein mitään.

Viime aikoinahan on käyty kovasti keskustelua siitä, kuinka Helsingin keskusta on kuolemassa. Monet kaupat ovat lopettaneet tai aikovat lopettaa (mm. Minna Parikka, Aleksi13, H&M, Halonen), eikä Stockmannin taloudellinen tilakaan taida kehuttava olla. Jotkut ovat sitä mieltä, että keskustasta pitäisi tehdä kävelykeskusta, ja jotkut taas ovat sitä mieltä, että keskustaan pitää päästä ehdottomasti autolla. Itse en ole ollut koskaan mikään keskustan kaupoissa maleksija, sillä minua ärsyttää se, jos kaupat ovat hajallaan siellä sun täällä, ja joutuu tarpomaan (milloin missäkin koiranilmassa) pitkän matkan, ennen kuin pääsee seuraavaan kauppaan. Tätä ei kai saisi sanoa ääneen, mutta tykkään enemmän kauppakeskuksista ja siitä, että kaikki on kätevästi saman katon alla. Stockmannin vaatteetkin ovat nykyään jotenkin niin kummallisia, että en osaa ostaa Stocmannilta mitään. Kahdeksannen kerroksen ravintolamaailmasta kyllä tykkään, mutta sitäkin oli kutistettu sitten viime käymän. 

Kiertelimme ukkelin kanssa keskustassa, ja tuntui ihan siltä kuin olisimme olleet ulkomailla. Kai se johtui siitä, että meillä ei ollut mitään päämäärää, vaan vain haahuilimme. Epämääräistä haahuiluahan tulee harrastettua yleensä vain matkoilla, ei kotikaupungissa, jossa on menossa aina jonnekin.

Vessan ovi on kutsuvasti auki.

Sofia Ilmosen lopputyömallistoa esittelevä installaatio "Same Same but Different" Artekin ikkunassa.

Bongasin ensimmäisen kerran elämässäni myös Pohjola-talon, josta muistan lukeneeni Helsingin jugend -kirjasta ja monesta muustakin lähteestä. On oikeastaan tosi noloa, etten ole huomannut taloa koskaan aikaisemmin – tai ainakaan en ole koskaan pysähtynyt sen eteen tutkimaan sitä tarkemmin. 

Meikäläinen on selkeästi tuossa vasemmalla.

Vaikka aurinko paistoi, oli ihan järkyttävän kylmä, joten oli mentävä lämmittelemään Strindbergille.

Oli pakko laittaa aurinkolasit naamalle, kun silmäpussit olisivat valuneet muuten pöydälle. Siinä se olisikin ollut ihmetteleminen, että miten nämä saa takaisin päähän.

Samppanja-lasillinen ei kyllä hirveästi lämmittänyt, ja kun ravintoloihinkaan ei enää siihen aikaan mahtunut (tässä se taas nähtiin: ei kannata lähteä kotoa mihinkään 😆), oli palattava suosiolla kotiin. 

Jätkäsaaressa taas!

Enpä taidakaan jaaritella enempää, kun eiköhän tässäkin ollut taas tarpeeksi. 

Mukavaa viikon jatkoa ja kesäkuun alkua! 

😘