Murrosikäinen

Istun nyt junassa matkalla Savonlinnaan, joten tässä on sopivasti aikaa vääntää jonkinlainen blogipostaus. Kulkuneuvoksi valikoitui tällä kertaa juna lähinnä siitä syystä, että se oli ainoa tapa saada ukkeli vaimennettua. Polveni ovat olleet marraskuun lopusta taas vähän huonossa jamassa, mutta nyt viimeisen parin viikon aikana tilanne on näyttänyt hieman valoisammalta. Ukkeli oli huolissaan, että jos ajaisin Savonlinnaan ja takaisin (autolla ajaminen on yksi pahimmista jutuista kondromalasiapolville), polveni olisivat taas sen jälkeen paskana. Ukkelin pointti oli ihan hyvä, joten päätin laittaa suosiolla roposia VR:n kassaan ja matkustaa junalla. 

Rautatieasemalla ei ollut ruuhkaa.

 

Ekstra-luokassa on pakko käyttää maskia, ja maski kuuluu matkan hintaan. Minulla oli jo oma rätti naamalla, joten en tarvinnut VR:n maskia, ja täytyy sanoa, että onneksi en ollut laskenut VR:n maskin varaan. Se on nimittäin ihan hirveän tuntuinen, melkein pahvimainen paksu läpyskä. 

Maski, jota voi käyttää myös terveyssiteenä. Kätevää.

Nalle kokeili maskia ja totesi, että ei ole karhuille sopiva malli.

 

Kävinpä taas koronatestissäkin ennen lähtöäni. Nyt on jo kolme koronatestiä plakkarissa, mikä on aika hyvin kipua kuollakseen pelkäävältä ihmiseltä. Normaalisti karttelen viimeiseen asti kaikkea, mikä aiheuttaa mahdollisesti vähänkään kipua, mutta joissain tilanteissa on meikäläisenkin näköjään annettava periksi.

Ylitin itseni viime viikolla, sillä uskaltauduin noin kuuden vuoden tauon jälkeen hammaslääkärille. Nyt jälkiviisaana voisin kyllä sanoa, että jos hammaslääkärillä käynti pelottaa, niin ei ehkä kannata venyttää taukoa vuosien mittaiseksi. Hammaskiveä ehtii nimittäin kertyä kuudessa vuodessa kiitettävä määrä, ja sen poistaminen onkin sitten operaatio vertaansa vailla. Yksi 45 minuutin pituinen aika ei riittänyt kaiken hammaskiven poistamiseen, vaan hommaa piti jatkaa vielä seuraavalla viikolla (kun hammaskiven poiston aiheuttama tulehdus oli parantunut). Olen kirjoitellut hammaslääkäripelostani joskus aiemminkin, ja hikosin tälläkin kertaa tuolissa kuin pieni sika. Siitä on kuitenkin oltava kiitollinen, että hammaskalustoni oli muuten kunnossa, joten muita operaatioita ei tarvinnut tehdä (paitsi että jotain tutkimisen arvoista siellä suussa kuitenkin on, kun ensi viikolla on aika hammaskirurgille). Minulla ei ole ollut hampaissa ikinä yhtään reikää, ja hammaslääkärikin ihasteli, että voi kun hänellä olisi yhtä hyvät hampaat kuin minulla. Hammaskiveä hammaslääkärillä on kuitenkin todennäköisesti paljon vähemmän kuin minulla. 😆

Sain muuten ne lukulasit alkuviikosta, ja nyt näkee taas hyvin. 

Lasien käyttäminen vaatii kuitenkin vielä selkeästi totuttelua, sillä en meinaa muistaa laittaa lasia päähäni. Ensimmäisenä iltana rojahdin sohvalle ja rupesin ihmettelemään, että mitäs kovaa täällä minun allani on. Kuvetta kaivettuani huomasin, että lukulasithan ne siellä. Onneksi sangat eivät vääntyneet – ainakaan vielä! 

Kymijoen ylitys Korialla.

Jael kirjoitteli muutama päivä sitten, että hänen bloginsa täyttää 12 vuotta (onnea sinne! 😘), ja koska muistin, että Jael ja minä aloitimme blogimme samoihin aikoihin, kävin kurkkaamassa, milloin tarkalleen ottaen minä julkaisin Kukkapillin ensimmäisen postauksen. Päivämäärä oli 12. helmikuuta 2009, joten Kukkapillillekin tulee viikon päästä 12 vuotta täyteen! Paljon on kaikenlaista näihin vuosiin mahtunut, ja olen iloinen siitä, että niin moni asia on muistissa täällä blogissa. Tuosta ensimmäisestä postauksesta löytyy muuten myös selitys Kukkapillin nimelle, jos joku on sattunut sitä ihmettelemään. 

Joskus pelottaa, että mitä jos blogini sisältö katoaisikin jostain syystä yhtäkkiä. Muistelen, että Vuodatuksen blogeillehan kävi joskus vuosia sitten niin, että blogien sisältö katosi yhtäkkiä taivaan tuuliin. Sellainen olisi kyllä ihan hirveää! En ole koskaan varmuuskopioinut blogiani mitenkään, vaikka olen ymmärtänyt, että niinkin voisi tehdä, ja nyt tiedustelisinkin blogitovereiltani, oletteko te varmuuskopioineet bloginne jotenkin? 

Auringonnousu Jätkäsaaressa tänä aamuna.

 

Olen vähän surullisena seurannut viime vuosina blogien katoamista ja hiipumista blogistaniasta. Moni bloggaaja on lopettanut tai siirtynyt Instagramiin, mikä on minusta sääli. Ymmärrän kyllä, että elämä on nykyään niin hektistä, että blogin kirjoittamiselle ei ehkä riitä aikaa ja että Instaan on helpompi ja nopeampi tehdä päivityksiä. Itse kuitenkin tykkään lukea perusteellisempia juttuja, ja siitä syystä blogien katoaminen harmittaa. Semmoisen vinkin antaisin blogien lukijoille, että jos tykkäät jostakin blogista, jätä ihmeessä blogiin joskus jonkinlainen kommentti – vaikka lyhytkin. Blogeja on niin helppo lukea ja pitää ehkä itsestäänselvyytenäkin, mutta kirjoittaminen ja kuvaaminen vievät joskus yllättävän paljon aikaa. Uskon, että jokainen blogikirjoittaja tykkää kommenteista, jotka ovat meille bloggaajille ainoa todellinen yhteys lukijoihin, ja lukijan jättämä kommentti voi joskus olla tärkein kannuste, joka innostaa bloggaajaa jatkamaan. En voi itsekään kehuskella olevani mikään maailman aktiivisin kommentoija, ja on myönnettävä, että joitakin blogeja tulee luettua ilman että olen tainnut koskaan jättää yhtäkään kommenttia. Onpa noloa. Lupaan nyt tehdä parannuksen, koska en halua olla myötävaikuttamassa blogien katoamiseen. 

Junamatkalla pitää aina syödä lihapullia, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Tilasin tosin tällä kertaa tapojeni vastaisesti pienen lihapulla-annoksen, kun tiedän, että äitikin on tehnyt lihapullia.

Taidan nyt ruveta lopettelemaan, sillä lähestymme kohta Parikkalaa, jossa pitää vaihtaa kiskobussiin. Saa nähdä, miten paljon kiskobussissa on ihmisiä ja miten paljon siellä pystyy pitämään välimatkaa.

P.S. Se Intian-paketti ei ole vieläkään tullut. Paketti pääsi hienosti Saksaan asti, mutta sitten se jumittui Saksaan yli viikoksi. Saksassa oli kuulemma kaamea pakettisuma, ja lähetyksen viivästyminen johtui siitä. Nyt paketti on käynyt jo Tanskassakin, ja sen olisi määrä saapua vihdoin Suomeen tähän iltaan mennessä. Appivanhemmat ovat olleet lievästi sanottuna pettyneitä, sillä Amerikkaan vastaavanlainen paketti oli mennyt kolmessa päivässä. Anoppi onkin varmasti antanut appiukon kuulla kunniansa (useampaan kertaan 😅), kun appiukko ei käyttänyt lähetykseen DHL:ää, kuten ukkeli oli toivonut, vaan jotain toista appiukon "hyväksi havaitsemaa" kuriirifirmaa. Juttelin eilen anopin kanssa, ja hän kertoi sujauttaneensa mukaan tuoreita vihreitä chilejä, jotka olisivat nyt varmasti ainakin pilalla. Makeisetkin saattavat olla homeessa, mutta kuivatuotteet ja pikkelssit ovat toivottavasti yhä syömäkelpoisia. Minähän en pääse tutkimaan paketin sisältöä ennen kuin kotiudun Savonlinnasta joskus ensi viikolla, joten aarrelaatikko jää ukkelin syynättäväksi.