Viherpeukalon syntymä ja kuolema

Muistatteko, miltä meidän parvekkeella kesäkuun alussa näytti? Jos joku ei satu muistamaan, niin tässä muistin virkistämiseksi pari kuvaa: 

Tänään parvekkeella näyttää tältä: 

Tarkkanäköisimmät varmasti huomasivatkin, että lähes kaikki kasvit ovat lähteneet. Jäljellä ovat enää tuo amppeli, jossa on hopeaköynnöstä (joka onkin kasvanut aika hurjasti), laakerinlehti, timjami ja ruohosipuli, sekä pari pienempää kukkaa, jotka ostin suunnilleen kuukausi sitten. Niin ja tietysti anopinkieli. Syy kasvikatoon: samalla kun perustin puutarhan, tuli perustettua näköjään myös eläintarha. 

Ensiksi kukat parissa isossa ruukussa rupesivat näyttämään vähän onnettomilta. Luulin, että olin kastellut kukkia liikaa tai liian vähän, ja rupesin kiinnittämään tarkemmin huomiota kasteluun. Lehdet muuttuivat kumminkin ruskeiksi, ja lehtien pinnalle tuli jotain valkoista huntumaista kasvustoa. Koska kukat eivät näyttäneet toipuvan millään, en keksinyt muuta keinoa kuin singota ne mäkeen. (Korianteri oli tässä vaiheessa jo mennyttä kalua, kun siihen oli tullut kirvoja.) En tajunnut tutkia kasveja sen tarkemmin, mutta nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että niissä saattoi olla vihannespunkkeja.

Sitten huomasin petunioissa elämää. Kameran avulla kasveja tutkittuani huomasin, että niissä oli kirvoja. 

Kirvat eivät näyttäneet olevan ainoita ötököitä, sillä lehdissä oli myös jotain valkoisia ötököitä. 

Kolmas iso ruukku, jossa oli verenpisaraa ja uudenguineanliisaa (joka oli jo kuollut samaan "tautiin" kuin aiemmat isojen ruukkujen kukkaset), joutui seuraavaksi syyniin. Verenpisarasta löytyi lisää ötököitä. 

Googlettelun seurauksena tulin siihen tulokseen, että nämä ovat ilmeisesti ansarijauhiaisia. Kuvassa näkyy ötököiden lisäksi myös niiden munia ja ulostetta (mustat pisteet). 

Ötököistä olisi kai voinut yrittää päästä eroon suihkuttelemalla niitä joillakin myrkyillä, mutta minä en sellaiseen leikkiin rupea. Ötököistä ei pääsisi kuitenkaan kokonaan eroon, ja saisin olla suihkuttelemassa kasveja alvariinsa – ilman että suihkuttelusta olisi edes mitään hyötyä. Kukat saivat siis lähteä. Nyt ne ovat sullottuina multineen jätesäkkeihin, kun en ole vielä keksinyt, mihin ne dumppaisin. Rööriin tuskin kannattaa yrittää? 😆 Ukkeli ei tajunnut, mikä ongelma minulla oli ötököiden kanssa, ja miksi minun piti heittää kukat pois. "Ötököiden kanssa pitää vain oppia elämään", oli hänen näkökantansa. Intialaiset!

Elämää löytyi sisätiloistakin. Sitruspuu ei ollut kasvanut enää pitkään aikaan samalla tavalla kuin aluksi, ja kun rupesin tutkimaan puuta tarkemmin, siitäkin löytyi ötököitä. Äiti neuvoi viemään kasvin suihkuun ja suihkuttelemaan sitä kylmällä vedellä, ja näin teinkin, vaikkakin sadatellen. Multaa ja kasvin pudonneita lehtiä kun oli sitten kylppärin lattia täynnä. 

Aika pian kuitenkin huomasin, että suihkuttelusta ei ollut ollut mitään apua, ja kun rupesin tällä viikolla tutkimaan lehtiä tarkemmin, lehtien alapinnoilta löytyi valkoisia palluroita. 

Googlettelu paljasti näiden olevan villakilpikirvoja. Taas uusi laji! Tätä menoa meikäläisestä tulee kasvituholaisten asiantuntija.

Ukkeli kysyi, kun kuvasin sitruspuuta, että meinaatko heittää senkin kasvin menemään. Ukkeli oli sitä mieltä, että minun pitäisi viedä kasvi parvekkeelle ja suihkutella sitä jollakin myrkyllä. Ötökät inhottavat minua kumminkin niin paljon, että en siedä niitä yhtään silmissäni, ja jos niitä jossain kasvissa on, se on moro kertalaakista. Lukemani mukaan villakilpikirvoista on muutenkin hyvin hankala päästä eroon, sillä torjunta-aineet tehoavat vain vastakuoriutuneisiin toukkiin. Meille meinasi tulla ukkelin kanssa oikein riita asiasta, kun hän ei ymmärtänyt näkökantaani ollenkaan. Vasta kun näytin ukkelille ottamiani kuvia ötököistä ja kysyin, että haluatko, että meillä on kotona tämmöisiä, ääni muuttui pikkuisen kellossa. Sitruspuullekin on siis alkanut lähtölaskenta, ja se odottelee vain sitä hetkeä, että saan ryhdyttyä toimeen.  

Minun ötökkäkiintiöni on nyt täynnä, ja olenkin päättänyt, etten hanki enää ikinä yhtään kasvia kotiin. En parvekekukkia enkä viherkasveja. Voisin vielä jollakin tavalla hyväksyä sen, jos kasvini kuolisivat huonon hoidon takia (kuivuuteen tai liikakasteluun), mutta ötökkäinvaasiot ovat minulle liikaa. En todellakaan halua laittaa aikaa ja rahaa kukkasiin, jos niiden kohtalo on sitten tämä. Äiti sanoi, että lasitettu parveke on erityisen otollinen ympäristö ötököille, mutta sitä vain ihmettelen, mistä ötökät ovat kasveihin alun perin tulleet. Eivät kai ne kuitenkaan itsestään sikiä?

Ehkä kasvit menestyisivät parvekkeella paremmin, jos kasveja jaksaisi olla koko ajan hoitamassa ja kyttäämässä, mutta minä en rakasta kasveja niin paljon, että jaksaisin uhrata kaiken liikenevän aikani niille (okei, pientä liioittelua). En ole viherpeukalo, eikä minusta sellaista tule. Olen toki todennut tämän monesti aiemminkin, mutta jospa asia menisi nyt viimeinkin jakeluun.

Kynttiläkin on sulanut muodottomaksi parvekkeen kuumuudessa.

Nyt kun kerran ruvettiin kasveista ja ötököistä puhumaan, niin puhutaanpa vielä vähän lisää. Kävin nimittäin tällä viikolla Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa on tehnyt mieli käydä koko kesän, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Opastettu kävelykierros meneillään.

Kylläpä olikin kiva huseerata pitkästä aikaa kameran kanssa oikein antaumuksella. (Pahoittelen kuvatulvaa.)

 

 

Kuinka ollakaan, kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi lisää ötököitä. 

Vauveli-kimalainen.

Mukava viikonloppua! 😘

Viherpeukalo RIP.