Villi pääsiäinen

Tuli puhetta pääsiäiskukosta, ja jäin miettimään, onko muillakin ollut lapsuudessa samanlainen traditio kuin meillä. Meillä oli perinteenä, että lankalauantai-iltana minä ja siskoni laitoimme sängyn alle hatut – mieluiten sellaista auki töröttävää mallia, kuten karvalakki. Seuraavana aamuna hattuun oli ilmestynyt suklaamunia, kun kukko oli käynyt yöllä munimassa. Vähän isompana lapsena heräsi kyllä epäilys, että äidillä oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta arvoitus ei koskaan selvinnyt, sillä en nähnyt koskaan yöllä äitiä sen enempää kuin kukkoakaan. Yhtenä vuonna jopa pelkäsin kukon tuloa niin, että valvoin pitkälle aamuyöhön. Muistan jännittäneeni sitä, jos kukko sattuisikin tulemaan silloin, kun olen vielä hereillä. Miltä kukko mahtaisi näyttää? Olisikohan se isokin? Lopulta olin kuitenkin nukahtanut – ja aamulla oli munat taas hatussa.

Lapsuuden pääsiäisperinteistä ei ole jäljellä muuta kuin pääsiäismunat, ja munatkin pitää käydä ihan itse ostamassa, jos semmoisia halajaa.

Nykyajan munat syödään lusikalla.

Hatuista ja kukoista ei ole siis enää tietoakaan (mitä nyt ukkeli joskus kukkoilee), rairuohoa en jaksa kasvattaa, tipuset olen tainnut heittää menemään ja pashasta tai lampaanlihasta en oikein pidä. Intialaisissa sörsseleissä lammas kyllä menettelee, mutta sörsseliruokiin sopivia lihoja on vaikea löytää kaupoista edes pääsiäisen aikaan. Näin kyllä Hesarissa mainoksen karitsan patalihoista, mutta kyseinen kauppa oli niin kaukana meiltä, etten viitsinyt lähteä ajelemaan sinne yksien lihojen takia.

Meidän oli tarkoitus tilata taas perjantai-iltana muutenkin ruokaa kotiin, mutta pääsiäinen antoi siihen erityisen hyvän syyn (= ei jaksa kokata). Päädyimme intialaiseen ravintolaan ja keksimme, että voisimme tilata toiseksi ruoaksi lammasta, niin mekin pääsisimme pääsiäislihan makuun. Ukkeli kirjoitti tilaukseen vielä erityistoiveen, "make it spicy", koska kyseisen ravintolan ruoka oli ollut kuulemma viime kerralla ihan mautonta.

Kahta erilaista naania, chicken madras ja lamb palak.

Kannattaa varoa, mitä toivoo, koska toiveet saattavat toteutua. Tämä olisi ollut hyvä pitää nytkin mielessä. Ruoka oli nimittäin niin tulista, että räkä vaan valui nenästä. Söimme ja niistimme, söimme ja niistimme. Kaiken lisäksi annokset olivat niin suuret, että ruoasta riitti hupia vielä lauantai-illaksikin. Ukkeli mätti naamaansa Bulgarian jogurttia minkä kerkesi, ja minä kävin makaamassa syömisen jälkeen sängyssä, kun olin kokemuksesta niin voipunut. Ukkeli pahoitteli, kun minä olin joutunut syömään niin tulista ruokaa, mutta ukkeli se taisi kärsiä loppujen lopuksi enemmän kuin minä. Ukkeli totesi, että hänpä ei taidakaan laittaa ensi kerralla tilaukseen mitään erityistoiveita.

Jotain pääsiäisilmettä kumminkin kaipasin, joten ostin keltaisen ruukkukrysanteemin(?). Kaipaan elämään nyt lisää keltaista. Saa nähdä, kuinka kauan kukkanen säilyy minulla hengissä.

Luin viikonlopun Hesarista naisesta, jonka "parvekkeella kasvaa viidakko", ja muistin entisen miesystäväni, jonka asunto oli myös kuin viidakko. Jos halusi päästä paikasta A paikkaan B (esimerkiksi sohvalta keittiöön), piti luovia tiensä läpi limoviikunoiden, peikonlehtien ja mitä näitä nyt on. Muistelen kerran joutuneeni jostain ihmeellisestä syystä kastelemaan tyypin kukkaset, ja siinä se päivä sitten menikin. Aamulla kun aloitti kastelukannun kanssa hyörimisen, niin illalla olikin jo kaikki kasvit kasteltu. Silloin päätin, että minulla ei ikinä, ei ikinä, tulisi olemaan sellaista määrää huonekasveja. Se päätös onkin pitänyt, vaikka moni muu päätös ei olekaan.

Tässä pyhien aikana sattui semmoinenkin ihme, että rupesimme katselemaan ukkelin kanssa yhdessä jotain sarjaa, kaiken lisäksi Netflixistä, josta en ole katsellut koskaan mitään. Emme ole seuranneet mitään yhteistä sarjaa vuosikausiin, sillä ukkeli katselee läppäriltä tai padilta omiaan ja minä omalta läppäriltäni omiani. Viimeisin sarja, jota katselimme yhdessä, taisi olla Lost, ja kun Lostin viimeisin kausi tuli telkkarista vuonna 2010, yhteisestä telkkarin katselusta onkin vierähtänyt kymmenen vuotta. 

Tykkäämme katsella aivan erilaisia juttuja, sillä ukkeli katselee lähinnä telugusarjoja ja -elokuvia ja minä realityhömppää tyyliin Married at First Sight Australia, jonka viimeisin kausi päättyi juuri Australiassa. Tänään alkaisi taas Masterchef Australia, mutta Masterchef ei ole jaksanut oikein enää viime vuosina sytyttää, ja viimeisin kausikin jäi minulta kesken. Nyt Masterchefissä puhaltaisi tosin uudet tuulet, sillä kilpailun tuomarit ovat vaihtuneet.

Masterchef Australian uudet tuomarit.

Masterchef Australia henkilöityy minun mielessäni kuitenkin niin vahvasti tuomareihin, että en tiedä, jaksaisivatko nämä uudet kasvot sytyttää millään lailla. Ainakin ensi vilkaisulta uusi tuomarikolmikko vaikuttaa todella pliisulta. Kukaan ei voi korvata Garya, Georgea ja Mattia! Kilpailijatkin ovat tuttuja vanhoilta kausilta, enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Pitäisi varmaan ruveta katsomaan ohjelmaa, niin asia selviäisi. 

Nyt päädyimme katsomaan – ukkelin Phoenixin-serkun suosituksesta – sarjaa nimeltä The Stranger. Hieman yllättäen sarja koukutti meidät molemmat heti alusta asti, ja olemmekin nyt joutuneet hieman himmailemaan sarjan katselua, koska jaksoja on ilmeisesti vain kahdeksan. En tiedä, onko tekeillä lisää, vai onko tuossa kaikki. Ärsyttää, jos löytää hyvän sarjan, ja sitten se loppuu juuri, kun on päässyt vauhtiin.

Ukkelin toinen serkku ja hänen vaimonsa ovat lääkäreitä, ja he työskentelevät koronapotilaiden parissa New Yorkissa. Tilanne on New Yorkissa todella paha, sillä ruumiita tulee jatkuvalla syötöllä. Viikonloppuna kuulimme kuitenkin serkun ja vaimon osalta hyviä uutisia: he olivat tehneet vasta-ainetestin, ja kummaltakin oli löytynyt koronan vasta-aineita. Serkku ja vaimo ovat siis sairastaneet koronan tietämättään ja voivat nyt huokaista edes jollakin tavalla helpotuksesta. Toki varotoimenpiteitä täytyy edelleen noudattaa.

Intiassa appivanhemmat kykkivät kotonaan, sillä kolmen viikon ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa, eikä omaa asuinaluetta pidemmälle saa mennä. Seuralliselle ihmiselle, kuten appiukolle, kotiin erakoituminen on ollut erittäin haastavaa. Ulkonaliikkumiskieltoa jatkettiin vielä kahdella viikolla, joten piina jatkuu.

Tästä videonpätkästä näkee, kuinka aavemaiselta Hyderabad näyttää, kun kaduilla ei liiku ketään ja kun kaikki paikat on suljettu.



Kun tietää, millainen kuhina intialaisilla kaduilla normaalisti on, kontrasti on melkoinen. 

Olemme ukkelin kanssa pohdiskelleet, mistä johtuu, että koronakuolemia on ollut Intiassa niin vähän. Kuolleiden määrä miljoonaa ihmistä kohden Intiassa on vain 0.2, kun se esimerkiksi Suomessa on 10, Yhdysvalloissa 67 ja Espanjassa 368 (tietolähde). Ehkä kuolemien vähäisyys johtuu siitä, että Intiassa on liikkeellä kaikenlaisia viruksia jatkuvasti niin paljon, että ihmiset ovat siellä paljon vastustuskykyisempiä kuin meillä täällä lännessä. En tiedä, pitääkö teoriamme millään lailla paikkaansa, mutta ei tämä varmasti ihan mahdoton ajatuskaan ole.

Pääsiäinen on mennyt täällä aika lailla omalla painollaan, ja huomisesta alkaa sitten taas arki. Mitä se tulee tästä eteenpäin olemaan, jää varmaankin nähtäväksi.

Heippa! 😘