Yläpiän kuntoottamista

Vietimme pidennettyä viikonloppua Savonlinnassa, ja ukkelikin tapasi vanhempani melkein kahden vuoden tauon jälkeen. Paljon kaikenlaista on ehtinyt muutamassa vuodessa tapahtua – ihmiset ovat vanhentuneet ja paikat vaihtuneet – mutta jollakin omituisella tavalla kaikki oli kuin aina ennenkin.

Nyt kun vanhemmat asuvat Savonlinnassa eivätkä enää Pohjois-Karjalassa, on pitänyt unohtaa kuutostie ja opetella ajamaan uutta reittiä Lahden, Mikkelin ja Juvan kautta. En pidä kyseisestä tiestä yhtään, ja varsinkin Mikkelin ja Juvan välinen osuus tietöineen ja viidenkympin nopeusrajoituksineen raastaa hermoja. Alkumatka Heinolaan sujuu tosin varsin kivuttomasti, koska Heinolaan asti saa posotella moottoritietä, mutta sitten alkaa se kidutus. 

Matkan varrella on kaksi komeahkoa siltaa, jotka sain jopa kuvattua tällä kertaa.

Tähtiniemen silta Heinolassa. On muuten Suomen toiseksi pisin silta (924 metriä) Raippaluodon sillan jälkeen.

Vihantasalmen silta.

Koska vanhempien asunto on neljälle ihmiselle vähän turhan pieni, vietimme ukkelin kanssa yöt hotellissa Savonlinnan keskustassa, mutta päivät vietimme vanhempien luona. Savonlinna näyttäytyikin tällä reissulla hieman eri näkövinkkelistä kuin aiemmin, sillä en ole ollut Savonlinnassa aiemmin tällä lailla "turistina". Sisko perheineenhän asuu myös Savonlinnassa, joten kaupungissa on tullut kyllä muuten pyörittyä.

Näkymä hotellin ikkunasta.

Lauantaiaamuna paistoi aurinko.

Savonlinna tuntui näin talvella varsin hiljaiselta, ja tuli pohdittua sellaistakin, miten paikalliset yritykset, esimerkiksi torikauppiaat, ravintoloitsijat ja hotellit, pärjäävät, kun talvella on hyvin vähän tai ei lainkaan toimintaa, ja kesän matkailusesonki on kuitenkin varsin lyhyt.

Kesää odotellessa...

 

Saliturismiakin tuli taas harjoitettua, kun bongasin netistä, että yhdelle salille (Kristalli Sportiin) saattoi ostaa netistä kertakäynnin. Käynti maksetaan netissä pankkitunnuksilla tai luottokortilla, minkä jälkeen saa sähköpostiinsa PIN-koodin, joka toimii ovikoodina. PIN-koodi näppäillään oven pielessä olevaan laitteeseen, ja sen jälkeen ulko-oven pitäisi aueta.

Moni sali päältä... ööh, ruma.

Systeemi kuulosti niin yksinkertaiselta, että se tuntui suorastaan epäilyttävältä. Oli siis mentävä kokeilemaan, toimisiko homma oikeasti – ja toimihan se. Miten ihminen voikin tulla niin onnelliseksi moisesta asiasta kuin siitä, että jossakin pääsee treenaamaan näin helposti. Yleensähän satunnaisen kertakävijän on osutettava käyntinsä sellaiseen aikaan, että salin vastaanotto on auki, joten on aivan mahtavaa, että kertakävijäkin pääsee treenaamaan näin vaivattomasti. Kaiken lisäksi PIN-koodilla pääsee sisään kello 5.00–24.00, joten itselle sopiva aika löytyy varmasti. (Tämä ei ole maksettu mainos, kuten ei mikään muukaan tässä blogissa. Olen vain niin iloinen moisesta palvelusta, että sitä on pakko kehua.)  

Toiminnallisen harjoittelun porraskäytävä.

Vaikka Savonlinnassa on tullut pyörittyä, ravintola Waahdossa ei ole tullut koskaan aiemmin käytyä. Nyt tuli korjattua tämäkin virhe.

Menu Waahto piti sisällään seuraavaa: 

Etanoita valkosipuli-aurajuustovoilla ja talon leipää.

Marmorihärkää, chorizoperunaa ja chimichurrikastiketta.

Suklaabrownieta, suklaanamelakaa ja kahvimoussea.

Jälkiruoka oli (anteeksi vain) hieman epäilyttävän näköinen, mutta onneksi maku on se, mikä ratkaisee. 😀

Yksi viikonlopun odotetuimmista tapahtumista olivat Nallen 20-vuotissynttärit. Oikeastihan Nalle täytti 20 vuotta jo joulukuun alussa, mutta koska elämä oli joulukuussa yhtä kaaosta, emme ehtineet viettää synttäreitä silloin.

Mukana menossa oli tietysti myös paras kaveri Enska.

Olen kirjoittanut aiemmin Nallen elämäntarinankin, ja se löytyy täältä. Vaikea uskoa, että tuostakin kirjoituksesta on jo kuusi vuotta!
 
Viikonloppu oli oikein mukava, mutta paluu arkeen oli vähän karu, sillä kotimatkalla alkoi hirvittävä päänsärky, joka jatkuu edelleen. Onneksi särkylääke sentään helpottaa oloa. Kuvaannollista päänsärkyäkin on ollut viime päivinä, sillä blogiin on alkanut tulla taas monen vuoden tauon jälkeen runsaasti roskapostikommentteja. Roskapostikommentit ärsyttävät ihan suunnattomasti, enkä voi mitenkään ymmärtää, mitä joku kuvittelee niillä oikein saavuttavansa. Laitoin jo sanavahvistuksen (joka nykyään tarkoittaa sitä, että kommentoidessa pitää klikata kommenttilomakkeessa näkyvää ruutua, jotta Blogger tietää, ettei kommentoija ole robotti) päälle, mutta se ei ole estänyt roskapostikommentteja tulemasta. Jos roskapostikommentit eivät lopu, pitää kai ottaa kommenttien valvonta käyttöön. En kuitenkaan haluaisi millään tehdä sitä, sillä kommenttien valvonta on minusta niin käyttäjäepäystävällinen piirre blogissa. Ymmärrän sen toki, jos bloggaaja saa paljon kuraa niskaansa.

Vielä loppuun pitää ihmetellä nykyistä aikakauslehtitarjontaa. Ukkeli on pysähtynyt muutaman kerran kaupassa aikakauslehtihyllyn eteen tutkimaan, löytäisikö hän jotain kiinnostavaa luettavaa, ja minäkin olen tullut siinä samalla silmäilleeksi lehtiä. Tällä viikolla törmäsin tällaiseen lehteen:

Siis oikeasti?

Minäkin taidan olla kerrankin oikein ajan hermolla, kun en harrasta lentämistä. Väliäkö sillä, että lentämättömyys johtuu meidän kohdalla olosuhteiden pakosta. 😆 Eipähän tarvitse ainakaan tuntea lentohäpeää – vaikka en tosin ole tuntenut sitä tähänkään asti. Huono ihminen.