Ikean lihapullat

Sohvan etsiskely on jatkunut nyt anopin kanssa, ja onnistuimme jopa löytämään pari yksilöä, jotka miellyttivät jollakin tavalla meitä kaikkia (minua, ukkelia, ukkelin siskoa ja anoppia). Minua on vähän huvittanut, miten hyvin minun ja anopin sohvamaku osuu yksiin, ainakin mitä tulee sohvan perstuntumaan. Toisaalta varmasti jokainen sellainen, joka on joskus kärsinyt selkävaivoista, ei valitsisi sellaista sohvaa, joka imaisee istujan sisuksiinsa varpaita myöten.

Tämä vaaleanpunertava sohvasetti kiri lopulta ykköseksi sekä perstuntumaltaan että ulkonäöltään (ainakin ukkelin ja siskon mielestä). Ainoa asia, joka sohvasetissä mätti, oli sen hinta, joka oli 5 lakhia eli noin 6 500 euroa. (Sohva oli luonnossa vaaleampi kuin kuvassa.)

Intialaisissa huonekalukaupoissa on varsin mielenkiintoista kierrellä, sillä palvelu pelaa. Ennemmin tai myöhemmin jostakin ilmestyy mies tai nainen, jolla on tarjottimella pieniä vesipulloja ja mahdollisesti muitakin juomia. Näistä jokainen saa sitten valita haluamansa.

Sitä olen tosin miettinyt, että missä vaiheessa satunnainen kaupassa kiertelijä muuttuu potentiaaliseksi ostajaksi. Juomia ei nimittäin tuoda tarjolle heti kauppaan astuttaessa vaan vasta jonkin ajan päästä – yleensä siinä vaiheessa, kun näyttää siltä, että saattaa vaikka tullakin kaupat. 

Aikamme huonekaluliikkeiden kiskurihintoja ihmeteltyämme päätimme lähteä käymään Ikeassa. Intian ensimmäinen Ikea avattiin Hyderabadiin viime elokuussa, ja seuraavat Ikeat noussevat Mumbaihin, Bangaloreen ja Delhiin. Hyderabadin Ikea sijaitsee samoilla kulmilla, joilla asuimme vuonna 2009, kun muutimme Intiaan ensimmäisen kerran. Tuolla alueella ei ollut kymmenen vuotta sitten kerta kaikkiaan mitään, ja tuntui ihan absurdilta ajatella, että tässä sitä nyt mennään entisillä kotinurkilla anopin kanssa Ikeaan.

Intialainen Ikea näytti ulkoapäin aivan samanlaiselta kuin Ikeat muuallakin maailmassa, mutta tuoksu oli erilainen: heti sisään astuttuamme vastaan tulvahti intialaisten ruokien tuoksu. 😁 Ruoka-asiat ovat ilmeisesti niin pyhiä, että niitä ei parane pahemmin sorkkia, ainakaan Intiassa, jos haluaa houkutella asiakkaita. Toki ruokalistalta löytyi myös niitä kuuluisia Ikean lihapullia, mutta intialaiset lihapullat oli tehty kanasta, mikä ilmoitettiin ruokalistassa selvästi. Muut ruoat (grillattua lohta lukuun ottamatta) olivatkin sitten kaikkea muuta kuin ruotsalaisia.

Ikea näytti myös sisältäpäin kovin tutulta – ihmisiä lukuun ottamatta.

Leidit menossa Ikeaan.

Nuoripari ostoksilla.

Muiden huonekalukauppojen jälkeen Ikean sohvat näyttivät jotenkin virttyneiltä, joten siirryimme suoraan keittiö- ja säilytystarvikeosastolle. Siellä syntyi pientä sanaharkkaa siitä, mitä anoppi tarvitsee ja haluaa, mutta saimme lopulta ostaa anopille muutamia uusia muoviastioita (vanhojahan anopilla on laatikkokaupalla). Päätimme siskon kanssa, että tulisimme Ikeaan uudestaan kahdestaan, ilman anoppia ja ukkelia.

Tämänkertainen saalis.

Hindin- ja telugunkielisiä ovimattoja.

Lisää ovimattoja.

Juu.

Anoppi ja sisko näyttävät kovin pieniltä Ikean hyllyjen edessä.

Ikean kahvila näytti aika tutulta, mutta ruokakauppapuoli oli tosi pieni. Ruokakaupassa oli myynnissä oikeastaan vain niitä liha- eli kanapullia sekä kasvispullia. 

Olin löytänyt pysäköintipaikan aivan sisäänkäynnin vierestä ja olin vähän ihmetellyt, kun koko sisäänkäynnin vieressä oleva pysäköintipaikkarivi oli tyhjä. Kun saavuimme ostoskärryinemme takaisin autolle, huomasin pysäköintipaikkojen yläpuolella kyltin "lastausalue". Jokaisen parkkiruudun taakse oli myös ilmestynyt punainen muovitötterö sen merkiksi, että noille paikoille ei sopinut pysäköidä. 😁 Mutta väliäkö sillä, kun ei tullut sanomistakaan. Eipähän tarvinnut ainakaan työnnellä tavaroita ostoskärryssä parkkipaikan perimmäiseen nurkkaan.

Minulla on sitä paitsi hyväksi havaittu keino sellaisten tilanteiden varalta, että tulee rikottua jotain sääntöä, ja asiasta tulee sanomista. Vetäisen esiin (tilanteen mukaan) joko ulkomaalaiskortin tai telugukortin. Ulkomaalaiskortti tarkoittaa sitä, että heittäydyn tyhmäksi ulkomaalaiseksi, joka ei ymmärrä mistään mitään. Vastapuolikaan ei yleensä jaksa jankata kauan samaa asiaa, kun toinen ei kerta kaikkiaan ymmärrä. Telugukortti puolestaan tarkoittaa sitä, että rupean puhumaan vastapuolelle telugua. Ulkomaalainen saa nimittäin kaikki virheet anteeksi, jos paljastuu, että hän osaa telugua. Tämä ei tosin aina toimi, sillä läheskään kaikki hyderabadilaiset eivät puhu telugua, sillä myös hindiä tai urdua puhuvia on paljon.

Kerkesimme käymään siskon kanssa pikaisesti myös kurtaostoksilla.

Sisko kertoi, että täkäläiset aikaansa seuraavat naiset eivät enää osta vaatteitaan tavarataloista tai pikkuliikkeistä, vaan he käyvät näyttelyissä (exhibitions), joita järjestetään esimerkiksi eri hotelleissa. Näyttelyissä voi katsella ja ostaa vaatteita ja asusteita vähän samaan tapaan kuin messuilla.
 
Ukkeli totesi varsin pian siskon perheen saavuttua Hyderabadiin, että kahdeksan ihmistä, yksi autonkuljettaja sekä yksi auto on mahdoton yhtälö. (Meidän vanha pikkuauto ei ole enää Hyderabadissa, vaan se on viety Tirupatin kesämökille.) Autonkuljettaja ei voisi revetä moneen paikkaan yhtä aikaa, eikä yksi autokaan riittäisi, joten tarvittaisiin toinen auto ja toinen "autonkuljettaja" eli minä (kukaan muu ukkelin perheestä ei aja autoa Intiassa paitsi minä). Autonkuljettaja ehdotti auton vuokraamista Zoomcarista, joka on eräänlainen itsepalveluvuokraamo. Vuokraamo toimittaa auton haluttuun paikkaan ja lähettää tekstiviestikoodin, jolla auton oven saa auki. Auton avaimet löytyvät sisältä autosta, ja sitten ei muuta kuin ajelemaan.

Autonkuljettaja varasi auton Zoomcarista, mutta jokin meni mönkään, sillä auto ei koskaan ilmestynyt anoppilaan. Kuljeskelin tutkimassa kaikki anoppilan lähikadut ja naapuritalon parkkipaikankin, josko jostain löytyisi vuokra-auton rekisterinumeroa vastaava auto, mutta autoa ei löytynyt. Asia selvisi vasta illalla, kun ukkeli sai yhteyden asiakaspalveluun. Autonkuljettaja oli antanut vanhan puhelinnumeronsa, joka ei enää toiminut, eikä auton toimittaja ollut saanut yhteyttä autonkuljettajaan, joten auto oli viety Irrum Manzilin metroaseman parkkipaikalle. Sieltä minä, ukkeli ja autonkuljettaja sitten kävimme hakemassa auton seuraavana aamuna.

Kadonnut lammas.

Autonkuljettaja otti vuokra-auton ja minä anoppilan isomman auton.

Kävimme taas eilen uudella asunnolla, tällä kertaa siskon perheen kanssa. Kahteen kylpyhuoneeseen on tulossa väliseinä suihkun ja vessanpöntön välille, ettei kylppäreistä tulisi tyypillisiä intialaisia "märkiä" kylpyhuoneita, joissa vesi lainehtii lattialla koko kylpyhuoneen mitalta. Kun näin, mihin seinän oli tarkoitus tulla, tajusin yhtäkkiä, että bideesuihku jäisi seinän väärälle puolelle suihkutilaan; ei vessan puolelle. Kuinka bideetä voisi käyttää pöntöltä, jos välissä olisi seinä?

Kukaan muu ei ollut tajunnut tätä, ja nyt ongelmaan ruvettiin etsimään ratkaisua. Remonttivastaava rupesi kaavailemaan väliseinään jonkinlaista reikää, josta bideen letku tulisi vessatilaan. Nähtäväksi jää, millainen ratkaisu pulmaan löytyy.

Arkkitehti lupasi, että asunto olisi pieniä viimeistelyjä vaille valmis jo maanantaina, mutta uskokoon ken tahtoo!

Tässä hotellissa on yksi palvelu, joka ilahduttaa minua aivan erityisesti: päivän lehti tuodaan aamulla oven taakse.

En muista viime vuosilta yhtään hotellia, jossa olisi tuotu päivän lehteä huoneeseen. Viimeisin kerta taisi olla Tirupatissa vuonna nakki ja muusi, joten ehkä tämäkin on jokin kulttuurisidonnainen juttu?

Käytin eilen elämäni ensimmäisen kerran hotellin pyykkipalvelua, kun oli pakko saada treenivaatteita pesetettyä. Pesen treenivaatteet tavallisesti aina käytön jälkeen, koska muuten ne alkavat haista hyvin nopeasti pahalle, ja pyykkäsinkin sunnuntaina salikäynnin jälkeen vaatteita hotellihuoneen lavuaarissa. Pesu kyllä onnistui mutta kuivattaminen ei. Meni kaksi päivää, että urheilutoppi oli jotakuinkin kuiva, mutta sen jälkeen toppiin oli tullut sellainen paha kuivamattoman vaatteen haju.

Intialainen pyykkikortti näyttää varsin mielenkiintoiselta (olen postannut samankaltaisen kuvan muistaakseni joskus ennenkin):

Siitä vain valitsemaan, mihin kategoriaan omat vaatekappaleet kuuluvat.

En oikein luota intialaisiin pyykkäyssysteemeihin, ja siksi minua hieman hirvitti, millaisena vaatteeni tulisivat takaisin. Ihan samannäköisinä vaatteet kuitenkin tulivat takaisin kuin olivat lähteneetkin.

Söimme eilen ukkelin kanssa alakerran intialaisessa buffetissa, kun ruoat olivat palaneet anoppilassa pohjaan, ja kylläpä olikin taas hyvät pöperöt.

Chaat counter eli pikkusuoalaisia tilauksesta.

Garlic naan.

Jälkiruokia.

Loppuun vielä kaksi kuvaa nallesta. Siivooja on laittanut nallen joka päivä erilaiseen asentoon, ja tällainen nalleystävä on ollut ihan myyty. Siivoojapojalla on sydän paikallaan. ❤

Toissapäivänä nallelle oli laitettu unimaski, ja viereen oli piiretty hyvää yötä -kortti.

Nalle eilen. 😊

Nyt tulinkin jo anoppilaan, ja laitan tämän postauksen ilmoille, ettei unohdu.

Mukavaa loppuviikkoa! 😘