Nelijalkaisia lintuja ja muuta mukavaa

Ukkeli lähti Boliviaan, ja minä jäin tänne Medellíniin pitämään taloa pystyssä. Ennen ukkelin lähtöä minun piti luvata kolme asiaa: etten menisi mihinkään epämääräisille alueille, etten menisi sateella lenkille ja etten olisi auringossa liian pitkään. Viime aikoina on tullut nimittäin muun muassa kaaduttua alamäessä märällä asvaltilla ja poltettua naamani aika pahasti auringossa.  

Kuvan mäellä on osuutta asiaan.

Täällä on monessa paikassa jalkakäytävillä sellaista vihreän liman näköistä kasvustoa, joka on sateella erittäin liukasta. Yhtenä sateisena päivänä kävi tietenkin niin, että jalkani lipesi, ja kaaduin tuossa ihan melkein talomme vieressä. Onneksi reaktiokykyni oli tallella, ja onnistuin tekemään tyylikkään telemark-alastulon, enkä lentänyt päistikkaa jyrkkään alamäkeen. Harmillisesti suosikkihousuni menivät kuitenkin polvesta rikki, ja polvikin meni ruvelle.

Kasvitieteellisessä puutarhassa käyskentely on kuitenkin oletettavasti aika turvallista puuhaa, joten lähdin käymään Medellínin kasvitieteellisessä puutarhassa, nyt jo toista kertaa. Edellisellä visiitilläni joskus joulu-tammikuussa perhostalo oli ollut korjattavana, ja perhosten näkemättä jääminen oli jäänyt harmittamaan, joten puute piti päästä korjaamaan. Enpä ole postaillut tuosta aiemmasta visiitistänikään, joten yhdistän molemmat käynnit nyt tähän. 

Kasvitieteelliseen puutarhaan on erittäin helppo päästä, sillä metroasema on aivan puutarhan vieressä.

Tykkään yleensä kuvata pikkuöttiäisiä ja muita eläimiä enemmän kuin kasveja, koska eläinten kuvaaminen on interaktiivisempaa ja siksi minusta jännittävämpää. Mutta toki kasvejakin pitää kuvata, jos ne kerran tyrkyllä ovat. Valitettavasti minulla ei ole kyllä hajuakaan, mitä kasveja nämä ovat.

 
Eläimiä kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi kaikista kokoluokista. Oli todella pientä, ja oli todella isoa – ja paljon siltä väliltä.

Jos aloitetaan sieltä pienimmästä päästä, niin tässä muutama öttiäinen.

Jos ukkeli olisi nähnyt tämän seuraavan otuksen, hän olisi ottanut välittömästi jalat alleen. Ukkeli kammoaa matoja, erityisesti tuhatjalkaisia, ja tämä oli vielä oikein kunnon liero!

Tämä oli jonkinlainen karvamato, vaikka näyttikin ihan minikokoiselta pulloharjalta.

Hotel de Abejas Solitarias eli yksinäisten mehiläisten hotelli. 😊

Sitten seuraava eläinkokoluokka.

Tämä keltavatsainen lintu on minusta symppis, vaikka en tiedäkään, mikä lintu tämä on.

Näin puistossa myös ensimmäistä kertaa elämässäni kolibrin, ja harmitti, kun en saanut siitä kuvaa. Lintu oli niin pieni, että se oli hädin tuskin etusormeni mittainen! 

Oravista oli vaikea saada kunnon kuvaa, kun ne olivat niin toimekkaita, mutta yksi orava tallentui sentään epätarkasti kameraan.

Tästä ihanasta kisulista tuli ihan mieleeni vanhempieni edesmennyt Aku-kissa. Voi Akua. Se oli maailman ihanin kissa. Onkohan tämä kolumbialainen Aku?

Ryhmä lähdössä opastetulle kierrokselle.

Juoma-automaatti näkyvissä! Äkkiä sinne!

Otetaas hörpyt! Imu päälle, kamu!

Kilppareita näkyi aika paljon sekä lammessa että lammen rannalla.

Lammen rannalla seisoskellessani rupesin ihmettelemään, kun yläpuolellani olevista puista kuului hirvittävää kahinaa. Katselin ylös ja yritin nähdä, mikä lintu piti noin kovaa ääntä. Aikani puun oksille tähyiltyäni tajusin, että äänen aiheuttajat eivät olleetkaan lintuja vaan ihan muita eläimiä.

I see you.

Säikähdin niin kamalasti, että hyvä etten pyörtynyt siihen paikkaan, kun mietin, että mitä jos tuollainen putoaisi niskaani.

Samoja eläimiä oli maassakin, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Miten iso ja ruma eläin! (Wikipedia paljasti myöhemmin liskot iguaaneiksi).

Uros-iguaaneilla saattaa olla pituutta jopa puolitoista metriä, joten mistään sisiliskosta ei ole tosiaankaan kyse.

Ihmettelin erityisesti leuan alla olevaa pussia,  ja myöhemmin selvisi, että pussia kutsutaan kaulalapuksi. Kun lueskelin iguanan kehonkielestä, sain selville, että iguaani käyttää kaulalappua sekä lämpötilan kontrolloimiseen että viestimiseen.  Jos kaulalappu on laskostettu kasaan, iguaani on alistunut, mutta jos kaulalappu on ojennettu suoraksi, kuten varsinkin tuossa alemmassa kuvassa, iguaani on puolustuskannalla tai yrittää pelotella. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos joku joku tuntematon (tässä tapauksessa kai minä) tulee iguaanin reviirille.

Lammen vastakkaisella rannalla oli – ainakin kaulalapun asennon perusteella – paljon säyseämpi iguaani.

Tarkkailimme toisiamme hyvän tovin, eikä iguaani tuntunutkaan enää hirveän pelottavalta. Samanlainen eläinhän tuo on kuin vaikkapa se kissakin – hieman erilaisessa paketissa tosin. Ruma se kumminkin edelleen oli, vaikka niin saatoin olla minäkin iguaanin mielestä. 😆

Toista iguaania kuvatessani ankka päätti tunkea itsensä samaan kuvaan.

Mitkäs bileet täällä on? Onko meikä jäänyt jostain paitsi?

Homo sapiens -lajin edustajat tykkäävät käydä kasvitieteellisessä puutarhassa piknikillä. Heillä pitää olla mukanaan ruutukuvioiset liinat, viinipullot ja jalkalasit. Lätäköstä juominen on no-no.

Asian hyvin perehtyneet yksilöt tuovat mukanaan myös tuolit ja jääkaapin.

Suloinen pariskunta.

Kävelypolkua puutarhan trooppisessa metsässä.

Kasvitieteellisesssä puutarhassa on useampikin ravintola/kahvila, mutta minusta kaikkein sympaattisin on El Vagón, joka on vanha junanvaunu.

On tosin sanottava, että en ole eläissäni saanut niin huonoa kahvia kuin tuolla. En ole mitenkään nirso kahvini suhteen, vaan yleensä kaikki vähänkään kahvia muistuttava menee kurkusta alas, mutta piti se vielä tämäkin päivä nähdä.

Ensimmäisellä käyntikerrallani minulla oli ollut missio nähdä Orquideorama, massiivinen puusta ja teräksestä rakennettu ulkoilmatapahtuma-alue, mutta kun pääsin Orquideoraman liepeille, vastassa olivatkin kulkuesteet ja vartija. Vartija kertoi minulle, että Orquideorama oli remontissa, joten sitä ei nyt pääsisi katsomaan. Tästä piti vetää oikein herneet nenukkaan, kun olin tullut Suomesta asti Orquideoramaa katsomaan. Vaan ei auttanut selittely eikä vetoaminen siihen, että alueella näkyi muitakin ihmisiä. En voinut ymmärtää, miten alueella oli kuitenkin muita ihmisiä, ja silti minun ei annettu mennä sinne. "He kuuluvat henkilökuntaan", vartija vastasi. Jaahas. No se oli kyllä aika pätevä syy.

Lopulta päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja sujuttautua omin lupineni kulkuesteiden toiselle puolelle. Selitin vartijalle ottavani vain pari valokuvaa, eikä vartijakaan sanonut siihen enää mitään. Ajatteli kai, että ottakoon kuvansa; ei tuosta eukosta muuten pääse eroon.

Pääsinpäs valokuvaamaan tämänkin ihmeen.

Toisella visiitilläni oli kai jokin koululaisten retkeilypäivä, sillä paikalla oli todella monta koululaisryhmää opettajineen. Vähän hirvitti, miten puutarhan eläimet suhtautuisivat koululaisten aiheuttamaan meteliin, mutta ehkä ne ovat tottuneet ääniin.

Nythän täällä on jo muitakin kuin työmiehiä.

En ensin tajunnut, mitä ihmeellistä koululaiset (ilmeistä päätellen) puutarhassa näkivät, mutta aikani kuvaa pällisteltyäni huomasin, että kiven päällä lekottelee iguaani. Tuo on kyllä aika pieni niihin minun aiemmin näkemiini verrattuna.

Kun vihdoin löysin perhostalon, kävi ilmi, että talo oli suljettu. Sen ovella oli lappu, että talo oli hyönteis- ja kasvitutkimuksen takia kiinni mutta että talo avattaisiin pikapuoliin. Se tietää siis vielä kolmattakin reissua kasvitieteelliseen puutarhaan.

Bongasin sentään yhden perhosen talon ulkopuolella, ettei tarvinnut ihan tyhjin käsin lähteä.