Mariachien vainoama

Kai sitä pitäisi yrittää taas raapia jonkinlainen postaus kokoon.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa jo kyseltiinkin sitä, miten viisumini kanssa kävi. No vuoden viisumi tuli ongelmitta, ja passikin on taas omassa hallussani. Kun hain passia viime viikolla asianajajan luota, sain kuulla, että seuraavaksi minun pitäisi hakea bolivialaista ulkomaalaisten henkilökorttia (Cédula de Extranjero). Ensimmäinen ajatus oli, että onko ihan pakko. Minusta tuntui, että olin asioinut bolivialaisten viranomaisten kanssa jo yhden elämän tarpeiksi. Sitten selvisi, että henkilökortti on pakollinen ja että sitä pitäisi hakea 25 vuorokauden kuluessa viisumin saamisesta, tai muuten tulisi sakkoja. Kuinka yllättävää.

Eihän siinä sitten muu auttanut kuin suunnistaa taas yhteen virastoon. Hakuprosessini oli kuitenkin siinä mielessä helppo, että asianajan sihteeri järjesti minulle kaikki paperit kasaan ja varasi minulle ajankin Segipin (Servicio General de Identifcación Personal) toimistoon. Minun tarvitsi vain marssia kansio kädessäni paikalle.

Ventura Mallissa saa arvailla jalkapallon MM-kisojen voittajajoukkuetta. Palkintona on kodinelektroniikkaa ja lepolasseja. Yksi arvaus Bolivian puolesta!

Segipin toimisto on Ventura Mallin kolmannessa kerroksessa, ja olin kuvitellut, että toimisto olisi pieni ja hikinen koppi, jossa pari jussia tulostelisi henkilökortteja. Vielä mitä: "toimisto" oli jättimäinen halli, jossa oli pari-kolmekymmentä palvelutiskiä ja satapäin ihmisiä hakemassa ajo- tai henkilökortteja. Sainpahan taas nauttia oikein kunnon markkinatunnelmasta, kun kymmenet ihmiset yrittivät tunkea oviaukosta yhtä aikaa sisään. Onneksi minulla oli se varattu aika, niin pääsin sisälle ongelmitta eikä tarvinnut jonottaakaan.

Virkailija otti taas yhden valokuvan, uudet sormenjäljet ja kyseli niitä näitä. Parinkymmenen minuutin päästä olinkin vapaa lähtemään. Henkilökortin pitäisi olla valmis perjantaina, ja sitä korttia pitää nyt sitten ilmeisesti kuljetella aina mukana, jos poliisi sattuu kyselemään.

Näin viime viikolla naapuritalon katolla kaksi isoa ja pelottavan näköistä mustaa lintua.

Sain selville, että linnut olivat mustakondoreita, joiden siipien kärkiväli voi olla jopa 1,7 metriä. Mustakondorit ovat petolintuja, ja niitä esiintyy Etelä-Amerikassa ja Pohjois-Amerikan kaakkoisosissa. Mustakondorit ovat siitä poikkeuksellisia tipuja, että ne eivät tee pesää, vaan ne munivat sen sijaan esimerkiksi onttoihin kantoihin, isojen kivien väliin, luoliin ja jopa hylättyihin rakennuksiin. Niillä on myös erikoinen tapa koristella hautomispaikka kiiltävillä esineillä, kuten pullonkorkeilla, kirkkailla muovinpalasilla tai lasinsirpaleilla.

Vieläkin erikoisempi on minusta tapa, jolla mustakondorit (sekä myös kalkkunakondorit) vilvoittelevat. Mustakondorien jalat näyttävät vaaleanharmailta, vaikka ne ovat oikeasti tummanharmaat. Vaaleanharmaa väritys johtuu siitä, että mustakondorit viilentävät itseään niin, että ne ulostavat jaloilleen, ja ulosteen mukana oleva valkoinen virtsahappo värjää jalat valkoisiksi. Täytyykin kokeilla tätä seuraavan kerran, kun tuppaa hikoiluttamaan.

En ole koskaan nähnyt tällaisia lintuja, ja jäinkin hieman taikauskoisena miettimään, mitä lintujen näkeminen mahtoi merkitä. Tiesikö se jotain huonoa?

Seuraavana aamuna sain viestin, että äiti oli joutunut sairaalaan. Viime viikolla tulikin mietittyä taas aika moneen kertaan, että mitä helvettiä teen jossain Boliviassa, kun minun kuuluisi olla ihan muualla. Onneksi sain passini takaisin samana päivänä, kun kuulin tilanteesta, ja olisin päässyt matkustamaan Suomeen, jos tarve olisi vaatinut. Äitikin pääsi eilen kotiin. ❤

Jos aurinko paistaa täällä väärällä puolella taivasta, niin kuukin on ihan nurinniskoin. Kultainen kädensija (tuo puolikkaan lenkin näköinen muodostelma) näkyy täällä kuun alaosassa, kun se Suomessa näkyy kuun luoteisosassa (olen kuvannut suomalaista asentoa esimerkiksi täällä). Ilmeisesti kuu näkyy eteläisellä pallonpuoliskolla täysin päinvastaisessa asennossa kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Minä olen jo niin sekaisin näiden pallonpuoliskojen ja taivaan asentojen kanssa, etten jaksa enää edes yrittää ymmärtää.

Viime viikonloppuna Bolivian yllätti kylmäaalto, joka antoi osviittaa siitä, että talvi on todellakin tulossa tänne. Lämpötilat jäivät öisin alle kymmenen asteen, ja päivälläkin oli vain kolmisentoista astetta lämmintä. Nämä lukemat tuntuvat todella jäätäviltä, koska - yllätys, yllätys - meillä ei ole ukkelin kanssa mitään lämpimiä vaatteita mukana.

Ei ole siis ollut mitään asiaa uima-altaalle.

Sisälläkin on todella kylmä, varsinkin olohuoneessa, jonka seinässä on kaksi tuuletusaukkoa, joista vetää oikein kunnolla. Onneksi ukkeli keksi, että ilmastointilaitteen saa myös lämmittämään, joten olemme pärjäilleet sisätiloissa kohtuullisen hyvin.

Kokkailu lämmittää myös! Keksin tänään, että kaasuliedellä voi grillata maissia.

Viikonloppuna ukkeli päättikin lähteä Ventura Malliin ostamaan jotain lämmintä päällepantavaa. Minunkin piti ostaa jotain lämmikettä, mutta päätin lopulta kuitenkin yrittää sinnitellä niillä vaatteilla, joita minulla on. En halua matkalaukkuun enää yhtään vaatekappaletta lisää. Ostinkin sitten vain punaviiniä, josta piti tulla glögiä, mutta ei sitten tullutkaan.

Tämä asu olisi viehättänyt kovasti! Tosin tämä tuskin on mitenkään erityisen lämmin. 😆

Ukkeli puolestaan ehdotti, että minun kannattaisi ostaa tämä. (Huono kuva, sori.)

Ventura Mallissa näki ja kuuli, että flunssa-aalto on tainnut iskeä, sillä kaikki tuntuivat niiskuttavan ja köhivän. Olenkin odotellut, joko minunkin useamman vuoden flunssaton putkeni menisi poikki. Jäänee nähtäväksi, vaikka olenkin satavarma, ettei minulle mitään flunssaa tule.

Torstaiksi on ennustettu uutta kylmäaaltoa, ja yölämpötilat jäänevät taas kymmenen asteen pintaan. Päivällä lämpötilan pitäisi sentään nousta pariinkymmeneen asteeseen.

Eniten kylmästä kärsivät tietysti kodittomat, joita on täällä aika paljon. Kaupunki on onneksi järjestänyt kodittomille hätämajoituksia, joista kodittomat voivat saada lämpimän yösijan lisäksi ruokaa ja tarvittaessa myös terveydenhoitoa. Viime viikosta lähtien hätämajoituksia on käyttänyt yli tuhat ihmistä.

Mie katon Bolivian televisiota! (Miehän osaan sujuvasti espanjaa ja kaikki muitakin kieliä.)

En voinut uskoa silmiäni, kun tulin viime viikolla yhtenä päivänä kotiin. Talomme edustalla pyöriskeli mariachi-bändi!

Onpas herralla iso... kitara.

Olivatkohan miehet tulossa vetämään myöhästynyttä äitienpäiväserenadia jollekulle?!

Äitienpäivästä tuli mieleeni, että kun menin muutama sunnuntai sitten salille, hämmästyin suunnattomasti. Naisten pukuhuoneen nurkassa oli nimittäin peittoja, joiden päällä pötkötteli pieni, alle vuoden ikäinen lapsi. Vauvaa vahti ehkä viiden, kuuden vuoden ikäinen tyttö. Pian pukuhuoneeseen tuli myös nainen, ja kävi ilmi, että lapset olivat hänen. En ollut aiemmin nähnyt naista, mutta pian tajusin, että hän oli sinä päivänä salilla siivoamassa (salilla on aina siivooja paikalla).

Kun kerroin myöhemmin tapauksesta ukkelille, ukkeli kysyi, olinko antanut naiselle rahaa. Mieleni olisi tehnyt, mutta en ollut kehdannut, kun olin ajatellut, että jos nainen vaikka pahastuu. Äkkiseltään ajatellen tuskin kukaan rahasta pahastuisi, mutta mistä sitä koskaan tietää, mikä käy kenenkin ylpeyden päälle.

Seuraavana sunnuntaina nainen oli taas lastensa kanssa salin pukuhuoneessa, ja silloin sain idean. Muistin, että oli äitienpäivä, ja keksin, että voisin antaa sillä verukkeella naiselle rahaa. Niinpä sitten toivotin lähtiessäni naiselle hyvää äitienpäivää ja annoin hänelle pienen muistamisen, eikä nainen ainakaan vaikuttanut yhtään pahastuneelta.

Instagram-tililläni ei ole tapahtunut mitään pitkään aikaan, sillä minulla on pienimuotoinen ongelma. Ongelman nimi on se, että blogi on minulle ykköskanava (jos näin voi sanoa), ja haluan laittaa tänne sellaiset kuvat, jotka ovat omasta mielestäni kaikkein kivoimpia. Mutta mitä minä sitten Instagramiin laitan - epäonnistuneita otoksia vai? Minusta olisi nimittäin kiva, jos blogissa ja Instassa olisi erilaisia kuvia, sillä minusta tuntuu jotenkin typerältä laittaa samoja kuvia kahteen paikkaan. Toki muutkin ihmiset tekevät niin, eikä se häiritse minua millään lailla, mulla omalla kohdallani sellainen tuntuu jotenkin tylsältä ja mielikuvituksettomalta. Olisi kiva, jos jokainen kanava olisi omanlaisensa eikä jonkin toisen toistoa. Jatko jäänee nähtäväksi.

Tässähän sitä tulikin katettua taas kaikki aiheet maan ja taivaan väliltä.

Valoa pimeyteen.