Taas on viikko taputeltu

Jospa aloittaisin siitä homeasiasta, kun kerran tulin luvanneeksi. Työmiehet tulivat sovitusti keskiviikkona hommiin, ja homma alkoi sillä, että miehet porasivat kaappien seinät täyteen reikiä, joihin he laittoivat putkia.

Tiedän, että tämä on ihan kauhea kuva, mutta pakko laittaa se tähän demonstraatiotarkoituksessa.

En ihan ymmärtänyt, mikä virka noilla putkilla on, mutta kai ne poistavat jollakin tavalla sitä kosteutta. Seuraavana päivänä putkien päät katkaistiin ja reiät pantiin laastilla umpeen, ja homma oli valmis. Seinät maalattaisiin ehkä joskus ensi kuussa.

Omistaja tuli lauantaina työmiesten kanssa tarkastamaan työn jäljen ja antamaan jatko-ohjeita. Kaappien ovet pitäisi pitää kaksi päivää kokonaan auki, ja kolmantena päivänä saisi sulkea yhden kaapin oven. Sitä seuraavana päivänä saisi sitten sulkea kaikki ovet. Omistajalta tuli paljon muitakin ohjeita, kuten sellainen, että huoneen ikkunoita olisi hyvä pitää aina päivisin auki. Kaapit kun ovat tiikkiä, ja tiikki tarvitsee kuulemma ilmaa. Siinä vaiheessa kun omistaja pyysi anopilta rättiä sitä varten, että työmiehet saisivat pyyhittyä pölyt pois putkivalaisimien päältä, anopilta meni hermo, ja hän vastasi, että kyllä he saisivat pölyt itsekin pyyhityksi. Minua taas ärsytti yksi mies, joka oli jonkinlainen työmiesten pomo. Mies oli sellainen kaikkitietävä tapaus, joka kuunteli omistajan puheita viisas "minä tiedän paljon muutakin mutta enpä kerro teille" -virne naamallaan ja pyöritteli samalla intialaiseen tapaan päätään puolelta toiselle. Minun teki mieli mennä ja ravistella ukkoa, jotta saisin virneen hänen naamaltaan pois. 

Nyt kaapin ovet repsottavat vielä rumasti auki, mutta huomenna saamme onneksi sulkea sentään jo yhden oven. 😂

ITC Kakatiya -hotellin uima-allasalue.

Viikkoon on kuulunut paljon kaikenlaista ruokaa. Yhtenä päivänä kävimme appivanhempien kanssa perinteisellä buffetlounaalla ITC Kakatiyan Deccan Pavilion -ravintolassa. Kaikki sujui muuten kuten ennenkin, paitsi että appiukko oli tavallista vaisumpi (hän ei ole tainnut oikein vieläkään toipua sairaudestaan), enkä minä syönyt itseäni ihan niin ähkyyn kuin yleensä.

Perinteinen pot biryani eli mausteista riisiä ja lihaa taikinalla peitetyssä kulhossa.

Meikäläisen pääruokalautanen.

Minusta buffetpöytien ehdottomasti paras osuus (varsinkin Intiassa) on jälkiruokapöytä. Voi mitä herkkuja!

Meikäläisen ensimmäinen jälkiruokalautanen. (Toisesta unohtui ottaa kuva.)

Hotellin kaunis aula.

Anoppi söi taas liikaa, koska hänen piti maistella kaikkea, ja anopin loppupäivä menikin sitten potiessa. Onneksi anopilla oli jääkaapissaan pullo Spritea, joka kuulemma auttaa silloin, jos on ylensyönyt olo.
 
Yhtenä iltana kävimme ukkelin kanssa lempijäätelöpaikassamme Cream Stonessa. Kyseisestä paikasta on tullut entistäkin suositumpi, ja kaaos jäätelöbaarin minimaalisella parkkipaikalla oli melkoinen, vaikka kello oli melkein yksitoista illalla. Kaaos johtui erityisesti siitä, että jäätelöbaarissa on myös sellainen drive in -palvelu, että jäätelöt voi tilata autoon ja myös syödä siellä. Näin mekin olemme ukkelin kanssa aina tehneet. Autoa piti siirrellä edestakaisin, kun parkkipaikkoja oli kolmessa rivissä. Jos siis etummainen auto päätti lähteä pois, kahden takana olevan piti väistää ja ajaa siksi aikaa sivuun.

Mutta odotus palkittiin, sillä oma suklainen annokseni oli aivan järisyttävän hyvä. (Jos joku nyt kuvittelee, että olen jotenkin makean perään, niin hän on aivan oikeassa. 😀)

Ajoin ensimmäistä kertaa appivanhempien uudempaa ja isompaa autoa, ja ajokokemus oli erittäin miellytävä siitäkin syystä, että autossa on automaattivaihteisto. Sillä ajaminen rasitti polvea huomattavasti vähemmän, kun ei tarvinnut käyttää kytkintä. (Isompi auto on päivisin yleensä autonkuljettajan käytössä, kun hän kuskailee ukkelia ja appiukkoa.)

Silloin kun jäätelönhimo iskee, on lähdettävä jäätelölle - vaikka yöpuvussa.

Viikon parhaiden näköalojen palkinto menee Avasa-hotellin Sky Barille.

Näkymät yhdennestätoista kerroksesta olivat varsin miellyttävät, ja rakenteilla oleva metrokin näkyi.

Kävin muuten koeajamassa metron valmiin osuuden, ja siitä kokemuksesta on tulossa postaus joskus myöhemmin.

Erikoinen punainen käytävä kattoterassilla.

Koska joskus on hyvä syödä jotain terveellistäkin, kävimme anopin kanssa hedelmäostoksilla. Anoppihan ei tykkää ostaa vihanneksia ja hedelmiä supermarketeista, vaikka niitä sieltäkin saa, ja siksi käymme ostoksilla näissä ehkä suomalaiseen silmään epämääräisiltä näyttävissä paikoissa.

Sapota-hedelmiä.

Mosambeja moottoripyörämyyjältä. (Salman Khan mainostaa taustalla alusvaatteita.)

Ganesha.

Tyypillinen tienvarsiruokala.

 
Enhän minä malttanut pysytellä pois niiltä vaatekaupoiltakaan, vaikka niin uhkasin. Minun oli tarkoitus ostaa vain muutamat legginsit, mutta toisin kävi. (Intia on oikea leggiensien luvattu maa, sillä tarjolla on legginsejä ihan kaikissa väreissä, yksivärisinä ja kuvioituina. Legginsejä on mukava käyttää kurtien kanssa.)

Kun kurtavalikoima avautui eteeni, en voinut vastustaa kiusausta katsella hieman ympärilleni. Seuraavaksi huomasinkin, että olin ostanut kuusi kurtaa ja kuudet legginsit. Oho.

Mopo lähti käsistä varmaankin taas siitä syystä, etten voinut vastustaa kaikkia värejä. Tämä sininen kurta on sieltä neutraalimmasta päästä, mutta tuon lisäksi tuli ostettua myös keltainen, oranssi, punainen, valkokuvioinen sekä turkoosi kurta. Vieläkös jokin väri jäi puuttumaan?

Kuten kuvasta näkyy, pukeutumiseni täällä on hyvin erilaista kuin esimerkiksi Boliviassa. Tykkään pukeutua Intiassa varsin peittävästi, vaikka lämpötila lähenteleekin neljääkymmentä astetta. En halua tieten tahtoen järkyttää appivanhempia tai muita vanhempia sukulaisia paljastelemalla liikaa ihoa enkä muutenkaan vetää epätoivottua huomiota puoleeni.

Katsellessani kauppojen valikoimaa rupesin miltei harmittelemaan, etten sittenkin ollut tullut ostamaan häävaatteita Intiasta. Täältä kun saa näköjään nykyään myös sellaisia moderneja pukuja - intialaisissa väreissä! - joista minäkin tykkään. Ehkä ostan seuraavat häävaatteeni täältä (tai sitten en)?

Esimerkiksi tuo keskimmäinen olisi aivan ihana,  jos se olisi vähän värikkäämpi. Menisi se toki sinisenäkin.

Hyderabadiin on tullut reilun puolentoista vuoden aikana paljon uusia kauppoja, ja kaupunki on muuttunut muutenkin varsin paljon. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin Jubilee Hillsillä jättimäisen H&M -liikkeen!

Huomatkaa, että H&M on kirjoitettu myös teluguksi. 😀

Liikkeen yhteydessä on myös Starbucks, jossa kävimme ukkelin ja anopin kanssa tänään kahvilla, kun olimme tulossa yhdestä kyläpaikasta lounaalta. Sain kyseisessä kyläpaikassa taas muistutuksen intialaisen vieraanvaraisuuden nurjasta puolesta: lautaselle mätetään ruokaa aina vaan, vaikka kuinka sanoo, ettei halua enempää, kunnes on siinä pisteessä, että melkein halkeaa. (Täällähän on sellainen tapa, että talon emäntä seisoo koko ajan pöydän vieressä ja serveeraa vieraille ruokaa. Lisää, lisää, lisää!)

Minä vähän epäilen, että Henkkamaukka ei tule pärjäämään Hyderabadissa kovin hyvin. Minusta kun tuntuu, että hyderabadilaiset ovat kuitenkin vielä niin perinteisempään intialaiseen pukeutumiseen päin kallellaan, että liike ei tule menestymään. Voin tietysti olla väärässäkin!

Täällä pitäisi ehtiä jossakin välissä käymään.

Auringonlaskuja on tullut taas ihailtua anoppilan katolta.

Lopuksi pitää päivittää vielä KBR-puiston kissaperheen kuulumiset. Kissaäiti pentuineen oli tullut jo lähemmäs polkua, eivätkä pennutkaan olleet enää niin arkoja kuin vielä torstaina.

Mikäs se tämä on?

Pojat, pojat, ottakaas rauhallisesti nyt!

Nyt taisi tulla vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia, mutta ehkä hyvä joskus näin?