Minne tiemme vie

Jos olisin viime yönä nukkunut, olisin herännyt aamulla kaukana koti-Suomesta. Ajattelinkin "ilahduttaa" teitä taas kuva-arvoituksella, ja saatte yrittää arvata, missä kallistan tänä iltana pääni tyynyyn.

Yritämme siis arvuutella maata.

Viiden pisteen vihje:

Kun on kanniskellut kädessään pienen hetken paikallista sanomalehteä, sormenpäät ovat tämännäköiset. Sanomalahdet ovat täällä älyttömän halpoja, ja lentokentälläkin niitä saa ottaa mukaansa ilmaiseksi!

Neljän pisteen vihje:

Vastaanottokomitea lentokentällä.

Kolmen pisteen vihje:

Suomen-lennon jälkeen piti vaihtaa kotimaan lentoyhtiön koneeseen, jossa tarjottiin tämmöinen aamiainen. Näyttääkö jokin ruokalaji tutulta?

Kahden pisteen vihje:

Kanssamatkustajat - ja ihmiset täällä yleensäkin - ovat pukeutuneet tavallisesti hyvin värikkäisiin vaatteisiin.

Yhden pisteen vihje: 

Tässä saamme kyytiä tuloportilta maahantulotiskien luokse. Kuten huomaatte, kello on vähän yli puoli kuusi aamulla. Suomessa kello oli tuolloin vähän yli kolme, eli maiden välinen aikaero (kesäaikana) on kaksi ja puoli tuntia.

Varmaan jo arvasittekin, mistä maasta on kyse!

Mie olen tullut mustan mummon luokse Intiaan!

Tänään olemme lähinnä viruneet ja yrittäneet toipua matkasta. Vaikka matka ei ollut pitkä, niin yö meni omalta osaltani taas aika harakoille, sillä en osannut nukkua koneessa yhtään. Nukkumisen kanssa on ollut viime aikoina muutenkin todella suuria ongelmia, ja kaikki sai alkunsa yölennosta Panamaan, jolloin yöunet jäivät silloinkin kokonaan välistä. Siitä se alamäki sitten alkoi. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, uni maistuu täällä anoppilassa paremmin kuin hyvin. Vetäisimme ukkelin kanssa tänään jo parin tunnin päikkäritkin, ja uni oli niin syvää kuin joku olisi iskenyt lekalla päähän.

Matkalla lentokentältä anoppilaan katselin auton ikkunasta tuttuja maisemia.

Muistatteko kalan muotoisen rakennuksen? Se piti kuvata taas, ties monennenko kerran!

Rakennus näytti nyt siltä, että se oli jäänyt tyhjilleen. Harmin paikka. Kala on niin sympaattinen, että sille soisi pitkän elämän.

City Center -ostoskeskus.

GVK Mall.

GVK Mallin viereen oli noussut uusi hotelli, Hyatt Palace, joka näyttää minusta jo uutena jotenkin tosi vanhalta.

Appivanhempien autonkuljettaja on ollut on-off -työsuhteessa jo varsin pitkään ja käynyt töissä lähinnä silloin, kun häntä on huvittanut. Autonkuljettaja on nuori poika, ja olen kirjoitellut hänestä paljon ennenkin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, autonkuljettaja tulee töihin paljon innokkaammin nyt, kun ukkeli on maisemissa. Ukkelihan kohtelee autonkuljettajaa hyvin eri tavalla kuin appivanhemmat, ja tapa miellyttää autonkuljettajaa ilmeisen paljon.

Ukkeli kysyy aina ennen Intiaan tuloaan, tarvitseeko autonkuljettaja Suomesta jotakin, ja aika usein vastaus on se, että hän haluaisi t-paidan. Värikin on tavallisesti autonkuljettajalla mietittynä. Tällä kertaa autonkuljettaja halusi vihreän, ruskean ja valkoisen pikeepaidan, ja niitä minä sitten metsästin espoolaisessa kauppakeskuksessa muutama tunti ennen lentokentälle lähtöä. Paidat löytyivät onneksi lopulta varsin helposti Henkkamaukasta. 

Meidän vanha ja uskollinen pikkuautomme odotti appivanhempien talon parkkipaikalla. Tuosta autosta tulee niin paljon muistoja mieleen - sekä hyviä että huonoja. Kamalin muisto on ehdottomasti se, kun törmäsin tielle juosseeseen sikaan. Vaikka sika juoksi tielle niin yllättäen, etten olisi ehtinyt tehdä mitään estääkseni törmäyksen, tapaus surettaa edelleenkin.

Illanedellä kävimme autonkuljettajan kanssa pienellä ajelulla tässä lähiympäristössä, sillä tarkoituksenamme oli katsella asuntoja. Appivanhemmat tarvitsevat todella kiireellisesti uuden asunnon, sillä tämä nykyinen pitäisi remontoida perusteellisesti, eikä omistajaa tunnu kiinnostavan remontoiminen. Hissikin toimii erittäin vaihtelevasti, eikä vanhojen ihmisten pitäisi enää joutua kapuamaan neljänteen kerrokseen. Appivanhemmat muuttivat tähän vuokra-asuntoon vuonna 2011 tilapäisesti korkeintaan yhdeksi vuodeksi appiukon töiden takia. Tilapäinen ratkaisu on siis kestänyt jo seitsemän vuotta! Appivanhemmilla on talo Nelloressa, mutta he ovat kotiutuneet niin hyvin tänne Hyderabadiin, että Nelloreen paluu ei tule enää kysymykseen.

Uuden asunnon löytäminen on todella hankalaa, sillä appivanhemmat haluavat pysyä tällä samalla asuinalueella, ja uudet asunnot ovat täällä harvassa. Mietimmekin ukkelin kanssa, eivätkö appivanhemmat voisi muuttaa väliaikaisesti (!) johonkin vuokra-asuntoon siksi aikaa, kun uusi asunto löytyy. Uuden asunnon etsiminen oli viimeksikin lähinnä minun ja ukkelin homma, ja toiveissa on, että löytäisimme nytkin appivanhemmille jonkinlaisen, parempikuntoisen kodin. Tässä ei ole kyllä enää mitenkään mukava asua. Keittiö ja kylpyhuone varsinkin ovat sellaisessa kunnossa, että nirppanokka ei täällä kyllä pärjäisi.

Kirjoittelin muuten seitsemän vuotta sitten tästä kyseisestä asunnosta, ja jos asunto kiinnostaa, siitä voi lukea lisää täältä.

Kävin illalla ostamassa maitoa tutusta lähikaupasta, ja siellä(kin) oli kaikki lähes ennallaan. Tosin kauppaan oli ilmestynyt uutta tuoremaidon tyyppistä purkkimaitoa, jota piti ostaa heti kokeeksi. Minullahan on taas omat Weetabixit mukana, kun intialaisia aamiaisia ei vain jaksa syödä päivästä toiseen. 

Nyt rupesi väsyttämään niin hirveästi, että on pakko mennä nukkumaan. Anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitus- ym. virheet.

Mukavaa viikkoa!