Parisuhdekriisejä ja Chichén Itzá

Olen palannut kotiin, ja kokemuskiintiöni on nyt niin täynnä, etten halua tehdä mitään erityistä vähään aikaan. Haluan vain katsella telkkaria, lukea kirjoja ja mietiskellä syntyjä syviä. Dieetillekin pitää ryhtyä. Huomasin nimittäin järkytyksekseni painoni kohonneen loman aikana sen verran, että nyt on aloitettava kurinpalautus. Kummallista, etten huomannut painon nousua loman aikana, vaan totuus valkeni vasta kotona, kun kaikki vaatteet kiristivät, eikä peili meinannut riittää. Kaiken lisäksi kuvittelin syöneeni lomalla suhteellisen maltillisesti (kaikkia iltapalaksi kahvilasta haettuja kakkupaloja ei lasketa). Ilmeisesti nestemäisessä muodossa olevat kalorit lihottavat yhtä lailla kuin kiinteässä muodossa olevatkin eivätkä vain sujahda kehon läpi, kuten olin ajatellut. 😳 Onneksi tiedän, miten kiloni lähtevät, mutta ärsyttää se tosiasia, että kilot eivät lähde yhdessä päivässä, vaan siihen menee aikaa. En yhtään jaksaisi katsella itseäni tämmöisenä. On epäreilua, että kilojen kartuttaminen on niin helppoa mutta niiden karistaminen niin vaikeaa.

En yhtään ihmettele, että kesäloma on monelle parisuhteelle koetinkivi ja että avioerot lisääntyvät loman jälkeen. Koetuksella se oli parisuhde välillä meilläkin, eikä asiaa yhtään helpottanut se, että mukana oli 20 ukkelin sukulaista. Suurimmat myrskyt kohtasimme kuitenkin kaksistaan ollessamme. Kun on toisen kanssa yhdessä 24/7, ristiriitoja ja ongelmia ei pääse pakoon, ja matkalla eteen tulevat yllättävät tilanteet saattavat näyttää toisesta usein ihan uusia puolia ja kiristää tunnelmaa entisestään. Kävi kuitenkin sillä lailla onnelllisesti, että ristiriitatilanteet ajoivat meidät puhumaan asioista kerrankin oikein perusteellisesti. Meidän riitammehan johtuvat usein yksinkertaisesti väärinkäsityksistä, kun toinen kuvittelee tietävänsä, mitä toinen ajattelee. Nyt tuntuu, että ymmärrämme toisiamme taas hieman paremmin ja että olemme entistä läheisempiä. (Sitähän minä en taas tiedä, miten kauan tämä tunne tulee jatkumaan. 😆) Miten teillä muilla: tuleeko lomalla enemmän erimielisyyksiä puolison tai muun perheen kanssa kuin arkena?

Kuinka toimitaan, jos hurrikaani yllättää.

Paluumatkamme oli semmoinen, että lensimme Panamasta takaisin Cancuniin ja sieltä sitten seuraavana päivänä Houstonin kautta kotiin. Loppumatkasta koettiin kaikenlaisia mielenkiintoisia yllätyksiä. Cancunin lentokentälle saavuttuamme jouduimme tullin lisätarkastuksiin, kun minulle sattui huono arpaonni ja tullin "random-check" -nappulaa painaessani syttyi punainen liikennevalo. Yövyimme Cancunissa hotellissa, jonka hisseistä toinen oli korjattavana. Käytössä oli siis vain yksi hissi, mutta vieraat saattoivat käyttää korjauksen ajan myös tavarahissiä. Minulla oli iltapäivällä kiire pedikyyriin, ja hermostuin, kun kumpikaan hissi ei tullut. Päätin siis käyttää paloportaita. Kävi vanhanaikaisesti, eli en löytänytkään pohjakerroksessa tietä ulos, vaikka kokeilin jokaista ovea, ja panikoin. Tuoreessa muistissa on nimittäin edelleen se, kun kerran Intiassa jäin lukkojen taakse ostoskeskuksen parkkihallin suljettuun ja pimeään pohjakerrokseen, enkä päässyt sieltä ulos. (Lopulta vartija tuli pelastamaan minut nähtyään minut valvontakamerassa.) Houstonissa kumpikaan meistä ei päässyt maahantuloselvitysautomaatin läpi, vaan jouduimme jonottamaan tiskille lisäselvityksiä varten. Onneksi jonot eivät tällä kertaa olleet kovin pitkät, sillä olen kuullut, että joskus voi joutua jonottamaan kaksikin tuntia. (Ja huomatkaa: tällä kertaa olin jopa muistanut ottaa ESTAn, ettei ukkelin kaverin tarvinnut taas täytellä ESTA-hakemusta Intiasta käsin.) Ukkelin kuulokkeet katosivat Houstonin ja Frankfurtin välisellä lennolla, ja niitä etsittiin sitten lentohenkilökunnan avustuksella Frankfurtin lentokentällä, kun kaikki muut olivat jo poistuneet koneesta. Kuulokkeet löytyivät ukkelin penkin välistä, vaikka ukkeli oli ollut ihan varma, että minä olin laittanut ne laukkuuni. Helsingin lentokentällä erotimme jo kaukaa laukkuhihnalta ukkelin laukun, joka näytti hieman erikoiselta. Laukun ympärille oli kiedottu paksut valkoiset teipit, joissa luki "inspected", ja laukku retkotti puoliksi auki. Mitä lienevät kuvitelleet laukusta löytävänsä.

Matkustimme Panama City - Cancun välin United Airlinesin koneella, ja saimme taas nauttia Unitedin turvallisuusvideosta. Yleensähän lentokoneiden turvallisuusvideot (siis ne, jotka näyttävät, kuinka kiinnität turvavyön, kuinka asetat happinaamarin jne.) ovat kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, eikä niitä jaksa kukaan katsoa. Ilmeisesti amerikkalaiset eivät pysty katsomaan mitään, mikä ei ole viihdettä, ja niinpä turvallisuusvideostakin on tehty kevennetty versio. (Vanhemman Unitedin videon voi katsoa tuolta edellisen ESTA-linkin takaa.)

Bongasin merestä tällaisen erikoisen muodostelman matkalla Panamasta Cancuniin. Ehkä jokin matalikko?

Presidente Intercontinentalissa sanotaan olevan Cancunin paras ranta, mutta paha mennä sanomaan, onko se totta, kun en ole kaikkia Cancunin rantoja nähnyt. En ole muutenkaan ollenkaan rantaihmisiä - en tykkää suolaisesta vedestä, joka kirvelee iholla, enkä siitä, että hiekkaa menee joka paikkaan. Toki ranta oli kaunis katsella.

Party boat.

Pedikyyrissä on käyty!

Voileivät, joita saimmekin odotella vain tunnin.

Oli miten oli, en suosittele kyseistä hotellia kenellekään. Hotelli ei todellakaan ole hintansa väärti. Muutamina syinä mainittakoon erittäin kulahtaneet huoneet (ehdimme nähdä niistä kaksi, kun ensimmäinen ei vastannut varaustamme) ja aamiainen, joka katetaan avonaiseen ulkoravintolaan. Jo seitsemältä oli niin kuuma, että monet tuotteet (mm. juustot) olivat lötsähtäneet epämiellyttävän näköisiksi, eikä niissä olosuhteissa tehnyt tehnyt mieli syödä varsinkaan mitään liha- tai maitotuotteita. Kaiken lisäksi ravintolan ympärillä pyöri runsaasti variksia, ja satuin näkemään omin silmin, kuinka yksikin varis nokki tyytyväisenä buffetpöydässä vesimelonin palaa. Varmaan joku pahaa-arvaamaton hotellivieras poimi pian saman palasen lautaselleen.

Hotelli lentokoneesta nähtynä. Ranta on kyllä tuossa kohtaa leveä - jos se nyt on hyvä asia.

Tähän loppuun ajattelin vielä tehdä lyhyen koosteen retkestämme Chichén Itzálle. Olin aiemmin Hard Rock Rivierassa yhtenä päivänä niin kurkkuani myöten täynnä sitä resorttielämää, että sanoin ukkelille, että huomenna vuokraan auton ja lähden Chichén Itzálle. Mukaan saa tulla kuka haluaa, mutta minä ainakin lähden. Ukkeli ilmoitti lähtevänsä mukaan, ja seuraan liittyivät vielä myös ukkelin siskon mies sekä Ruotsin-serkku.

Ei ole enää pitkä matka!

Ukkeli on jo tottunut siihen, että otan ajaessani valokuvia, mutta pidättäydyin tällä reissulla ensi alkuun valokuvaamisesta, kun en tiennyt, mitä mieltä muut matkustajat siitä olisivat. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään, joten arvelin, että ei kai kuvaaminen sitten ketään haitannutkaan.

Chichén Itzá on ehkä tunnetuin mayojen aikakaudelta säilyneistä kaupungeista, ja jo senkin takia minusta tuntui, että olisi hirveän noloa, jos viettäisin viikon parinsadan kilometrin päässä Chichén Itzásta enkä edes kävisi katsomassa sitä. 

Olimme lähteneet liikkeelle aivan liian myöhään, joten paikalla oli jo hirveä määrä ihmisiä. Kuumuus yllätti täysin: vaikka auton mittari näytti "vain" 36 astetta, alueella ei käynyt pieninkään tuulenvire, joten ilma oli todella pakahduttava. Onneksi olimme kaikki älynneet ottaa hatut mukaan, sillä muuten olisimme saattaneet rutistua rusinoiksi. Aurinko-/sateenvarjo olisi ollut vieläkin parempi varuste, mutta semmoisia emme olleet tajunneet ottaa.

Päätimme ottaa portilta oppaan, koska opas saattoi hakea meille oppaiden luukulta liput paljon nopeammin, eikä meidän tarvinnut jonottaa lainkaan. Jonot olivat nimittäin melkoiset.

Chichén Itzán tunnetuin rakennus on El Castillo -pyramidi, joka oli samalla temppeli että kalenteri. En jaksa tässä kirjoitella kaikkia yksityiskohtia, mutta kiinnostuneet löytävät lisää tietoa googlettamalla. Minun täytyy tunnustaa, etten jaksanut kuunnella oppaan selostuksiakaan juuri lainkaan, sillä kaikki energiani meni siihen, että yritin selvitä hengissä siinä kuumuudessa.

Opas selostaa.

Siinä se nyt on!

Matkamuistoja.

Appelsiinijäätelö maistui taivaalliselta kierroksen jälkeen!

Enkä taida jaksaa muutenkaan kirjoitella enempää. Eiköhän tässäkin ollut jo ihan tarpeeksi. Lopuksi vain muutama kuva paluumatkan varrelta.

Paluumatkalla meidät yllätti todella rankka ukkoskuuro, ja oli ajettava meksikolaiseen tapaan hätävilkut päällä.

Pian paistoi kuitenkin taas aurinko.

Ihmettelimme moottoritien yli ripustettuja köysitikkaan näköisiä virityksiä, joita oli aina säännöllisin väliajoin. Tulimme siihen tulokseen, että ne oli laitettu ehkä apinoita varten, jotta apinat pääsisivät ylittämään tien turvallisesti?

Matkalta on tulossa vielä yksi postaus, ja sitten koko reissu on paketissa. Kyllä siitä on juttua riittänytkin.