Munat tiskissä

On ihmisiä, joille vuoden vaihtuminen ei ole mitenkään erityinen tapahtuma, mutta itselleni uusivuosi on oikeastaan vuoden tärkein juhla. Vuoden vaihtuminen antaa ikään kuin luvan jättää menneet taakseen, nollata tilanteen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Olisi ehkä hyvä myös pysähtyä pohtimaan mennyttä vuotta ja miettiä esimerkiksi sitä, mitä on kuluneen vuoden aikana oppinut. Itse en kuitenkaan osaa enkä halua menneissä viipyillä, vaan katson mieluummin eteenpäin. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan, mitä vuosi 2017 tuo tullessaan! 

Uudenvuodenlupauksia en ole tänäkään vuonna tehnyt, vaikka periaatteessa niille olisi saattanut olla tilaustakin. Lupaus on jo sananakin sellainen, että se alkaa ahdistaa: se kun on jotakin, mikä pitäisi pitää. En halua kahlita itseäni lupauksen sallimiin raameihin, vaan haluan olla vapaa. Keskityn mieluummin itse matkaan kuin perille pääsemiseen, ja kuljen määränpäähän hitaasti, omia polkujani. Voi olla, että päädyn lopulta aivan muualle kuin minne olin ajatellut meneväni, mutta se ei haittaa, sillä silloin niin oli tarkoitettu.

Toivon tältä vuodelta ennen kaikkea henkistä ja fyysistä hyvinvointia, sillä kummastakaan ei ole viime aikoina ollut ylitarjontaa. En odota, että elämä levittäisi herkkunsa eteeni tuosta vain, vaan olen varautunut tekemään töitä asioiden puolesta. Helppoa se ei tule olemaan, se on jo nähty, mutta se on oikeastaan vain hyvä. Haasteet pitävät mielen virkeänä, ja vaikeudet opettavat. Jos kaikki olisi täydellisen hyvin, niin silloinhan ei olisi enää mitään kehittämisen varaa tai opittavaa. Käyn elämänkoulua ihan mielelläni joka päivä, ja vaikka joskus istuisinkin takimmaisessa pulpetissa ja ajattelisin omiani, niin olen kumminkin paikalla. Siitä on hyvä lähteä.

Aion siis panostaa tänä vuonna hyvinvointiin, ja se tulee varmasti näkymään blogissanikin jollakin tavalla. Toivottavasti edes sillä lailla, että saan joskus kirjoiteltua blogiin! Blogin uusi vuosi pitää kuitenkin aloittaa sieltä, missä vuosi vaihtuikin, eli Tallinnasta.

Tere, Tallinna!

Päätimme tällä kertaa lähteä matkaan autolla. Minä ajattelin, että nyt kun kerran olemme saaneet auton Viron puolelle, autoa pitäisi myös hyödyntää jotenkin. Ajattelin ensin raahaavani ukkelin katsomaan jotain autiota tönöä tai muuta yhtä mielenkiintoista, mutta mielenkiintoisimmat paikat tuntuivat olevan niin kaukana Tallinnasta, että niihin olisi huvennut koko päivä. Hylkäsin lopulta ajatuksen ja lohduttelin itseäni sillä, että voisinhan minä käydä kiertämässä ne Viron hylätyt paikat kesälläkin. (Itse asiassa olen päättänyt niin tehdäkin.) Seuraavaksi sain idean, josta arvelin ukkelinkin innostuvan: voisimme ajella Tallinnan eri asutusalueilla ja käydä ihmettelemässä tallinnalaista elämää. Vanhakaupunki kun tuntui niin moneen kertaan nähdyltä, että siellä pyöriminen ei jaksanut enää innostaa.

Suuntasimme ensimmäiseksi Lasnamäkeen, Tallinnan suurimmalle asutusalueelle, jolla asuu melkein kolmannes Tallinnan asukkaista. Lasnamäki on samalla myös Tallinnan venäjänkielisin kaupunginosa, sillä kaksi kolmasosaa lasnamäkeläisistä puhuu äidinkielenään venäjää. Lasnamäen talot ovat elementtikerrostaloja, jotka olivat kai hyvin tyypillisiä neuvostoajalle. Suurin osa taloista on valmistunut 70-luvulla, ja tuolloin taloja pidettiin moderneina ja huippumukavina, olihan asunnoissa keskuslämmitys, juokseva vesi ja vesivessa. Suurin osa taloista on päässyt rapistumaan pahasti, vaikka joitakin taloja on remontoitukin. Näkyi Lasnamäellä joitakin aivan uusia talojakin.

Lasnamäen jäähalli.

Mustakivi tee.

Lasnamäessä näytti vallitsevan aivan omat sääntönsä. Roskalavat tulvivat poikkeuksetta yli äyräiden, ja lavojen viereen oli tuotu kasoittain nuhjuisia huonekaluja, jopa kokonaisia sohvakalustoja. Autojen pysäköinnin kanssakaan ei näyttänyt olevan niin nuukaa, sillä autoja oli pysäköity esimerkiksi suojateille tai toisten autojen viereen niin, että ensiksi pysäköineellä ei ollut mitään mahdollisuutta saada autoaan parkista pois. Lasnamäki oli mielenkiintoinen, mutta vähän surullinen paikka. Pelottavakin se saattoi pimeällä olla; sen verran epäilyttävän näköistä väkeä kaduilla pyöri.

Seuraavaksi kävimme tutustumassa Väike-Õismäkeen, joka on hyvin samantyylinen asuinalue kuin Lasnamäkikin, sillä myös siellä asuu paljon venäläisiä, ja sekin koostuu korkeista elementtitaloista. Alueen kaavoitus on kuitenkin sillä tavalla poikkeuksellinen, että talot on rakennettu kehäksi alueen keskellä sijaitsevan tekojärven ympärille. Jos siis ajaa yhtä katua tarpeeksi kauan, päätyy täsmälleen samaan paikkaan, josta lähtikin. Ylhäältä päin katsottuna kaupunginosan erikoisen kaavoituksen hahmottaa kaikkein parhaiten. 

Väike-Õismäessä minua kiinnosti erityisesti 300 metriä pitkä kerrostalo, joka tunnetaan myös nimellä Kiinan muuri. Monet muutkin alueen kerrostalot olivat hyvin pitkiä.

Kiinan muuri.

Ajelimme myös Nõmmessa sekä Haaberstissa, tarkemmin sanottuna Tiskressä. Tiskre olikin jotain aivan muuta kuin neuvostolähiöt, sillä se oli täynnä hienoja lukaaleja, joista suurin osa oli tiheiden pensasaitojen tai korkeiden muurien takana piilossa. Monella asutusalueella oli vastassa puomit sekä ilmoitus valvontakameroista: tänne on turha tulla asiattomien pyörimään.

Tämä oli siinä mielessä viehättävä katu, että meri oli heti tuossa oikealla.

Nõmme oli yllätys siinä mielessä, että olin lukemani perusteella kuvitellut Nõmmen olevan idyllinen puutaloalue. Puutaloalue Nõmme olikin, mutta idylli oli siitä kyllä kaukana. Suurin osa taloista näytti nimittäin siltä, että ne olivat pikaisen remontin tarpeessa tai jopa sortumaisillaan.  Minulla ei ole Nõmmesta yhtään kuvaa, kun en jaksanut pysähtyä kuvaamaan. Aloin olla muutenkin niin väsynyt, että oli pakko päättää kierros tähän. Olisin halunnut käydä vielä ainakin Koplissa ja Kalamajassa, mutta ne jäivät seuraavaan kertaan, joka tulee ehkä joskus?

Vierailimme myös Tallinnan televisiotornissa eli Teletornissa, jonka korkeus on 314 metriä. Tornin pitäisi näkyä selkeällä säällä jopa Helsinkiin asti, jos havaintopaikka on tarpeeksi korkealla.

Tornin näköalatasanne on 170 metrin korkeudessa, ja määränpään lähestymistä saattoi tarkkailla hissin seinällä olevasta ruudusta.

Tasanne oli yllättävän suuri ja viihtyisä, ja kauniilla säällä siellä viihtyisi varmaan vieläkin pidempään.

Noista lattialla näkyvistä pyöreistä ruuduista saattoi katsoa (jos uskalsi), miltä näyttää 170 metrin pudotus maahan.

Tasanteella oli paljon erilaisia infotauluja, joita minä en kylläkään jaksanut hirveästi lueskella. Sorry, guys.

Ukkeli päästi sisäisen taiteilijansa valloilleen. Unohdin kysyä, että mitähän eläintä tämän oli tarkoitus esittää.

Kaukana siintää Lasnamäki.

Vanhassakaupungissa tuli sielläkin pikaisesti piipahdettua. Torilla oli vielä joulutunnelma huipussaan.

Namutäti.

Anteeksi vain, viron kielen ystävät, mutta viron kieli se jaksaa tuottaa minulle aina yhtä suurta hupia.

Ruumide löhnastamiseks.

Üks piimakakao ja lisasuhkur.

Kodimaisii kanamunii. Suurii!

Joko koti näkyy?

Toivottavasti vuotenne on alkanut hyvin! Kaikkea hyvää loppuvuodelle!