Sisustajapirkon tarinatuokio

Terveisiä sohvalta.

Perjantai-iltana se uusi vihreä sohva sitten vihdoinkin tuli, ja olen tänään suorittanut menestyksekkäästi uuden sohvan sisäänajoa. Ukkelikin on löytänyt sohvalta oman tonttinsa, ja nyt näyttääkin uhkaavasti siltä, ettemme ehkä tehneetkään ihan huonoa ostosta.

Ensin kuitenkin kuva vanhasta sohvasta, joka lähti sohvan toimittaneiden poikien matkassa pois:

Voisinpa sanoa, että sohvaa tulee ikävä, mutta enpä oikein voi. Aika surkean näköinenhän tuo oli. Voi ressukkaa. Sohvan takana kulmassa oli sellainen pieni pöytä ja pöydän vieressä karmean ruma lehtiteline. Niitäkään ei tule ikävä.

Kuljetusliikkeen pojat pärähtivät paikalle perjantai-iltana vähän ennen puolta kymmentä. Sovituissa aikarajoissa siis mentiin, sillä toimitus oli luvattu kello 19.30 ja 21.30 väliseksi ajaksi. Vanha sohvamme ei mahtunut hissiin, joten pojat joutuivat kantamaan sen seitsemän kerrosta alaspäin. Uuden sohvan toinen osa ei sekään mahtunut hissiin, joten pojat joutuivat kantamaan sen seitsemän kerrosta ylöspäin. Sitten pojilla oli vielä kasaustehtäviä, sillä olimme tilanneet sohvan sillä periaatteella, että meidän tehtäväksemme ei jäisi muuta kuin istua. Istumaan pääsimme kymmenen maissa, jolloin pojillakin oli päivä varmasti täynnä. Sohva näytti illan hämäryydessä jotenkin harmahtavalta, mutta kun päivä valkeni, sohva osoittautui kumminkin vihreäksi.

Sohvan ensimmäinen aamu. Ukkeli on käynyt jo varaamassa sohvalta oman paikkansa tuomalla sinne tärkeimmät esineensä.

Seuraavaksi pitäisi sitten vaihtaa matto, vaikka ei tuo vanhakaan ehkä ihan järkyttävältä sohvan kanssa näytä.

Kuten jo sanoinkin, olemme suorittaneet tänään menestyksekästä sohvan sisäänajoa. Rompetta on kertynyt sohvalle jos jonkinlaista.

Astiatkin ovat varmasti kaikki eri paria.

Kamerani vääristää sohvan värin jotenkin ihan kummalliseksi (asetuksissa on varmaan jotain vikaa...), ja tuo aiempi, kännykkäkameralla otettu kuva on lähempänä oikeaa väriä.

Viime sunnuntaina konmaritin taas menestyksekkäästi, sillä pihallemme oli tuotu siirtolava. Meidän talossamme on sellainen tapa, että aina syksyllä ja keväällä järjestetään pihatalkoot (joihin minä olen tietysti innokkaasti osallistumassa), ja pihalle tuodaan siirtolava, johon asukkaat saavat talkoiden jälkeen viedä omia rojujaan. Minä olen jo useampana vuotena osallistunut roskalavan täyttöoperaatioon, mutta silti tänäkin vuonna löytyi yllättävän paljon lavalle heitettävää.

Matkalaukut eivät ole meidän, eivätkä nuo puuritilät. Eikä ruumispussi.

Tällä viikolla saimme taas seurata jännitysnäytelmää nimeltä "yllättääkö talvi autoilijan?". Renkaiden vaihdon ajan varaus kun oli jäänyt minulta vähän viime tippaan, ja olin saanut ajan vasta tämän viikon torstaiksi. Säilytämme renkaitamme yhdessä autoliikkeessä, jossa ne myös vaihdetaan, ja siksi renkaiden vaihto omatoimisesti ei oikein onnistu. Ennen kun säilytimme renkaita alakerran kanakoppivarastossa, saatoin vaihtaa renkaat itse.

Sunnuntai-iltana luin, että keskiviikkona saataisiin eteläänkin reippaasti lunta ja että saattaisi tulla oikein lumikaaos. Mitenkäs nyt suu pantaisiin: jos keskiviikkona tulisi lunta, niin minun pitäisi ajaa torstaina kesärenkailla autoliikkeeseen. Kun en saanut renkaidenvaihtoa aikaistettua, vaikka kuinka yritin pyytää ja anella, jouduin ottamaan käyttöön suunnitelman B: ajoin jo tiistai-iltana rengasliikkeeseen ja kysyin, saisinko jättää auton sinne torstaita odottelemaan. Se onneksi sopi autoliikkeelle, ja kaiken lisäksi renkaat vaihdettiin etuajassa jo keskiviikkona, ja pääsinkin heti tuoreelle lumelle talvikeleillä ajoa harjoittelemaan.

Sitten oli myös tämä halloween-juhla, johon minäkin sain tahtomattani osallistua. Ukkelilla meni maanantaina myöhään, mutta illalla kahtakymmentä yli yhdeksän ukkeli soitti viimein ovikelloa (hän ei jaksa koskaan kaivaa avaintaan vaan soittaa mieluummin kelloa). Satuin vilkaisemaan ovelle mennessäni peiliin, ja näky huvitti minua suuresti. Olin aiemmin kahvakuulaillut, ja vaikka olin käynyt suihkussa, en ollut jaksanut pestä vielä naamaani, ja silmänaluseni olivat mustat, kun meikit olivat valahtaneet hikoillessani. Tukkakin oli kerääntynyt päälaelle kummalliseksi töttöröksi, ihan kuin minulla olisi ollut herkkusieni päässäni. Kyllä ukkeli ilahtuisi, kun näkisi vaimonsa taas niin edustavan näköisenä!

Paitsi että ovella ei ollutkaan ukkeli. Oven takana seisoi viisi intialaista tyttöä, jotka kiljaisivat "trick or treat". Jäin tuijottamaan tyttöjä hölmistyneenä, sillä en ollut tajunnut, että halloween oli vasta maanantaina. Olin ajatellut sen olleen jo edellisenä viikonloppuna. Samalla yritin kuumeisesti miettiä, miten tässä tilanteessa piti toimia: ilmeisesti virpojille kuului antaa palkkioksi jotakin? Tytöt kysyivät, oliko ***-setä kotona, ja kun totesin, että ei ollut, tytöt sanoivat heipat ja lähtivät menemään. Tunsin itseni ihan ääliöksi, kun olin antanut tyttöjen mennä ilman mitään palkkiota, mutta olin ollut jotenkin niin pöllämystynyt, etten ollut ollenkaan tajunnut toimia niin kuin olisi pitänyt. Hetken päästä repesin nauruun, kun tajusin, että olin itsekin ollut halloween-meikissä.

Kun ukkeli sitten reilun puolen tunnin päästä tuli ja kun kerroin episodista hänelle, ukkeli kertoi, keitä tytöt olivat olleet. Kaksi tytöistä olivat olleet hänen ystävänsä tyttäriä, ja minäkin tunnen kyseisen ystävän oikein hyvin.Tyttäriä en ollut kuitenkaan nähnyt moneen vuoteen, ja siksi en ollut tunnistanut heitä. Tytöt olivat tulleet meidän ovemme taakse sen takia, että ukkeli oli kerran mainostanut tytöille, että meillä on kotona aina suklaata ja muita herkkuja. Minulle tuli entistäkin huonompi omatunto! Teki mieli läimäyttää itseäni, kun olin käyttäytynyt niin idioottimaisesti.

Herkuista puheen ollen: tein viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni sokerittoman ja gluteenittoman leivonnaisen, jota myös suklaakakuksi kutsutaan. Olen suhtautunut erittäin epäluuloisesti tällaisiin "terveysleivonnaisiin", koska eihän sellainen leivonnainen, jossa ei ole sokeria tai mitään muutakaan makeutusta, voi mitenkään olla hyvää.

Nyt minulla on kuitenkin ilo ja kunnia myöntää olleeni väärässä. Kakku oli ihan oikeasti hyvää, vaikka en laittanut kuorrutukseenkaan yhtään mitään makeutusta. Kakkuahan minun leivonnaisestani ei tosin tullut, sillä minun oli pakko maistaa kakkua ennen tarjoamista, jotta saisin selville, oliko kakku ollenkaan syömäkelpoista. Miten voisin tarjota kenellekään sellaista, minkä mausta minulla ei ollut etukäteen harmainta hajua? Kakku näytti maistamisen jälkeen vähän nololta, kun siitä puuttui yksi kulma, ja päätinkin sitten tehdä pieniä leivonnaisia. Kas tällaisia:

Tajusin ottaa kuvan vasta tänään, kun löysin jääkaapin uumenista kaksi torttusta.

Laitoin leivosten päälle makeuttajaksi mangoa, sillä olin löytänyt Aseanic Tradingistä ihania, makeita mangoja. Mangot sopivat torttuihin oikein hyvin, ja teen näitä taatusti uudelleenkin. Saatanpa kokeilla muitakin sokerittomia leivonnaisia, kun minulla nyt on kerran sitä raakakaakaojauhettakin. Mihin tämä vielä johtaakin? Ensin joogaa ja sitten sokerittomia leivonnaisia! Oikein rupeaa pelottamaan.

Nyt on jo sen verran pimeää, että voisin lähteä vaikka lenkille. Minä olen siinä mielessä ärsyttävä tyyppi, etten lannistu syksyn pimeydestä ollenkaan, vaan minusta on päinvastoin ihanaa, kun illat ovat pimeitä.

Moro!

Alaspäin katsova koira

Kirjoittelin jokin aika sitten selkäkivustani, joka oli saanut alkunsa kai liian pitkään huonossa asennossa istumisesta. Pahimpina päivinä en pystynyt istumaan ollenkaan, ja jos oli pakko istua esimerkiksi autoa ajaessa, romahdin melkein polvilleni autosta ulos tullessani, kun selän suoristaminen sattui niin kamalasti.

Kokeilin erilaisia venyttelyjä, ja venyttelyohjeita googlettaessani törmäsin Yoga For Back Pain -videoon. Olen aina inhonnut joogaa ja toitottanut suureen ääneen, kuinka jooga ei kerta kaikkiaan sovi minulle. Minun pitää saada mennä sata lasissa, niin että tyrä rytkyy (kirjaimellisesti!). Jooga on tylsää ja tehotonta, hohhoijaa!

Moni on patistanut minua joogaamaan, mutta yksikään ei ole yrityksissään onnistunut. Olen toki kokeillut joogaa, useammankin kerran, ja pitkäkestoisin kokeiluni taisi olla Intiassa asuessamme. Talomme katolla oli nimittäin joogahuone, jossa eräs vanha papparainen kävi joka aamu (paitsi sunnuntaisin) antamassa joogatunteja kaikille halukkaille talon naisille. "Hupi" oli kaiken lisäksi puoli-ilmaista, sillä joogatunnit maksoivat kuukaudessa 1000 rupiaa eli 13.6 euroa. Jos siis kuukaudessa oli esimerkiksi 26 arkipäivää (ma-la), yhden tunnin hinnaksi tuli huimat 50 senttiä! Jopa minä ajattelin tuolloin, että on se kyllä synti ja häpeä, jos en joogatunneille mene, kun kerran opetusta saa oman kotitalon katolla ja vieläpä melkein ilmaiseksi. Eikä se papparainenkaan mikään papparainen ollut, vaan oikea joogan taitaja ja ketterä kuin mikä. Minusta opettaja lupasi tehdä notkean kuin kuminauhan. Kuminauhaa minusta ei kuitenkaan tullut, sillä kovin monta viikkoa en jaksanut tunneilla käydä. Jos ei kiinnosta, niin ei kai se pakottamallakaan onnistu. Jonkin ajan kuluttua joogaamiset loppuivat muidenkin talon leidien osalta, sillä opettajamme kuoli liikenneonnettomuudessa. (Postauksen tuosta vajaan viiden vuoden takaisesta joogakokeilustani voi käydä lukemassa täältä.)

Luottamusta herättävä teksti joogamatossa.

En ollut ajatellut, että joogasta voisi olla apua selkäkipuun, mutta niin epätoivoinen olin, että päätin kokeilla. Joogaa. Ja uskokaa tai älkää: selkäkipu oli tuon vajaan puolen tunnin mittaisen joogasession jälkeen poissa! Toki kipu hiipi jonkin ajan kuluttua takaisin, mutta jo se, että kipu oli hävinnyt edes hetkeksi, innosti minut etsimään lisää joogaohjelmia. Pian minulla olikin netin kirjanmerkeissä erilliset kansiot aamujoogille, iltajoogille, aloittelijoiden joogille, selkäkipuisten joogille, vahvistaville joogille, venyttelyille ja parantaville joogille. 😊 Seuraavaksi pitikin sitten googlettaa, että kuinka paljon ihminen saisi päivässä joogata. Voisiko joogasta olla jotain haittaa, jos sitä harrastaisi liian usein? Mikä olisi liian usein? En kuitenkaan saanut näihin kysymyksiini vastausta, sillä ihmisiä tuntui kiinnostavan lähinnä se, kuinka usein pitäisi joogata, jotta tuloksia alkaisi näkyä. 

Selkäjoogakokemuksestani innostuneena päätin yrittää kokeilla, miltä aamujoogaaminen tuntuisi, sillä olin joogaohjelmia etsiskellessäni löytänyt niin paljon kivalta näyttäviä aamujoogia (laitan postauksen loppuun listan). En ole koskaan aikaisemmin aamujoogaa kokeillut, ja olin melko varma, ettei se tulisi nytkään onnistumaan. Ensinnäkin aamujooga kuuluu kai suorittaa tyhjällä vatsalla, suomeksi sanottuna: ennen kahvinjuontia. Toiseksi en ole liikunnassa todellakaan mikään aamuihminen, sillä en pysty harrastamaan mitään vähänkään liikuntaan viittaavaa, edes venyttelyä, ennen iltapäivää. Tarvitsen aamupalan ja lounaan, ja vasta sen jälkeen kroppa tuntuu semmoiselta, että se saattaisi kyetäkin jonkinmoiseen liikuntaan. Kolmanneksi, kuten jo mainitsinkin, jooga ei ole ollut minun juttuni ollenkaan, ja jos sitä pitäisi kaiken huipuksi harrastaa heti aamulla herättyäni, siitä ei tulisi taatusti mitään. Asettelin kuitenkin joogavaatteet jo illalla valmiiksi esille ja laitoin jumppamatonkin olohuoneeseen odottamaan, ettei homma ainakaan esivalmistelujen puutteeseen kaatuisi.

Tuli aamu, ja minulla oli sängystä noustessani hieman vilu, mutta sain kammettua itseni vessan kautta suoraan joogamatolle, eikä se ollut oikeastaan edes vaikeaa. Uteliaisuus kai voitti. Olin valinnut ensimmäiseksi aamujoogakseni 18 minuutin ohjelman, joka osoittautui kuitenkin hieman liian rajuksi selälleni. Kaikki eteenpäintaivutukset tuntuivat selässä ikäviltä, ja selkä oli suoristettava todella varovasti, kun tuntui, että muuten selkä katkeaa.

Jokin aamujoogaamisessa kuitenkin viehätti, ja päätin kokeilla joogaamista myös seuraavana aamuna. Valitsin tällä kertaa hieman hellävaraisemman joogan, joka käynnistikin uuden päivän paljon mukavammin kuin edellispäiväinen. Joogan jälkeen join kaksi lasia huoneenlämpöistä, sitruunalla maustettua vettä, napsautin kahvinkeittimen päälle ja menin suihkuun. Kun tulin suihkusta, vasta keitetyn kahvin tuoksu odotti minua, ja kahvi tuoksui jotenkin niin erityisen hyvältä, että oli todellakin kannattanut odottaa.

Joogaajan mielenmaisema?

En tiedä, kuvittelinko vain, mutta päivä tuntui alkavan joogan jälkeen jotenkin levollisemmin mielin kuin aikaisemmin. Tuntemuksessani saattoi olla jotain perääkin; sanoihan ohjaajakin joogavideon aluksi esimerkiksi että "anna itsellesi lahja ja vietä hetki itsesi kanssa, ennen kuin lähdet kohtaamaan muun maailman" tai videon lopuksi että "olet aloittanut päiväsi oikealla tavalla". Siltä minustakin tuntui, että olin aloittanut päiväni oikein! (Kuulostan ihan hihhulilta, kamalaa!) Mutta jooga oli ikään kuin toiminut jonkinlaisena lempeänä siltana unen ja täyden valvetilan välillä: olin antanut itselleni aikaa herätä ja käynnistänyt kehoni rauhallisesti tutkiskelemalla, miltä tänä aamuna tuntui. Tämä puoli joogasta oli minulle ihan uusi ja tuntematon. Miten se olisi voinut tuttu ollakaan, kun en ollut koskaan ennen aamulla joogannut?

Jatkoin aamujogaamista, sillä aamulla joogaaminen oli yllättäen tuntunut alusta lähtien jotenkin luontevalta minulle. Läsnäolokin oli aamulla niin paljon helpompaa kuin muina vuorokaudenaikoina: heti herättyään kun ei jaksa vielä oikein muuallakaan olla. 😊 Kiireettömämpinä aamuina valitsin hieman pidemmän ohjelman ja saatoin joogata puolisen tuntia. Viidentenä aamuna huomasin yllättäen, ettei kehoni tuntunut enää yhtä jäykältä kuin aiempina aamuina. Se kannusti joogaamaan lisää. Jouduin tekemään myös oman pienen aamujoogaohjelman Itä-Suomessa käydessäni, sillä nettiyhteys ei vanhempieni luona riitä videoiden katseluun. Ilman videota joogaaminen tuntui hyvin erilaiselta kuin videoiden kanssa joogaaminen: hengittäminen tuntui paljon luontevammalta, kun pystyi itse säätelemään hengityksen ja liikkeen välisen rytmin. Tästä syttyi innostus kokeilla jatkossakin ilman videoita joogaamista.

Nyt olen joogannut kahta päivää lukuun ottamatta melkein kolme viikkoa, aina aamuisin, ja jos en ole harrastanut päivän aikana muuta liikuntaa, olen monesti joogannut vielä toisenkin kerran illansuussa. Tällä kertaa tuntuu siltä, että joogasta saattaisi tulla minulle ihan pysyvä harrastus. (Tähän tosin pitää suhtautua pienellä varauksella, koska innostukseni saattaa loppua yhtä äkisti kuin alkoikin. Tämä on nähty niin monta kertaa!) Olen kovasti yrittänyt pohtia sitä, kuinka sellaisesta asiasta, jota olin ennen ajatellut inhoavani, voi tulla yhtäkkiä melkein intohimo. Tämä tuntuu minusta todella käsittämättömältä, mutta olen löytänyt asialle mahdollisia selityksiäkin.

Vai onko se sittenkin tällainen?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että tällä kertaa minulla oli joogaamiseen selkeä motiivi: selkäkipu. Aikaisemminhan minulla ei ollut oikeastaan mitään selvää syytä joogata. Olin pitänyt joogaa liikuntamuotona, ja ainakin minä tarvitsen liikuntaan selkeän motiivin, jotta liikunnasta voisi tulla pysyvä harrastus. Koska motiivia ei ollut, joogaaminen jäi aina yrittämiseksi.

Selkäkipu kuitenkin vain pani koko homman alulle. Heti ensimmäisellä kerralla löysin nimittäin uusia syitä harrastaa joogaa, ja niitä olivat rauhoittuminen, hiljentyminen ja kehoni kuuntelu. Jooga on ikään kuin minun omaa laatuaikaani: joogatessa minun ei tarvitse ajatella mitään eikä ketään muuta, vaan voin keskittyä kuuntelemaan vain omaa itseäni. Tuntui hirveän helpottavalta löytää turvasatama, jossa ei tarvinnut laskea toistoja, mitata sykkeitä tai ylipäänsäkään suorittaa mitään; jossa sai vain olla. Sain löytää oman itseni ja kehoni, joka oli toki ollut olemassa ennenkin mutta jota en ollut oikeastaan koskaan noteerannut muuna kuin työvälineenä, jonka avulla saavutettiin erilaisia tavoitteita.

Suurin muutos on tapahtunut suhtautumisessani joogaan, ja luulen, että tämä on juuri se syy, miksi jooga on tällä kertaa saattanut tulla jäädäkseen. Mielsin joogan aiemmin liikunnaksi; joksikin, mitä voin tehdä muun liikunnan sijasta. Nyt ajattelen joogan olevan osa hyvinvointiani; jotakin, mitä voin tehdä liikunnan lisäksi. Koska en pidä joogaa ensisijaisesti liikuntamuotona, minun ei tarvitse asettaa sitä samalle viivalle esimerkiksi kahvakuulailun tai juoksemisen kanssa, vaan jooga on minulle kaikesta muusta erillinen, oma juttunsa. Jooga on tavallaan osa kehoni perustoimintoja; jotakin, mitä yhtä lailla mieleni ja kehoni tarvitsee. (Kuulostan taas hihhulilta, anteeksi!) En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten erilaiselta sama asia voi tuntua, vaikka ainoa asia, joka on muuttunut, on oma suhtautumistapani siihen. Jos ajattelisin joogaa liikuntana, jooga tuntuisi edelleen tehottomalta, tylsältä ja epämiellyttävältä, enkä taatusti viitsisi joogata, vaan heiluisin mieluummin kahvakuulan kanssa tai lähtisin lenkille. Mutta kun ajattelen joogaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteenä, jooga houkuttelee niin, että voisin joogata vaikka koko ajan. 

Uskon, että kaikella elämässä on aikansa ja paikkansa, ja tämä näyttää pätevän myös joogaamiseeni. Joogaaminen ei ollut aiemmin onnistunut, koska niin ei ollut yksinkertaisesti tarkoitettu. Mieleni ei ollut ollut valmis ottamaan vastaan joogaa sellaisena, jollaiseksi jooga on tarkoitettu, ja siksi yritykseni oli tuomittu epäonnistumaan.

Kirjoitin mainitsemassani vajaan viiden vuoden takaisessa postauksessa muun muassa seuraavaa:

"Hengitysharjoituksiakin olemme tehneet, mutta ne tuntuvat minusta edelleenkin epäkiinnostavilta ja jopa hieman vastenmielisiltä. En ole varmaankaan vielä oikein sisäistänyt hengityksen tärkeyttä joogassa. Kaikkein hauskinta minusta onkin asanoiden tekeminen."

Tästä näkee selvästi, että joogan liikunnallinen puoli on ollut se, mikä minuun on vedonnut. Uskomatonta, että olen kokenut hengitysharjoitukset jopa vastenmielisinä, kun ne ovat minusta nyt melkeinpä paras osa joogaa! Jos elämässä tulee eteen stressaava tilanne, niin jo syvään hengittäminen auttaa paljon.

"Olin myös yllättynyt kuullessani, että joogan liikunnallinen puoli ei ollut alun perin joogassa mitenkään keskeinen, vaan jooga oli tieteenlaji, joka auttoi ihmistä itsetutkiskelun avulla löytämään oman sisimpänsä. Yhä edelleenkin henkinen (ei kuitenkaan mitenkään uskonnollinen) aspekti on joogassa tärkeä, vaikka erityisesti länsimaissa joogan liikunnallinen puoli on ylikorostunut. Opettajakin hieman kritisoi sitä, miten kauas jooga on ajautunut alkuperäisestä merkityksestään."

Hämmästyttävää, että tämäkin tieto oli minulla jo viisi vuotta sitten - ymmärrys vain puuttui! Ehkä aika oli kypsä vasta nyt? Ehkä vaadittiin selkäkipu, joka johdatti minut tarvitsemaani suuntaan, ja selkäkipu olikin lopulta vain hyvä asia. Uskon niin.

Jooga on siis tuonut elämääni uuden ulottuvuuden, joka tuottaa minulle joka päivä iloa, ja se puolestaan innostaa minua joogaamaan lisää. Emmekö teekin mieluiten kaikkea sellaista, mikä tuntuu meistä hauskalta ja mikä tuottaa meille iloa? Suorituskeskeisenä ihmisenä kuitenkin hieman pelkään, missä vaiheessa pelkkä läsnäolo ja oman kehon kuuntelu ei enää riitäkään minulle, vaan keksin yrittää parantaa järjestelmällisesti esimerkiksi notkeuttani ja opetella uusia asanoita tässä tarkoituksessa. Merkkejä tämmöisestä on jo näkynyt, sillä mieleni tekisi koostaa asanoista oma aamujooga, joka olisi minulle juuri sopiva (lue: tarpeeksi vaativa). Toivon kuitenkin, ettei joogaamisesta tulisi minulle taas liikuntaa, koska olen melko varma, että silloin joogaamisesta katoaisi ilo, ja siihen se joogaaminen sitten taas loppuisikin. Ehkä palaan tulevaisuudessa aiheeseen ja kerron, miten kävi. 


Lopuksi vielä niitä joogasivustolinkkejä. Nämä ovat kaikki englanniksi, mutta uskon, että suomeksikin löytyy paljon kivoja joogavideoita ja -sivuja.

Kaksi suosikkisivustoani
Yoga TX
Yoga With Adriene

Yoga TX:ssä tykkään erityisesti Cole Chancen joogista:
Cole Chance Yoga

Kaksi erinomaista sivustoa jooga-asanoiden oppimiseen
Yoga.com
Yoga Journal
 
Kivoja aamujoogia
Morning Yoga - Gentle & Energizing Way To Start Your Day (14 min.)
Mukava aamujooga silloin, kun aikaa ei ole paljon. 
Morning Yoga For Beginners - Gentle & Relaxing Yoga For Energy (17 min.)
Kiva herätys päivään. Hellävaraisia venyttelyjä.
Morning Yoga Workout - Energize, Strengthen & Focus Flow (17 min.)
Hyvä aamujooga, jossa on mielestäni sopivassa suhteessa kaikkea.
Morning Yoga For Beginners - 20 Minute Energizing & Heart Opening Flow (17 min.)
Omaan makuuni aika nopeatempoinen mutta kuitenkin ihan kiva jooga. 
Beginners Morning Yoga - Gentle & Energizing Morning Yoga Streches (18 min.)
Tämä jooga oli se ensimmäinen aamujooga, jota kokeilin, ja olen kirjoittanut tämän kommentiksi, että "vähän turhan nopeatempoinen aamujoogaksi". Pitäisi kokeilla tätä uudestaan selvittääkseni, olenko vielä samaa mieltä! Mutta tämä on siis hyvä, jos haluaa vähän vauhdikkaampaa aamujoogaa.
Yoga For Energy & Focus - 20 Minute Energizing Flow! (18 min.)
Tämä on suosikkini näistä lyhyemmistä aamujoogista. Jotenkin todellakin energisoiva jooga!
Morning Yoga - Beginners 20 Minute Energizing Morning Flow (18 min.)
Todella rauhallinen ja leppeä herätys aamuun. Ei sisällä mitään "radikaaleja" venytyksiä. Tein tämän itse huonosti nukutun yön jälkeen, ja jooga sopi siihen tilanteeseen erinomaisesti.
Full Body Strech Yoga - 15 Minute Beginners Flow For Flexibility & Strength (18 min.)
Tämän kommentiksi olen kirjoittanut, että "loistava, aktiivinen aloitus päivälle". Jooga sisältää myös hyviä venyttelyjä takareisille, jotka tuppaavat minulla olemaan aika usein kireinä.
Morning Yoga - Energizing Morning Sequence (23 min.)
Mukava aamujooga, jossa tulee vähän hikeäkin pintaan, sillä tämä vaatii voimaa ylävartalolta ja jaloilta. En suosittele tehtäväksi silloin, jos paikat ovat oikein jäykät tai kipeät.
Morning Yoga - Beginners Energizing Yoga Workout (29 min.)
Jos aamulla on enemmän aikaa, niin tämä on ihan mahtava aloitus päivälle. Sopivasti venytyksiä, rentoutusta ja heräämistä.
Full Body Stretch Yoga - Total Body Workout with Beginners Poses (30 min.)
Tämä taitaa olla pidemmistä joogista suosikkini. Sopii erinomaisesti aloittelijoille, koska asennoista voi valita joko helpomman tai vaativamman version. 
Day 1 - Ease Into It (34 min.)
Helppo ja mukava jooga, joka sopii erinomaisen hyvin kiireettömään aamuun.

Joogaa eri tarpeisiin (kaikenlaisia tarkoituksia varten joogaa voi ollakin!):
(Näistä en ole itse kokeillut kuin tuota joogaa päänsärkyyn.)

Joogaa mielialan vaihteluihin
Yoga for Mood Swings (23 min.)
Joogaa hermojen rauhoittamiseen
Yoga to Calm Your Nerves (24 min.)
Joogaa ahdistukseen ja stressiin
Yoga for Anxiety and Stress (27 min.)
Joogaa stressin lievittämiseen
Yoga For Stress Relief (37 min.)
Pika-apu stressiin
Quick Stress Fix (6 min.)
Joogaa huonotuulisille
Yoga For When You're In a Bad Mood (34 min.)
Joogaa särkyneelle sydämelle
Yoga For a Broken Heart (23 min.)
Joogaa ruoansulatukselle
Yoga For Digestion Flow (25 min.)
Joogaa kaamosmasennukseen
Yoga For The Winter Blues (30 min.)
Joogaa krapulaan (!)
Yoga For Hangovers (22 min.)
Joogaa päänsärkyyn
Yoga For Headaches (30 min.)
(Ihana jooga silloin, kun päätä jomottaa)

Lisää erityistarkoituksiin tarkoitettuja joogia
Yoga For Healing
Joogia aloittelijoille
Yoga For Beginners
30 päivän joogahaaste
30 Days of Yoga

Minäpä taidan tästä lähteä joogaamaan! 😃

Minut on tunnustettu (sillisalaattia, silvuplee)

Sain Annukalta Kotonasi-blogista blogitunnustuksen, joka ilahdutti kovasti - eikä vähiten siksi, että se tuli juuri Annukalta, jota arvostan suuresti. Kiitos, blogiystäväni!

Tunnustuksen säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

*****

Kukkapillihän sai alkunsa vuonna 2009, kun muutimme ensimmäisen kerran Intiaan. Blogista oli tarkoitus tulla Intia-blogi, ja sellainenhan siitä aluksi tulikin. Myöhemmin mukaan kuitenkin sekoittui muitakin juttuja, ja nyt kun emme enää asu Intiassa, tulee kirjoiteltua Intia-juttuja enää aniharvoin.

En oikein pidä noista ensimmäisten vuosien postauksistani. En ollut silloin oikein vielä löytänyt bloggaajaminääni ja kirjoittelin tyylillä, jolla ajattelin, että blogia kuuluisi kirjoittaa. Tykkäänkin itse enemmän toisen Intia-muuton jälkeisistä teksteistä, vuoden 2012 alusta alkaen, jolloin blogi on ollut minulla enemmän arjessa mukana. Joskus olen lueskellut noita Intia-juttuja uudestaan ja miettinyt, että olihan se Intiassa asuminen välillä melkoista. Olen iloinen, että Intiassa tuli kirjoiteltua blogia suhteellisen ahkeraan, koska nyt pääsen blogin avulla palaamaan aina halutessani intialaisiin tunnelmiin.



(Jos on jo kyllästynyt syksyn harmauteen ja pimeyteen ja kaipaa elämäänsä valoa, kannattaa katsoa tämä video elokuvasta Sarrainodu.) 

Olen kovin huono antamaan ohjeita kenellekään, mutta voisin pohtia asiaa siltä kannalta, mitä olen itse kaikkina näinä blogivuosinani oppinut ja millaiset blogit minua itseäni miellyttävät. (Piti käydä lukemassa uudestaan nuo blogitunnustuksen säännöt, että pitikö ohjeetkin antaa lyhyesti. Onneksi ohjeiden pituudesta ei ollut mainintaa, joten pitkästikin saa kai kirjoittaa. 😃)

Löydä tyylisi - ja pidä se
 
Jos blogi on tällainen sillisalaatti kuin omani, eikä blogia voi luokitella mihinkään kategoriaan tyyliin hyvinvointiblogi tai matkailublogi, kannattaa miettiä omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Mikä juuri minua kiinnostaa? Millä tavalla haluaisin asioista kirjoittaa? Satuin itse jokin aika sitten pohtimaan tätä, kun turhauduin siihen, miten laidasta laitaan aiheet Kukkapillissä vaihtelevat. Yhdessä hetkessä ihmetellään intialaista sukua, toisena tulee tuutin täydeltä jotain sittisontiaisten kuvia, ja sitten ollaankin jo romahtamaisillaan olevassa talorähjässä. Kirjoitin tuolloin omaa linjaani selkiyttääkseni listan niistä asioista tai aihepiireistä, jotka minua kiinnostavat ja joista minulla voisi olla jotain sanottavaa. Listasta tuli seuraavanlainen: urbaani löytöretkeily, terveys, ruoka, liikunta, ihmisenä olemisen ja elämisen pohdinta, matkustelu, intialainen kulttuuri, kieli(tiede), pääkaupunkiseutu ja kaupunkiympäristön ihmettely, luonto sekä tietysti oman elämäni asiat. Eihän tämä lista lopulta mitään selkiyttänyt; paljasti vain sen, miten monenlaiset asiat minua kiinnostavat! Päätinkin lopulta hyväksyä sen, että blogini on semmoinen kuin se on. Jos kerran elämänikin on sillisalaattia, niin ei kai bloginikaan paljon muuta voi olla? Ja ehkä vaihtelevuus voi joskus olla hyväkin asia?

Ole uskollinen itsellesi

Tämä liittyy vähän tuohon edelliseen oman tyylin löytämiseen. Tarkoitan tällä sitä, että noudattaa bloggaamisessa(kin) intuitiotaan ja kirjoittaa vain niistä asioista, joista kirjoittaminen tuntuu itsestä hyvältä. Joku toinen tykkää kirjoittaa hyvinkin henkilökohtaisista asioista, ehkäpä vielä omalla nimellään ja kasvoillaan, ja joku toinen taas tykkää pitää oman elämänsä yksityiskohdat pois blogista. Ei kannata yrittää jäljitellä ketään toista tai "paljastaa" itsestään (esimerkiksi lukijoiden toivossa) semmoisia asioita, joista kertominen ei tunnu itsestä hyvältä.

Itselläni on monia asioita, joista en halua blogissani kirjoittaa, ja läheisten asiat ja työasiat ovat varmasti niistä ilmeisimpiä. Myös ystäväni ja heidän kanssaan vietetyn ajan haluan pitää blogin ulkopuolella. Minusta olisi kamalaa, jos toinen joutuisi koko ajan miettimään, että "mitähän se meinaa tästäkin blogiinsa kirjoittaa". Onnellisuudesta näkee usein kirjoiteltavan blogeissa, mutta minulle onni on melkein pyhä asia, ja haluan pitää sen kokonaan itselläni. Haluan vaalia onnea vain omassa sydämessäni.

Ole rehellinen

En tarkoita rehellisyydellä sitä, että bloggarin pitäisi ehdoin tahdoin tuoda julki elämänsä epäkohtia, jottei oma elämä vaikuttaisi lukijoista liian "täydelliseltä". Tästä kun näkee blogeja usein syytettävän: blogeista saa sellaisen kuvan, että elämä on ihanaa ja kaunista - aina, iankaikkisesti ja aamen - eikä mikään mene koskaan vikaan. Tarkoitan rehellisyydellä sitä, että bloggari tuo rohkeasti esiin omia mielipiteitään ja antaa persoonansa näkyä, koska muuten blogista ei saa oikein mitään otetta. Näissä ns. kauniissa blogeissa ärsyttääkin useimmiten se, että bloggaaja jää piiloon kaiken sen pinnan alle, ja blogi jättää lukijan tavallaan vähän kylmäksi. En itse jaksa kovin kauan lukea sellaisia blogeja, joissa bloggaajalla ei tunnu olevan oikein mitään sanottavaa. Omia mielipiteitä julkistaessa on tietysti hyväksyttävä myös se, että kaikki eivät ole minun kanssani samaa mieltä tai pidä ajatuksistani, mutta näinhän se on oikeassa elämässäkin. Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää, joten parasta on olla reilusti oma itsensä. Jos sattuu tulemaan hyväksytyksi tai jopa pidetyksi, niin ainakin tulee hyväksytyksi omana itsenään eikä jonakuna muuna.

Blogien ehkä parasta antia onkin minusta se, että blogien avulla voi oppia ymmärtämään hyvinkin erilaisia ihmisiä, valintoja ja elämäntyylejä. Kaikki riippuu tavasta, jolla asiat kerrotaan.

Kunnioita itseäsi 

Samalla kun bloggaaja joutuu hyväksymään sen, että oma tyyli ei miellytä kaikkia, hän asettaa itsensä alttiiksi myös sille, että kaikki lukijat eivät ole liikkeellä hyvin aikein, vaan blogiin saattaa tulla myös ikäviä tai suorastaan ilkeitä kommentteja. Itse olen ollut varsin onnekas, enkä ole saanut kuin muutaman ikävämmän kommentin, joihin yritin vastata muistaakseni suhteellisen ystävällisesti. Olen kuitenkin tehnyt nyt sellaisen päätöksen, että jos joskus saan kommentin, jonka tarkoitus on selkeästi vain vittuilla ja haastaa riitaa, poistan kyseisen kommentin välittömästi. Tämä on minun blogini, ja minulla on täysi oikeus poistaa kaikki sellainen aines, jonka tarkoituksena on aiheuttaa pelkästään pahaa mieltä. En aio haaskata aikaani tai energiaani moiseen edes sen vertaa, että lähtisin vastaamaan sellaiseen kommenttiin. Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää, ja eriävät mielipiteet ovat suorastaan tervetulleita, koska ilman niitä on vähän vaikea saada rakentavaa keskustelua aikaiseksi. Vittuilua en kuitenkaan aio sietää.

Kunnioita lukijoitasi

Tästä ovat monet jo kirjoittaneetkin, mutta jos tykkäät kommenteista, niin vastaa jokaiseen kommenttiin, edes lyhyesti. Itselleni kommentit ovat erittäin tärkeitä, ja arvostan jokaista kommentia, lyhyttäkin, suuresti. Nykyään on niin paljon blogeja, että minusta on suorastaan ihme, että joku viitsii nähdä niin paljon vaivaa, että pysähtyy blogiini ja kirjoittaa kommentin.

En itse viitsi jättää kovinkaan monta kommenttia sellaiseen blogiin, jossa kommentteihin ei koskaan vastata. Siitä tulee, kuten monet muut ovat jo todenneetkin, sellainen tunne, että bloggaajaa ei voisi hänen lukijansa tai näiden mielipiteet vähempää kiinnostaa. Meitä bloggaajia ja lukijoita on toki monenlaisia, eivätkä samanlaiset asiat ole tärkeitä kaikille, mutta jos haluat välttää tällaisen viestin välittymisen, vastaa saamiisi kommentteihin edes lyhyesti.

Kiinnitä huomiota blogin ulkoasuun

En tykkää sellaisista sivuista, joissa välkkyy sitä ja tätä, ja sama pätee blogeihinkin. Mainoksistakaan en blogeissa suuremmin pidä (tosin eivät ne lukemista häiritsekään), vaikka ymmärränkin, että mainokset kuuluvat nykyään asiaan. Selkeä ja suhteellisen yksinkertainen ulkoasu vetoaa minuun. En itse pidä kuvia blogeissa ehkä yhtä tärkeinä kuin moni muu. Minulle riittävät huonompilaatuisetkin kuvat, jos kirjoitustyyli on kohdallaan. Jos asia on tarpeeksi mielenkiintoinen, postaus ei kaipaa minusta kuvia välttämättä lainkaan, vaikka yleisesti ottaen kuvia pidetään blogeissa kai usein tärkeämpinä kuin tekstiä.

*****

Tuntuu vähän hassulta laittaa tunnustusta eteenpäin, kun niin moni on tämän jo saanut, mutta haluan kuitenkin mainita seuraavat blogit (toki moni muukin blogi ansaitsisi tulla mainituksi). Tämän saakin ottaa vastaan ennemminkin kiitoksena kuin haasteena. Kiitos siis teille, että olette olemassa! Ilman teitä blogimaailma olisi paljon köyhempi.

Kotonasi
Annukan blogi huokuu rauhallisuutta, kauneutta ja hyvää mieltä. Blogissa käy ilokseen, ja koska Annukalta saa kommenttiinsa aina niin lämpimän vastauksen, blogista myös poistuu hyvillä mielin.

Kukkaiselämää
Sadun blogi on hyvä esimerkki siitä, kuinka bloggaajan persoona ja kirjoitustyyli saavat lukijan palaamaan luokseen, vaikkei blogin pääaihe (Sadulla puutarhanhoito) ei itseä juurikaan kiinnostaisi. Eikä unohdeta ihanaa Mikki-koiraa, jonka seikkailut ovat piste i:n päälle!

Mielekäs miellekartta
Löysin tämän blogin vasta äskettäin, mutta blogi otti heti omakseen. Tämä on sellainen blogi, jonka olisin halunnut löytää jo paljon aikaisemmin. 

Mielen maisemia
Nanna valmistui äskettäin psykologiksi, ja Nannan pohdintojaan ihmismielestä on aina yhtä kiinnostava lukea. Hän ei arkaile pohtia vaikeiltakaan tuntuvia aiheita, kuten yksinäisyyttä.

Peikkokukkulalla Chilen taivaan alla
Mian blogi on hyvä esimerkki rehellisyydestä, sillä Mia tuntuu olevan blogissaan läsnä omana aitona itsenään. Hän myös kertoo perheensä elämästä niin todentuntuisesti, että lukijan on helppo olla iloissa ja suruissa mukana.

Pumpui
Lotta kirjoittaa treenamisesta ja paljon muustakin niin hersyvän hauskasti ja osuvasti, että hänen blogiaan lukee ilokseen, vaikka ei itse niin kovasti treenaisikaan. 

Puutarha ja nurkat
Saara kuljettaa lukijaa mukanaan leppoisissa tunnelmissa ja kauniissa suomalaisissa maisemissa. Jos sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin Saaran blogissa tämä pitää enemmän kuin paikkansa, sillä Saara osaa vangita kuvaansa niin paljon enemmän kuin vain kuvauskohteen.

Tää on vielä kesken
Jos haluaa perehtyä erilaisten eläimien, varsinkin lintujen sielunelämään, Keskeneräisen blogi on oikea paikka. Keskeneräinen osaa nimittäin lukea eläinten ajatuksia.😉

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä
Turkin Izmirissä asuva Petra tekee tarkkasilmäisiä ja hauskoja havaintoja turkkilaisesta elämästä ja kertoo havainnoistaan niin kuvaavasti, että lukija tuntee olevansa itse Turkissa.

Vastaisku ankeudelle
Löysin tämänkin blogin vasta aivan äskettäin, mutta olen nyt jo aivan myyty. Jennyn ajatukset ovat niin viisaita, että tekee mieli lukea hänen kirjoituksensa oikein hitaasti ja ajatuksella.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Se pyörii sittenkin

Sain vieraakseni nuoria syyslomalaisia, joten tuli katseltua Helsingin nähtävyyksiä hieman toisenlaisesta näkövinkkelistä kuin tavallisesti. Tosin kaikki nämä nähtävyydet kiinnostivat minuakin, joten ehkä näkövinkkeli ei ollutkaan niin toisenlainen?

Ensimmäinen käyntipaikkamme oli Sea Life, jossa olen käynyt monesti ennenkin. Laitankin sieltä vain muutaman kuvan, kun olen tainnut esitellä hait, meduusat ja sen semmoiset jo moneen kertaan.

Nämä matomaiset kalat ovat ruohoankeriaita, jotka saattavat kasvaa jopa 40 senttiä pitkiksi. Parven kalat tuijottavat usein samaan suuntaan ja nappailevat suuhunsa virtauksen tuomaa planktonia. Ruohoankeriaat viettävät elämänsä kolossa, jonka ne ovat poranneet maaperään sarveistuneen, kynsimäisen pyrstönsä avulla.

Aika karua. Viettää nyt koko elämänsä yhdessä kolossa!

Rauskujen ruokailuhetki.

Rauskut syötetään neljä kertaa viikossa, ja rauskut ovat siitä poikkeuksellisia kaloja, että ruoka annetaan niille suoraan suuhun.

Taas löytyi uusi voittaja kategoriassa "maailman kaunein kala minun mielestäni". Kävi myös taas sillä lailla vanhanaikaisesti, että unohdin ottaa kalan nimen ylös.

Kierroksen paras osuus oli tämä akvaarion pohjaan sijoitettu kupu, jossa saattoi kokeilla, miltä tuntuu olla akvaariossa kalojen keskellä. Toki minunkin piti tuonne kuvun alle möyriä, ja olihan se hassu tunne, kun isot kalat uiskentelivat ihan ohimon vierestä.

Seuraavaksi oli vuorossa kohde, jossa olen jo todella pitkään halunnut käydä: Kauppatorin kupeessa sijaitseva maailmanpyörä eli SkyWheel! Maailmanpyörä on ollut toiminnassa jo yli kaksi vuotta, eli oli jo korkea aikakin mennä siellä käymään.

Maailmanpyörän ympärille on kehittynyt paljon muuta toimintaa, ja minulle olikin yllätys, kuinka paljon tuo Kauppatorin ja Katajanokan välinen alue oli muutamassa vuodessa muuttunut. Ennenhän tuossa kohtaa oli vain terminaali, josta lähtivät katamaraanit Tallinnaan, ja muu alue oli tyhjää tilaa. Nyt alueella on ravintoloita, oleskelualueita, "hiekkaranta" sekä merikylpylä Allas.

Allas Sea Pool avautui syyskuun alussa, eli se on alueen viimeisin tulokas. Allas on auki ympäri vuoden, ja lämmitetyissä makeanveden altaissa (joista toinen on tarkoitettu lapsille) veden lämpötila on 27 astetta. Kolmantena altaana on lämmittämätön merivesiallas, jonka lämpötila on sama kuin meriveden (tänään +6 astetta).

Aikuisten 25-metrinen allas vasemmalla; lasten 17-metrinen allas oikealla.

Meitä hieman harmitti, että ei ollut tullut otettua uimavarusteita mukaan, koska Altaassa uinti olisi saattanut olla mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta oli aivan järkyttävän kylmä, ja vettäkin tihkutti, eikä uimapuvussa hiippailu ulkotiloissa hirveästi inspiroinut. Alastonuintejakin Altaalla järjestetään.

Uimavalvojatkin olivat asiallisesti pukeutuneita.

Olimme maailmanpyörän päivän ensimmäiset asiakkaat, eikä paikalla ollut muutenkaan ruuhkaa: meidän kanssamme samalla kierroksella (kierroksilla) oli vain kaksi muuta ihmistä.

Lähtölaituri.

Kopperot eli gondolit ovat lämmitettyjä, mikä mahdollistaa sen, että maailmanpyörää voidaan pitää auki ympäri vuoden. Oli ihana päästä kylmästä viimasta lämpöiseen gondoliin!

Ajeluun kuului neljä kierrosta, joiden aikana ehti hyvin ottaa kuvia ja nauttia maisemista, jotka olivat tällä kertaa varsin harmaat - tai pitäisikö sanoa siniset. 

Uspenskin katedraali.

Altaan aluetta (merivesiallas oikeanpuolimmaisena). Takana tyhjä Kauppatori.

Presidentinlinna ja Tuomiokirkko.

Tuohon edessä oikealla näkyvään rakennukseen on nousemassa uudentyyppinen elokuvateatteri, joka esittelee Helsingin tärkeimmät nähtävyydet kymmenessä minuutissa. Teatteri kantaa nimeä Flytour XD Helsinki, ja teatterissa tullaan täydentämään videokuvan luomaa tunnelmaa tuulikoneilla, vesiefekteillä, tuoksuilla ja liikkuvilla penkeillä. Kuulostaa mielenkiintoiselta!

Maailmanpyörän uutuutena on SkySauna, eli gondoli, jossa voi saunoa yläilmoissa.

Saunan voi varata kerralla maksimissaan 20 henkilölle, ja gondoliin mahtuu samanaikaisesti enintään 4-5 henkilöä. Muut saunojat voivat sillä aikaa nauttia maatasolla olevasta porealtaasta tai yksityisestä loungesta. Saunan hinta 1-4 henkilölle on tunniksi 240 euroa, ja hintapakettiin kuuluu myös "juomatuotteita". Omien saunakaljojen tuominen on kielletty.

Maailmanpyörältä ja Altaalta siirryimme lämpimämpiin sisätiloihin, nimittäin Lasten kaupunkiin, joka avattiin keväällä uudestaan kahden vuoden remontin jälkeen. Lasten kaupungin ideana on tehdä Helsingin menneisyyttä tutuksi leikin ja puuhailun avulla. Olen käynyt Lasten kaupungissa ennen remonttiakin, vuonna 2014, eikä silloin ollut mukana yhtään lasta, vaan olin liikkeellä äitini kanssa. Tosin jos teknisesti ajatellaan, niin olenhan minäkin äitini lapsi. 😀

Minusta Lasten kaupunki on aivan ihana lapsikohde monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että se on ilmainen. Museossa voi siis vaikka vain piipahtaa ohikulkiessaan, ja jos siellä ei viihdy, siellä ei ole mikään pakko viipyä, kun käynnistä ei ole tarvinnut mitään maksaakaan. Toinen syy on se, että Lasten kaupungissa saa koskea kaikkeen, eikä siellä tarvitse olla samalla tavalla pissi sukassa kuin monessa muussa museossa.

Nukketeatteriesitys alkakoon!

Tee se itse -lukujärjestys.

Mun unelmieni koulupäivä. Paitsi että päivä ei olisi maanantai vaan perjantai. Kaikki päivät olisivat perjantaita!

Paluu koulun penkille. Hauskinta oli kaverin kanssa supattelu ja paperitollojen heittely!

Vähän toisenlaiset näkymät kuin minun koulustani aikoinaan.

Käteviä nämä entisajan pulpetit, kun niissä on tuhkakupitkin.

Paras paikka oli (edelleenkin) mummola. Mummo ei ollut paikalla, kun ei ollut viikonloppu, mutta löysimme kuitenkin kirjahyllyn laatikosta mummon sähköparranajokoneen.

Syömään! Tarjolla uunikanaa ja keitettyjä perunoita.

Lasten kaupungin jälkeen suunnistimme kohti Kluuvikadun Fazeria.

Lasten kaakaot olivat pesuvadin kokoiset!

Lopuksi teimme vielä ratikka-ajelun ja ihmettelimme helsinkiläistä menoa tästäkin näkövinkkelistä.

Kaikenlaista nojailijaa täälläkin.

Ratikkamuseossakin olimme vielä aikoneet käydä, mutta väsymys alkoi painaa päälle, ja oli hyvä lepäillä hieman ennen illan ravintolakäyntiä, sillä pöytä Brasserie Kämpistä oli varattu kuudeksi.

Brasserien ruoka on ollut aina moitteetonta ja hyvääkin, mutta nyt kohtasimme lasten annoksissa pienoisen yllätyksen. Tyttöjen annokset (jotka siis molemmat oli tilattu lasten listalta) olivat kooltaan hyvin epäsuhtaiset: toinen, hampurilaisannos, oli aivan valtava ja toinen, "päivän kala" -annos, todella pieni. Perunamuusiakin oli kalaruoassa niin minimaalisen vähän, että sitä sai melkein suurennuslasilla etsiä. Hampurilaisen kanssa taas tuli niin paljon ranskalaisia, että ne tuotiin erillisessä korissa. Onko tällainen tavallistakin lasten annoksissa? (Jos on muuten antaa hyviä ravintolavinkkejä lapsille, niin sellaisia otettaisiin mieluusti vastaan!)

Onneksi jäätelöannokset olivat sentään kohtuullisen kokoiset. 😀

Oma pääruokani, paahdettua porsaankylkeä. (Nyt muuten vasta tajusin, että tuossahan oli kaprista, josta en edes pidä!)

Suklaamousse.

Tulipa taas tehtyä näiden päivien aikana semmoinen havainto, että Helsingissä on oikeastaan aika paljon kaikenlaista kivaa nähtävää. Pitäisi käydä Helsingissä useamminkin eikä aina vain jumittaa täällä Espoon perukoilla. Toisaalta mikäs täällä Espoossakaan on jumittaessa, kun täälläkin on kaikki palvelut. Maailmanpyörää täällä ei tosin ole. 😄