Laiska töitään luettelee

Vähän harmittaa, kun olisi niin paljon postattavaa, mutta kun ei aika meinaa riittää kirjoittelemiseen. Nyt olen ollut taas täällä Itä-Suomessa, kun täällä tarvittiin maalaus- yms. apua. Olen manannut täällä luonnon keskellä monesti sitä, että mihinkään ei voi mennä ilman kameraa, kun juuri silloin tulee vastaan takuulla jotain kuvattavaa, kun sitä kameraa ei ole.

Tuolla rannassa on telkän pönttö, johon olemme nähneet pari kertaa telkän lentävän. Sanoinkin, että olisi hienoa saada kuva telkästä pöntössään, mutta eihän sellaista kuvaa voi saada, kun "tuskin telkkä tulee siihen luukulle kuikuilemaan".

Vähän ajan päästä menin hakemaan rannasta sinne unohtuneita tavaroita, ja kun vilkaisin telkän pöntön suuntaan, en meinannut uskoa silmiäni.

Siellä se telkkä kumminkin kuikuili!

Lintu roikkui luukulla pitkään, joten hyvin oli aikaa ottaa useampikin kuva.

Toisen kerran menin hakemaan puuliiteristä maalipurkkia, ja meinasin saada sätkyn, kun maalipurkin alta paljastui iso ja lihava sammakko. Kipaisin hakemassa kameran, ja sammakko odotti yhä kiltisti paikallaan, että pääsisin kuvaamaan sitä. Sammakko ei tuntunut pelkäävän yhtään vaan päästi minut kameroineni puolen metrin päähän.

Sisiliskot ovat tietysti jo ihan peruskauraa. Nekin antavat hyvin kuvata itseään.

Alli Kaattori.

Kaupunkilaisesta kuoriutuu täällä maalla hyvin nopeasti omaan ulkonäköönsä välinpitämättömästi suhtautuva ihminen. Minähän olen normaalioloissa niin turhamainen ihminen, etten voi mennä kauppaankaan (tai tyräleikkaukseen!) ilman meikkiä, mutta täällä maalla tapahtuu aina jotain ihmeellistä, ja välinpitämätön rentoilu hiipii olemukseen. Nytkin löysin itseni kaupasta tämännäköisenä.

Käsivarret olivat täynnä ruskeita maalipilkkuja, meikkiä ei ollut, tukka oli pesemättä, ja lippalakki haisi hielle. Hihittelin itsekseni kaupassa, kun tajusin, että käsilaukun olin kuitenkin ottanut mukaani. Kyllähän sitä nyt hienolla naisella pitää käsilaukku olla. 😃

Olen oppinut myös sen, että lapio ei olekaan vain lapio vaan että lapioitakin on monenlaisia.

Kuvassa vasemmalta lukien kokoontaitettava lapio, pistolapio, betonilapio ja lumilapio. Lisäksi on olemassa vielä ainakin salaojalapio - ehkä muitakin?

Neliapiloita olen löytänyt neljä kappaletta (jee!), mutta yhtään viisi- tai kuusiapilaa en ole (onneksi) löytänyt. Sen sijaan olen löytänyt yhden kolme-ja-puoliapilan ja yhden yhdeksänapilan.

Kolme-ja-puoliapila.

Yhdeksänapila.

Hieman pelottaa, että mitä seuraamuksia varsinkin tuolla yhdeksänapilalla taas on. Mutta ei tätä neliapiloiden etsiskelyä voi oikein lopettaakaan, kun se on niin addiktoivaa puuhaa.

Täällä pyöriskelee yksi yksinäinen joutsen, joka pitää kovaa mekkalaa. Kun eilisellä saunareissulla sitä kuvailin, totesin, että kyseessähän on laulujoutsen eikä kyhmyjoutsen. Laulujoutsenen opin tuntemaan taannoin blogini lukijan opastuksella, eli kiitokset!

Sitten tilannetiedotusta Woman's era -lehdestä, kun sen perään on kyselty. Minähän tilasin lehdestä nettiversion vuodeksi, ja sain sähköpostiini vahvistuksen, että maksu oli mennyt perille. Mitään linkkiä tai käyttäjätunnusta lehden lukemista varten en ole kuitenkaan saanut, eikä sähköpostitiedusteluihinikaan ole vastattu. Tilaus taisi siis mennä mönkään. Höh.

Tokmannilla sai kaupan päälle talouspapereita. Ei vaan kerrottu, että minkä kaupan.

Kiteeläinen muotiliike, jota kutsutaan tuttavallisemmin nimellä Pökäle.

Sitten pieni piipahdus Intiaan. Appivanhemmillehan tilattiin uusi auto, ja se luvattiin toimittaa kuukauden kuluessa. Minä olin kovin skeptinen toimitusajan suhteen, mutta sattui kuitenkin niin, että auto toimitettiin aivan tarkalleen sovittuna päivänä kuukauden päästä - tai olisi toimitettu, jos päivä olisi anopille sopinut. Anoppi ei nimittäin halunnut autoa lauantaina, joka ei ollut hyväenteinen päivä, vaan auto piti toimittaa vasta keskiviikkona, joka siis oli hyväenteinen päivä. Minä sain tässä taas hyvän opetuksen: ei kannattaisi aina olla niin epäluuloinen intialaisten lupauksia kohtaan; kyllä hekin joskus puheensa pitävät! 😛

Kaikki ovat tykänneet auton väristä, ja autonkuljettaja lähetti jo kuviakin.

Minusta punainen väri olisi ollut kumminkin parempi, mutta minä tulen (oletettavasti) ajelemaan tuolla autolla niin vähän, että ehkä minun mielipiteeni ei kuitenkaan ole se kaikkein painavin?

Tänä aamuna oli ihana herätä, kun sade ropisi peltikattoon. Jos pitäisi nimetä lempiääni maailmassa, niin sateen ropina peltikattoon kilpailisi minulla kyllä kärkisijoista. Miksei joka yö voisi sataa? Päivät voisi sitten paistaa ja olla lämmintä.

Nyt toivottelen kaikille oikein mukavaa sunnuntaita ja lähden juomaan aamukahvia!