O tempora, o mores

Viime viikonloppuna päätimme ukkelin kanssa toteuttaa yhden vuotuisista kesäperinteistämme eli käväistä Tammisaaressa, tai Raaseporihan se taitaa nykyään olla. Minun on jotenkin vaikea kutsua Tammisaarta Raaseporiksi, mutta kai se on vähitellen pakko opetella, kun kerran Tammisaaren kaupunki lakkautettiin jo viisi vuotta sitten.

Raasepori on minusta yksi Suomen kauneimmista kaupungeista kesällä, ja koska se sijaitsee mukavan ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta, se on myös oikein sopiva päiväretkikohde. Oikeasti kesäperinteemme on kärsinyt, sillä emme olleet käyneet Tammisaaressa ainakaan kahteen vuoteen. Voi olla, että viime käynnistä on kauemminkin.

Raaseporin linnaa emme ole koskaan aiemmin käyneet katsomassa, mutta nyt sekin ihme tapahtui. Maisemissa ei ollut matkalla valittamista. 

Linnan kupeessa oli aitauksessa lampaita ja sikoja, ja niistäkös minä innostuin. Olisin voinut tarkkailla niiden touhuja vaikka kuinka kauan. Ukkelia eivät sikojen mudassa möyrimiset kiinnostaneet, mitä ihmettelin suuresti.

Pekoni.

Oli siis mentävä sitä linnaa katsomaan.

Raaseporin linna on rakennettu joskus 1300-luvulla, ja loistonsa se koki 1400-luvulla. Vuonna 1553 linna kuitenkin hylättiin, minkä jälkeen se oli kolmisensataa vuotta tyhjillään, ennen kuin linnaa alettiin 1800-luvun lopulla restauroida. Linna rakennettiin alun perin saarelle - Raaseporinjoki ympäröi tuolloin linnaa - mutta nykyään linna on maankohoamisen takia sisämaassa, ja linnaa ympäröivät veden sijasta vihreät nurmet. Kalliosta voi kuitenkin päätellä, että linnan ympärillä on ollut aiemmin vettä.

Linnassa ja sen ympäristössä järjestetään nykyään erilaisia tapahtumia - muun muassa muinaismarkkinat ja teatteriesityksiä - ja häitäkin siellä voi viettää. Linnassa oli ollut häät ilmeisesti edellispäivänä, kun opaskyltit olivat vielä paikallaan. Onhan tuo varmasti ikimuistoinen paikka häille, mutta itse en haluaisi tuolla häitäni juhlia. Jotenkin vähän kolkko ympäristö kumminkin.

Kuvassa näkyy linnan vierellä oleva Slottsknektens Stuga eli Linnanvoudin tupa, joka avasi ovensa jo vuonna 1893 Turistimajan nimellä ja oli ovensa avatessaan Suomen ensimmäisiä turistilaitoksia. Nykyään Linnanvoudin tupa toimii kahvilana ja ravintolana.

Koska ns. hirmuhelteet eivät olleet vielä rantautuneen viime viikonloppuna Suomeen, Raaseporin ranta oli melkoisen tyhjä.

Yhtenä kesänä olimme tuolla oikein aurinkoa ottamassa, ja silloin rannalla oli väkeä kuin pipoa.

Vanhaakaupunkia emme tällä kertaa sen ihmeemmin katselleet, mutta lempikahvilassamme piti kuitenkin käydä.

Cafe Gamla Stan sijaitsee ihanassa isossa puutarhassa, ja koska pöytiä on niin paljon, tilaa löytyy aina. 

Yksi mikä kahvilassa kuitenkin harmittaa on se, että siellä käy vain käteinen, ja sitähän meillä ei koskaan ole. Sen verran harvoin kahvilassa tulee käytyä, että tämä asia on ehtinyt edellisestä kerrasta jo unohtua, joten olemme joka kerta yhtä yllättyneitä, kun maksukortit eivät käykään. Edellisellä kerralla jouduimme lähtemään automaatille, mutta nyt ukkelilla oli sentään sen verran käteistä, että saimme kahvit ja yhden kakkupalan. Minusta jo kahvilan portilla saisi lukea, että maksuvälineenä käy vain käteinen, ettei ihmisten tarvitsisi mennä sisään asti asiaa ihmettelemään.

Kahvi tarjoillaan ruusukupeista.

Raaseporista ajoimme vielä Bromarviin, kun matkalla sinne piti olla jonkinlainen maisematie. Bromarvissa ihmettelimme sitten, että jokohan se maisematie meni, kun emme me olleet mitään katsomisen arvoisia maisemia nähneet.

Mutta ei se mitään, Bromarvkin olin ihan kiva merellinen paikka, ja tulipahan sekin nyt nähtyä.

Nyt pitäisi kai lähteä nauttimaan kesäisestä viikonlopusta, kun vielä voi, mutta minulla on jotenkin ihan blaah-olo. Mikään ei oikein huvittaisi. Pitäisi kai tsempata itsensä jotenkin paremmalle tuulelle, mutta tekisi vain mieli kaivautua (ohuen!) peiton alle. Ehkä minulla on känkkäränkkä-päivä, kun kiukuttaakin koko ajan niin paljon. Toivottavasti teidän viikonloppunne sujuu hieman iloisemmissa tunnelmissa!