Viiksien kosketus iholla

Jo toinen postaus saman viikon sisällä. Nyt on, kuulkaas, hurja tahti päällä. Kaiken lisäksi ajattelin kirjoittaa kerrankin melkein ajankohtaisesta aiheesta eli Linnan juhlista. Tosin näkökulma ei ole mitenkään tuore: lueskelin nimittäin eilen Käytöksen kultaista kirjaa vuodelta 1955 (kyllä, näinkin voi itsenäisyyspäivänsä viettää), ja sieltä löytyi varsin päteviä vinkkiä itsenäisyyspäivän juhlijoillekin.

(Lainausten kirjoitusasu on suoraan kirjasta, ja postauksen kuvat on lainattu Hesarin ja Iltalehden sivuilta.)

"Kauneinkaan puku ei voi viehättää naisen yllä, joka ei huolehdi siitä, että hän ainakin kerran päivässä puhdistaa ihonsa kaikkia ruumiinosia myöten. Kylpy tai suihku ja sen jälkeen kuivaharjaus sekä kölninvedellä pyyhkiminen aamuisin luo pohjan päivän hyvinvoinnille ja myös pukeutumiselle. Hien haju niin miehellä kuin naisella on pahimpia seikkoja, mihin voi syyllistyä, sen vuoksi puhtaus vaatii myös hienhajua poistavien aineiden käyttöä. Sanomattakin on selvää, että puhtauteen kuuluu käsien, varpaiden ja kynsien huolellinen hoito yhtä hyvin kuin kasvojenkin, mistä esim. kaikki ihokarvat on usein ja tarkasti poistettava, iho puhdistettava joka ilta kosmeettisten aineiden jäljiltä, mikäli niitä käyttää, sekä hoidettava erinäisin voitein.

Pukeuduttaessa on otettava huomioon, että hieno nainen ennen kaikkea huolehtii siitä, että hänen alusvaatteensa ovat moitteettoman ehjät ja puhtaat ja - jos haluaa olla oikein hieno, käsintehdyt. Yhtenäisyys on kaunista, jos on mahdollista toteuttaa se. Kun esim. käyttää sinistä kerrastoa, on edullista käyttää myös sinisiä rintaliivejä ja mahdollisesti sinisiä liivejäkin, jos niitä on vaihdettavaksi eri kerrastojen värin mukaan. Pääasia on kuitenkin alusvaatteiden moitteeton puhtaus. Englantilaisen ladyn sanotaan pitävän tärkeämpänä alusvaatteidensa kuin päällyspukujensa eleganssia."

Mites ne alkkarit, Kike?

"Liika piittaamattomuus ja ennen kaikkea huolimattomuus pukeutumiskysymyksissä ovat moitittavia ominaisuuksia, mutta yhtä arveluttavaa on liiallinen komeilu, prameilu ja näyttämisen halu pukujen muodostaessa itsetarkoituksen. Todella elegantin naisen puku ei milloinkaan ole arvo sinänsä, vaan tekee naiselle saman palveluksen kuin kehys taideteokselle. Joskus tietenkin sattuu, että kehys on parempi kuin teos."

Kehys kuvassa oikealla.

"Kaksi seikkaa on tärkeätä pukeutumisen suhteen: että puku sopii kantajalleen ja että se sopii tilaisuuteen, jossa sitä kannetaan. Ensinmainitun säännön suhteen ihmisen on ensin tunnettava itsensä. Useimpien naisten pukeutuminen ei ilmaise heidän itsetuntemustaan, vaan salaisen unelman siitä, minkälaisia he toivoisivat olevansa. Unelma ei sitten useinkaan kestä karua todellisuutta. Kun nainen on katsellut kyllin intohimottomasti peiliin, hän oppii valitsemaan itselleen sopivat vaatteet."

"Ellei nainen ole kaunis, ja uskaltaa tunnustaa sen itselleen, hän ei valitse huomiotaherättävää mallia tai väriä pukuihinsa, koska huomion kohteena oleminen vaatii arvostelun kestämistä. Jos hän taas on huomiotaherättävän kaunis, riippuu kokonaan hänen luonteestaan, minkälaiset vaatteet hän valitsee. Jos hän haluaa mainosjulisteena vaikuttavan puvun tai värin - hän kyllä voi kestää katseet, jotka se vetää puoleensa, mutta usein hänkin haluaa jalon ja hillityn kehyksen kauneudelleen, ja se ei milloinkaan ole räikeä.

Kasvonvärien keinotekoinen tehostaminen on vuosien mittaan meillä pohjoismaissakin lisääntymistään lisääntynyt. Vielä 40 vuotta sitten olisi pidetty kosmeettisia aineita käyttävää naista maineeltaan epäilyttävänä, kun sen sijaan nykyisin ainakin puuterirasia ja huulipuikko kuuluu 'kunniallisimpienkin' naisten käsilaukkuun. Aika suosii iloista värikkyyttä, sitä paitsi nuoruuden ja viehättävyyden aikakautta koetetaan kaikin tavoin keinotekoisesti mm. kosmeettisten aineiden ja huolellisen ihonhoidon avulla pidentää."

"Valitettavasti on yhä vieläkin paljon epätietoisuutta siitä, miten tällaisia aineita parhaiten käytetään. Moni on ulkomailla nähnyt räikeästi maalattuja naisia ja päättänyt kotimaassakin esiintyä 'rohkean ennakkoluulottomasti'. Seuraavassa muutamia yleisiä osviittoja:

Se joka ei katso voivansa ostaa hyviä, ensiluokan aineita, jotka tietenkin ovat kalliita, olisi parasta olla käyttämättä niitä lainkaan, sillä huono 'sotamaalaus', ympäri suun tienoita levinnyt huulipuna ja räikeät punaiset läiskät poskilla, on paljon rumempaa kuin kokonaan kaunistamattomat kasvot. Täydellisen make up'n suorittaminen vaatii taitavuutta, jota täytyy suorastaan opetella - hyvät aineet eivät sitä yksistään tee. On kiinnitettävä huomiota temeperamenttiin: sangviininen vaaleaverikkö valitsee iloisemman punaisen ja hehkeämmän rougen kuin sysimustatukkainen ja kekälesilmäinen etelämaalainen, joka suosii tummempia, syvempiä, lilaan ja purppuraan vivahtavia punaisia.

Ennenkuin ryhtyy kosmeettisia aineita käyttämään voi istua tekemään laskelmia siitä, onko tarvittava määrä aikaa, rahaa ja intoa uhrattavana ulkomuotonsa kohentamiseksi kosmeettisten aineiden avulla. Jos sitten ryhtyy kosmeettisten aineiden käyttöön, on tärkeätä muistaa, että paitsi taitoa, siihen vaaditaan makua ja hyvä valaistus. Se joka aamulla kylpyhuoneen sähkölampun valossa 'nuohoaa' kasvonsa, voi kokea hätkähdyttävän pettymyksen nähdessään kasvonsa päivänvalossa."

"Make up tulisi siis aamupäiväkäyttöä suorittaa valoisan ikkunan ääressä ja yleensä aina käyttää aineita varovaisemmin aamupäivä- kuin iltapäiväkäyttöä varten. Huolellinen nainen käyttää jopa kahta huulipuikkoa: toista aamupäivällä - toista illalla sähkövaloa silmälläpitäen.

Koruja käytettäessä on parasta olla varovainen. On aina parempi olla kokonaan ilman koruja kuin kantaa niitä liikaa. Korun on myös vastattava ja jos mahdollista ilmennettävä kantajansa persoonallisuutta, puvun ja tilaisuuden laatua. Esim. ohuet moninkertaiset kilisevät rannerenkaat, jotka edustavat jonkinlaista Itämaiden tyylin jälkikaikua ja joita Euroopan eteläosissa näkee, eivät sovi pohjoismaisittain uneksivalle Aino-tyypille, ei liioin valoisan iloiselle naiselle, vaan ainoastaan kekälesilmäiselle, carmenmaiselle kaunottarelle.

'Naiset ensin, vaikka heikkoihin jäihin', sanoo suomalainen koiranleuka. Itse asiassa tämä sanonta ei liene kovin kaukana niistä historiallisista tilanteista, jolloin se on syntynyt. Sanotaan näet tämän kohteliaisuuden pohjautuvan kaikkea muuta kuin ritarilliseen mielenlaatuun: Kun historian jonakin pimeänä ajankohtana oli välttämätöntä aina olla varuillaan salamurhaajia vastaan, naisten arvoisat 'ritarit', halutessaan uskaltautua johonkin linnaan synkän portin kautta, ensiksi lähettivät naiset, nuo vähemmän arvokkaat olennot, edellään ja itse jälkijoukkona odottivat toimenpiteen seurauksia."

Lopuksi vielä yksi viisaus kirjasta:

"Eräs vanhan ajan viisas nainen vastasi kerran nuorelle parille, kun nämä valittivat sitä, että heidän oli pakko jättää hänet yksin kotiin: 'Minulla ei ole ikävä muuta kuin ikävässä seurassa, eikä oma seurani ole mielestäni sitä...'

Tämä tarina valaisee epäsuorasti aiheelleemme tärkeää toteamusta, nim. sitä, että jokaisen ihmisen on pakko ensisijaisesti oppia seurustelemaan itsensä kanssa, koska oma minä on ainoa henkilö, jonka seuraa hän ei voi vapaaehtoisesti välttää 'kehdosta hautaan saakka'. Siitä voisimme astua askelen edemmäs ja sanoa, että vain se, joka osaa seurustella itsensä kanssa, osaa tuon taidon lähimmäistensäkin parissa."

Linnan juhlat laittoivat taas miettimään monenlaisia asioita.

Ensinnäkin, mikä ihme tuota Veltto Virtasta oikein vaivaa, kun hänen pitää joka juhlissa pyrkiä huomion keskipisteeksi, keinolla millä hyvänsä? Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen saa päähänsä tulla presidentin vastaanotolle Särkänniemen vihreä ranneke kädessään?

Ja entäs sitten tämä Haukion käden nuoleskelu? (Katsokaapa muuten Haukion ilmettä. )

Kieltä peliin, Veltto!

 
Ihmettelin myös "taiteellista vapautta", jota televisiolähetysten kommentaattorit kovasti kannattivat joidenkin kohdalla. He kun tuntuivat olevan sitä mieltä, että pukeutumisetikettiä saa rikkoa, jos rikkomus kuvastaa henkilön persoonaa. Eli siis Kike Elomaa saa käyttää Linnassa buutseja, koska "hän tykkää muutenkin inkkarityylistä", ja Sofi Oksanen on toimittajien mielestä aina yhtä tyylikäs ja persoonallinen, vaikka hänellä olisi fasaani päässään.

Mutta sitten Velton baskerit, rusetit ja muut viritelmät ovat aina yhtä tyylittömiä ja etikettivirhe aina yhtä karmea, vaikka nekin ehkä kuvastavat yhtä lailla kantajansa persoonallisuutta. Olisikin kiva tietää, että missä se raja kulkee - kuka saa rikkoa etikettiä ja kuka ei?
 
Ihmettelen myös, miten se osoittaa Elastisen puvun olleen kallis ja laadukas, että "yhden napinläven tekemiseen oli mennyt 45 minuuttia". Minä saisin menemään yhteen napinläpeen helposti varmaan parikin tuntia, eikä siitä silti mikään Armani tulisi.

Entäs sitten uutisointi, kuten "Linnan juhlien jymy-yllätys: näyttelijäpariskunta odottaa lasta!" Kyseessä olivat siis näyttelijät Kari Heiskanen ja Anna-Maija Tuokko, jotka päättivät paljastaa Tuokon raskauden vauvavatsan paljastavalla puvulla. Kyllä olikin jymy-yllätys, että tuommoinen Tuokko on edes olemassa.

Sitten: Elina Kiikko häikäisi Stella McCartneyn luomuksessa - jestas, mikä uuma!

Mistä lähtien luurankomaisen laihan naisen uuma on ollut jotenkin ihailtava asia? On surullista, että Kiikko ei näytä vieläkään selvinneen syömishäiriöstään, vaikka hän vaikutti voivan puolitoista vuotta sitten jo paremmin.

Tässäpä nämä tämänvuotiset Linnan juhlat sitten olivatkin. Mitähän minä laittaisin päälle, jos tulisi kutsu Linnaan?