Hyvin varusteltu kesämies

Heippa vaan, immeiset! Täällä sitä ollaan taas Itä-Suomessa keskellä metsää. Koska ukkeli ei lähtenyt mukaan, jouduin jättämään reitittimen kotiin, ja ajattelin joutuvani olemaan ihan netittömissä olosuhteissa. Mutta sitten muistelin ukkelin joskus näyttäneen, että kännykkääkin voi käyttää reitittimenä, ja ihmeiden ihme: sain yhteyden toimimaan ihan itse. Nyt minullakin on jonkinlainen nettiyhteys, joka tosin toimii hyvin vaihtelevasti: välillä yhteys toimii ihan hyvin, mutta usein yhden sivun latautumista saa odottaa monta minuuttia. Yritän nyt saada jonkinlaisen päivityksen aikaiseksi, vaikka kuvien lataamisen kanssa meinaakin mennä hermo. Toivottavasti pääsen lukemaan pian myös teidän muiden kuulumisia (olen ihan pihalla blogimaailmasta). Kotiinpäinkin pitäisi jossain vaiheessa lähteä, mutta juuri tällä hetkellä minulla ei ole kotiin mitään kovin suurta hinkua, kun on mukavampi olla täällä järven lähellä. Järvestä puheen ollen: rohkenin vihdoin heittää talviturkkini pari päivää sitten, ja eilen uskaltauduin veteen jopa ilman saunaa. 24-asteinen vesi näyttää olevan tarpeeksi lämmintä minullekin.

Tulomatkalla kuvailin aikani kuluksi erikoisia pilviä.

Pysähdyin matkalla etsimään myös muutaman geokätkön - mikä piristäisikään pitkää automatkaa mukavammin kuin pakastusrasioiden etsiminen pusikoista.

Nyt olisi mukava kertoa, että oleiluni täällä Itä-Suomessa on ollut oikein auvoista ja ihanaa, mutta näin ei tietenkään ole ollut. Sattui nimittäin niin, että maanantain vastaisena yönä yhtä viisaudenhammastani (tai lähinnä sen ympäristöä) alkoi särkeä, mistä en kuitenkaan sen suuremmin huolestunut, koska viisaudenhampaani tulehtuvat aika usein. Viisas ihminen kävisi otattamassa viisaudenhampaansa pois, koska sillä loppuisivat kai tulehduksetkin, mutta tämmöinen hammaslääkäriä kuollakseen pelkäävä kärsii mieluummin toistuvista tulehduksista kuin menee vedättämään hampaitaan.

Tällä kertaa tulehdus iski kuitenkin paljon tavallista ärhäkämpänä, sillä poskikin turposi ja särky oli jotain aivan sietämätöntä. Tiistaiaamuna päätin soittaa paikalliselle terveysasemalle ja kysellä sieltä, pääsisinkö hoitoon jonnekin. Kokemuksesta tiesin, että hammasta ei voitaisi vetää tulehtuneena irti (ja sen takia uskalsin hammaslääkärille mennäkin), mutta antibiootteja varmasti ainakin saisin.

Olen ymmärtänyt, että kansalaisten pitää saada nykyisin hoitoa, vaikka ei olisikaan kotipaikkakunnallaan. Täällä Itä-Suomessa on suhtauduttu ulkopaikkakuntalaiseen ennenkin hyvin suopeasti, mutta pääkaupunkiseudulla tilanne on ollut toinen. Äitini kärsi kerran Espoossa ollessaan korvasärystä ja yritimme päästä jonnekin hoitoon. Meitä juoksutettiin terveysasemalta toiselle, kunnes äidilleni viimein ilmoitettiin Tapiolan terveysasemalla, että ulkopaikkakuntalaiset saavat Espoossa hoitoa vain siinä tapauksessa, että kyseessä on henkeä uhkaava sairaus. Muissa tapauksissa oli mentävä yksityiselle lääkärille tai pärjättävä ilman lääkäriä. 

Sain päivystysajan hammaslääkäripäivystykseen neljänkymmenenen kilometrin päähän heti samalle päivälle. Siellä oli vastassa ilmeisesti virolainen lääkäri, joka puhui hieman ontuvaa suomea. Hän alkoi heti suuhuni katsottuaan päivitellä, miten ikeneni olivat ihan "valoiset" ja miten poskeni ja ikeneni olivat nekin niin tulehtuneet. Lääkäri tuntui hieman neuvottomalta, sillä hän kyseli, miten tulehduksiani oli aiemmin hoidettu. Sain lopulta antibiootteja ja kehotuksen välttää saunomista sekä uimista. Jos tulehdus pahenisi, pitäisi tulla uudelleen vastaanotolle.

Hammashoitolan värikäs vastaanotto.

Hammashoitolan odotushuoneessa sattui yksi huvittava episodi. Meitä vastapäätä tuli istumaan keppien kanssa vanhahko nainen, joka rupesi pohtimaan, mahtoivatko odotushuoneen palmut olla oikeita vai tekokukkia. Asiaa oli tietysti tutkittava tarkemmin. Kun kukkaruukun tonkiminen ei tuonut asiaan selvyyttä, päätin haistella kukkia: jospa ne tuoksuisivat joltakin? Tuoksukaan ei selvittänyt asiaa, mutta vastaus löytyi kuitenkin lopulta, kun muut huomasivat nenäni olevan kukan haistelun jälkeen ihan keltainen.

Meni pari päivää, mutta tulehdus ei ottanut laantuakseen, ja särky vain paheni. Kun särkylääkkeetkään eivät enää auttaneet, soitin torstaiaamuna uudestaan hammashoidon ajanvaraukseen. Jäljellä oli enää yksi päivystysaika, ja se olisi puoli kymmeneltä - kello oli tuolloin varttia vaille yhdeksän. Tuli pienoinen äkkilähtö, kun kolmen vartin päästä piti olla taas siellä neljänkymmenen kilometrin päässä. Jäi aamukahvikin juomatta.

Lääkärin piti olla sama kuin ensimmäisellä kerrallakin, mutta hammashoitolaan sattui tulemaan venäläinen mies, joka kärsi kovasta hammassärystä. Mies ei osannut muuta kuin venäjää, eikä hän ollut varannut aikaakaan. Mies päätettiin kuitenkin ottaa vastaanotolle, mutta hänet ohjattiin sen lääkärin luokse, jolle minun olisi pitänyt mennä, koska tämä lääkäri osasi venäjää. Minä taas pääsin suomalaiselle lääkärille, koska hänen potilaansa oli jättänyt tulematta vastaanotolle. 

Sain uusia lääkkeitä vanhojen lisäksi - penisiliini kun ei kuulemma tehoa hapettoman tilan bakteereihin. Apteekissa selvisi, että saisin unohtaa saunasiiderit joksikin aikaa, sillä saamani antibiootti saattaa aiheuttaa alkoholin kanssa antabus-reaktion. Edes yhtä liköörikonvehtia ei kannattaisi kuulemma syödä.

Rainbow-värisuora.

Hyvä mieli apteekin kuitista.

Toistaiseksi lääkkeet eivät ole kuitenkaan vielä tuntuneet oikein auttavan, ja olenkin odotellut kivutonta päivää kuin kuuta nousevaa. On myös pakko mennä vedättämään viisaudenhampaat (tai ainakin nämä tavallisimmin ongelmia aiheuttavat) pois heti, kun tulehdus on joskus parantunut. En kyllä ymmärrä, kuinka tulen siitä operaatiosta suoriutumaan. Mahtaisiko hammaslääkäri suostua nukuttamaan viisaudenhampaiden poiston takia?

Koska on mansikka-aika, olemme käyneet metsästämässä myös mansikoita. Päädyimme äidin kanssa yhdelle mansikkatilalle, jossa olemme käyneet aiemminkin, mutta siellä ei näkynyt aluksi ketään, ja meinasimme jo kääntyä takaisin. Vain kaksi koiraa syöksyi kimppuumme hirveästi haukkuen.

Nyt mä syön sut.

Koirat taantuivat kuitenkin varsin ystävällisiksi sen jälkeen, kun talon väkeä vihdoin ilmaantui esiin. Toinen otus ei meinannut lähteä auton kyljestä ollenkaan, kun oli löytänyt siitä mukavan varjoisan paikan.

Niitä mansikoitakin löytyi, mutta hieman olimme pettyneitä mansikoiden laatuun (ja kokoon).

Mutta onpahan nyt edes jonkinlaisia marjoja talven varalle. Mustikoita en ole vielä ehtinyt poimia, kun olen pelännyt metsässä riehuvia hyttysiä ja hirvikärpäsiä, jotka hyökkäävät näillä helteillä tietysti heti kimppuun. 

Mattojakin on tullut pestyä, ja matonpesu olikin oikeastaan se syy, miksi tänne ylipäänsä läksinkin - ja samalla on tullut pestyä äidinkin mattoja. Matonpesu on kyllä sellaista hommaa, että sillä saa aika näppärästi kroppansa kipeäksi. Hammaskipukin unohtui hetkeksi, kun kylkilihakset löytyivät.

Suurimman osan aikaa ollut oikein kiva ilma, vaikka jossain vaiheessa hieman myrskysikin.

Tässä tämän blogin ensimmäinen (ja ehkä viimeinen) selfie, olkaapa hyvät.

Hyvänen aika sentään: Oskari Katajisto on käynyt ruokakaupassa.

Koska olen täällä keskellä ötökkäparatiisia, öttiäisiä on tullut kuvattua myös hyvin ahkerasti. Ötökkäkuvia on siis taas joskus luvassa, jos vaikka löytyisi sellainen hetki, että saisin kuvat ladattua suhteellisen nopeasti.

Kylillä liikuskellessa tulee bonganneeksi useinkin jotain omituista - paikallinen kyläkauppa on oikea paratiisi, jos tykkää bongailla persoonallisia pukeutumistyylejä tai tarkkailla ihmisiä.  On vapauttavaa, kun itsenkään ei tarvitse panostaa ulkonäköönsä yhtään, vaan voi liikuskella ilman meikkejä ja kauheissa rönttövaatteissa.

Ihana kesämies. Vessapaperikin kuuluu varusteisiin.

Eilinen Tokmanni-löytö vei kuitenkin voiton kaikessa omituisuudessaan: löysin sieltä nimittäin ex-miestä esittävän voodoo-nuken, jota saa pistellä neuloilla. Neulat sisältyivät hintaan.

Nukke oli niin kertakaikkisen älytön kapistus, että se oli ostettava luonnollisesti omakseni, vaikka ei minulla tuolle mitään käyttöä olekaan. Eikä maksanutkaan kuin 50 senttiä.