Vätys

On tehnyt kovasti mieli kirjoitella, ja paljon olisi kirjoitettavaakin, mutta kun tuntuu, että mikään ajatus ei nyt oikein kestä kasassa tarpeeksi pitkään. Ajattelin siis tehdä perinteiset, eli alkaa vain lätistä jotain ja katsoa, mitä tekstiä tähän ilmestyy.

Minulla olisi hirveästi (vastenmielisiä) asioita tehtävänä, mutta en saa tartuttua oikein mihinkään toimeen. Siirrän ja siirrän tehtäviä, vaikka tiedän, että tekemättömät tehtävät jäävät vain kalvamaan mieltä. Parasta olisi tehdä kaikki vastenmielisimmät hommat heti pois alta, niin saisi niiltä rauhan. Kirjoittelen tehtävälistoja siinä toivossa, että asioiden näkeminen paperilla antaisi jonkinlaisen sysäyksen niiden tekemiseen, mutta sekään ei näytä oikein tepsivän. Siinä ne listat sitten pyörivät pöydällä, samalla kun minä lueskelen blogeja tai teen jotain muuta mukavampaa.

Tällaiselle nahjustelulle on psykologiassa ihan oikea termikin, aikaansaamattomuus (procrastination), eli itselle haitallinen viivyttely. Tyypillisimmin ihmiset ovat aikaansaamattomia sellaisten tehtävien kanssa, jotka koetaan itselle epämiellyttäväksi tai vaikeiksi, joiden tekemiseen ei ole mielenkiintoa, joiden aikaraja (jos sellaista on) on vielä kaukana ja joiden tekemisestä ei saada mitään palkkiota. Olen normaalisti suhteellisen aikaansaava, joskus jopa tehokaskin, mutta nyt olen vajonnut aikaansaamattomuuden suohon. Pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta vaikkapa palkitsemaan itsensä jokaisesta suoritetusta paskahommasta. Mutta mikähän se palkinto sitten mahtaisi olla? Ei ainakaan mitään lihottavaa eikä kallista - eikä mieluusti mitään kovin vastenmielistäkään.

Yksi vetkuilua aiheuttavista tehtävistä on auton katsastuttaminen. Siinä on sellainen homma, jota vihaan yli kaiken. Jos menen katsastusmiehen mukaan katsastukseen, tunnen itseni ihan pöntöksi, kun en ymmärrä kummallisia autotermejä, joita katsastusmies minulle heittelee. Tarkkailen pelko persiissä katsastusmiehen jokaista liikettä ja ilmettä: mikähän siellä auton alla noin kovasti kiinnostaa? Jos taas en mene katsastukseen mukaan, vaan odottelen katsastuskonttorissa - siemaillen muka-tyynen näköisenä konttorin automaatin ilmaista cappuccinoa ja selaillen aina yhtä kiinnostavia Tuulilasi-lehtiä - saan olla koko ajan pelko persiissä, kun en yhtään tiedä, mitä katsastuksessa tapahtuu. Mitä jos katsastusmies onkin löytänyt autosta jonkin hirveän epäkohdan, ja edessä on tuhansien eurojen remontti!

Ennen kuin voin edes yrittää katsastukseen menoa, tiedossa on kuitenkin toinen epämiellyttävä homma. Toinen ajovalo on nimittäin palanut, ja se pitäisi vaihtaa. Joskus muinoin käytimme auton merkkihuoltamossa, mutta sitten päätimme, että se rahastus loppuu nyt - kyllä polttimot ainakin voi vaihdattaa muuallakin. Vaan eipä ollut halvempaa siellä muuallakaan: parin polttimon vaihdattaminen maksoi viisikymppiä! Aikamoinen hinta siitä, että joku ukko ropeloi autoa viisi minuuttia.

Nyt olenkin päättänyt säästää huomattavan summan rahaa ja vaihtaa polttimon itse. Opin kesällä vaihtamaan auton takavalon (siskon miehen ystävällisellä opastuksella), ja päättelin, että etuvalon vaihtaminen ei voi olla paljon sen vaikeampi juttu. Opiskelin asiaa netistä, ja aikani ohjeita lueskeltuani ja mallikuvia katseltuani homma vaikutti selvältä kuin pläkki. Otin ruuvimeisselit ja muut asiaankuuluvat työkalut mukaan ja kävin pyörimässä parkkipaikalla auton kimpussa - kaksikin kertaa. Sain kaksi etummaista ruuvia irti, mutta sitten tulikin tenkkapoo, kun en löytänyt konepellin alta mitään irrotettavaa. Yritin kuitenkin olla koko ajan hyvin asiantuntevan näköinen siltä varalta, että joku autoinsinööri kyttäsi ikkunasta. Nöyränä ruuvasin irrottamani ruuvit takaisin paikoilleen ja palasin internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään lisäohjeita.

Sitten törmäsin sellaiseen jännittävään tiedonmuruun, että ennen kuin menee kopeloimaan etuvaloja, akku pitäisi kytkeä irti - kaiken varalta. Jaa niin minkä varalta? Akun sormeilu kuulosti niin pelottavalta, että tässä taitaa nyt kuitenkin käydä niin, että joudun suuntaamaan kohti autokorjaamoa. Ihan periaatteesta en haluaisi maksaa korjaamolle viittäkymppiä, kun kaupasta saa polttimon parilla eurolla. Seuraavaksi pitäisikin kai suorittaa jonkinlainen hintavertailu korjaamojen välillä, mutta kun sekin on niin vastenmielinen homma.

Yksi suurimmista syistä, miksi vihaan talvea, on se jokasyksyinen rengasrumba. Edellisen auton aikana ei ollut renkaiden kanssa samanlaista paniikkia, kun renkaat olivat meillä kanakopissa säilytyksessä, ja pystyin vaihtamaan renkaat tarvittaessa itsekin. Kerran olin juuri lähdössä autoliikkeeseen vaihdattamaan renkaita, kun rupesi satamaan yhtäkkiä ihan hirveästi lunta. Lähdin kuitenkin matkaan, kun ajattelin, että kyllä se sade siitä lakkaa. Lumisade yltyi kuitenkin niin sakeaksi, että meinasin ajaa tieltä ulos, joten ei auttanut muu kuin palata takaisin kotiin. Lopulta vaihdoin renkaat itse keskellä parkkipaikkaa.

Nyt talvirenkaat ovat merkkiliikkeessä säilytyksessä, mutta asiassa on se ongelma, että renkaat ovat niin huonokuntoiset ja vanhat, että niillä ei voi ajaa talvikeleillä enää lainkaan. Koska olen päättänyt, että en osta uusia renkaita ainakaan sieltä merkkiliikkeestä, koska ne ovat siellä kuitenkin tuplasti kalliimmat kuin muualla, minun pitää ensin hakea renkaat jollakin tekosyyllä sieltä liikkeestä, kun tarvitsen ne vanteet uusia renkaita varten. Koska meillä ei ole mitään paikkaa, jossa renkaita voisi säilytellä, minun pitää renkaat haettuani syöksyä saman tien jonnekin toiseen paikkaan ostamaan uudet renkaat ja vaihdattamaan ne (ja tätä ennen on pitänyt taas suorittaa tunnontarkka hintavertailu, mistä renkaat on edullisinta ostaa). Tämän kaiken pitäisi tietysti tapahtua sopivana ajankohtana eli silloin, kun talvirenkailla saa jo ajaa, mutta ennen kuin tulee talvi.
   
Taidanpa palata vätystelemään. Hyvää yötä ja huomenta.