Vihreää kultaa

Olen monesti ajatellut Suomen ilmaston lämpötilavaihteluineen olevan erityisen ankara ihmisille. Vaatii aikamoista sisua selviytyä kolmenkymmenen asteen pakkasesta ja pimeydestä paleltumatta ja selväjärkisenä! Viime päivinä olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ilmaston vaikutus suomalaisiin on loppujen lopuksi hyvin pieni: talot ovat kovimmillakin pakkasilla lämpimät, ihmisillä (ainakin suurimmalla osalla!) on ulos mennessään riittävästi lämmintä päällä, ja paikasta toiseen siirrytään lämmitetyillä ajoneuvoilla.

Miten toisenlainen tilanne onkaan Intiassa, jossa sääolosuhteet vaativat ihmishenkiä jatkuvasti. Kesällä ihmisiä kuolee lämpöhalvaukseen, monsuunikautena erilaisiin sadekauden aiheuttamiin tauteihin ja talvella kylmyyteen. Eikä kyse ole mistään pienistä ihmismääristä, sillä tämänkin (nyt jo onneksi päättyneen) lämpöaallon seurauksena pelkästään Andhra Pradeshissa menehtyi yli 500 ihmistä lämpöhalvaukseen. Olisi helppo syyttää näistä kuolemista lämpöaaltoa ja ilmastonmuutosta, mutta kuten eräs ympäristötieteiden professori totesi, kuolemantapaukset eivät johdu säästä, vaan ne johtuvat sosiaalisista, kulttuurisista ja taloudellisista syistä ennemminkin kuin ympäristöstösyistä.

Jäin miettimään, mitä nämä syyt mahtaisivat olla, ja mieleeni tulivat lähinnä köyhyys ja koulutuksen puute. Kaikkien ei ole mahdollista istua päivät pitkät ilmastoiduissa huoneissa ja siemailla pullotettua vettä, vaan monet joutuvat tekemään töitä polttavan auringon alla tai olemaan ainakin jatkuvassa kuumuudessa. Myös vedestä on kesäkuumalla puutetta, eikä sitä ole aina saatavilla ollenkaan. Sen lisäksi monet ihmiset eivät tiedä auringon ja kuumuuden aiheuttamia vaaroja eivätkä tunnista niitä oireita, joiden takia pitäisi lähteä lääkäriin - ja vaikka tunnistaisivatkin, heillä ei ole ehkä varaa, mahdollisuutta tai halua mennä.

Nyt lämpöaalto on onneksi jo ohi, ja parina päivänä oli vähän harmaata ja vettäkin tuli. Tänä aamuna paistaa taas onneksi aurinko! Myös lämpötilat ovat pudonneet vähän alle neljänkymmenen, ja eilen aamulla - sateen jäljiltä - oli vain 25 astetta, mikä tuntui jo vähän kylmältä. Monsuunia ei kuitenkaan vielä näy, vaikka monet (erityisesti maanviljelijät) sitä kovasti jo odottavatkin. Spekulointi monsuunin saapumisajankohdasta alkoi jo noin kuukausi sitten, ja viimeisimpien arvioiden mukaan monsuuni saapuu Andhra Pradeshiin tänä vuonna hieman etuajassa, kesäkuun 10. päivä, kun se normaalisti saapuu kesäkuun 12. ja 16. päivän välillä.

Mennyt lämpöaalto vaikutti suoraan kuluttajiin sillä tavalla, että vihannesten hinnat nousivat ennennäkemättömän korkealle. Joidenkin vihannesten hinnat nousivat jopa 100 prosenttia tai enemmänkin. Erityisesti vihreiden papujen ja tomaattien hinnat nousivat niin korkeiksi, että monet jättivät nämä vihannekset kokonaan ostamatta, vaikka ne kuuluvatkin niin olennaisena osana intialaiseen ruoanlaittoon. Ei siksi, että niitä ei olisi ollut varaa ostaa, vaan siksi, että ensi viikolla niitä saattaa taas saada halvemmalla. Televisiouutisissa vitsailtiin, että tomaattien ostamista varten pitää ottaa lainaa, ja pavut ovat niin arvokkaita, että ne pitää piilottaa vaatekaappiin (sinne samaan laatikkoon kultaesineiden kanssa).

Hinnat saavat sanattomaksi: pavut 80 rupiaa (1,10 euroa) per kilo, tomaatti 60 ja inkivääri jopa 180 rupiaa.

Hintojen raju nousu johtui kuumuudesta ja akuutista vesipulasta. Meneillään oleva hääsesonki on sekin nostanut vihannesten hintoja (appivanhemmilla on ollut viikon sisällä kolmet häät!). Monista vihanneksista on ollut myös pulaa, sillä helmikuun epätavalliset sateet aiheuttivat suurta tuhoa sadoille.

Intian maatalous on erittäin riippuvainen sateista, sillä vain 40 prosenttia Intian maanviljelyksestä perustuu kasteluun. Loput 60 prosenttia maanviljelyalasta kastuu vain silloin, kun sataa, joten viljelyn vaiheet on tärkeää ajoittaa oikein. Jos sade viivästyy, tulee ongelmia: taimet saattavat olla oikean kokoiset, mutta ne eivät kasva, jos ne eivät saa vettä. Jos monsuuni ei tule ajallaan, maanviljelijät alkavat tähyillä taivaalle yhä vain epätoivoisemmin: näkyisikö siellä sateen merkkejä?

Se, tuleeko sadosta hyvä vai huono (vai tuleeko sitä ollenkaan), riippuu siis yksinomaan sateesta, ja joskus maanviljely osoittautuu niin kannattamattomaksi, että se ei kata edes kustannuksia. Jotkut yrittävät paikkailla tilannetta ottamalla lainaa, ja jotkut luopuvat maanviljelystä kokonaan ja yrittävät keksiä jonkin muun elinkeinon.

Lainoista ei yleensä hyvä seuraa, sillä laina otetaan yleensä yksityisiltä rahanlainaajilta hirvittävän korkealla korolla, ja laina pitää maksaa joskus takaisinkin. Eilisessä lehdessä oli juuri surullinen (mutta niin kovin tyypillinen) kertomus eräästä maanviljelijästä, joka oli ottanut lainaa poratakseen porakaivoja pelloilleen. Poraaminen ei kuitenkaan onnistunut, ja sato kuoli pystyyn. Mies oli ottanut lainaa myös sisarensa häitä varten, ja rahanlainaajat painostivat miestä maksamaan lainansa takaisin. Kun maanviljelijä ei enää kestänyt painostusta, hän teki itsemurhan syömällä tuholaismyrkkyä. Mieheltä jäi vaimo ja kaksi tytärtä.

Autonkuljettajamme on myös muuttanut vanhempineen ja perheineen maalta kaupunkiin samasta syystä, maanviljelyn kannattamattomuuden takia. Pojan sukua muutti Hyderabadiin samalla kertaa lähemmäs 20 henkeä, ja autonkuljettaja asuu vanhempiensa ja veljensä kanssa hyvin pienessä asunnossa. Pojan sisar opiskelee ilmaisessa valtion koulussa ja asuu kouluaikana asuntolassa, mutta nyt loman aikana hänkin asuu samassa asunnossa. Pojan äiti työskentelee kotiapulaisensa kahdessa perheessä ja saa siitä kuukaudessa 3000 rupiaa (41 euroa). Pojan isä on saanut töitä muurarina, mutta työ on hyvin epäsäännöllistä, ja siksi hänelle maksetaan päiväpalkkaa, 300 rupiaa päivässä. Isä on kova juoppo, ja iltaisin - vedettyään kännit halvalla viinalla - hän alkaa haastaa riitaa ja usein myös hakkaa vaimonsa, lasten nähden. Joskus autonkuljettajalla on aamulla silmät turvoksissa, kun hän on valvonut lähes koko yön vanhempiensa huutamisen ja riitelyn takia. Joinakin iltoina poika ei ole mennyt kotiin ollenkaan. Muutama viikko sitten poika oli kahtena päivänä niin itkuinen, että appivanhemmilla olleet vieraatkin ihmettelivät, mikä poikaa oikein vaivaa. Työpaikka - autonkuljettajan pesti siis - on pojalle pakopaikka kotoa, ja siksi hän tulee usein vapaapäivinäänkin pesemään autoamme. Ruokaakin poika saa kotonaan kehnonlaisesti (siksi hän varmasti onkin niin laiha), ja anoppi onkin erittäin tarkka siitä, että poika saa edes heidän luonaan kunnolla syödäkseen.

Tällaista on tämän perheen elämä kaupungissa.

Autonkuljettajan elämä ja kohtalo on tullut jotenkin niin lähelle, että se on saanut minut tarkistamaan käsitystäni kotiapulaisista ja palvelusväestä yleensä. Eikö ole loppujen lopuksi aika itsekästä ajatella, että en voi ottaa kotiapulaista tai autonkuljettajaa siitä syystä, kun minä en kestä katsoa, kuinka he syövät lattialla, ja kun minä en kestä epätasa-arvoa heidän ja itseni välillä? Eikö tällainen asenne ole loppujen lopuksi aika ylimielinen ja itsekeskeinen? En edelleenkään halua palkata kotiapulaista, autonkuljettajaa tai muutakaan palvelusväkeä, mutta en enää ajattele asiasta yhtä jyrkästi kuin ennen. Appivanhempien autonkuljettaja on saanut minut ymmärtämään, että tämä(kään) asia ei ole niin yksioikoinen kuin olin luullut sen olevan.

Minun intialaistumiseni on edennyt huolestuttavaan vaiheeseen. Kotitalouteemme ilmestyi nimittäin toissapäivänä esine, jonka en olisi ikinä uskonut meille ilmestyvän.

Paljon on elämää takana. Ehkä edessäkin?

En tiedä tämän nimeä suomeksi, mutta englanniksi tämä on käsittääkseni winnowing tray ja teluguksi ceeta. Tällä heitellään esimerkiksi riisinjyviä ilmaan, ja heittelyn tarkoituksena on tietenkin päästä eroon roskista ja mahdollisista ötököistä. Heittely vaatii hieman taitoa, ja kun kokeilin heittelyä anoppilassa, minusta tuntui, että puolet riisistäkin lensi maahan. Osaavat hoitavat homman esimerkiksi näin. Ceetan ääni - kun riisi läiskähtää koria vasten - jää mieleen hyvin nopeasti, ja heti kun kuulee parvekkeella tai pihalla kummallista lätkytystä, tunnistaa, mistä ääni tulee.

En tiedä, mikä mielenhäiriö minuun iski, kun tämän kotiini toin. Lopullinen sinetti oli ehkä se, kun anoppi kehui, miten helppo ceetalla olisi viedä ruoka-aineet aurinkoon kuivumaan (olen totaalisen kyllästynyt levittelemaan aurinkoon sanomalehtiä). En tosin tiedä vielä, sopiiko tämä siihenkään tarkoitukseen, koska tämä kyseinen ceeta haisee aivan kamalasti  korianterijauheelle. En tiedä, mitä anoppi on mahtanut tällä tehdä (pitää varmaan kysyä)! Vaikka ceeta on parvekkeella ja parvekkeen ovi on kiinni, korianterin haju tulvii silti sisään. Jännityksellä odotan, milloin ukkeli äkkää tämän kapistuksen. Hän kun ei voi sietää mitään äitinsä vanhoja rojuja (varsinkaan sellaisia, jotka haisevat, hih), ja kun ukkeli saa tästä vainun, tämä tulee lentämään melko varmasti kaaressa parvekkeelta alas.

Seuraavaksi onkin tulossa sitten postaus viikon ruokaostoksista (Petran innoittamana). Mukavaa ja kesäistä viikonloppua kaikille!

Lehtikuva Sakshista. (Muut omista arkistoista löydettyjä.)