Kaaos päässä

Bloggaaminen ei ole viime aikoina jostain syystä oikein vetänyt puoleensa. Ajatuksia ja kirjoitusaiheita olisi kyllä paljonkin, mutta ne tuntuvat olevan päässä yhdessä kaaoksessa, enkä jaksa inspiroitua oikein mistään. Täytyy siis kai höpistä vain jotain sekavia, jotta tämäkin blogi päivittyisi joskus.

Kuumuus on varmaankin yksi syy siihen, miksi en nyt ole oikein terävimmilläni (muitakin syitä varmasti on!). Kesä on kuumimmillaan (eivät lämpötilat voi tästä enää ainakaan kovin paljon nousta): päivällä on 42 astetta, ja yölläkin on vielä 28 astetta. Täytyy vain olla iloinen siitä, että Hyderabad ei ole rannikolla. Täällä sisämaassa ilma on aika kuivaa, ja olisi kyllä aika tuskaisaa, jos ilma olisi vielä kosteaakin. 

Kuumuudesta huolimatta minä sinnittelen päivisin edelleenkin ilman ilmastointia - olin nimittäin päättänyt jo ennen kesän alkua, että minähän en tarvitse kesälläkään päiväsaikaan ilmastointia, vaan pärjäisin ilman sitäkin. Jotenkin minusta tuntuu, että jos ilmastointia käyttää jatkuvasti, kroppa tottuu siihen, ja sitten on entistä vaikeampi olla ilman sitä. Minua myös potuttaa sähkön korkea hinta, enkä halua maksaa sähköstä rupiaakaan enempää kuin on pakko. Yöllä käytämme kyllä ilmastointia, ja kuuman ja hikisen päivän jälkeen juuri mikään ei voi tuntua ihanammalta kuin viileä makuuhuone. (Ja nyt kun sanon näin, niin kohta se ilmastointilaite varmaan hajoaa. Sanokaa mun sanoneen!) Meidän asuntomme on talon ylimmässä kerroksessa, joten aurinko porottaa katon kauttakin. Saunasta ei enää paljon puutu. Ihmeesti sitä kuitenkin tottuu kuumuuteenkin, sillä minusta tuntuu, että hikoilukin on vähentynyt huomattavasti tässä kesän edetessä. Voisikohan jopa tämmöinen suomalainen keho tottua kuumuuteen ennen pitkää?

On kuumuudesta ja auringosta hyötyäkin. Kun tietää, että aurinko paistaa tänään, huomenna ja ylihuomennakin ihan satavarmasti, on hyvä tehdä esimerkiksi intialaisia mausteisia pikkelssejä, joista joitakin saatetaan pitää auringossa monta päivää. Aurinkoon levitellään toki kaikkea muutakin, ja olen nähnyt naapurin pihassakin kaikenlaista aina linsseistä ja pavuista hienoihin sareihin. Tänään auringossa lepäili kuitenkin jotain hyvin omituista.

Olisikohan tämä kalaa?

Tänä aamuna kävin anoppilassa, kun siellä on ollut pari päivää kylässä eräs vanha sukulaisnainen, ja minun piti käydä tapaamassa häntä. Naisella on ikää peräti 86 vuotta, mutta hän on aivan uskomattoman hyvässä kunnossa. Hänellä ei ole intialaisille naisille tyypillisiä polvivaivoja, hän kuulee hyvin, ja näkökin on vielä aika hyvä. Kun menin anoppilaan, anoppi makasi sohvalla valittaen selkäkipua, ja tämä "vanhus" istui lattialla risti-istunnassa kuorimassa maapähkinöitä! Nainen on tehnyt koko elämänsä kovasti töitä pellolla, kantanut polttopuita ja tehnyt paljon muutakin ruumiillista työtä, mikä on varmasti syy siihen, miksi hän on edelleenkin niin hyvässä kunnossa. Olen nähnyt Intiassa paljon samanlaisia, vielä vanhoilla päivilläänkin erittäin hyvässä kunnossa olevia vanhuksia, jotka ovat tehneet elämänsä aikana rankkaa ruumiillista työtä. Olenkin muodostanutkin siitä teorian, että suuri osa Intian terveysongelmista johtuu nimenomaan liikkumattomuudesta ja nykyaikaisesta, tekniikan helpottamasta elämäntyylistä, jonka intialaiset ovat omaksuneet vähän turhankin hyvin. Intialainen ruokavaliokin sopii paremmin ruumiillista työtä tekeville kuin päivät pitkät tietokoneen edessä istuville nahjuksille.

Toisaalta sitten taas ukkelin isoisä, taata, on 107-vuotias (vai onko hän ehkä jo 108), enkä tiedä, onko hän tehnyt elämänsä aikana montakaan päivää töitä. Mies on enimmän aikaa vain nauttinut elämästään - toisten kustannuksella tietenkin - ja pitänyt hauskaa toisen veljensä kanssa, joka on muuten hänkin päälle 100-vuotias. Nyt taata asuu yhden poikansa (appiukon veljen) kotona, ja hänestä on tullut vanhoilla päivillään entistä sietämättömämpi. Mies muun muassa paskantaa sänkyynsä ihan vain siksi, kun ei viitsi nousta pöntölle, joka on hänen sänkynsä vieressä. Appiukon veljen vaimolla on taatan kanssa tekemistä, ja viime käynnillämme nainen tokaisikin olevansa niin väsynyt, että kuolee varmasti ennen taataa.

Anoppi laittoi aamulla matkaani muun muassa pussillisen maapähkinöitä, koska pähkinät ovat kuulemma hyväksi polvelle. Kun mutisin jotain kaloreista (mulla on laihis menossa), anoppi käski syömään pähkinöitä palmusokerin kanssa, koska silloin pähkinät eivät nosta kolesterolia!

Terveysruokaa à la anoppi.

 
Kalorit ovat täysin tuntematon käsite anopille, kuten varmaan monelle muullekin intialaiselle. Käytän kahvissani kaloritonta makeutusainetta, ja kerran anoppi ihmetteli, miksi käytän sitä, kun minulla ei kerran ole sokeritautiakaan. (Kaikkia sokerittomia ja täysjyvätuotteita markkinoidaan täällä diabetes-potilaiden tuotteina.) Yritin selittää anopille jotain kaloreista, mutta hän ei oikein tuntunut ymmärtävän. Laihdutuskuuriakaan anoppi ei ymmärrä, koska hänen mielestään näytän paremmalta, kun poskeni eivät ole lommolla (tässä kohtaa kuvitelkaa anoppi demonstroimassa lommoposkisuus ja imemässä poskensa sisään).

Vaikka anoppi ei nykyajan moderneja termejä tunnekaan, intialaista ayurveda-tietoutta hänellä on kyllä aika paljon. Hän tietää, milloin mikäkin mauste tulee lisätä ruokaan, mitä mausteita voi yhdistellä keskenään, miten paljon kutakin tulee laittaa, mikä ruoka-aine auttaa mihinkin vaivaan ja mitkä ruoka-aineet nostavat tai alentavat kehon lämpötilaa. Nyt kesäaikana ei saisi esimerkiksi syödä munakoisoa, "rumpukeppejä" (drumsticks) eikä karvaskurkkua (bitter gourd), koska ne nostavat kehon lämpötilaa. Jääkaappikylmää vettä ei myöskään saisi juoda - samasta syystä. Minusta tuntuu aika nurinkuriselta, että kylmä vesi nostaa kehon lämpötilaa, mutta uskottava se kai on, kun kerran anoppi niin sanoo. Nyt kesällä pitäisi syödä paljon erityisesti jogurttia ja majjigaa (buttermilk), koska ne viilentävät kehoa. Ruoka-aineisiin ja ruoanlaittoon liittyvä ayurveda-tietous on minusta valtavan kiinnostava aihealue, ja aion kyllä opiskella aihetta vielä lisääkin.

Vappuna kävimme syömässä ukkelin kanssa yhdessä uudessa kattoravintolassa, joka oli paikkana ihan kiva. Jos olisin romanttinen ihminen, saattaisin väittää ravintolaa jopa hieman romanttiseksi, sillä sieltä oli hienot näköalat ympäröivään kaupunkiin.

Tämä näyttää nyt kyllä aika pimeeltä. Luonnossa näkymä oli (tietenkin) paljon hienompi.

Onneksi en kuitenkaan ole romanttinen ihminen, sillä tunnelma oli niin sanotusti pilalla jo ennen kuin olimme saaneet juomat pöytään. Vastakkaisella seinällä nimittäin lävähti projektori päälle, ja jättimäinen televisiokuva heijastui suoraan pöytämme yläpuolelle. Alkamassa oli Intian krikettiliigan IPL:n ottelu Hyderabad Sunrisers vastaan Mumbai Indians, ja siinä sitä romantiikkaa riittikin, kun hikiset ukot keikkuivat pöytämme yläpuolella.

Tässä pöytäseuraamme on liittynyt Hyderabadin joukkueen pelaaja nimeltään Shikhar Dhawan.

En yleensä juo intialaisissa ravintoloissa viiniä, koska viinien hinta-laatusuhde on täällä niin surkea, mutta nyt ukkeli kannusti ottamaan lasillisen, vapun kunniaksi (otin kaksi). Yllättäen se chileläinen viini, jota olin meinannut ottaa, oli loppu, mutta tarjoilija suositteli sen tilalle vastaavaa australialaista viiniä. Otin sitten sitä australialaista ja ukkeli otti tarjoilijan suosittelemaa sangriaa, ja niin vajosimme taas samaan ansaan: koskaan ei pitäisi ottaa sitä, mitä tarjoilija suosittelee, ei ainakaan Intiassa! Poskilihakset alkoivat nimittäin hieman kiristyä siinä vaiheessa, kun lasku tuli pöytään: viinilasi maksoi 750 rupiaa (10,60 euroa) ja sangria 900 rupiaa (12,70). Niin paljon suututti, että päätin olla menemättä tuohon ravintolaan enää koskaan, vaikka siellä lentelisi Spider-Man ikkunan takana.

Mukavaa viikonloppua! Minä lähden nyt keittelemään riisiä ja katsomaan, joko naapuri on korjannut kalansa pois.