Outo tapaus

Olin tulossa eilen aamupäivällä kotiin ja pysähdyin matkalla yhdelle pankkiautomaatille päätien varteen. Kun olin tulossa takaisin autolle, näin, että autoni eteen oli pysäköity autoriksa. Kun suunnistin kohti autoa, autoriksasta nousi ulos poliisi. Miehellä oli khakin värinen paita, joten hän oli tavallinen poliisi eikä liikennepoliisi (liikennepoliiseilla on valkoinen paita). Poliisi lähti kävelemään minua kohti ja ensimmäisenä ajattelin, että mitä pahaa minä olen muka taas tehnyt. Päätin teeskennellä, etten ollut nähnyt koko miestä, ja käynnistin auton. Poliisi tuli kuitenkin seisomaan ihan ikkunani taakse, ja koska hänellä oli ilmiselvästi jotakin asiaa minulle, minun oli pakko hilata ikkuna auki.

Poliisi tahtoi saada kyydin. En ikinä ota ketään tuntematonta kyytiin, enkä ajatellut tehdä poikkeusta poliisinkaan kohdalla. Kysyin, mihin poliisi oli menossa, ja päätin vastata olevani menossa juuri päinvastaiseen suuntaan, sanoisi hän mitä tahansa. Poliisi oli kuulemma menossa tielle numero kaksitoista, ja se sattuikin olemaan sopivasti aivan eri suunnassa kuin se, minne minä olin menossa. "En ole menossa sinnepäin, vaan aion kääntyä tuolta risteyksestä oikealle", vastasin. Poliisi ei kuitenkaan luovuttanut niin helpolla: pääsisikö hän edes liikenneympyrään asti? Koska minun täytyi joka tapauksessa ajaa seuraavaan risteykseen, ennen kuin voisin kääntyä mihinkään, en keksinyt mitään tekosyytä, miksi en voisi ottaa poliisia kyytiin. Niin poliisi sitten kapusi kyytiin. 

Heti kun poliisi oli päässyt istumaan etupenkille, alkoi kyselytunti. Matkaa seuraavaan risteykseen ei ollut kuin parisataa metriä, mutta ruuhkaa oli sen verran, että kysymyksiä ehti sadella. Mistä tulet, mikä on nimesi ja kuinka osaat telugua. Mitä miehesi tekee, missä asutte ja kauanko olette olleet täällä. Mikä nimesi on (uudestaan). Onko teillä lapsia. Onko avioliitto tuore, kun ei ole lapsia. Miksi ei ole lapsia, jos kerran olette olleet niin kauan yhdessä?

Hieman ennen risteystä kysyin poliisilta, mihin voisin jättää hänet, ja hän sanoi tahtovansa liikenneympyrälle asti. Eihän tässä mitään liikenneympyrää ole, mietin kummastuneena. Sitten tajusin, että poliisi ei ollut alun alkaenkaan tarkoittanut tätä risteystä vaan sitä liikenneympyrää, joka oli tien numero 12 alkupäässä. Sinne olisi matkaa pari kilometriä, ja sieltä minun pitäisi vielä ajaa monen kilometrin pituinen ylimääräinen lenkki kotiin. Minua alkoi suututtaa: en kyllä varmasti rupeaisi kenenkään poliisin taksikuskiksi, vaikka hän olisi mikä konstaapeli. Pysähdyin keskelle vasemmalle erkanevien kaistaa ja sanoin kääntyväni risteyksestä oikealle: poliisin pitäisi jäädä tässä pois. Koska olin pysähtynyt kielletyssä paikassa, jonkin matkan päässä seisovan liikennepoliisin kiinnostus heräsi. Hän alkoi katsella suuntaani ja heilutella pamppuaan. Puuttuisi vielä se, että saisin liikennepoliisilta sakot tämän takia!

Poliisi alkoi nousta vastentahtoisesti ylös, mutta sitä ennen hän kaivoi taskustaan kännykän ja pyysi saada puhelinnumeroni. Valehtelin poliisille, että minulla ei ole puhelinnumeroa. Mies hymyili epäuskoisena: "onhan sinulla!" Väitin kuitenkin kivenkovaan, että eipäs ole, eikä poliisilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin nousta autosta ulos. Kun liikennepoliisi näki, millainen tyyppi autostani nousi, hänen kiinnostuksena lopahti. Liikennepoliisi käänsi minulle selkänsä ja jatkoi liikenteen ohjaamista. Liftari-poliisi kiitti kyydistä, enkä jäänyt katselemaan, saiko hän kyydin joltakulta toiselta.